Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
torstai 12. maaliskuuta 2015
Solaris
Stanislaw Lemin "Solaris" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.3.2015. Kirja edustaa ns. vanhempaa sci-fiä ja sen kyllä huomaa. Vaikka Solaris on aikanaan ollut kova sana on se jäänyt auttamattomasti jälkeen nykypäivänä luettavalle spefi-kirjallisuudelle. Vaikka vuonna 1961 puolaksi julkaistu ja vuonna 1973 ranskannoksesta suomennettu kirja kuvastelee kirjoittajan omaa menneisyyttä holokaustista selvinneenä juutalaisperheen vesana ei se tarjoa nykylukijalle paljoakaan tutkisteltavaa.
Kirjan tekniikka on vanhentunutta, kaukokirjoitin, mikrofilmit ja kirjaston paperikirjoista kaiken tiedon hankkiminen lähinnä naurattaa vaikka itsekin olen sen ajan lapsi. Tekniikka ei kuitenkaan ole onneksi pääosassa tässä tarinassa vaan ihmisen suhde itseensä ja omaan kulttuuriinsa. Kirjailija pohdiskelee moraalia ja etiikkaa sekä ihmisen roolia maailmankaikkeudessa. Filosofiset ja psykologiset pohdinnat ovatkin kirjan parasta antia.
Kirja olisi kaivannut kustannustoimittajan ohjaavaa kättä sillä useat kirjan kirjastossa vietetyt ajanjaksot olisi voinut karsia kokonaan pois tai edes tiivistää niitä ja keksittyjen teorioiden esittäminen ja niitä tehneiden tiedemiesten tutkimusluettelot supistaa joksikin järkevän mittaiseksi osaksi. Nyt ne aiheuttivat sivujen ylihyppäämisiä ja turhautumista.
Solaris on planeetta jota on tutkittu lähes sata vuotta mutta mitään ei oikeastaan ole saatu selville. Planeetta on lähes kokonaan tietoisen "meren" peitossa ja ihmiset ovat perustaneet sille tutkimusaseman joka leijuu meren yläpuolella. Kirjan alussa psykologi Kris Kelvin saapuu tutkimusasemalle ja heti saapumispäivänään hän huomaa tulleensa paikkaan jossa kaikki on hullusti. Hänen tutkijakolleegansa käyttäytyvät kuin mielipuolet ja hän itse näkee näkyjä.
Kun seuraavana aamuna hänen vierestään löytyy jo edesmennyt tyttöystävä Harey on tilanne jo astetta mutkikkaampi. Miksi tutkija ei lähetä avunpyyntöä Prometheukselle josta hänet Solarikselle lähetettiin vaan hän alkaa sekoilla toisten kanssa jäi lukijalle mysteeriksi. Moni lukupiiriläisistä ajatteli että jonkinmoista rationaalista ja tieteellistä lähestymistapaa olisi olettanut parin kyberneetikon ja psykologin pystyvän toteuttaa. Sen sijaan herrat sulkeutuivat omiin huoneisiinsa, puhuivat turhan kryptisesti ja laiminlöivät täysin normaalin ajattelun ja toiminnan jättäytyen harhojensa valtaan.
Itse olin lukenut tämän nuorena "runotyttönä" joskus silloin 80-luvun alkupuolella mutta mitään muistijälkeä ei ole jäänyt kuten ei elokuvistakaan. Niitä on tehty kaksikin, Tarkowski omansa vuonna 1972 ja Sodenbergh vuonna 2002. Muualla blogistaniassa kirjasta on pidetty. Täältä löytyy Marile, Ketjukolaaja ja Tessa. Oma arvosanani: 7/10.
Tunnisteet:
Aika,
Kirjallisuus,
Kirjat,
Leffat,
Lukeminen,
Lukupiiri,
Sci-fi,
Stanislaw Lem
tiistai 10. helmikuuta 2015
Vuoden 2015 ensimmäinen lukumaraton
Peruttu osaltani sairastumisen vuoksi.
