Beautiful Darkness

Picture from the publisher Little, Brown and Company.


Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittama "Beautiful Darkness" jatkaa "Caster Cronicles"-sarjaa toisena osana. Kirja alkaa siitä mihin edellinen osa, Beautiful Creatures päättyi. Uusia henkilöitä tulee mukaan niin caster-maailmasta kuin ihmisten maailmastakin.

Ethan tuntee että Lena kaikkoaa häneltä, Macanin kuolema painaa tytön mieltä ja hän syyttää itseään setänsä kuolemasta.ja siitä että valitsi Ethanin setänsä tilalta. Ethan yrittää saada kontaktia Lenaan mutta kuvioihin putkahtanut ärsyttävä caster-poika John häiritsee rauhan palautumista.

Ethan, Link ja Liv (Olivia) seuraavat Lenaa ja Johnia caster-tunneleihin ja löytävät itsensä kummallisesta yökerhosta jossa joutuvat pulaan. Lena antaa ymmärtää ettei halua olla enää Ethanin kanssa mutta poika ei tahdo luovuttaa. Hän uskoo että Ridley, Lenan serkku, ja John ovat jotenkin loitsineet Lenan häntä vastaan.

Tunneleissa seikkaillessaan ystävykset joutuvat kohtaamaan kammottavia asioita. Myös Ethanin tädin kissa, Lucille herättää kummastusta. Miten se osaa kulkea itsekseen eksymättä.

Juoni tiivistyy ja pojat seikkailevat yhä syvemmälle caster-maailmaan, Liv osallistuu matkaan ja joutuu miettimään osallisuuttaan sillä hänen pitäisi olla puolueeton tarkkailija, opiskeleehan hän Marionin johdolla Kirjastonhoitajaksi. Se ei kuitenkaan ole helppoa sillä Livin tunteet Ethania kohtaan sekoittavat pakkaa ja hänen apuaan tarvitaan määränpään saavuttamiseksi.

Kun Marion antaa Ethanille esineen hänen äitinsä menneisyydestä alkaa kerityä auki asioita joita Ethan ei olisi koskaan osannut kuvitellakaan. Äidin hahmo auttaa haudan takaa ja salaisuuksien kerä avautuu vähitellen.

Ethan, Link, Liv ja Lucille seikkailevat caster-tunneleissa löytääkseen ratkaisun Lenan käyttäytymiseen, kohtaavat pahuuden, mustia castereita, odottamattoman henkilön ja useita sellaisia joita eivät haluaisi tavata. Amma ja Sisarukset sekä Lenan sukulaisia omanlaisensa joukko kulkee omaa tehtäväänsä suorittamassa. Kun kohtaaminen tapahtuu ei kukaan tiedä kuinka käy. Loppuratkaisu on kitkeränsuloinen mutta onneakin mahtuu mukaan.

Kirja oli jännittävä eikä toisen kirjan kirousta tuntunut ollenkaan. Tykästyin tähän sarjaan niin että jatkoakin luen varmasti. Arvosana: 9/10.

Beautiful Creatures

Picture from the publisher Little, Brown and Company.

Innostuin niin The Giver-sarjan Gathering Blue-kirjan innoittamana lainaamaan muitakin äänikirjoja Turun alueen Vaski-kirjastosta että tämä tuli kuunneltua parissa päivässä ja seuraavakin on jo ladattu puhelimeen.

"Beautiful Creatures" on Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittaman Craster Chronicles-sarjan ensimmäisen osa. Osia on julkaistu tähän mennessä neljä pääosaa sekä väliosia ja lisäosia tulee edelleen. Samaan maailmaan sijoittuva rinnakkaissarja käsittelee tämän kirjan hahmoja. Ensimmäisestä kirjasta tehtiin myös samanniminen elokuva joka ei oikein menestynyt. Kävin sen katsomassa eikä se minuakaan vakuuttanut vaikka tämäntyyppiset yleensä uppoavat minuun. Tuntui ratsastavan Twilight-aallolla muttei yltänyt lähellekään niiden hurmosta. Kotimaassaan leffa floppasi ja kriitikot tyrmäsivät sen.

Kirjana tämä tuntui ihan mukiinmenevältä, lukijan ääni oli ilahduttavan värikäs ja pientä dramatisointiakin oli laitettu mukaan. Lukijan ääni kuljetti aivan eri poluille kuin leffa ja siitä olin ihan tyytyväinen.

Kirjan päähenkilönä on pikkukaupungin teinipoika Ethan Wate joka näkee outoja unia joissa vierailee salaperäinen tyttö. Kun syksyllä koulu taas alkaa Ethan huomaa kauhukseen ja kiinnostuksekseen että hänen uniensa tyttö on kouluun juuri muualta siirtynyt tyttö. Lena Duchannes on caster, yliluonnollisten olentojen sukua. Ethan tuntee yhteyden heidän välillään voimistuvan ja ajautuu Lenan kanssa yhteen. Kaikki eivät siitä tykkää kuten arvata saattaa ja heitä erillään pitäviin voimiin kuuluvat niin Lenan setä Macan kuin Ethanin täti Amma. Koulussa nuoria dissataan oikein urakalla mutta nuoria vaanivat vaarat ovat vasta edessä.

Kirja kulkee tämän lajityypin kulkureitillä teiniromanssin sääntöjen mukaisesti mutta ei sorru pahimpiin imelyyksiin. Kertojaäänenä oleva Ethan on jotenkin raikas ja tuntui että pääsin hänen päänsä sisään mainiosti. Eihän tämä mikään erikoinen kirja ollut mutta ihan mukavaa ja viihdyttävää tätä oli kuunnella. Arvosana: 7,5/10. Kirjan oli kuunnellut englanniksi Cherie ja Reta oli lukenut sen suomeksi.

Tobi Lolness ja Elishan silmät

"Tobi Lolness ja Elishan silmät" päättää Timothée De Fombellen kaksiosaisen lasten- ja nuorten koskettavan fantasiakirjasarjan. Tobi on palannut Puuhun etsimään vanhempiaan ja Elishaa. Ensin maintut ovat joutuneet Jo Mitchin vankileirille yhdessä alhaalta kaapattujen kesiäisten kanssa ja jälkimmäinen on Leo Bluen vankina suuren pesän yhdessä tyhjistä munankuoreista.

Tobi pakenee etsijöitä ja vankeja kahmivia sotilaita pitkin puuta etsien samalla keinoa pelastaa perheensä ja rakastamansa tyttö. Hän pestautuu töihin Nils Amenille joka on kasvattanut puunhakkaajayritystään jäkälämetsien vallatessa yhä enenevässä määrin sairastunutta ja kärsivää puuta. Nilsin avulla pelastuu myös Asseldoren perhe jotka löytävät piilopaikan ryteikköisestä oksistosta jota luullaan asumattomaksi..

Ylhäällä puussa vangit raatavat puuhakekaivoksella. Sim Lolness on saanut Jo Mitchin vakuuttuneeksi siitä että hän paljastaa Balainan, liikkuvan puupalansa salaisuuden kevätpäivänseisauksena ja siihen saakka hänellä ja vangituilla neuvosmiehillä on aikaa selvitä hengissä. Sim pitää lukitussa luokkahuoneessa oppitunteja muille vangeille jotka samalla, aivan vartijoidensa silmien alla, suunnittelevat pakoa.

Samalla kaivoksella on myös iso joukko niityltä kaapattuja kesisäisiä jotka ovat surkeissa oloissa parakeissa odottamassa omaa loppuaan. Pikkuinen Kuunaamakin on vankina Jalamin, Mikan ja Lievin kanssa eikä kukaan tiedä miksi julma Tiikeri-vartija uhkailee kaikkia pakottaen heitä paljastamaan missä Tobi on.

