Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toiminta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toiminta. Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Insurgent
"Divergent" jatkaa Veronica Rothin nuorten dystopiasarjaa. Kirjan tapahtumista on myös tehty elokuva jonka USA-ensi-ilta oli eilen. Suomessa se nähdään 10.4. alkaen.
Kirja jatkaa suoraviivaisesti siitä mihin edellinen osa, "Divergent", jäi. Tris ja Four seuralaisineen pakenevat kaupungista Amityjen alueelle Chicagon ulkopuolelle. Amity tarjoaa turvapaikan pakolaisille sillä ehdolla että nämä eivät riitele eivätkä kanna aseita alueellaan. No, Trisistä kuoriutunut kuumapää ei hevillä sopeudu sääntöihin ja kun Erudite löytää heidät uusine liittolaisineen ollaan jälleen pakomatkalla.
Tris ja Four kohtaavat uusia haasteita ja kun Fourin molemmat vanhemmat ahertavat tahoillaan omien tarkoitusperien hyväksi ollaan aikamoisen valinnan edessä. Kaupunkiin palataan ja asioita järkkäillään. Tris tajuaa että yhteenotto on odotettavissa ja hän yrittää hakea liittolaisia Eruditen ylivaltaa vastaan. Jeanine Matthew punoo omia juoniaan omalla alueellaan kaikkien päänmenoksi. Kun Jack Kang, Candorin johtaja päättää liittoutua Jeaninen kanssa joutuu Tris seuralaisineen jälleen pakenemaan.
Jeanine on kehitellyt salaa uutta seerumia joka tehoaisi myös Divergenteihin ja uutta pitkänmatkansimulaatiota saadakseen täyden hallinnan kaupungissa. Kun hän alkaa tappaa ihmisiä ellei joku Divergenteistä ilmianna itseään Tris tekee ratkaisun jonka päätteeksi hän jää Jeaninen vangiksi. Kaiken takana on Jeaninen halu saada absoluuttinen valta ja Divergentit ovat ainoita jotka ovat hänen tiellään. Kun Trisiä uhkaa teloitus on yllättävä apu lähellä. Mutta mitä Caleb tekee Eruditen laboratoriossa?
Tässä osassa räiskintää ja vaarallisia tilanteita on enemmän kuin ykkösosassa ja päähenkilöiden välillekin saadaan jännitteitä. Ystäviä menetetään, läheisiä surraan, painajaisia nähdään ja uusia liittolaisia löydetään. Mikä on se salaisuus jota Abnegation varjeli hengellään, Erudite tappoi salatakseen sen ja Marcus halusi julkiseksi selviää kirjan lopussa ja taas jäädään cliffhangeriin. Tykkäsin tästä osasta ehkä hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, nyt jään odottelemaan huhtikuuta ja leffaa. Kirjan ovat lukeneet myös: Ahmu, Annami, Notkopeikko ja Kirjaneito. Arvosana: 8/10.
Picture from here.
Tunnisteet:
Dystopia,
Kirjat,
Leffat,
Lukeminen,
Nuoret,
Politiikka,
Sci-fi,
Toiminta,
Veronica Roth
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Divergent
Veronica Rothin "Divergent" avaa samanimisen trilogian johon tosin on kirjoitettu useampi lisäosa jotka sijoittuvat joko ennen kirjansarjan tapahtumia tai ovat toisen henkilön ("Four: A Divergent Collection") näkökulmasta kirjoitettuja. Lisäksi luin ilmaisena e-kirjana julkaistun "The World of Divergent: The Path to Allegiant" joka on johdanto-osa viimeiselle kirjalle ("Allegiant"). Kaikenkaikkiaan "Divergent Universe" sisältää kirjoja, e-kirjoja, leffoja (kakkos-osan, "Insurgent", ensi-ilta on 10.4.2015) ja ainakin yhden novellin.
Kirjan maailma on entinen Chicagon kaupunki joka on aidattu korkealla aidalla eikä kukaan oikeastaan tiedä mitä aidan takana on, jokin tuntematon uhka. Pääosin raunioituneessa kaupungissa asuu joitain tuhansia ihmisiä jotka ovat muodostaneet omanlaisensa yhteiskunnan ja asuvat kunnostetuissa osissa kaupunkia. He ovat jakaantuneet taitojensa ja syntyperänsä vuoksi erilaisiin jaoksiin joilla kaikilla on omat tehtävänsä yhteiskunnassa. Luin tämän englanniksi joten en ole kääntänyt jaosten nimiä koska en tiedä niiden suomenkielisiä versioita. Tosin kirjan käännöstä on moitittu joten olen tyytyväinen alkukieliseen valintaani.
Kirjan päähenkilö on nuori tyttö "Tris", Beatrice Prior, joka kuuluu perheineen Abnegation-jaokseen. Kaikkiaan jaoksia on viisi: Abnegation, Candor, Erudite, Amity ja Dauntless. Lisäksi on ihmisiä (factionless) jotka ovat pudonneet jaosten ulkopuolelle syystä tai toisesta. Kun nuori täyttää 16-vuotta hän joutuu valitseman mihin jaokseen hän haluaa kuulua. Tätä valintaa jouduttamaan on soveltuvuustesti jossa nuori joutuu kohtaamaan sarjan tehtäviä ja hänen ongelmanratkaisukykynsä ja muut henkiset ja fyysiset valmiutensa arvioidaan. Testin antaman tuloksen perusteella nuoret tekevät lopullisen valinnan Valintaseremoniassa.
Yleensä nuoret valitsevat saman jaoksen joihin ovat syntyneetkin mutta jokainen vuosi osa nuorista valitsee toisin. Niin Beatricekin. Hän päätyy Dauntlesseihin ja hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Sitä hän on toivonutkin sillä hän koki lapsena aina olevansa väärässä jaoksessa. Vaikka vanhempien ja isoveljen jättäminen kirpaisee ei Beatrice sure kauaa menetettyä sillä uusi elämä on täynnä haasteita ja kovaa työtä.