Vuoden ensimmäinen lukumaraton on pian täällä. Tällä kertaa se osuu ystävänpäivälle ja sitä emännöi Lukutoukan ruokalista. Tässä lainaus hänen sivultaan:
"Mikä olisikaan ihanampi päivä viettää ystävänpäivää kuin lukumaratonin parissa!? Yksin ei tarvitse maratoonata vaan sain muitakin kirjabloggaajia mukaan. Ja totta kai maratonille voi osallistua vaikkei olisi omaa blogiakaan.
Lukumaratonin ideana on lukea 24 tunnin aikana mahdollisimman paljon. Mikäli haluaa, maratonin etenemisestä voi raportoida omassa blogissaan tai vaikka kommentoida minun blogiini. Ei ole väliä luetko 13.-14.2. vai 14.-15.2. kun osa lukemisesta ajoittuu ystävänpäiväksi."Mukaan voi ilmoittautua Lukutoukan ruokalista-blogissa tai facebookin kirjabloggajat -ryhmässä.
Mukana minun lisäkseni seuraavat blogit:
Lukutoukan ruokalista: http://lukutoukanruokalista.blogspot.fi/
Lukutoukan kulttuuriblogi: http://kristankirjat.blogspot.fi
Notko, se lukeva peikko: http://notkopeikko.blogspot.fi
Taikakirjaimet: http://taikakirjaimet.blogspot.com
Itse aion lukea kirjastosta juuri lainaamaani kirjoja, tällä hetkellä menossa M.J. Harrisonin Valo-trilogian ensimmäinen osa. Jos saan sen valmiiksi ennen maratonia niin jatkan sarjan seuraavalla osalla: Nova Swing. Jos sci-fi tökkii tai mieliala muuttuu niin pari muutakin kirjaa odottelee vuoroaan ja pari kirjaa on kesken. Eikä lukemisvaihtoehdot varmasti lopu kesken kun oma kirjahylly pursuilee lukemattomia teoksia. Mukavia lukuhetkiä kaikille osallistujille! Itse blogaan tänne vasta luettuani mutta maratonin aikana twiittaan edistymisestäni. Twitterissä olen Unensieppari.
Tunnisteet:
Blogaaminen,
Kirjallisuus,
Kirjat,
Lukeminen,
Lukumaraton,
Some
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Blogistanian toinen kesälukumaraton 2014
Kuva Denise Kerbs, CC BY 2,0
Logoksi muokannut Emmi T.
Taas se on täällä! Tämän kesän toinen lukumaratooni nimittäin. Tällä kertaa maratoonia vetää Lukutoukan ruokalista. Olen niin innoissani etten malttaisi odottaa huomiseen. Saattaa olla että aloitan jo myöhemmin tänä iltana koska säännöt sen sallivat mutta katson nyt ensin miten aamun asiointireissu sujuu. Säännöt ovat samat kuin viimeksikin mutta tässä vielä kertaus uusille maratoonariehdokkaille:
- Kaikki 24 h aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratooniin.
- Aloittaa voi mihin aikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin siten että enimmäisaika lukemiselle on 24h. Esimerkiksi aloitus 16.7. klo: 18.00 ja lopetus 17.7. klo: 18.00. Maratoonin saa aloittaa halutessaan jo 15.7. kunhan osa maratoonista luetaan 16. päivän puolella. Näin siksi että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti mutta ne lasketaan suoritusaikaan.
- Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
- Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa.
- Lukumaratoonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratoonin kuluessa.
- Lukumaratoonin hashtaginä somessa on #lukumaraton
Kirjoja en ole vielä valinnut mutta viime kerrasta viisastuneena en ahnehdi niin montaa kirjaa lukupinoon kuin viimeksi mutta jotain vaihtelua pitää kyllä olla. Seuraan Twitterissä edelleen muiden edistymistä ja omia mietteitä tulee sinne lukemisen lomassa. Tällä kertaa teen blogipäivitykset vasta jälkikäteen ettei se sotke lukemistani. Muiden blogien lukeminen lukumaratoonin aikana jäänee sekin seuraavalle päivälle koska se vie eniten aikaa. Joten jos osallistut maratooniin ja sinulla on twitter-tili voit jättää kommentteihin oman osoitteesi. Nähdään siellä!