Tarina poukkoilee puun eri osissa ja vauhtia ja vaaratilanteita löytyy hengästyttävään tahtiin. Kirjailija pysyy kutenkin rakentamasna tarinan vahtina ja lukija saa nauttia kekseliäästä sanankäytöstä, tarkasti rakennetusta juonesta, sydäntäsärkevän ihanista henkilöhahmoista ja jännityksestä joka kantaa loppuun saakka. Pidin kovasti tästä kirjasta kuten edellisestäkin osasta. Arvosana: 9/10.

Tobi Lolness

Timothée De Fombellen "Tobi Lolness" on ensimmäinen osa kahdesta nuorten kirjasta jotka ovat valloittaneet maailmaa kotimaansa Ranskan lisäksi. Itse hurmaannuin täysin pikkuisen, puolentoista millimetrin pituisen olennon, Tobin elämästä suureessa tammessa. Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi tämä käy mielestäni myös aikuisille ja voisin tätä lukea lapsellekin.

Puu on ainoa maailma minkä Tobi perheineen tuntee vaikka hänen isänsä, professori Sim Lolness, epäileekin että puun ulkopuolella täytyy olla elämää. Tämän ja parin muun maailmaamullistavan keksintönsä ja väitöstensä takia Simille perheineen on hankaluuksia luvassa. Kun Sim keksii taianomaisen tavan puukappaleen liikkua on soppa selvä. Kaikki tahtovat osansa keksinnöstä, rikollispomoksi noussut iljettävä Jo Mitch-hemmokin on kiinnostunut siitä omista kieroutuneista syistään. Kun herra Lolness ei suostu luovuttamaan keksintöään kenellekään hänet perheineen karkoitetaan alaoksille, kauas sivistyksestä.

Lolnessit eivät kuitenkaan muserru vaan luovat elämänsä uudestaan ja pikkuinen Tobi vahvistuu ja iloitsee uudesta kotiympäristöstään. Tutkimusmatkoillaan hän törmää tyttöön, pippuriseen, hieman outoon ja erilaiseen Elishaan. Yhdessä lapset tutkivat puuta ja seikkailevat järven rannalla, sammalmetsikössä ja pikkuoksistoissa kunnes eräänä päivänä ylhäältä Latvustosta tuleva kirje muuttaa kaiken ja pitkä matka takaisin entiselle kotiseudulle on edessä.

Ylhäällä tapahtuu kuitenkin jotain sellaista jota kukaan ei osannut odottaa ja Tobi joutuu yksin hurjalle pakomatkalle. Siitä alkaa seikkailu joka päättyy puun ulkopuolelle. Langat jäävät auki mutta kirjan loppu antaa ymmärtää että paluu puuhun on edessä. Tartun mielelläni heti toiseen osaan, arvosanani tästä: 9/10.

Arra

Ystävänpäivän lukumaratooni jäi vähän tyngäksi tai oikeastaan peruuntui kokonaan kohdaltani kun sairastuin pahaan flunssaan. Kuume kaatoi sänkyyn eikä silmät kestäneet valoa saatikka tahmeat aivot vastaanottaneet kirjan sivuilta mitään. Joten jätin maratoonaamiset suosiolla toiseen kertaan.

Kirjallaan "Maresi: Punaisen luostarin kronikoita" Finlandia Junior-palkinnon voittanut Maria Turtschananinoffin "Arra" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.2.2015 joka sekin oli ilmestymisvuonnaan 2009 samaisen palkinnon ehdokkaana. Wikipediasta lainattua: "Turtschaninoffin romaanit Arra, Anaché ja Maresi sijoittuvat samaan fantasiamaailmaan. Arra oli vuonna 2009 ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi ja sai Svenska litteratursällskapet i Finlandin palkinnon vuonna 2010. Lokakuussa 2014 Turtschaninoff voitti Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Maresi."

Pikainen kierros osoitti että kirjasta oli kaksi kolmasosaa tykännyt kovasti ja yksi kolmasosaa lukijoista piti sitä pettymyksenä.

Itse pidin kirjasta kovasti. Olen lukenut tämän joskus aiemminkin mutten muistanut loppuratkaisua ja se pääsi yllättämään. Kirja on kovin sadunomainen ja sen kieli on kaunista ja soljuvaa, aivan kuin lukisi pitkää runoa. Kirja on helppolukuinen muttei missään nimessä tylsä. Vaikka aihe onkin sadunkaltainen kirjailija punoo tarinan kudokseen sellaisia ajatuksia jotka eivät lapselle aukeaisi.

Kirjan teemat olivat sydäntäsärkeviä, itse tyrskähtelin itkuun monasti. Lapsen heitteillejättö ja laiminlyönti, henkinen väkivalta ovat teemoja jotka koskettavat ja vihastuttavat itseäni. Osa lukupiiriläisistä suomi kirjailijaa epäuskottavuudesta esim. juuri päähenkilön lapsuusajan kokemusten vuoksi mutta itse koen että ne voisivat olla tosia. Se kuinka todennäköistä on että tuonkaltaisissa olosuhteissa Arra olisi jäänyt eloon sitä on vaikea sanoa. Ja tämä oli nyt kuitenkin fantasiasatukirja, ei dokumentti.

Päähenkilö kasvaa luonnonlapsena hiljaisuudessa oman perheensä hylkimänä pienessä Simoran kylässä. Erilaisten vaiheiden kautta hän joutuu lähtemään kotikylästään ja joutuu Lagoran-kaupunkiin siskonsa elätiksi. Elämä kaupungissa on erilaista mutta olosuhteet eivät muutu Arran kohdalla, se on edelleen raakaa ja hyljeksittynä ja syrjittynä hänen eristyneisyyttään ei riko mikään. Kunnes päästään satuosuuteen ja se prinssi saapuu. Helppoa ei ole sittenkään ja kaikki meinaa mennä pieleen mutta vaikeuksista selvitään, magiaakin nähdään ja Arrasta kasvaa vahva nuori nainen josta tarut kertovat vielä kauan.

Monen mielestä loppu oli epäuskottava. Minun mielestäni se oli satuun sopiva eikä siitä sen kummempaa tarkoitusta tarvitse kaivella. Kaikki kirjat eivät ole opettavaisia eivätkä taka-ajatus mielessä kirjoitettuja. Oma arvosanani on 9/10. Kirjan on aiemmin lukeneet myös Kirjamielellä, Kirjakaapin kummitus ja Eniten minua kiinnostaa tie- blogaajat.

Kuningas

J.R.Wardin "Kuningas" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan 12. osa. Kirjassa on pääosassa koko vampyyriyhteisön kuningas, Wrath Wrathinpoika pääosassa. Toki kun sarjan kirjoja lukeneet tietävät pääjuonen rinnalla kulkee useita muita juonia jotka vievät eteenpäin veljeskunnan tarinaa.

Kirja alkaa nykyisen kuninkaan isän muistelmilla ja ne jatkuvat mukavana lisäjuonena kirjan lävitse. Muistelmissaan vanhempi Wrath kertoo mitä menneisyydessä tapahtui hänen kruunajaisista alkaen. Oli kiehtovaa kurkistaa taaksepäin Wardin luoman maailman vampyyrihistoriaa. Tapahtumat oli elävöitetty niin että tuntui kun itsekin olisin kävellyt heidän 1600-luvun linnassaan.

Ward kirjoittaa tuttuun tapaansa veljeskunnan jäsenistä mutta tässä osassa keskitytään Wrath nuoremman elämän eri osa-alueiden tutkimiseen. Hänen lapsuuttaan, nykyisyyttään ja eräänlaista tulevaisuuttakin tutkaillaan. Alussa selviää syyt siihen miksi jälkeläisen hankkiminen on Wrathille niin vastenmielistä. Kun pariskunnan riitä kulminoituu räyhäämiseen ja tavaroiden tuhoamiseen päästään koko kartanon porukalla tutustumaan kuinka Wrath ja Beth saavat välinsä selviteltyä. Xcor äpäräjoukkoinen suunnittelee edelleen vallankaappausta ja on sekoittanut juoneensa lisää glymeran jäseniä. Xcorin oma pää ei meinaa kestää tunteita joita hänellä on Valittu Laylaa kohtaan ja asia vaan mutkistuu kun Valittu pyytää häntä jättämään kuninkaan rauhaan.