Koska jaos tulee aina ensin ei uudet rekryytit saa nähdä entistä perhettään kuin vasta myöhemmässä vaiheessa. Beatrice on pienikokoisena ja melko heiveröisenä karsintakoulutuksessa altavastaajana mutta taistelee sitkeydellä ja päättäväisyydellä tiensä jaostonsa huipulle. Kun vaara uhkaa hän on neuvokas ja auttavainen. Todellisen soveltuvuustestin tuloksen hän salaa sillä testin tekijä, Tori Dauntlessista neuvoi että Divergent-tulos voi johtaa kuolemaan. Asia kiehtoo Trisiä mutta hän ei uskalla kysyä keneltäkään asiasta ja Torikin on kovin lyhytsanainen.
Koulutus päätty ajallaan ja osa porukasta poistuu, pientä romanssinpoikastakin on ilmassa. Mutta jotain muutakin tapahtuu ja eräänä aamuna Tris herää siihen että kaikki on hullusti. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla ja hänen maailmansa kaatuu. Menetyksiä tapahtuu, romanssikin joutuu koville mutta eteenpäin on mentävä. Kirja loppuu jännään kohtaan, en spoilaa sitä tämän enempää. Tästä on tehty myös leffa jonka ensi-ilta oli viime maaliskuussa. Leffa oli hieman suoraviivaisempi ja toimintapainotteisempi kuin kirja mutta itse tykkäsin molemmista. Arvosana: 8/10. Kirjaa ovat lukeneet myös: Annami, Kirjaneito ja Nina Mari.
Picture from here.
Tunnisteet:
Dystopia,
Kirjat,
Leffat,
Lukeminen,
Nuoret,
Politiikka,
Sci-fi,
Toiminta,
Veronica Roth
maanantai 8. syyskuuta 2014
Deadline
Luin Mira Grantin "Newsflesh"-trilogian toisen osan, "Deadline"-opuksen Blogistanian kesän 2014 toisen lukumaratoonin aikana. Tai siis osan siitä, en toki 581 sivua liitteineen jaksanut englanniksi kahlata vaan pääsin hassusti 349 sivulle erään toisen kirjablogistin kanssa. Tämä maratoonini sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäiseni vaikka luinkin tuolloin lähes tuplasti tuon sivumäärän. Toki viimeksi kirjoinani oli sarjakuva-albumi, lastenkirja sekä hömppäromaani joten tämä vieraallakielellä tiiliskiven lukeminen pärjää ihan hyvin vertailussa. Lisäksi en kärsinyt päänsärystä ja ehdin levätäkin ihan riittävästi koska syömingit oli suunniteltu valmiiksi. Itse maratooni oli taas hauska ja yhteisöllinen tapahtuma jota itse seurasin lähinnä twitterissä enkä tainnut kertaakaan käydä varsinaisten blogien puolella.
"Feed" päättyi surullisesti ja "Deadline" jatkaa siitä mihin jäätiin. Shaun on muuttanut pois vanhempiensa luota ja asuu työtovereidensa Rebeccan, Alarickin ja Daven kanssa nyt samassa rakennuksessa Oaklandissa. Shaunin uusi blogi, "Adaptive Immunities" ei keskity enää Irwin-seikkailuihin vaan selvittämään salaliittoa johon hän törmäsi Georgia-siskonsa ja ystäviensä Rickin sekä kuolleen ystävänsä Buffyn kanssa. Senaattori Peter Ryman on nyt Yhdysvaltojen presidenttinä eikä hän ole pitänyt blogisteihin yhteyttä sitten kampanjan surullisen päätöksen. Shaun ymmärtää sen mutta ei oikein tajua miksi hänen ystävänsä Rick, joka on nyt varapresidentti, kieltäytyy hänen soitoistaan.
Shaunin on ollut lähes ylivoimaista selviytyä siskonsa menettämisestä eikä ylilyönneiltäkään ole voitu välttyä. Shaun kuulee siskonsa puhuvan hänelle ja vastaa myös itse tämän puheisiin. Alaisissa tämä herätti aluksi pelkoa siitä että Shaun menee rajan yli eikä kykene tekemään työtään mutta kun aikaa kuluu kaikki tuntuvat tottuvan siihen että Shaun mutisee itsekseen. Tämä oli kirjan yksi hauskimmista ja toimivimmista ratkaisuista koska "keskustelut" jatkavat loistavan hahmon, Georgian tarinaa. Kirjailija on onnistunut välittämään yksinpuhelun kuolleen kanssa ja omaperäinen ratkaisu nostaa hymyn huulille tämän tästä.
Kun Oaklandin tukikohdan hylkääminen
on väistämätöntä lähtevät tapahtumat kunnolla käyntiin ja
taas ollaan tien päällä. Kirjan jokaisen
kappaleen alussa on lainaus niin Shaunin kuin muidenkin ryhmäläisten blogikirjoituksia. Nämä selventävät ja syventävät
osaltaan kirjan tarinaa. Se kuinka laajalle salaliitto on levinnyt ja keitä sen takana mahdollisesti on työllistää koko blogiporukan mutta saattaa myös heidät kuolemanvaaraan.
Zombiapokalypsistä on nyt kulunut 27
vuotta mutta lähes kaikki on ennallaan. Ihmiset asuvat yhä
varjelluimmissa olosuhteissa, zombit vaeltavat edelleen
syrjäseuduilla, yllättäviä muutoksia tapahtuu edelleen ja kaikki
pelkäävät. Tähän Mason ja kummppanit ”After the End
Times”-ryhmässä hakevat muutosta kun tajuavat että juuri pelko
on se syy miksi kaikki halutaan pimittää ihmisiltä. Politiikka ei
ole niin vahvasti kuvioissa kun ensimmäisessä osassa mutta Rick,
joka Feedissä oli vielä heidän blogikaverinsa, on edennyt
varapresidentiksi Rymanin tultua valituksi Yhdysvaltojen
presidentiksi traagisen ja epäonnisen valintakierroksen jälkeen.