Tunnisteet:
Aika,
Blogaaminen,
Kirjallisuus,
Kirjat,
Lukeminen,
Lukumaraton,
Some,
Twitter
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Angelika
Sergeanne Golonin (oikealta nimeltään Simone Changeux) "Angelika" aloittaa 13-osaisen Angelikasta kertovan historiallis-romanttisen seikkailukirjasarjan jota luen uudelleen sitten nuoruuteni. Muistelin ennestään että tämä herätti huomiotani monellakin tapaa eikä ollut vain kertakäyttöromaanina 70-luvun nuoren tytön romantiikan kaipuuseen. Nyt aikuissilmin ja kriittisenä lukijana kirja on kestänyt hyvin aikaa, on edelleen samalla tavalla kiinnostava ja uudelleenluvun arvoinen. Yllätyin siitä että tämä lyö selkeästi laudalta uusimmat (paranormaalit) romanssi-kirjat sekä pari muuta sarjaa jotka ovat luettuina mutta vielä arvostelematta.
Kirjan päähenkilönä on nuori maalaisaateliston villinä ja vapaana kasvanut omapäinen tyttö, Angelika de Sancé. Tyttö elää Monteloupin paronin tyttärenä Poitoulaisten alustalaislasten kanssa kylillä ja metsissä juosten tajuamatta että se kaikki on pian ohitse. Angelikasta kasvaa hurmaavan kaunis neito jota tavoittelevat niin lapsuuden leikkitoverina ollut, myllärinpoika Valentine ja Nicholas-paimen, alustalaisen poika. Angelika naitetaan kuitenkin vastentahtoaan naapurilinnan ruhtinaalle, kreivi Joffrey de Peyracille, joka on kuuluisa rumuudestaan ja paholaismaisuudestaan.
Angelika naitetaan kreiville isän tekemän sopimuksen vaihtokaupaksi ja tyttö on kauhissaan luullen elämänsä olevan ohitse. Mutta mitäpä hän ei tekisi läheistensä hyväksi, erityisesti isän joka on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Kun vielä tytön kaksi vanhempaa veljeä kapinoivat isän tahtoa vastaan ja menevät kuka merille kuka pappisseminaariin on Angelikan vaan tyydyttävä pelastamaan sukulinna veloistaan.
Kirja seurailee Angelikan tarinaa avioliiiton vaikeasta alusta, Ranskan provinssien poliittisesta juonitteluista itse kuninkaan veljenpojan salaliittoon. Kirjan naiskuva on aikaamme nähden naiivi, nainen on selkeästi miehen alainen, on se sitten puoliso, isä tai veli. Nykypäivän feminismi tuskin katsoo hyvällä tämän ajan naiskuvaa. Toki päähenkilö on perinteisen tuittupää ja kapinallinen jotta saadaan tarpeellinen jännite. Mutta Angelika on paljon muutakin. Ehkäpä oman aikansa feministi on liian voimakas termi mutta vahva nainen hän kuitenkin on. Hän luo omaa kohtaloaan määrätietoisesti, rakentaa suhteita tavoitteenaan päästä hoviin ja onnistuu selviämään kamalasta kohtalostaan pystypäin.
Kirja sijoittuu Ranskaan, Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikakaudelle ja on historiallisesti todenmukainen. Kirjailija sai aikoinaan aikamoista huomiota ja tuli maailmankuuluisaksi Angelika-romaanisarjallaan. Wikipedia tietää kertoa että: "Anne Golon on aloittanut koko Angelika-sarjan uudelleenkirjoittamisen. Se sisältää paljon ennen julkaisematonta materiaalia ja tulee olemaan 20-osainen. Viimeinen osa Angélique et le royaume de France sisältää vain ennen julkaisematonta materiaalia." Itse ajattelin lukea nyt suomennetut osat ja katsotaan sitten toteutuuko tuo suunnitelma jolloin luen viimeisen osan jos se suomennetaan. Ranska ei taivu niin että sillä kielellä saisin luettua kokonaisen romaanin verran. Kirjoista on tehty myös elokuvasovituksia joita muistan joskus televisiosta katsoneeni. Wikin mukaan: "1960-luvulla tehtiin viisi erittäin suosittua elokuvaa ensimmäisten romaanien pohjalta." Arvosana: 9/10.
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Mio, poikani Mio
Itseottamani kuva omasta kirjastani.