Kirjassa pääsevät vihdoin enemmän ääneen s'Hisbe-heimon Varjo-veljekset Trez ja iAm. Trez on sotkenut asiansa kestämättömiksi ja veljen auttaminen uhkaa käydä riittämättömäksi. Kun heimon teloittaja ilmestyy heidän asuntonsa parvekkeelle heimon tietäjän tilalta alkaa Trezinkin puntti tutista. Kun sopan sekaan heittää vielä yhden Valitun jolla on omastakin takaa taakkansa ollaankin jo sellaisessa solmussa että ulospääsy näyttää toivottomalle. Saako iAm teloittajan vakuuttuneeksi ehdotetun sopimuksen kannattavuudesta vai joutuuko Trez palaamaan Kuningattaren käskystä takaisen heimon maille se selviää seuraavassa osassa ”The Shadows” joka ilmestyy 7.4.2015 jolloin toivottavasti saamme kuulla enemmän tästä kiehtovasti Varjojen kulttuurista ja s'Hisbe-heimosta.

Toinen tarina Wrathin ja Bethin lisäksi on huumeparoni Assailin ja Marisolin, Solan tarina joka etenee vauhdikkasti eikä kyyneliltäkään vältytä. Assailin epämiellyttävyyskin karisee kun juoni etenee ja opin jopa tykkäämään hänen tuimista serkkupojistaan. Kirja oli erinomainen lisä sarjaan ja kokonaisuus oli loistava. Suosittelen sarjan ystäville, muut voivat olla vähän huuli pyöreinä. Kirjaa on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirjamaailma ja Kirjallinen sammakko. Oma arvosanani: 9/10.

Yön kirous

Oma kuva.

Gena Showalter avaa "Yön kirous"-kirjallaan "Manalan valtiaat"-minisarjan. Tartuin tähän innokkaana sillä netin uumenissa tätä sarjaa on kehuttu (mm. Marjis ja Saraseeni). Petyin hieman sillä mm. J.R. Ward on ehkä "pilannut" paranormaalin romanssin minulta omilla hienoilla "Mustan tikarin veljeskunta"- ja "Langenneet enkelit"-sarjoillaan. Idea siitä, että on porukka yliluonnollisia olentoja joilla on ylimaallisia ominaisuuksia sen lisäksi että he ovat äärettömän kauniita ja maskuliinisia ja täydellisiä rakastajia mutta onnettoman tolloja sosiaalisissa kontakteissa niin kauan että he kunnolla ensin tutustuvat kunkin sankarin "omaan" kaunottareen, on jo tuttu. Kun Ward tekee sen tyylillä ja kieli poskessa Showalter tujauttaa lukijan eteen myötähäpeän ja huonon käyttäytymisen aiheuttaman ärtymyksen tunteen.

Oma kuva.

Esimerkki: "...Ashlyn henkäisi tutisevasti." Ja tämä toistui ainakin kahdessa eri kohtaa. Kuinka ihmeessä hengitetään tutisevasti? Tämä ei vielä ylittänyt ärsytyskynnystä mutta "...Ashlyn nousi vaivoin sängystä. Hänen jäseniään kolotti kuin hän olisi hauras vanhus eikä vetreä kaksikymmentäneljävuotias." Ei hyvää päivää, voiko tämä olla totta!!? Sitten oli kuvaus siitä kuinka pääpari on kylpyhuoneessa intiimeissä tunnelmissa hinkkaamassa saippua kaikkialle, tämä on jo niin nähty. Tai sitten minä olen vaan liian realisti ja vanha tämmöiseen. Saippua kirvelee intiimeissä paikoissa ja keho liimaantuu suihkuverhoon. Seksi ammeessa tmv. on vain niin paljon mukavampaa ;D Sitä en sitten tiedä että onko tämä joku PR-kirjojen vakiotapa harrastaa seksiä vai onko se vain kirjailijoiden fetissi. No oli miten oli, suihku se olla pitää jos uskoo Showalteria ja Wardia!

Joo, eihän tuossa nyt oikeastaan niin kamalia tollouksia ole kuin annan ymmärtää mutta yleistunne oli tuollainen rasittava. Kaikesta huolimatta tarina oli mukaansatempaava, hahmot yksiuloitteisuudestaan huolimatta sympaattisia ja tarinan jatkolta odotan kuitenkin samanlaista kehitystä kuin sarjoissa nyt voikin olettaa. Eli kun olen nuo pokkarit hyllyyni hankkinut niin luen ne ainakin ennenkuin kauppaan pois. Sopivaa aivot narikkaan viihdettä, ja näköjään myös hyvää luettavaa öiseen lukumaratooniinkin. Arvosana: 7/10.

Yhteensä luettu: 3 kirjaa, 719 sivua.

Tähän päättyy lukumaratonraporttini, Taianomaista Juhannusta ja älkää hukkuko! 

Mio, poikani Mio

Itseottamani kuva omasta kirjastani.

Astrid Lindgren on tuttu kirjailija varmasti useimmille suomalaisille ja ruotsalaisille lapsille. Minulle luettiin lapsena paljon ja Lindgrenin "Veljeni Leijonanmieli" oli yksi suursuosikki jotka kuunneltiin myös radiosta kuunnelmana ja myöhemmin tv:stäkin. Peppi Pitkätossu ja Katto-Kassinen sekä Vaahteramäen Eemeli olivat lapsuuteni leikeissä todellisia henkilöitä, niin taitavasti ja mukaansatempaavasti Lindgren loihti ilmoille tuon satujen maailman. "Mio, poikani Mio" on kuitenkin jäänyt lukematta jostain syystä ja poiminkin sen nyt kirjahyllystäni lukumaratoonin toiseksi kirjaksi.

Kuva täältä.

Kirjan alussa päähenkilö kertoo olevansa kadoksissa. Tai ainakin muut luulevat niin. 9-vuotias poika nimeltä Juhani Ville Hämäläinen lakkaa olemasta ihmisten maassa ja siirtyy salaperäisen Kultaisen kultaomenan ja Dzinnin mukana Kaukaisuuden Maahan jossa saa tietää olevansa kuninkaan kauan kadoksissa ollut poika Mio. Jussi eli siis Mio saa kokea kaikenlaista uudessa kodissaan, kuningas rakastaa poikaansa todella paljon ja hän saa ystäviäkin. Ihmisten maassa Jussia kiusattiin eikä hänellä ollut kuin yksi ystävä, Pena. Jussin kasvattivanhemmat laiminlöivät poikaa eivätkä ymmärtäneet hänen lukuharrastustaan. Mio ja uusi ystävä Jum-Jum seikkailevat Kaukaisuuden Maassa, Aamunkajon Sillalla ja monessa muussa paikassa kunnes tulee aika mennä Hämärään Metsään ja kohdata hirmuinen Ritari Kaamo.

Kuva täältä.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1955 ja sen huomaa. Tai sitten olen itse kasvanut ulos satujen maailmasta. Tietynlainen toisto ja asioiden kertaus sopii toki kohderyhmälle ja tietyn ikäinen lapsi saakin siitä turvaa ja vahvistusta kun rupeaa pelottamaan liikaa. Aikuiselle se kuitenkin saa turhautumisen tunteen ja tekee mieli hypätä sivujen yli. Mutta luin kuitenkin sitkeästi, odotin että kirja paranee sen edetessä. Ei parantunut. Tai olen sitten vaan nykyisin liian herkkä tällaiselle "kirkasotsaisuudelle". Toki paljon antaa anteeksi sille ajalle ja sille naiviudelle joka on vallinnut Suomessakin vielä 60-luvulla jolloin minäkin lapsuuttani elin. Mutta tällä erää saa Lindgrenin sadut minulle riittää, tämäkin kirja lähtee Huutonetin kautta uusien lapsien luettavaksi. Arvosana: 8+/10. Ilon Wiklandin kuvituksesta plussa.