Shaun on jättänyt Irwin-hommat
kokonaan ja Rebekka on ottamassa hänen rooliaan yhteisössä. Shaun
on vähän väsynyt kaikkeen muttei osaa luovuttaa ennenkuin hänen
siskonsa murhaaja saadaan vastuuseen teoistaan. Käy ilmi että
edellisen kirjan pahis, kuvernööri Tate, olikin valtakoneiston
sätkynukke joka omissa valtapyrkimyksissään teki kohtalokkaan
virheen aliarvioidessaan omaa vastustaan. Kuka nyt vetelee naruista
kulissien takana se selviää katkeran kautta Shaunille ja
kumppaneilleen.
Pakomatkalla porukka kokee uhkan joka
tuntuu liian suurelta jopa heidän resursseilleen mutta onnekseen he
saavat uuden liittolaisen joka näyttää tien. Seikkailut jatkuvat
vaarallisissa ympäristöissä, maan halki kuljetaan, zombeja
kohdataan, ystäviä menetetään, välillä taistellaan ja koko ajan
juostaan aikaa vastaan. Kaikki eivät selviä hengissä ja se jättää
jälkensä koko yhteisöön.
Kun he pääsevät dr. Abbeyn
laboratorioon selviää Shaunille mitä CDC on todella salannut
kaikilta. Mitä Kellis-Amberlee-viruksen selvitymisolosuhteet todella merkitsee. Samalla
selviää syy miksi Geoorgia olisi selvinnyt hengissä Taten hyökkäyksestä. Elimistön
tapa selvitä infektiosta on järjestää jokin korvaava tapa
selviytyä. Jos Shaun ei olisi ampunut siskoaan olisi tämä lopulta
voittanut tartunnan ja parantunut eikä olisi koskaan muuttunut
zombiksi. Tämä oivallus lähes musersi Shaunin ja sen ohessa
melkein tappoi dr. Connollyn koska Shaun olisi kuristanut tämän
vaikka paljain käsin.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Lukumaratooniin valmistautumista
Kokosin eilen illalla kirjat jotka olen valinnut lukumaratooniini. Ensin mietin tiiliskivellä vetämistä mutta sellainen on jo ennestään lukupinossa enkä halunnut valita keskeneräistä kirjaa mukaan. Sitten tuijotin omaa kirjahyllyäni ja totesin että siellä nököttää kymmeniä ja taas kymmeniä lukemattomia kirjoja. Pohdin myös muiden, jo viime kesänä lukumaratooniin osallistuvien, lukuähkyä ja muita kokemuksia ja totesin että nyt täytyy valita monipuolisesti erilaisia kirjoja jotta urakka ei muutu turhan raskaaksi. Eihän lukeminen nyt saa olla pakkopullaa vaan tämän täytyy olla hauskaa!
Ylläolevassa kuvassa näkyvät valitut kirjat, tässä vielä luettelo:
- Seppo Laurell: Suomen majakat
- Bryan Cogman: Valtaistuinpelin kulisseissa: Game of Thrones
- George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
- George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
- George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Three
- Beowulf
- Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
- Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
- Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 1
- Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 2
- Philip Pullman: Kellopeli
- Philip Pullman: Lyran Oxford
- Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
- Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
- Gena Showalter: Yön kirous
- Gena Showalter: Pimeyden suudelma
- Gena Showalter: Nautinnon kirous
- Stephen King: Ennen aamunkoittoa
- Stephen King: Jälkeen keskiyön
- Ursula K. Le Guin: Pimeä lipas ja muita kertomuksia
- Hugh Howey: Wool
Mukaan tarttui viisi sarjakuva-albumia, yksi tietokirja, yksi runoteos (joka saattaa jäädä lukematta), useampi lasten- ja nuortenkirja, pari vahvaa suosikkia, kioskikirjallisuutta ja novellikokoelmiakin kolmin kappalein. Suomenkielisiä kirjoista on 17 teosta ja englanninkielisiä kirjoja 4 kappaletta. Kasasin nämä sillä mielellä että vaihtelua on riittävästi jos jokin tökkii ja yksi tiiliskivikin on mukana jos se vie mukanaan. Nyt jännityksellä käyn kurkkimassa muiden osallistujien blogeja josko siellä olisi jo esillä kirjalistat. Tervetuloa mukaan jännittämään lukumaratooniani! Päivitän edistymistäni Twitterissä hashtagillä #lukumaraton.
Tunnisteet:
Dystopia,
Fantasia,
Kauhu,
Kirjat,
Lukeminen,
Lukumaraton,
Movie Tie In,
Novellit,
Queer,
Romantiikka,
Runot,
Sarjakuvat,
Sci-fi,
Taika,
The Twilight Saga,
Tietokirjat,
Toiminta,
Vampyyrit,
Yliluonnollinen
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Feed
Kuva täältä.
Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittanut Mira Grant avaa Hugo Award-ehdokkuuden saaneella "Feed"-kirjallaan "Newsflesh"-trilogian. Mira Grant, oikealta nimeltään Seanan McGuire, kirjoittaa molemmilla nimillään, sci-fiä ja fantasiaa mutta myös runoutta ja esseitä esimerkiksi naisten roolista Doctor Who-sarjassa. Mira Grant on minulle uusi löytö jonka tuotanto vakuutti minut jo tämän yhden kirjan perusteella niin että varasin jo sarjan seuraavankin osan kirjastosta. Katsoin noita muitakin kirjoja jo sillä silmällä ja aion hankkia joitakin itselleni jos kirjaston valikoimista ei niitä löydy.
Georgia ja Shaun Mason ovat sisaruksia ja bloggereita. He asuvat postapokalyptisessä maailmassa yhdessä zombien kanssa. Molemmat ovat syntyneet kesällä 2014 tapahtuneen "Nousun" jälkeen ja tehneet zombien kanssa elämisestä itselleen elinkeinon. Kun maailma kaatui tässä muodossa jona me sen tunsimme ei jäljelle jäänyt niitä tyypillisiä kauhuleffoissa tavattavia kliseitä mutta kumma kyllä Romeron zombileffat antoivat alun sekasorrossa hyviä vinkkejä siitä kuinka välttyy tulemasta syödyksi. Kirjan tapahtumat alkavat 26 vuotta apokalypsin jälkeen ja kattavat yhden vuoden tapahtumat.