Astrid Lindgren on tuttu kirjailija varmasti useimmille suomalaisille ja ruotsalaisille lapsille. Minulle luettiin lapsena paljon ja Lindgrenin "Veljeni Leijonanmieli" oli yksi suursuosikki jotka kuunneltiin myös radiosta kuunnelmana ja myöhemmin tv:stäkin. Peppi Pitkätossu ja Katto-Kassinen sekä Vaahteramäen Eemeli olivat lapsuuteni leikeissä todellisia henkilöitä, niin taitavasti ja mukaansatempaavasti Lindgren loihti ilmoille tuon satujen maailman. "Mio, poikani Mio" on kuitenkin jäänyt lukematta jostain syystä ja poiminkin sen nyt kirjahyllystäni lukumaratoonin toiseksi kirjaksi.
Kuva täältä.
Kirjan alussa päähenkilö kertoo olevansa kadoksissa. Tai ainakin muut luulevat niin. 9-vuotias poika nimeltä Juhani Ville Hämäläinen lakkaa olemasta ihmisten maassa ja siirtyy salaperäisen Kultaisen kultaomenan ja Dzinnin mukana Kaukaisuuden Maahan jossa saa tietää olevansa kuninkaan kauan kadoksissa ollut poika Mio. Jussi eli siis Mio saa kokea kaikenlaista uudessa kodissaan, kuningas rakastaa poikaansa todella paljon ja hän saa ystäviäkin. Ihmisten maassa Jussia kiusattiin eikä hänellä ollut kuin yksi ystävä, Pena. Jussin kasvattivanhemmat laiminlöivät poikaa eivätkä ymmärtäneet hänen lukuharrastustaan. Mio ja uusi ystävä Jum-Jum seikkailevat Kaukaisuuden Maassa, Aamunkajon Sillalla ja monessa muussa paikassa kunnes tulee aika mennä Hämärään Metsään ja kohdata hirmuinen Ritari Kaamo.
Kuva täältä.
Kirja on kirjoitettu vuonna 1955 ja sen huomaa. Tai sitten olen itse kasvanut ulos satujen maailmasta. Tietynlainen toisto ja asioiden kertaus sopii toki kohderyhmälle ja tietyn ikäinen lapsi saakin siitä turvaa ja vahvistusta kun rupeaa pelottamaan liikaa. Aikuiselle se kuitenkin saa turhautumisen tunteen ja tekee mieli hypätä sivujen yli. Mutta luin kuitenkin sitkeästi, odotin että kirja paranee sen edetessä. Ei parantunut. Tai olen sitten vaan nykyisin liian herkkä tällaiselle "kirkasotsaisuudelle". Toki paljon antaa anteeksi sille ajalle ja sille naiviudelle joka on vallinnut Suomessakin vielä 60-luvulla jolloin minäkin lapsuuttani elin. Mutta tällä erää saa Lindgrenin sadut minulle riittää, tämäkin kirja lähtee Huutonetin kautta uusien lapsien luettavaksi. Arvosana: 8+/10. Ilon Wiklandin kuvituksesta plussa.
Yhteensä luettu: 2 kirjaa, 400 sivua.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Blogistanian kesälukumaraton 2014
Kuva Maria Carole.
Viime kesänä oli kaksi aiempaa lukumaratoonia joihin en uskaltanut lähteä mukaan mutta tällä kertaa päätin että pitäähän tätä edes kokeilla. Maratoonia luotsaa Annami Anna minun lukea enemmän-blogissaan. Osallistujia on huimat 41 itseni mukaan lukien. Säännöt ovat seuraavanlaiset:
Viime kesänä oli kaksi aiempaa lukumaratoonia joihin en uskaltanut lähteä mukaan mutta tällä kertaa päätin että pitäähän tätä edes kokeilla. Maratoonia luotsaa Annami Anna minun lukea enemmän-blogissaan. Osallistujia on huimat 41 itseni mukaan lukien. Säännöt ovat seuraavanlaiset:
- Kaikki 24 h aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratooniin.