Yhteensä luettu: 2 kirjaa, 400 sivua.

A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One

Kuva täältä.

Aukeamakuvat itseottamia omasta kirjastani.

Lukumaratooni on ottanut koville. Alkuiltapäivä meni päänsäryn kourissa mutta pienen lepohetken jälkeen lukeminen alkoi maistua taas.

Klo: 22.50 sain luetuksi George R.R. Martinin Game of Thrones sarjiskirjan ekan osan. Aluksi oli hankaluuksia silmien ja pään kanssa. Ranteet myös valittivat kunnes älysin kasata tarpeeksi tyynyjä syliini ja lepuuttaa kirjaa sitä vasten. Itse kirja oli helppolukuinen, tarinahan on jo tuttu mutta paljon uuttakin löytyi. Tai sitten olin vaan jo unohtanut osan. Oli miten oli, itse tarinahan on aivan huikea, ei sitä tarvitse kenellekään kertoa. Kaikki jotka jo ovat lukeneet Tulen ja Jään laulun-sarjan kirjat eivät tarvitse vakuutuksia ja taas ne jotka ovat epäonnekseen ollet lukematta niitä vielä, sanon vaan: Nyt heti kirjastoon tai kirjakauppaan ja lukemaan oma kappaleenne fantasian historiaa.

Sarjakuva-albumissa hahmot olivat hieman erilaisia kuin itse olin kuvitellut, täytyy myöntää että HBO:n sarjakin on tahrannut omat alkuperäiset mielikuvani tarinan hahmoista ja paikoista mutta silti, ensin piti ihan tarkasti tiirata että ai kukas nyt toi olikaan. Kirjan lopussa paljastuu syykin. Ihan median erilaisuudesta johtuen ja erityisesti lakiteknisistä syistä hahmoista ja paikoista piti piirtää selkeästi erilaiset kuin mitä HBO oli yleisölle näyttänyt sarjassaan.

Yllättävän kauan kesti lukea yksi sarjakuva-albumi mutta katselin kuvia varmaan neljä kertaa niin kauan kuin luin tekstejä. Tommy Patterson, mm. Farscape Graphic Novel-sarjan kuvittaja, on tehnyt huikean työn kuvatessaan Westerosia ja Talvivaaraa ym. kirjan paikkoja. Lisäksi hänen kuvakulmansa vaatii katsojalta hieman vaivaa jotta oivaltaa kaikki pienetkin yksityiskohdat, hahmojen ilmeet ja eleet sekä tunnetilat joita kyllä löytyy kummasti enemmän kuin sarjakuvalta uskoisi. Näistä on lopussa 45 sivua kattava tieto-osio jossa on kuvien hahmotelmia ja taustaa koko albumin alkuperäistä ideaa ja prosessia kun haettiin kuvittajaa ja käsikirjoittajaa sekä editoijaa. Kirjan alussa on viisisivuinen esipuhe jossa Martin itse kertoo ajatuksiaan hänen kirjojensa sovittamisesta kuvalliseen muotoon ja niiden eroista televisiossa ja sarjakuva-albumissa.

Yhteensä luettu: 1 kirja, 240 sivua.

Lukumaratooni alkaa!

Luku-urakka alkoi klo: 16.45 kahvin ja itseleivottujen sämpylöiden kera. Päänsärkyisenä lukeminen ei ole herkkua mutta urheasti aloitin sarjakuvaversiolla Game of Thronesin ykkösosasta. Lukeminen ei onnistunut silmälasit päässä kun päänsärky pahensi silmien kuntoa. Kahvit juotuani istahdin lukutuoliini ja aloin lukea.

Klo 18.20 seuraava tauko ja hieman särkylääkettä naamariin ja teetä kyytipojaksi. Päänsärky ei hellitä, lukeminen on hidasta ja silmiä särkee. Sivuja luettu vasta 45. Lepään hetken sohvalla ja jatkan sitten lukemista. Yritän vältellä somea parhaani mukaan etten harhaudu sivupolulle. Tsemppiä muille lukijoille!

Lukumaratooniin valmistautumista

Kokosin eilen illalla kirjat jotka olen valinnut lukumaratooniini. Ensin mietin tiiliskivellä vetämistä mutta sellainen on jo ennestään lukupinossa enkä halunnut valita keskeneräistä kirjaa mukaan. Sitten tuijotin omaa kirjahyllyäni ja totesin että siellä nököttää kymmeniä ja taas kymmeniä lukemattomia kirjoja. Pohdin myös muiden, jo viime kesänä lukumaratooniin osallistuvien, lukuähkyä ja muita kokemuksia ja totesin että nyt täytyy valita monipuolisesti erilaisia kirjoja jotta urakka ei muutu turhan raskaaksi. Eihän lukeminen nyt saa olla pakkopullaa vaan tämän täytyy olla hauskaa!

Ylläolevassa kuvassa näkyvät valitut kirjat, tässä vielä luettelo:

• Seppo Laurell: Suomen majakat
• Bryan Cogman: Valtaistuinpelin kulisseissa: Game of Thrones
• George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
• George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
• George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Three
• Beowulf
• Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
• Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
• Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 1
• Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 2
• Philip Pullman: Kellopeli
• Philip Pullman: Lyran Oxford
• Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
• Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
• Gena Showalter: Yön kirous
• Gena Showalter: Pimeyden suudelma
• Gena Showalter: Nautinnon kirous
• Stephen King: Ennen aamunkoittoa
• Stephen King: Jälkeen keskiyön
• Ursula K. Le Guin: Pimeä lipas ja muita kertomuksia
• Hugh Howey: Wool

Mukaan tarttui viisi sarjakuva-albumia, yksi tietokirja, yksi runoteos (joka saattaa jäädä lukematta), useampi lasten- ja nuortenkirja, pari vahvaa suosikkia, kioskikirjallisuutta ja novellikokoelmiakin kolmin kappalein. Suomenkielisiä kirjoista on 17 teosta ja englanninkielisiä kirjoja 4 kappaletta. Kasasin nämä sillä mielellä että vaihtelua on riittävästi jos jokin tökkii ja yksi tiiliskivikin on mukana jos se vie mukanaan. Nyt jännityksellä käyn kurkkimassa muiden osallistujien blogeja josko siellä olisi jo esillä kirjalistat. Tervetuloa mukaan jännittämään lukumaratooniani! Päivitän edistymistäni Twitterissä hashtagillä #lukumaraton.

Ystävät hämärän jälkeen

Kuva täältä.

John Ajvide Lindqvistin "Ystävät hämärän jälkeen" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 9.4.2014. Kirja oli mahtava! Vaikeasta aiheesta on saatu kamalan jännä ja koskettava tarina. Kirjan alussa minulla oli koko ajan sellainen tunne että tiedän mitä tässä tapahtuu seuraavaksi ja pystyin näkemään Elin yksin kiipeilytelineillä. Asia vaivasi minua paljon, koska tiesin etten ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin joten google käyttöön ja kas, löytyihän se selitys sieltä! Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on myös elokuva jonka satuin näkemään Espoo Cinessä sen ilmestymisvuonna. Jenkit ovat tehneet leffasta oman versionsa (Let Me In, 2010) joka mukailee alkuperäistä aika uskollisesti mutta on selvästi raaempi.