Lääkäri Alexander Kellis kehitti viruscombo Kellis-Amberleen joka paransi sekä syövän että flunssan mutta varjopuolena sen karkaaminen laboratoriosta aiheutti 26% maailman väestöstä surmanneen zombiapokalypsin. Sen lievempi muoto on retinaalinen KA, joka aiheuttaa samanlaisen muutoksen verkkokalvossa kuin zombien silmissä mutta ei kehity itse tautiin saakka. Georgia Masonilla on tämä sairaus. Retinaalinen Kellis-Ambelee aiheuttaa mustuaisaukon pysyvän laajentumisen ja silmien valoherkkyyden. Retinaalisen KA:n saaneet joutuvat käyttämään jatkuvasti aurinkolaseja ja sisätiloissa mustavalolamppuja pupilliensa laajentumisen vuoksi. Etuna on se että näkee pimeässä erinomaisesti aivan kuten zombitkin.
Adoptiosisarukset Georgia ja Shaun omistavat yhdessä ystävänsä Georgiette, "Buffy", Meissonierin kanssa nettisivuston jossa kullakin on oma roolinsa. Georgia, tai George kuten hänen veljensä häntä kutsuu, on Newsie joka keskittyy tosiasioihin ja kirjoittaa Images May Disturb You-blogiinsa asioista niiden oikeilla nimillään. Shaun on Irwin, eli uskalikko joka kokeilee onneaan Zombien valtaamilla alueilla ja yrittää saada mahdollisimman hyvää kuvamateriaalia omaan Hail to the King-blogiinsa. Nettivelho ja softaosaaja Buffy taas on Fictional eli hän kirjoittaa runoja ja fanficcejä omaan By the Sounding Sea-blogiinsa mutta on myös suunnitellut kaiken heidän liikkuvan kalustonsa turvallisuus- ja tietoliikenneyhteydet.
Kirjan alussa Masonit ja Buffy saavat kutsun ainoana uuden median ryhmänä päästä mukaan seuraamaan ja uutisoimaan senaattori Peter Rymanin presidenttiehdokas-kampanjakiertuetta. Alun innostus vaihtuu seikkailuksi jollaista kukaan heistä ei uskonut koskaan kohtaavansa. Salaliittojen ja kamalien sattumusten kanssa päädytään tutkimaan murhia ja paljastamaan rikollisia mutta kuinka syvälle voit mennä ennenkuin muutut itse uhaksi valtaapitäville. Tämän saavat nuoret kokea karvaamman kautta. Matkalla halki maan tulevan presidenttiehdokkaan ja hänen kilpailijansa mukana matka saa absurdejakin piirteitä kun joku päästää elävää virusta liikkeelle ja yrittää salata syyn alkuperäisestä infektiosta.
Tulevaisuuden tekniikka ja tapahtumat tuntuvat uskottavilta ja henkilöhahmoissa löytyy samaistumisen kohteita ja syvyyttä. Kirjaa lukiessa huomaa että kirjailija rakastaa zombeja ja virologiaa myös vapaa-ajallaan. Kirja päätyy ikävissä tunnelmissä mutta jättää halun lukea jatko-osia. En ole erityisemmin zombien ystävä mutta tästä kirjasta pidin kovasti ja suosittelen tätä muillekin kuin vaan zombeista kiinnostuneille. Arvosana: 10/10.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Hurma
Kuva täältä.
J.R.Wardin Langenneet enkelit-sarjan neljäs osa, "Hurma" jatkaa enkeleiden Jimin ja Adrianin taistelua demoni Devinaa vastaan. James "Jim" Heron on joutunut keskelle taistelua ihmiskunnan tulevaisuudesta. Hänelle on annettu raskas rooli jota noudattamalla hän joutuu ratkaisemaan kunkin eteensä tulleen sielun tulevaisuuden. Hän taistelee sielun kohtalosta yhdessä kaverinsa Adrianin kanssa. Mukana heiluu myös aiemmin kuollut enkeli Eddie ja pikkuinen piski nimeltään Koira. Eddie on kuollut mutta ei kuopattu ja osallistuu omalla tavallaan kirjan tapahtumiin. Eddie odottaa Heronin autotalliasunnon välitilassa uutta tulemistaan ja takkuturkkinen Koirakaan ei ole ihan sitä miltä näyttää. Tällä kertaa pelastettavana sieluna on mies menneisyydestä.
Matthias herää alastomana ja muistinsa menettäneenä hautausmaalta entisen alaisensa haudalta. Hän lähtee toikkaroimaan eteenpäin ja sananmukaisesti törmää naiseen nimeltä Mels Carmichael. Kaksikko joutuu sairaalaan ja sieltä yhteiseen seikkailuun josta ei puutu jännitystä, vaaraa eikä kuumia kohtauksia. Ward juoksuttaa lukijaa samoilla tutuilla Caldwellin kaupungin kaduilla ja kuljettaa hahmojaan lehden toimituksesta sairaalaan ja takaisin X-joukkojen rutiineihin. Kirjailija ei jätä fanejaan kylmäksi tälläkään kertaa vaan tuo näyttämölle hyvän ja pahan taistelun ei niin totutussa muodossa. Wardin ihmiset ovat kompleksisia ja moniulotteisia eivätkä enkelitkään ole sellaisia kun kristillinen kuvasto antaa ymmärtää. Demoni Devina sen sijaan täyttää kaikki odotukset mitä kunnon pahalaiselta odottaakin. Tosin hänelläkin on herkkä kohtansa.