- Aloittaa voi mihin aikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin siten että enimmäisaika lukemiselle on 24h. Esimerkiksi aloitus 19.6. klo: 18.00 ja lopetus 20.6. klo: 18.00. Maratoonin saa aloittaa halutessaan jo 18.6. kunhan osa maratoonista luetaan 19. päivän puolella. Näin siksi että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti mutta ne lasketaan suoritusaikaan.
- Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
- Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa.
- Lukumaratoonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratoonin kuluessa.
- Lukumaratoonin hashtaginä somessa on #lukumaraton
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Hurtan koodeksi
Kuva täältä.
12.3.2014 fantasialukupiirin kirjana Pasilan kirjastossa oli novellikokoelma "Hurtan koodeksi". Paikalla oli myös kirjailijavieras, yksi kirjan kirjoittajista, Tuomas Saloranta joka on myös toimittanut ja taittanut kirjan (ja on Kuoriaiskirjat-pienkustantamon omistaja). Hurtan koodeksi on kokoelma novelleja, kuvia ja runoja. Kirja on kunnianosoitus kirjailija ja keräilijälegenda Boris Hurtalle ja hänen 25-vuotis kirjailijauralleen. Kuvat ja tekstit ovat suoraan suunnattuja Borikselle, kirjailija- ja keräilijäpiireissä tunnetulle miehelle joka mullisti suomalaisen kauhugenren. Boris Hurtta, siviilinimeltään Tarmo Talvio, on eläkkeellä oleva poliisi joka rakastaa kirjoja, kirjoittamista ja kirjojen keräilyä. Hänen innokkuutensa niin keräilijänä kuin kirjanharrastajanakin on tullut kuuluisaksi kirjallisuuspiireissä. Hänen mittava tuotantonsa on tutustuttanut useita sukupolvia kauhukirjallisuuden kiehtovaan maailmaan. Kirjailijan ihailijakuntaan kuuluu kirjoittajakolleegojen lisäksi monia muita, kauhusta ja kirjoista kiinnostuneita lukijoita itseni mukaan lukien.
Koodeksin novellit, runot ja kuvat ovat kunnianosoitus ja lahja Hurtalle ja se näkyy kirjan sisällössä. Tekstit ovat täynnä sisäpiiriviittauksia ja muita pieniä kummallisuuksia. Tämä jakoi lukupiirin lukijakuntaa hieman. Osa piti niistä, osa ihmetteli ja koki ettei oikein saanut otetta kaikista teksteistä. Itse herkuttelin lainauksilla, viittauksilla ja hykertelin tyytyväisena hoksatasseni pieniä vinkkejä asioista joita Hurtan elämää ja tuotantoa tuntemattomat tuskin huomaavatkaan. Oli tekstit sisäpiiriläistä tahi ei, tekstien taso vaihteli huimasti. Osa oli selvästi päässyt mukaan vain siksi ettei tämä kirja ollut alunperinkään tarkoitus olla laajemmalle lukijakunnalle suunnattu. Tästä Saloranta mainitsi että karsintaa olisi tehty enemmänkin mikäli kirja olisi tehty varsinaiseksi antologiaksi. Nyt kaikki halukkaat pääsivät kirjaan mukaan.
Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa on 14 novellia/raapaletta/runoa. Toisessa osassa on yksi pitkähkö novelli, kolmannessa osassa jälleen 14 kirjoitusta ja viimeisessä neljänneksessä Stepanin koodeksi, joka koostuu viidestä eri novellista jotka kaikki käsittelevät samoja henkilöitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Kirjan viimeinen puolisko on julkaistu myös erillisenä pokkarina jossa näiden tekstien lisäksi on itse Hurtan kirjoittama jatkokertomus sekä viisi uutta novellia. Itse pidin juhlakokoelmassa eniten Juha Salmisen Kakskerran hamsterista, Tero Niemen ja Anne Salmisen Rovaniemen kuilusta sekä lopun Stepanin koodeksin novelleista.