Kirjan maailma on autenttinen Tukholmalainen lähiö 80-luvulla. Tämä näkyy monessakin kohtaa. Paikkojen kuvaus, poliisin toiminta, ydinsodan pelko ja arkisen elämän hitaus, naivius ja ihmisten väliset kontaktit. Henkilökuvaus on erittäin onnistunutta eikä esimerkiksi Håkanin pedofiliaa korosteta lukijan shokeeraamiseksi vaan se on osa tarinaa ja kuvattu erittäin hienovaraisesti. Hahmot ovat moniulotteisia eikä kukaan ole pelkästään "paha" tai "hyvä". Tämä herätti pohdintaa lukijoissa. Kuinka helppoa olisi vaan tuomita Håkanin tai Elin teot mutta syyt heidän toimintaansa panee lukijan ajattelemaan asioita syvemmälti ja pohtimaan omia asenteitaan.

Ihmiskuva on kauttaaltaan sympaattinen. Alkoholistiporukka kuvataan toisistaan välittäväksi, ystävää auttavaksi ryhmäksi jossa syrjäytyneen paras ystävä on toinen juoppo. Virginian ja Lacken romanttinen suhde on kovin kaunis hauraudessaan ja hienovaraisissa hyvissä teoissa. Gösta kissoineen kertoo riipaisevan tarinan sellaisesta henkilöstä joita emme näe mutta joista luemme post mortemisti kun palokunta ja ruumissiivoojat käyvät tekemässä viimeisen vierailun.  Eräs lukupiiriläinen totesi että "he ovat hyvinkin ihmisiä", tavoittaen kirjoittajan kykyä kuvata kauniisti laitapuolen kulkijoita.

Kirjassa on kauttaaltaan surullinen pohjavire. Ihmisten kohtalot ovat raadollisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä täynnä. Jokainen on omalla tavallaan kokenut kovia, tunteet ovat vereslihalla ja lukijalle tulee tarve lohduttaa ja kertoa että kaikki tulee menemään hyvin. Vaikka niin ei käykään kaikille, saadaan loppuratkaisussa kuitenkin jonkinmoinen päätös pääparin kohdalle. Tämä jäi joillekin lukupiiriläisistä epäselväksi, mitä Oskarille oikeastaan kävi ja missä Eli on. Enempää en voi kertoa spoilaamatta kirjan loppua.

Lukupiiriläisten ajatuksia:

• Jotain hyvää, jotain huonoa.
• "Hampurilainen huonoin maustein." Hyvät ainekset juonen puolella, Håkan oli epäuskottava, kokonaisuutena tasainen.
• Vastenmielinen kirjan aihepiirin käsittely, ei pystynyt lukemaan kuin 50 sivua alusta.
• Tuli uniin. Epämiellyttävä. Ei jäänyt mukava mielikuva.
• Kerrontatyyli monipuolinen. Yksi paras kaikista lukemistani kirjoista. Realistinen 80-luvun Tukholman lähiön kuvaus. Rankka kirja, sympaattinen juopporemmi. Koulukiusaamisen teema.
• Raaka.
• Tulkintaa voi tehdä moneen suuntaan, rikkaus.
• Oskarin ajatuksia kuvattiin todella hyvin, monipuolisia tunteita.
• Poliisin roolit kiinnostivat.
• Eli löytää ystävän, Oskarin. Muut edelliset suhteet ovat olleet vain hyväksikäyttösuhteita.
• Vampyyrit eivät olekaan luonnostaan pahoja.
• Sukupuolirooleilla leikitellään. Håkan koki Elin pojaksi, Oskar tytöksi.
• Peppi Pitkätossu-vertaus. Eli oli sekä fyysisesti että psyykkisesti vahva ja teki asioita joita hänen oletettu sukupuolensa omaava pikkuinen tyttö ei tekisi.
• Allegorioita, symboliikkaa nykypäivän menosta: yksinäisyys, ulkopuolisuus, koulukiusaaminen.
• Modernia kauhua.
• Monia ulottuvuuksia: Yhteiskunnallisuus, tarina rakkaudesta ja ystävyydestä.

Arvosteluja löytyy esimerkiksi Booksyn-, Ankin- ja Kaiken voi lukea-blogeista. Oma arvosanani: 10/10.

Hurtan koodeksi

Kuva täältä.

12.3.2014 fantasialukupiirin kirjana Pasilan kirjastossa oli novellikokoelma "Hurtan koodeksi". Paikalla oli myös kirjailijavieras, yksi kirjan kirjoittajista, Tuomas Saloranta joka on myös toimittanut ja taittanut kirjan (ja on Kuoriaiskirjat-pienkustantamon omistaja). Hurtan koodeksi on kokoelma novelleja, kuvia ja runoja. Kirja on kunnianosoitus kirjailija ja keräilijälegenda Boris Hurtalle ja hänen 25-vuotis kirjailijauralleen. Kuvat ja tekstit ovat suoraan suunnattuja Borikselle, kirjailija- ja keräilijäpiireissä tunnetulle miehelle joka mullisti suomalaisen kauhugenren. Boris Hurtta, siviilinimeltään Tarmo Talvio, on eläkkeellä oleva poliisi joka rakastaa kirjoja, kirjoittamista ja kirjojen keräilyä. Hänen innokkuutensa niin keräilijänä kuin kirjanharrastajanakin on tullut kuuluisaksi kirjallisuuspiireissä. Hänen mittava tuotantonsa on tutustuttanut useita sukupolvia kauhukirjallisuuden kiehtovaan maailmaan. Kirjailijan ihailijakuntaan kuuluu kirjoittajakolleegojen lisäksi monia muita, kauhusta ja kirjoista kiinnostuneita lukijoita itseni mukaan lukien.

Koodeksin novellit, runot ja kuvat ovat kunnianosoitus ja lahja Hurtalle ja se näkyy kirjan sisällössä. Tekstit ovat täynnä sisäpiiriviittauksia ja muita pieniä kummallisuuksia. Tämä jakoi lukupiirin lukijakuntaa hieman. Osa piti niistä, osa ihmetteli ja koki ettei oikein saanut otetta kaikista teksteistä. Itse herkuttelin lainauksilla, viittauksilla ja hykertelin tyytyväisena hoksatasseni pieniä vinkkejä asioista joita Hurtan elämää ja tuotantoa tuntemattomat tuskin huomaavatkaan. Oli tekstit sisäpiiriläistä tahi ei, tekstien taso vaihteli huimasti. Osa oli selvästi päässyt mukaan vain siksi ettei tämä kirja ollut alunperinkään tarkoitus olla laajemmalle lukijakunnalle suunnattu. Tästä Saloranta mainitsi että karsintaa olisi tehty enemmänkin mikäli kirja olisi tehty varsinaiseksi antologiaksi. Nyt kaikki halukkaat pääsivät kirjaan mukaan.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa on 14 novellia/raapaletta/runoa. Toisessa osassa on yksi pitkähkö novelli, kolmannessa osassa jälleen 14 kirjoitusta ja viimeisessä neljänneksessä Stepanin koodeksi, joka koostuu viidestä eri novellista jotka kaikki käsittelevät samoja henkilöitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Kirjan viimeinen puolisko on julkaistu myös erillisenä pokkarina jossa näiden tekstien lisäksi on itse Hurtan kirjoittama jatkokertomus sekä viisi uutta novellia. Itse pidin juhlakokoelmassa eniten Juha Salmisen Kakskerran hamsterista, Tero Niemen ja Anne Salmisen Rovaniemen kuilusta sekä lopun Stepanin koodeksin novelleista.

Lukupiiriläisiä puhututti se kuinka haastava laji raapaleiden kirjoittaminen on. Kirjassa olevista raapaleista osasta oli tykätty, ne kevensivät kivasti kokonaisuutta, mutta osa tuntui varsin mitättömiltä. Mieshahmojen runsaus selittynee osin sillä että lähes jokaisessa novellissa on jollain tapaa Boris Hurtan-tyylinen hahmo päähenkilönä. Pienenä kuriositeettinä Saloranta mainitsi että Boriksella on kuulemma erään novellin mukaisesti tapana ostaa oikeasti ihmisiltä heidän sielunsa ja säilöä ne lasipurkissa olohuoneensa hyllylle. Tämä aiheutti aikamoista hilpeyttä kuulijoissa mutta sopinee kyseisen herran spefi-olemukseen mainiosti.
Arvosana: 8/10.