Matthias ei pääse menneisyydestään eroon vaikkei muistakaan siitä mitään eikä Jim usko että Matthias on muuttunut kunnes tulee ratkaisujen aika. Devina laittaa kapuloita rattaisiin minkä kerkiää ja haaveilee samaan aikaa yhteisistä lemmenleikeistä Jimin kanssa. Pakkomielteet johdattavat hänet yhä uudelleen terapeutin puheille mutta edes Rouge pur Couture-huulipunakokoelman laskeminen ei anna hänelle rauhaa. Pelko sodan häviämisestä ajaa demonin hulluuden partaalle mutta uskaltaako hän enää huijata kun sodan entinen uhri palautetaan takaisin hänen yksityisestä kokoelmastaan. Kuka pitäisi Devinan puolta ellei hän itse? Mutta kenen pussiin Jim lopulta pelaa ja saako Matthias onnellisen lopun? Hyppää kyytiin Caldwellin kylmille kaduille jossa vastaantuleva mustaan nahkaan pukeutunut kovisjoukko ei ole paikallisen goottiklubin kävijöitä vaan lessereitä metsästäviä vampyyreitä ja kun tunnet että joku tuijottaa sinua etkä näe ketään takanasi voit olla varma että enkelit ovat kannoillasi. Eikä kannata luottaa jos luoksesi astuu nainen punaisessa mekossa, rusket hiukset täsmällisessä järjestyksessä tarjoten sinulle juuri sitä mitä haluat, sillä se saattaa olla elämäsi viimeinen päivä. Suosittelen kaikille paranormaalista romansseista pitäville. Arvosana: 8/10.
maanantai 17. helmikuuta 2014
Perillä
Kuva täältä.
"Perillä" päättää Ally Condien dystopia-trilogian. "Tarkoitettu"- ja "Rajalla"-kirjat arvostelin aiemmin.
Kirjassa vuorottelevat Xanderin, Kyn ja Cassien kertojan äänet. Kuulemme tarkemmin kaikkien kolmen nuoren ajatuksia ja kokemuksia heidän kaikkien menneisyydestä. Selviää että Xander on aloittanut oman vastarintansa jo huomattavasti aiemmin kuin muut. Cassia ja Ky taas tahoillaan valmistelevat omalta osaltaan vastarintaliikkeen kansannousua. Kirjan alussa Yhteiskunta on menettämässä taistonsa salaperäisen sairautta vastaan. Rutto on pyyhkäissyt koko kansakunnan yli ja kaikki on tapahtunut niin nopeasti etteivät ihmisetkään oikein pysy perässä mitä oikein tapahtuu. Kun rutto lopulta ryöpsähtää valloilleen ja viranomaiset eivät saa sitä enää edes karanteenilla aisoihin näkee Kansannousu aikansa tulleen ja se hyökkää Luotsi etunenässä Yhteiskuntaa vastaan.
Kansannousun tarkoitus on koordinoida kaikki sairauspesäkkeet kattava rokotusoperaatio ja se melkein onnistuukin mutta joku myrkyttää vesivarannot jonka jälkeen Luotsikin on pulassa. Jonkun on keksittävä ratkaisu mutta onnistuuko mutaatioon kehittää vastalääke ajoissa. Itseäni miellytti ammatinkin puolesta kovasti tässä kirjassa ollut runsas sairauskuvaus ja rokotteiden genettinen pohdinta mutta epäilen ettei monikaan nuori tajuaisi höykäsen pölähdystä esim. Okerin työstä. Siksi en pidä hyvänä ratkaisuna kuvailla niin yksityiskohtaisesti ruton syntyseikkoja ja lääkkeen kehittelyä ynnä muuta lääketieteellistä pohdintaa.
Romantiikkaa oli sopivasti ja jokainen sai oman onnellisen loppunsa joka miellytti itseäni. Kirja oli paljon aikuisempi kuin aiemmat osat ja se sopi tämän kirjan vakavampaa aiheeseen. Myös politiikkaa ja yhteiskunnallista kritiikkiä tuli kuin parhaimmassa aikuisten romaanissa joten viihdyin erittäin hyvin tämän kirjan äärellä. Parasta ja kiehtovinta oli menneen kuvaus, kivikylän asukkaiden elämänkuvaus ja Yhteiskunnan menneisyyden valottaminen. Aiemmissa kirjoissa häiritsi se ettei tarinan maailmasta oikein tiennyt mitään. Miksi tähän oli jouduttu ja ketkä olivat vihollisia joita varten rutto alunperin kehitettiin. Kaikkiin kysymyksiin ei vieläkään saatu vastausta mutta riittävästi kuitenkin. Itse haluan optimistisesti ajatella että kirjan ihmisillä mahdollisuus parempaan totetuu. Pidin tästä paljon. Arvosana: 9/10.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Requiem: Rakkaus palaa
Kuva täältä.
Delirium-trilogian päätösosa, "Requiem: Rakkaus palaa" jatkaa Lauren Oliverin jännittävää dystopiakirjasarjaa. Kirjassa vuorottelevat Lenan ja Hanan osuudet.
Edellisessä osassa Lena näkee kuolleeksi luulemansa Alexin joka on päässyt pakoon Kryptasta jossa oli virunut kuolemankielissä ja kidutettuna tämän mennen vuoden ajan. Lena on hämmentynyt siitä kuinka Alex on muuttunut. Poika on katkera, kylmä ja etäinen eikä halua puhua Lenan kanssa. Tyttö kääntyykin Julianin puoleen ja heidän kolmiodraamansa saa välillä aivan naurettaviakin käänteitä. Rakkaus on kuitenkin kummallinen tunne, se saa ihmiset käyttäytymään oudoilla tavoilla, Lena miettiikin joskus että jospa Yhteiskunta onkin oikeassa, Rakkaus on sairaus. Miksi se muuten tuntuisi niin pahalta, miksi sydäntä polttaa ja päässä soi. Lenan äiti, Annabel on palannut Lenan luokse mutta hänkin vaikuttaa kummalliselta eikä ole muille kertonut olevansa Lenan äiti. Lena on katkera äidilleen siitä ettei tämä tullut hakemaan häntä kun tämä karkasi Kryptasta.