Lukupiiriläisiä puhututti se kuinka haastava laji raapaleiden kirjoittaminen on. Kirjassa olevista raapaleista osasta oli tykätty, ne kevensivät kivasti kokonaisuutta, mutta osa tuntui varsin mitättömiltä. Mieshahmojen runsaus selittynee osin sillä että lähes jokaisessa novellissa on jollain tapaa Boris Hurtan-tyylinen hahmo päähenkilönä. Pienenä kuriositeettinä Saloranta mainitsi että Boriksella on kuulemma erään novellin mukaisesti tapana ostaa oikeasti ihmisiltä heidän sielunsa ja säilöä ne lasipurkissa olohuoneensa hyllylle. Tämä aiheutti aikamoista hilpeyttä kuulijoissa mutta sopinee kyseisen herran spefi-olemukseen mainiosti.
Arvosana: 8/10.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Lukudiplomi-haaste
hdcanis laittoi lukudiplomihaasteen vireille ja päätin osallistua koska minun kouluaikoinani ei tällaista ollut. Ja koskaan ei ole liikaa kirjoja lukulistalla, eihän? Kirjat valitaan Opetushallituksen Kunnari-ohjelmasta. Tarjolla on kaikille luokka-asteille oma lukudiplomi joista voi yhden valita. Jokaisella valitulla diplomilla on useita kategorioita joista valitaan luettavaksi yhteensä 6-10 kirjaa. Tässä alkuperäinen haasteteksti:
LUKUDIPLOMI-HAASTE
kaikille innokkaille lukijoille ikävuosista riippumatta.
Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.
2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6-10 kirjaa. Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin.
3. Haaste alkaa nyt, ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.
4. Jos lähipiirissäsi on lukeva lapsi, ota selvää olisiko hän kiinnostunut lukudiplomista ja onko hänen koulussaan mahdollisuutta sen suorittamiseen.
(Vinkiksi jos lasten tai nuorten kirjallisuus ei suuremmin kiinnosta, yläasteen listoista löytyy jo runsaasti kirjoja myös aikuiselle lukijalle. Haaste sopii suoritettavaksi myös yhdessä oman tai muuten tutun kouluikäisen lapsen kanssa).
Edit: Kunnarin varsinaisen diplomi-osion ulkopuolelta löytyi myös Odysseia lukiotasolle, kirjat ovat suurelta osin samoja kuin yläasteen Sinuhessa ja tälle tasolle ei ole annettu erityisiä tehtäviä. Mutta tämänkin suorittaminen on siis myös mahdollista tekemällä normaalit bloggaukset kustakin valitusta kirjasta.Vaikka diplomin tavoitteena onkin lukea monipuolisesti eri tarjottimilta, on ilmentynyt myös kiinnostusta lukea kymmenen kirjaa yhdeltä tarjottimelta. Tällä voi osallistua ainakin stipendiarvontaan, ja kaipa sen teemadiplominkin voin sitten laatia...
Lukuiloa!
Itse valitsen Sinuhen 9. luokan lukudiplomikirjat:
LUKUDIPLOMI-HAASTE
kaikille innokkaille lukijoille ikävuosista riippumatta.
Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.
2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6-10 kirjaa. Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin.
3. Haaste alkaa nyt, ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.
4. Jos lähipiirissäsi on lukeva lapsi, ota selvää olisiko hän kiinnostunut lukudiplomista ja onko hänen koulussaan mahdollisuutta sen suorittamiseen.
(Vinkiksi jos lasten tai nuorten kirjallisuus ei suuremmin kiinnosta, yläasteen listoista löytyy jo runsaasti kirjoja myös aikuiselle lukijalle. Haaste sopii suoritettavaksi myös yhdessä oman tai muuten tutun kouluikäisen lapsen kanssa).
Edit: Kunnarin varsinaisen diplomi-osion ulkopuolelta löytyi myös Odysseia lukiotasolle, kirjat ovat suurelta osin samoja kuin yläasteen Sinuhessa ja tälle tasolle ei ole annettu erityisiä tehtäviä. Mutta tämänkin suorittaminen on siis myös mahdollista tekemällä normaalit bloggaukset kustakin valitusta kirjasta.Vaikka diplomin tavoitteena onkin lukea monipuolisesti eri tarjottimilta, on ilmentynyt myös kiinnostusta lukea kymmenen kirjaa yhdeltä tarjottimelta. Tällä voi osallistua ainakin stipendiarvontaan, ja kaipa sen teemadiplominkin voin sitten laatia...
Lukuiloa!