Sudenveri

Kuva täältä.

Jenny Kangasvuon esikoisteos "Sudenveri" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.12.2013. Kirja voitti ilmestymisvuonnaan 2012 Kuvastaja-palkinnon. Kangasvuo on kirjoittanut jo vuosia novelleja ja muita kirjoituksia ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Sudenverikin on alkujaan kirjoituskilpailuteos jolla Kangasvuo voitti kustannussopimuksen. Tämä kaikki näkyy hänen kirjassaan. Se on ehyt kokonaisuus jossa kahdessa aikatasossa kulkeva kerronta kolmen vahvan naisen elämästä hivelee lukijan mielikuvitusta. Entä jos näitä muodonmuuttajia olisikin olemassa, tässä kirjassa se tuntuu uskottavalle. Tämä on raikas henkäys hieman tunkkaisesta genrekirjallisuudesta jotka pääosin tulevat amerikanmaalta. Kirjan pohjoinen ulottuvuus tuo tuttuuden lisäksi jotain kansallismielistä ja pienen pohjoisen maan asukkaan ylpeyttä lukijan mieleen. Tässä tarinassa sanansa saavat niin vanheneva suvun matriarkka kuin nuoremman polven perillinenkin joka ei tahdo alistua suvun sääntöihin sekä pakanayhteisössä elävä Marraskuu, Vargan tyttöystävä.

Kirjan päähenkilö, taidemaalari Varga, on nuori nainen joka on lähtenyt pois synnyinsijoiltaan ottaakseen välimatkaa isoäitiinsä, sukuunsa ja menneisyyteensä. Mutta samalla myös laumaansa. Onhan nainen myös muodonmuuttaja, ihminen joka kykenee muuttumaan sudeksi halutessaan. Susihahmossaan Varga oli lauman jäsen, kulki lauman mailla pohjoisessa, metsästi ja paritteli. Mutta hän ei hyväksynyt Marttaa, suvun ja lauman johtajaa, oman elämänsä määrittelijäksi. Hän lähti kauas pois, muutti nimensä ja alkoi elää ihmisruumiissa.

Kunnes eräänä päivänä hänen ovelleen ilmestyy poika. Rasmus on sekamuotoinen, karvainen, ei oikein ihminen eikä ihan susikaan. Varga haluaa häätää pojan takaisin lauman luo, ei halua että Martta tulee etsimään poikaa, hän ei halua sekaantua. Mutta poika ei suostu lähtemään. Niin yhteiselo alkaa vaivaannuttavissa tunnelmissa ja asia muuttuu vieläkin sekavammaksi kun Vargan rakastettu Marraskuu tulee kylään ja pojan on muututtava "koiraksi" ettei epäilyksiä herätetä. Varga salaa susipuolensa Marraskuulta sillä lauman suojeleminen paljastumiselta on kaikkein tärkeintä. Siksi Marttakin lähtee pojan perään.

Martta saapuu etelään ja yrittää pakottaa pojan ja Vargan tahtoonsa mutta ei onnistu.
Kirjan vahvat naiset ovat mieleeni, heidät kuvataan kukin aikakautensa ja taustojensa valossa mutta niistä luodaan ehyt kokonaisuus jossa jokainen saa äänensä kuuluviin ja lukija pystyy hyvin samaistumaan kunkin hahmon ajatuksiin. Susien kuvaus on uskottavaa ja todentuntuista. Laumahierarkia ja eläimellinen meno olivat huumaavia. Kirjan parhaita hetkiä itselleni olivat kuvaukset susista, lauman dynamiikasta ja kuinka sukupolvi toisensa jälkeen Martta ja muut joutuivat selvitymään kahtiajakoon ihmishahmon ja susihahmon välillä sekä ulkopuolisen maailman haasteisiin. Lempihahmoni oli Marraskuu. Arvosana: 10/10.
Kirjaa on luettu mm. Tähtivaeltajassa, Morren maailmassa ja Vinttikamarissa.

Viivamaalari

Kuva täältä.

Anne Leinosen "Viivamaalari" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 12.2.2014. Kirja oli suurimman osan mielestä lukijoita pettymys. Kirja tuntui raakileelta, luonnokselta ja  ideoiden kierrättäjältä joka olisi saanut käydä editointikierroksen vielä useasti läpi. Ihmeteltiin sitä miksi tämä ylipäätään on päässyt julkaisukynnyksen yli sillä kirja tuntui kotikutoiselta ja täysin keskeneräiseltä. Aivan kuin kirja olisi kirjoitettu alunperin novellikokoelmaksi joka on sitten yritetty väkisin venyttää romaaniksi saakka. Kirjailija itse on myös kustannustoimittaja ja opettaa kirjoittamista joten luulisi että kirjan toimittaminen olisi myös tuttua huttua ja omaa kirjallista tuotostaan kohtaan osaisi olla myös riittävän kriittinen jottei päästäisi tämmöistä sammakkoa ulos uunista.

Siitä kaikki olivat yksimielisiä että kirjan esittämät teemat olivat mielenkiintoisia ja niitä kehittämällä ja pidemmälle pohtimalla olisi kirjastakin tullut lukukelpoinen. Juoni ei ollut kummoinenkaan, alku takkusi niin että moni aikoi luovuttaa kesken. Kirjan alkupuolisko kestää ja kestää eikä asiat etene. Teemat esitellään sivukädellä ja asioihin hypätään niitä sen kummemmin esittelemättä. Vertasimme tätä aiemmin lukemaamme Janos Honkosen kirjaan jossa surrealismia oli käsitelty taidokkaasti ja lukijan mukaansatempaavalla tavalla. Kirjan teemoissa oli muutenkin yhteneväisyyksiä mutta kaikki osa-alueet menivät kyllä yksi-nolla Honkosen hyväksi.

Kustantaja maalailee kirjan olevan "maaginen romaani" mutta sitä ei kyllä kirjasta löytynyt kaivamallakaan. Uskonnolliset viittaukset yliluonnollisten enkeleiden olemassaoloon lähinnä ärsyttivät vaikka jonkun mielestä niiden käsittely "pahiksina" olikin virkistävää. Henkilöhahmoista tykkäsin Ursulasta, viivamaalarista. Hänessä oli tasoja joita soisi olevan itse kirjassakin. Virkistävää oli myös scfistinen säväys kirjan keskivaiheilla. Siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Esille tuli myös vertailu aiemmin lukemaamme Leinosen yhteistyössä Eija Lappalaisen kanssa kirjoittamaan kirjaan joka sekin oli osaltaan keskeneräinen. Ihmettelimme sitä että tämän kirjan tyyli ja kirjallinen taitotaso olivat kuin eri kirjailijan kynästä. Harmillistä sinänsä sillä tällä kirjalla oli kuitenkin potentiaalia. Eräs lukupiiriläinen ei päässyt paikan päälle mutta oli tykännyt kovasti kirjasta. En osaa sanoa hänen perustelujaan mutta näinhän se on, toiset tykkää ja toiset ei. Oma arvosana: 6/10.
Kirjaa on luettu myös Routakodossa, Hesarissa ja Järjellä ja tunteella-blogissa.

Loppusoitto

Kuva täältä.