Sota leviää rajan yli Korpeen ja siellä ihmiset kuolevat Valvojien hyökkäysten raastaessa kotipesät hajalle. Ihmiset lähtevät haavoittuneina ja nälkäisinä etsimään jotain parempaa. Lena ja Julia, Alex ja muut kotipesäläisetkin lähtevät kohti Portlandia mutta löytävät sieltä useiden tuhansien invalidien joukkion. Vesi ja ruoka loppuu ja uhka yhteiskunnan hyökkäyksestä laittaa Korpin joukkoineen lähtemään pakoon. He palaavat Korpeen ja keräävät voimia odottaen vastarinnan pääjehuilta merkkiä kuinka toimia.
Requiem on nimensä mukaisesti elämän päätösosa jossa sota polttaa ja tappaa rajan molemmin puolin. Vastarinta on kuitenkin odotettua järjestelmällisempää ja laajamittaisempaa, sen saa Yhteiskunta ja sen koneisto havaita katkerasti. Eikä siltä säästy tavalliset ihmisetkään. Lenan ystävä Portlandista, Hana on käynyt läpi muutoksen, hänen proseduurinsa on tehty ja hänen pitäisi olla parantunut ja turvassa. Hana kuitenkin huomaa ettei kaikki ole niinkuin hänelle on vakuuteltu. Hänen muistonsa eivät ole luvatusti haalistuneet eikä hänen tunteensä esimerkiksi ystäväänsä Lenaa kohtaan ole kadonneet ja hän näkee edelleen unia. Hän huomaa yhä useammin hautautuneensa entisiin muistoihinsa ja ajatukset kiertävät hämmentyneinä tuleviin juhlallisuuksiin. Hän pyöräilee vanhoille kotikulmilleen selvitelläkseen ajatuksiaan ja palaa kaupunginosaan jossa Lenan perhe asui ennen. Hän löytää suljettuja ikkunaluukkuja, ikkunoista kyräileviä katseita ja vihaisia mulkaisuja ihmisiltä joiden elämä on mennyt alaspäin ratsioiden seurauksena. Hän löytää Gracen ja alkaa tuoda tälle ruokaa ja pattereita sekä polttoainetta.
Hana on menossa naimisiin kaupungin pormestarin pojan Fredin kanssa ja niistä on tuleva suuri seurapiiritapahtuma. Tytön äiti ja edesmenneen pormestarin rouva järjestelevät juhlia sillä herra Hargrove on päättänyt näyttää kapinallisille etteivät he voi voittaa. Hana alkaa epäillä omaa rooliaan tässä sopassa ja hän selvittää epäilyttäviä seikkoja tulevan puolisonsa elämästä ja Yhteiskunnan prosesseista. Portlandin rikkaan alueen ympärille rakennettu muuri vartiostoineen ei pidä kapinnallisia kuitenkaan poissa kaupungista ja lopulta sota valuu kaupungin kaduille. Lena etsii Gracea, hän haluaa pelastaa tytön.
Elokuvayhtiö Fox on ostanut leffaoikeudet tähän sarjaan ja tämä luultavasti toimiikin ihan hyvin kuvallisessa muodossa. Ainakin toimintaa ja draamaa riittää.
Tykkäsin tästä osasta jollain tavalla mutta olisin kaivannut kunnollisen lopetuksen. Nyt lähes kaikki asiat jäivät auki ja langat solmimatta. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut sellainen filosofinen kirja jossa lukijan odotetaankin jäävän miettimään mitä sitten tapahtui. Eli tämä oli hieman pettymys hyvän keskiosan jälkeen. Kirjaa on luettu myös Tarinoiden syvyydet- ja La petite lectrice-blogeissa. Oma arvosana: 7/10.
Tunnisteet:
Dystopia,
Kirjat,
Lauren Oliver,
Lukeminen,
Nuoret,
Politiikka,
Romantiikka,
Sci-fi,
Toiminta
Pandemonium: Rakkaus on kapinaa
Kuva täältä.
Lauren Oliverin "Pandemonium" jatkaa Delirium-trilogiaa sarjan toisena osana. Edellinen osa päättyi siihen kun Lena ja Alex pakenivat Portlandin Rajalle mutta vain Lena pääsi aidan yli Korpeen. Hän näki kuinka Alexin kimppuun käytiin ja tätä ammuttiin. Pandemoniumin alussa Lena on palannut Yhteiskuntaan vastarintaliikkeen nimissä. Hänelle on annettu uusi henkilöllisyys, hänelle on tehty feikki proseduuriarpi ja hän vakoilee DVA:n riveissä vastarinnalle hyödyllisiä tietoja.
"Deliriasta vapaa Amerikka"-liikkeen johtohenkilön poika Julian ja Lena joutuvat yhdessä suureen vaaraan ja he tutustuvat toisiinsa epätavallisissa olosuhteissa. Parin välille alkaa muodostua lämpimiä tunteita ja heidän matkansa jatkuu yhdessä monenlaisten tapahtumien kautta maan alla elävien "synnynnäisesti vajavaisten", Yhteiskunnan karkoittamien vammaisten luokse ja sieltä ulos ja ylös Hobokeniin, Pelastus-nimiseen kotipesään. Mikään ei tietenkään mene niin kuin pitäisi ja heidät löydetään. Alkaa monimutkainen operaatio jossa osansa saa niin Lena ja Julian kuin Korppi ja Nastakin.
Kirja etenee vuoroin menneisyydessä ja vuoroin nykyisyydessä kerien auki Lenan tarinaa. Kun hän pääsi Rajan yli Korpeen hän juoksi paeten silmissään näkyvää kauhukuvaa kuolevasta Alexista ja ainoa joka kantoi häntä eteenpäin oli se ettei Alexin kuolema saanut tapahtua turhaan. Hän juoksi niin kauan kuin pystyi ja lopulta uuvahti ja luuli itsekin kuolevansa.
Lena tulee pienen selviytyjäjoukon pelastamaksi ja aloittaa hitaan toipumisen. Pikku hiljaa hän tutustuu Rochesterin kotipesän ihmisiin ja ottaa pian osaa leirin ylläpitämiseen. Hän aloittaa uudelleen juoksemisen ja vahvistuu lähes entiselleen. Hän saa tehtäväksi tarkistaa viestit joilla vastarintaliike ja Rajan takana olevat kannatusjoukot viestivät. Eräänä päivänä kaikki muuttuu. Jotain on mennyt pieleen eikä heille jää aikaa enää mihinkään. Yhteiskunta on lopulta löytänyt heidät.