Itse valitsen Sinuhen 9. luokan lukudiplomikirjat:
- Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
- Frans G. Bengtsson: Orm Punainen
- Annika Luther: Kodittomien kaupunki
- Cornelia Funke: Mustesydän
- Lorenzo Carcaterra: Katuvarpuset
- Riitta Jalonen: Enkeliyöt
- Stephen Baxter: Mammutit-sarja
- Erlend Loe: Tositarinoita Suomesta
- Laura Honkasalo: Lumen saartama kahvila
- Lukas Moodysson: Mitä minä teen täällä?
maanantai 24. syyskuuta 2012
TBR-100
Päätin osallistua monen muun innoittamana TBR-100-haasteeseen omalla tavallani. Itselläni on omissa kirjahyllyissäni niin paljon lukemattomia kirjoja ja niitä kirjoja jotka olen lukenut x-vuotta sitten ja jotka olen joko kokonaan tai osittain jo unohtanut. Päätin siksi valita tämän haasteen kirjat näistä omien hyllyjeni kirjoista. Lukuaikaa en nyt määrittele, luen tässä kuitenkin rinnalla muita kirjoja muiden blogaajien kirjavinkeistä, lukupiirien kirjoja sekä kirjoja kirjaston valikoimista. Laitan TBR-listan tuonne yläpalkkiin omaksi sivukseen ja merkitsen kunkin kirjan linkin sitten asianmukaiseen postaukseen. Kirjoissa on myös kirjasarjojen osia tai kokonaisia sarjoja ja se luultavasti kannustaa minua lukemaan ne uudestaan joten tämä lista saattaa hieman venähtää alkuperäisestä. Hyllyihin jäi vielä yli kolmesataa lukematonta kirjaa jotka olen nyt eritellyt vaihtoon, lahjoiksi tai Netcyleriin meneväksi jotta hyllyihin tulisi tilaa nille kirjoille jotka todella haluan omistaa enkä vaan roikuttaa mukana kun ne ovat tulleet jostain syystä hankittua tai saatu lahjaksi/vaihdossa. Lisäksi nuo silmät vaan jatkavat huononemistaan ja haluan lukea mahdollisimman paljon ennenkuin se muuttuu mahdottomaksi.
Jostain syystä tuo lista näyttää osan kirjoista harmaalla ja osan mustalla enkä osaa sitä korjata joten älkää välittäkö siitä.
Jostain syystä tuo lista näyttää osan kirjoista harmaalla ja osan mustalla enkä osaa sitä korjata joten älkää välittäkö siitä.
- Jack Kerouac: Matkalla
- Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä
- Régine Deforges: Sininen polkupyörä
- Jane Campion: Piano
- Pirkko Saisio: Kainin tytär
- Eoin Colfer: Hiuskarvan varassa
- John Irving: Leski vuoden verran
- Henry Miller: Kravun kääntöpiiri
- W. Somerset Maugham: Elämältä se maistui
- Joanne Harris: Karamellikengät
- Maeve Binchy: Talo Dublinissa
- Frederik Pohl: Sapattivuosi
- Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia
- Theodore Sturgeon: Enemmän kuin ihminen
- Daniel Keyes: Kukkia Algeronille
- Harry Harrison: Tilaa! Tilaa!