Becca Fitzpatrickin "Langennut enkeli"-sarjan neljäs osa, "Loppusoitto" päättää nimensä mukaisesti sarjan. Kirja jatkaa siitä mihin kolmas osa jäi. Nora joutuu vastaamaan valaansa jonka teki kuolleelle isälleen, Hank Millardille, nefilisalaseuran perustajalle. Hank eli Musta Käsi oli ennen kuolemaansa salaa koonnut mittavan armeijan sotaan nefilien vapauden puolesta. Blakely, Hankin tutkimuspäällikkö on kehitellyt tehokkaita aseita sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Helvetistä peräisin oleva Paholaisvoima on saatu valjastettua erilaisin aseisiin ja sitä käytetään myös juomana joka vahvistaa nefilien jo ennestäänkin hurjia voimia. Hankin oikea käsi, Dante Matterazzi esittäytyi Noralle edellisesen kirjan lopussa ja ottaa nyt Noran siipiensä suojiin. Nora joutuu nefilijoukkion sisäpiirin kuulusteltavaksi mutta Dante lupaa heille että hän kouluttaa tytöstä taistelukelpoisen nefilijohtajan joka kunnioittaa Mustan Käden perintöä. Niinpä Nora alkaakin kehittää sekä fyysistä kuntoaan että mielenhallintatekniikoita Danten opastuksella.

Nora itse on puun ja kuoren välissä sillä hänen rakastettunsa Patch on entistä enemmän kuvioissa mukana, Noran äidin harmiksi. Kun Nora joutuu tekemään valintoja kumman puolella taistelee tilanne meinaa karata käsistä. Pariskunta joutuu tekemään feikkieron jotta nefilien johtajat eivät tule liian epäluuloisiksi sillä Noralla ei ole varaa menettää nefiliarmeijansa johtajuutta. Isän kanssa tekemä vala sitoo tytön elämän ja kuoleman taistoon, halusi hän tai ei. Langenneet enkelit eivät jää toimettomaksi ja heillä onkin omat suunnitelmansa nefilien pään menoksi. Joku pelaa molemmilla puolilla mutta saako Nora sen ajoissa selville. Arkkienkelitkin ovat sopassa mukana, erityisesti iljettävä omaan pussiinsa pelaava, uhkapelaaja nimeltään Pepper Friberg, jolla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa.

Vee Sky rakastuu Scottiin ja Nora on heidän puolestaan onnellinen. Onni Patchin kanssa sen sijaan on jäähyllä kun Noran biologinen siskopuoli asettuu asumaan Greyn perheeseen ja Marcie tekeekin kaikkensa jotta saisi pojan itselleen. Marciella on muukin agenda muttta se selviää myöhemmin. Nora ehtii kaiken taisteluiden valmistautumisen ohessa säätää Patchin kanssa, shoppailla ja vakoilla ja epäillä Patchin entistä tyttöystävää, langennutta enkeliä Dabriaa jolla oli jo ensimmäisessä kirjassa pieni rooli. Tässä kirjassa jälleen juoksennellaan, taistellaan tunteita vastaan, niiden puolesta ja Hesvankuu vaan lähestyy. Suuri ja eeppinen taistelukin lopulta saadaan, kumpi puoli voittaa ja kuka paljastuu lopussa vielä nefilksi se selviää ihan kirjan loppupuolella. Tykkäsin tästä päätöosasta, kaikki langat solmittiin eikä kaikki mennyt kuten kuvittelin, epilogikin oli suloinen. Arvosana: 8/10.

Hiljaisuus

Kuva täältä.

Becca Fitzpatrickin "Hiljaisuuus"-kirja jatkaa Noran ja Patchin tarinaa "Langennut enkeli"-sarjan kolmannessa osassa. Edellisen osan lopussa Nora sai vihdoin kutsun tulla vierailulle Patchin kotiin. Mutta nuoret eivät päässeet koskaan perille saakka sillä Hank Millard, Noran biologinen isä osoittautui nefilisalaseuran pääjehuksi, Mustaksi Kädeksi ja vangitsi tyttärensä Patchin ulottumattomiin. Kolmannen kirjan alussa Patch tekee kalliin sopimuksen Noran vapauttamisesta. Nora herää kotikaupunkinsa haustausmaalla muistinsa menettäneenä. Kotiin palattuaan hän tajuaa olleensa koko kesän kadoksissa mutta hän itse ei muista myöskään aikaa ennen sieppaamistaan. Noran äiti on mennyt yhteen nuoruuden rakastettunsa, Hank Millardin kanssa joka on jättänyt vaimonsa ja toisen tyttärensä. Noran on vaikea hyväksyä biologista isäänsä elämäänsä mutta äidin onni on selvää. Noralla ei ole mitään muistikuvia sieppauksestaan eikä hän tiedä että oma isä on sen takana. Etsivä Basson ja äidin kysymyksistä huolimatta tytölle ei palaa mitään mieleen viimeisen puolen vuoden ajalta.

Vee on Noran tukena ja auttaa tätä selviytymään mutta Nora tajuaa että Veekään ei kerro hänelle kaikkea. Kun äitikin on haluton puhumaan tietyistä asioista on Noran pää pyörällä eikä hän tiedä kenen puheisiin pitäisi uskoa. Kun Nora tapaa uudelleen Patchin, jota ei enää muista, hän vaistoaa tuntevansa tuon pojan menneisyydestään. Vetovoima poikaa kohtaan on niin vahva että Nora hakeutuu tilanteisiin jossa näkisi edes vilauksen hänestä. Patch taas toisaalta työskentelee nyt kahtaalle eikä pysty suojelemaan Noraa kuten ennen.

Scott Parnell palaa takaisin kuvioihin ja tällä kertaa Nora ottaa hänet iloisena vastaan. Scottin avustuksella tyttö pääsee vainoojiensa jäljille ja poika pelastaakin Noran pulasta. Kirjan lopussa Hank Millard pakottaa Noran vannomaan verivalan ja pian Nora onkin pulassa tekemänsä valan vuoksi. Kirja päättyy jälleen kerran jännittäviin tunnelmiin ja jättää kaikkien lankojen solmimisen sarjan päätösosaan.

Kirja oli paras osa tähän mennessä. Ensimmäistä osaa lukiessani en arvannut että tämä sarja kasvaisi romanttisesta hömpästä jännittäväksi tarinaksi kolmen eri rodun taistelusta olemassaolostaan. Arvosana: 8/10.

Riitasointu

Kuva täältä.

"Riitasointu" on Becca Fitzpatrickin kirjoittaman nuorten sarjan toinen osa neliosaisesta "Langennut enkeli"-sarjasta. Kirja jatkaa siihen mihin ensimmäisessä osassa päästiin. Ensimmäisen osan lopussa Noran kuolemalta pelastanut langennut enkeli Patch sai siipensä takaisin ja muuttui tytön suojelusenkeliksi. Nyt heidän ihastuksensa syvenee ja nuoret alkavat seurustella Noran äidin ja tytön parhaan kaverin, Veen vastusteluista huolimatta. Nora käy kesäkursseja selvitäkseen helpommalla syksyllä mutta koulunkäynnistä ei tahdo tulla mitään kun tapahtumat pyörähtävät kunnolla käyntiin. Kesätyöpaikkakin tulee hankittua jotta Nora saisi ostettua uuden auton äidin myymän tilalle. Nora ei tahdo enää olla kenenkään avun varassa, erityisesti ei Marcie Millardin jonka antama koulukyyti osoittautui virheliikkeeksi.

Taas on edessä epäröintiä, vaarallisia tilanteita ja kiihkeitä hetkiä poikaystävän käsivarsilla. Pahin vihamies, luokkakaveri Marcie saa suuremman roolin Noran elämässä kuin tyttö haluaisikaan. Epäilykset poikaystävän vilpillisyydestä ja pettämisestä saavat tytön aivan sekaisin eikä hän enää tiedä voiko luottaa enkeliinsä. Kun lisäksi arkkienkeleitä pitää varoa suututtamasta on Noralla paljon huolehdittavaa eikä elämä olekaan tänä kesänä niin ruusuilla tanssimista kun hän alkukesästä vielä kuvitteli.