Vain kourallinen leiriläisiä selviytyy yllätyshyökkäyksestä ja he matkaavat nälkäisinä ja maahaniskettyinä kohti Hartfordia. Enää ei Yhteiskunta pidä Korpea asuttavia Invalideja pelkkinä hylkiöinä joista ei tarvitse piitata. Parannetuillekin selviää useiden vastarinnan tekemien sabotaasitöiden seurauksena että Korpi on totta. Tähän asti satuina pidetyt invalidit aiheuttavat nyt pelkkää hätäännystä ja harmia. Korppi ja Nasta vievät pienen kotipesästä selvityneiden joukkion New Yorkin kaupunkiin. Kirjan lopussa Lenalle selviää kuka on Kryptan vanki numero 5996 ja toinenkin tärkeä henkilö menneisyydestä näyttäytyy.
Tässä kirjassa toimintaa oli kiitettävästi eikä Pandemonium ollut tyypillinen trilogian keskiosa vaan piti lukijan kyllä otteessaan ja oli jopa parempi kuin ykkösosa. Jos ensimmäinen osa oli vielä selkeästi nuorten kirja niin tämä osa on jo nuorten aikuisten/aikuisten kirja ihan sisällön väkivallan vuoksi sekä pohdiskelevan juonenkulun kannalta. Tietenkin tämäkin kirja loppuu jännittävään kohtaan. Pitäähän lukija saada kunnolla koukkuun ja odottamaan kuumeisesti trilogian päätösosaa. Kirjaa on luettu esim. Kaleidoscope-, Yöpöydän kirjat ja Lopunajan lauseet-blogeissa. Oma arvosana: 9/10.
Tunnisteet:
Aika,
Dystopia,
Kirjat,
Lauren Oliver,
Lukeminen,
Nuoret,
Politiikka,
Romantiikka,
Sci-fi,
Terveys,
Toiminta
tiistai 31. joulukuuta 2013
Sarjishaasteen yhteenveto
Susan sarjishaasteena oli lukea tämän vuoden aikana seitsemän sarjakuva-albumia. Luin itse asiassa aika montakin mutta en ole jaksanut blogata kesän jälkeen joten tässä linkit blogattuihin kirjoihin ja lopuista tulee yhteispostaus (jos tulee) kunhan joskus aktivoidun jälleen.
- Vihan päivä osa 1
- Wolverine Ase-X
- Morning glories Volume Two
- Itämaiden taikuri
- A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
- A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
- True Blood Volume 1: All Together Now, Graphic Novel
- Ultimate Wolverine vs. Hulk, Graphic Novel
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Wolverine- Ase-X
Picture from here.
Wolverine on yksi kaikkien aikojen suosituin hahmo Marvelin sarjakuvamaailmassa. Se on myös minun suosikkisarjishahmoni. Tämä albumi on kokoelma aiemmista 90-luvulla julkaistuista Wolverinen 13-osaisesta jatkosarjasta. Tarina ja kuvitus on legendaarisen Barry Windsor-Smithin käsialaa.
Kirja alussa näemme uupuneen, luovuttaneen, langenneen Wolverinen joka näkee kammottavia painajaisia, hänen uneensa tulevat kuvaamattomat kauhut menneisyydestä. Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät hallituksen salaisesta tutkimuslaitoksesta johon herra Logan toimitetaan koekaniiniksi geneettisen muuntelun tutkimiseksi ja täydellisen tappokoneen luomiseksi. Aluksi näyttää siltä että kohdehenkilö panee vastaan kiduttajilleen, hänellä todetaan olevan ilmiömäinen kyky korjata kehonsa vaurioita ja tohtori Cornelius epäileekin että kokeen johtaja, Professori tietää kohteesta enemmän kuin paljastaa alaisilleen. Myöhemmin selviää ettei itse Professorikaan ole kokeen ylin valvoja.
Tohtori ja apulaisensa neiti Hines syöttävät Loganin kehoon puhdasta admantiumia muuttaakseen hänen luustonsa tuhoutumattomaksi, yli-inhimillisen vahvaksi ja itsekorjautuvaksi. Luuston muokkaamisen lisäksi Wolverine aivopestään ja pakotetaan turvautumaan alhaisimpiin vaistoihinsa selvitäkseen kokeesta hengissä.
Kirjan nimi viittaa muihinkin kyseisessä laitoksessa suoritettuihin kokeisiin joista Wolverinen koe on numero X eli 10. Niistä voit lukea wikistä lisää. Kirja on visuaalisesti haastava mutta helppolukuinen. Kuvat ovat raakoja ja toiminnallisia. väkivalta on graafista ja suoraviivaista, sekä kohde että katsojat kokevat epämiellyttäviä tuntemuksia Wolverinen kokeen kehittyessä kohti vääjämätöntä loppua.
Albumin lopussa on alkuperäiskansikuvat ja jälkisanat sekä flash back-osio. Kirjaa en suosittele heikkohermoisille sen sisältämän raa'an väkivalla vuoksi. Arvosana: 9/10. Liitän tämän Susan sarjishaasteeseen.
Wolverine on yksi kaikkien aikojen suosituin hahmo Marvelin sarjakuvamaailmassa. Se on myös minun suosikkisarjishahmoni. Tämä albumi on kokoelma aiemmista 90-luvulla julkaistuista Wolverinen 13-osaisesta jatkosarjasta. Tarina ja kuvitus on legendaarisen Barry Windsor-Smithin käsialaa.