Samaan aikaan Blythe, Noran äiti yrittää heittää kapuloita Patchin ja tyttärensä väleihin ja kutsuu entisen naapurinsa poikineen kyläilemään. Nora on tavannut Scottin viimeksi lapsena eikä siitä ole jäänyt hänelle kovin hyviä muistoja mieleen mutta aivan siihen mitä seuraavaksi tapahtuu ei Norakaan olisi osannut varautua. Kun Nora kuulee Scottin äänen mielessään hän tajuaa pojan olevan nefili. Tämä herättää hänen mielenkiintonsa ja hän alkaa vakoilla poikaa Veen kanssa. Tytöt joutuvat vaikeuksiin ja jonkun henkikin on taas vaarassa. Kun välit Patchiin tulehtuvat Nora laittaa heidän suhteensa jäähylle. Mitä siitä sitten seuraa on rikkoa Noran sydämen palasiksi. Scott vie tytön huonoille teille ja patch yrittää pelastaa tämän pulasta vähän väliä.

Nora yrittää saada jotain selkoa isänsä kuolemaan ja saa outoja ja uhkaavia viestejä tuntemattomalta lähettäjältä. Kun nefilien salaseura osoittautuu todelliseksi on Noran peloille vihdoin todellinen kohde. Mutta kuka on salaperäinen Musta Käsi jota Scottkin pelkää niin kovasti? Ja mikä on Barnabas-nimisen nefilin todellinen henkilöllisyys? Nora saa lopulta näihin kysymyksiinsä vastauksen joka tosin ei ole sellainen jota hän odotti. Lopussa tapahtuvassa välien selvittelyssä selviää myös hänen isänsä todellinen tappaja.

Kirja oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ykkösosa ja voin sanoa pitäneeni tästä osasta. Nefilien ja langenneiden enkeleiden maailmaa avattiin lukijalle niin että odotan kyllä seuraavaakin osaa. Arvosana: 8/10.

Langennut enkeli

Kuva täältä.

Becca Fizpatrickin "Langennut enkeli" avaa neliosaisen nuorten fantasiasarjan. Kirja kuuluu paranormaali romanssi-genreen ja keskiössä onkin jälleen kerran ihmistyttö ja yliluonnollinen poika, tässä tapauksessa langennut enkeli. Nora Grey on tunnollinen ja ihan tavallinen tyttö. Hän käy koulua ja shoppailee parhaan kaverinsa Veen kanssa. Tytöt ovat suunnitelleet elämänsä eteenpäin ja Norakin haaveilee pääsystä pois pienestä kotikaupungistaan jatko-opiskelemaan. Noran isä on kuollut vuosi sitten ja suru pakottaa terapeutin pakeille. Noran äiti tekee työtään usein miten poissa kotikaupungista ja työmatkat venyvät. Kotona odottaa kotiapulainen joka tekee ruuat ja vahtii että Nora on ajoissa kotona tekemässä läksyjä. Elämä on siis ihan tavallista mutta se muuttuu pian.

Eräänä päivänä biologian opettaja päättää että pakkaa sekoitetaan ja työparit vaihdetaan totutuista. Nora saa kammokseen parikseen uuden pojan, salaperäisen ja tummahiuksisen komean Patchin. Poika kiusoittelee ja flirttailee ja tuntuu arvaavan tytön ajatukset ennenkuin hän niitä edes ajattelee ja se saa Noran varpailleen. Kuka on tuo salaperäinen poika, miksi hänestä ei löydy mitään tietoja koulun kortistosta ja miksi hänen olemuksensa kiusaa Noraa niin paljon. Kun kotitehtäviä ei voikaan tehdä itsenäisesti vaan se vaatii parin haastattelua Nora joutuu kovan paikan eteen. Patch tuntuu ilmestyvän samoihin paikkoihin missä Nora hengaa ja se saa tytön epäluuloiseksi pojan vaikuttimia kohtaan.

Noran elämä ei ole muutenkaan helppoa mutta kun taivaasta sananmukaisesti pudonnut enkelipoika tulee hänen elämäänsä se muuttuu peruuttamattomasti. Noralle selviää että kirjojen enkelit eivät olekaan satua. On olemassa arkkienkeleitä, langenneita enkeleitä, suojelusenkeleitä sekä nefilejä, enkeleiden ja ihmisten jälkeläisiä. Patch osoittautuu langenneeksi enkeliksi joka haluaa jotain Noralta. Mutta ei Patchkaan ole täysin tunteeton vaikkei hän pystykään tuntemaan kosketusta. Enkelin suunnitelmat kariutuvat ja hän huomaa rakastuneensa tyttöön jonka elämä on hänen elämäänsä sidoksissa tavoilla joista Nora ei tiedä mitään.

Tarinahan lähtee siitä totutuille poluille, tunteet seilaavat, vaaroihin joudutaan, poikaan rakastutaan ja tyttö pelastetaan pulasta. Kirja noudattelee tuttua kaavaa samoin elementein kuin muutkin vastaavat nuorten kirjat eikä tylsyydeltä vältytä. Lähes kaiken pystyy arvaamaan eikä juonirakenteessa tai henkilöhahmoissa ole mitään ennakoimatonta joten lukukokemus jää köykäiseksi. Ilman erikoista loppuratkaisua tämä olisi ollut vielä tylsempi mutta ihan viihdyttävä lukuromaani tämä kuitenkin on. Arvosana: 7/10.

Kaiken yllä etana

Kuva täältä.

Janos Honkosen esikoiskirja "Kaiken yllä etana" oli fantasialukupiirin kirjana 13.11.2013.
Osuuskumman sivulta löytyy myös kirjatraileri. Kirjailijan kotisivut löytyvät täältä.

Kirjailija itse oli paikalla vastaamassa kysymyksiimme ja niitähän meillä riitti. Honkonen kertoi myös kirjan tekoprosessista ja kuinka aihe tähän kirjaan hänelle tuli. Minusta juuri nämä kirjailijatapaamiset ovat niin mahtavia koska kirjasta saa aivan erilaisen kuvan kun sen luoja saa kasvot ja äänen. Itse luomisprosessi on niin mielenkiintoinen ja haastava että kuuntelen aina suu ymmyrkäisenä lahjakkaiden ihmisten sanoja. Keskityin nyt niin aktiivisesti kuuntelemaan Honkosen puhetta että muistiinpanoni ovat lähinnä ransakalaisia viivoja ja nyt en saa niistä mitään tolkkua. Yritän muistella nyt jotain kuitenkin.

Honkonen on koulutukseltaan laskennallinen kielitieteilijä ja on ehtinyt työskentelemään monenlaisissa työtehtävissä. Hän on esim. yksi mies suomalaisen kulttileffan, Iron Skyn, tekijäpoppoossa ja hän soittaa thereminiä mm. Älymystö- ja Radiokatvebändeissä. Kirjoittajan tausta vaikutti moneen seikkaan kirjan synnyssä.

• kirjan sekä e-kirjan saa Creative Commons-muotoisena eli sen kopioiminen epäkaupalliseen käyttöön on sallittua
• kirja on saanut kulttuurivaikutteita monesta maasta
• Art Deco-henkinen kansikuva (josta Honkonen oli aivan hurmaantunut) ja kirjatraileri sekä kirjan taitto on kirjailijan avopuolison, Heli Hintikan tekemiä (Hintikan kotisivu)
• Imaen, Arren ja Mashan kolmiodraama keskeisessä roolissa
• dialogin puute tarkoituksellista
• Mashan yksinpuhelut olivat transkriptioksi suunniteltuja
• sukupuolten epätasa-arvo tarkoituksellinen valinta viraston virkamiesten ollessa lauteilla mutta läpäisee kyllä muuten Bechdelin testin
• vapaamielinen ote sukupuolisuhteisiin miellyttävää
• poliisin rooli oli erityisen pelottava

Aika onneton on toi muistiinpanosivu joten katsokaa hyvät ihmiset noista muista blogeista tarkemmat arviot sillä tämä oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Odotan innoissani seuraavia Honkosen kirjoja:)

Kirjaa on luettu esimerkiksi Kirjasfääri-, Kujerruksia- ja Kirjavinkit-blogeissa ja täältä voit lukea kirjailijan haastattelun. Oma arvosana: 8/10.