Kirja alussa näemme uupuneen, luovuttaneen, langenneen Wolverinen joka näkee kammottavia painajaisia, hänen uneensa tulevat kuvaamattomat kauhut menneisyydestä. Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät hallituksen salaisesta tutkimuslaitoksesta johon herra Logan toimitetaan koekaniiniksi geneettisen muuntelun tutkimiseksi ja täydellisen tappokoneen luomiseksi. Aluksi näyttää siltä että kohdehenkilö panee vastaan kiduttajilleen, hänellä todetaan olevan ilmiömäinen kyky korjata kehonsa vaurioita ja tohtori Cornelius epäileekin että kokeen johtaja, Professori tietää kohteesta enemmän kuin paljastaa alaisilleen. Myöhemmin selviää ettei itse Professorikaan ole kokeen ylin valvoja.
Tohtori ja apulaisensa neiti Hines syöttävät Loganin kehoon puhdasta admantiumia muuttaakseen hänen luustonsa tuhoutumattomaksi, yli-inhimillisen vahvaksi ja itsekorjautuvaksi. Luuston muokkaamisen lisäksi Wolverine aivopestään ja pakotetaan turvautumaan alhaisimpiin vaistoihinsa selvitäkseen kokeesta hengissä.
Kirjan nimi viittaa muihinkin kyseisessä laitoksessa suoritettuihin kokeisiin joista Wolverinen koe on numero X eli 10. Niistä voit lukea wikistä lisää. Kirja on visuaalisesti haastava mutta helppolukuinen. Kuvat ovat raakoja ja toiminnallisia. väkivalta on graafista ja suoraviivaista, sekä kohde että katsojat kokevat epämiellyttäviä tuntemuksia Wolverinen kokeen kehittyessä kohti vääjämätöntä loppua.
Albumin lopussa on alkuperäiskansikuvat ja jälkisanat sekä flash back-osio. Kirjaa en suosittele heikkohermoisille sen sisältämän raa'an väkivalla vuoksi. Arvosana: 9/10. Liitän tämän Susan sarjishaasteeseen.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Looper

Kuva täältä.
Looper on tulevaisuuteen sijoittuva sci-fi-toimintaleffa jossa nuori näyttelijälupaus Joseph Gordon-Levitt vetää hienon eleettömän palkkatappajan roolin. Toisessa pääroolissa rymistelee takavuosien suosikki Bruce Willis joka näyttää että vanhempikin toimintasankari vielä tietää mistä kana kusee. Vaikka em. miehet ovatkin tapahtumien keskiössä löytyy leffasta vahva naishahmokin, Sara (Emily Blunt) joka osaa käyttää haulikkoa kuten kelpo naisen täytyykin osata. Noah Segan näyttelee kutkuttavan humoristista Looperien tuhoajaa, Kid Blueta ja hän nousi heti mun suosikkihahmoksi Paul Danon näyttelemän maanisen sekavana heiluvan Sethin ohella.
Leffan tapahtuma-aika on vuodet 2044 ja 2074. Uudempi aika on maailma josta rikollispomot lähettävät uhrejaan menneisyyteen kolmenkymmenen vuoden päähän tapettavaksi jossa likaisen työn hoitavat Looperit, ansiokkaat palkkatappajat. Ammatti on raskas ja hyvin palkattu mutta sen lopettaminen vie hengen, kirjaimellisesti. Leffa ei ole perinteinen sci-fi-leffa mutta se jättää katsojalle pureskeltavaa kuten aina kun aikamatkustus on kyseessä. Mielestäni tässä se oli kuvattu uskottavasti ja kiinnostavan raikkaasti.
Arvosana: 9/10.
Leffan arvosteluja löydät esim. Film-O-Holicista ja Episodista.
Skyfall

Kävin jokin aika sitten katsomassa uusimman Bondin kahden kaverin kanssa. Toinen ei ollut koskaan nähnyt yhtään Bondia ja toinen on katsonut ne kaikki. Itseltäni puuttuu joitain alkupään leffoja ja nämä kaksi edellistä Daniel Graigin pääosatähdittämää "Quantum Of Solace" ja "Casino Royale". Kumpikin seuralaiseni tykkäsi kovasti uusimmasta Bondista.
Daniel Graig nousi jälleen tehtäviensä tasalle ja otti kuuluisan agentin roolin oman niukan viehättävällä tavalla haltuunsa. Graig on Conneryn lisäksi ehdoton suosikkini tuoksi brittiläiseksi martineja juovaksi naistenmieheksi joka kaahaa ympäri maailmaa pelastaen sen aina viime tipassa tietenkin brittiläisen imperiumin ollessa etusijalla.
Skyfallissa Bond joutuu heti alkumetreillä ammutuksi, omiensa toimesta, ja hänet julistetaan kuolleeksi. Tämä tapahtumasarja pullauttaa pinnalle joitain asioita jotka olisivat saaneet jäädä salaisuudeksi mutta minkäs voit kun pahiksetkin ovat fiksuja tyyppejä ja ovat oppineet käyttämään intternetsejä hyväkseen.
Bondin apuna on viimeistä kertaa suloinen, upea Judi Dench M:n roolissa mutta entisen Q:n menehdyttyä uusi siloposkinen nörttihemmo (itselleni ennestään tuntematon brittinäyttelijä Ben Whishaw) on astunut suuriin saappaisiin täyttäen ne mielestäni mainiosti. Bondin ihmetellessä poikasen kastumattomia höyheniä tämä toteaa tyynesti että ennen kuin herra 007 on edes juonut aamukahvinsa hän on jo kaatanut pari pientä valtiota tietokoneineen (tjsp.). Niin vaan Bondikin siirtyy nettiaikaan, uusin uhka ei olekaan pelkästään kamala suuruudenhullu roisto vaan internet-imperiumia pyörittävä katkera pahis (Javier Bardem) joka tahtoo vahingoittaa itselleen läheisiä henkilöitä. Muissa rooleissa näyttelee mm. Naomie Harris tulevana M:n sihteerikkönä Miss Moneypennynä ja Bond-tyttönä säteilee vaarallisen kaunis Bérénice Marlohe jonka yksi leffa-iltapuku sisälsi käsinommeltuja Swarovski-kristalleja aikamoisen määrän (en nyt löytänyt pukua mistään).
Arvosana: 9/10.
Leffan arvostelu löytyy esim. Dome.fistä ja Leffatykistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