- Sameul R. Delany: Nova
- Isabel Allende: Eva Luna
- Diana Gabaldon: Sudenkorento
- Milan Kundera: Kiireettömyys
- Herbjørg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen
- Marianne Fredriksson: Muuttolinnut
- Nancy Huston: Täyskäännös
- Nikos Kazantzakis : Kerro minulle Zorbas
- P. C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen
- Kaari Utrio: Pirita Karjalantytär
- Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla
- André Brink: Intohimon oikeudet
- Per Olov Enquist: Henkilääkäri
- Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu
- Catherine Millet: Catherine M:n seksuaalielämä
- Kent Haruf: Tasangon laulu
- Jostein Gaarder: Pasianssimysteerio
- Ernest Hemingway: Kirjava satama
- Caroline Alexander: Endurance
- Zacharias Topelius: Jungarin taru
- Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly
- Kassandra Block: Rakkauden puukottamat
- Michael Cunningham: Tunnit
- Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
- Raclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo
- Helen Humphreys: Pilvien syleilyssä
- Mila Teräs: Pimeän taivaan kilta
- Raymond Khoyry: Merkki
- Michael Crichton: Aikamatka
- Frederick Forsyth: Neljäs sopimus
- Anthony Hyde: Punakettu
- Robert Ludlum: Paholaisen mosaiikki
- Catherinen Gaskin: Sukuperintö
- L. Onerva: Madame de Staël
- Halldór Laxness: Islanninkello
- Wilbur Smith: Vihan ja rakkauden perintö
- Hans Hass: Kolme miestä meren pohjassa
- Timo Kylmälä: Yön valojen maat
- Erling Tambs: Häämatkalla yli valtameren
- Håkan Mörne: Kullattu kurjuus
- Osa Johnsson: Neljä vuotta paratiisissa
- G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään
- Arthur Grimble: Etelänmeren lumous
- Elsebeth Juncker: Polkupyörillä Intiaan
- Hans Baumann: Perun kultaa ja jumalia
- E. Alexander Powell: Salaisen hämärän maa
- Beowulf
- George Orwell: Vuonna 1984
- Tove Jansson: Reilua peliä
- Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
- Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
- Paula Havaste: Kotasavun Marja
- Arthur C. Clarke: 2010 Avaruusodysseia
- Brian Aldiss: Mannerheim-sinfonia
- Isaac Asimov: Robotit
- Arkadi ja Boris Strugatski: Kasvatti
- Robert A. Heinlein: Kissa muurin läpi
- Philip José Farmer: Elämän ja kuoleman virta
- Risto Isomäki: Kristalliruusu
- Philip Pullman: Lyran Oxford
- Dan Simmons: Hyperion
- Sue Harrison: Tähtien kutsu
- Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
- J. R. R. Tolkien: Húrinin lasten tarina
- Mark Blake: Queen-Rockin kuninkaalliset
- Nerea Riesco: Ars Magica
- Harry Harrison: Ruostumaton teräsrotta: Teräsrotan paluu
- Clifford Simak: Väliasema
- Jukka Mäntyjärvi: Paholaisen huilu
- Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2
- Ian Caldwell ja Dustin Thomason: Neljäs siirto
- Leo Kalervo: Tuppisuu suomalainen
- Aapeli: Siunattu hulluus
- Reidunn ja Sakari Kiuru: Kaarnalaiva
- Shusaku Endo: Verraton hölmö
- Ursula Pohjolan-Pirhonen: Lumikuninkaan sydän
- Lasse Lehtinen: Uskottu mies
- Simo Hämäläinen: Nuijamiesten marssi
- Härmän Kustaa: Entiset hantvärkkärit ja hupulaaset
- Philippe Delerm: Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja
- James Redfield: Yhdeksän oivalluksen tie
- Mary Higgins Clark: Tyttöni Sunday
- Stephen King: Musta torni osat 1-7
Tunnisteet:
Kirjallisuus,
Kirjat,
Lukuhaaste,
Silmät,
TBR-100
perjantai 24. helmikuuta 2012
Lukemista ja yskintää

Tällä hetkellä luen myös ensimmäistä George R. R. Martinin kirjaa "A Song of Ice and Fire"-sarjasta englanniksi. Ensimmäisen osan nimi on "A Game of Thrones". Sain sarjan neljä ekaa kirjaa pokkareina äidiltäni joululahjaksi ja nyt olen täysin uppoutunut lukemaan niitä. Rinnalla jännään myös HBO:n huippusarjaa samasta tarusta joka tulee uusintana TV2:lta. On mukavaa kun TV-sarja antaa omat kasvot ja äänen niille samoille hahmoille joista juuri luen. HBO:n sarja on niin hyvin tehty että sekä kirja että TV-sarja täydentävät toisiaan. Toki pieniä eroja on sovituksessa kuten aina tällaisista järkäleistä tehdyissä sarjoissa mutta ei se ole mua haitannut. Näen untakin tuosta maailmasta! Tässä linkki George R. R. Martinin kotisivuille.
En sitten osannut laittaa noita kuvia kauniisti mutta ovatpahan nyt näkyvillä:)
maanantai 9. tammikuuta 2012
Uusi aika, uusi blogi
Kun hautasin edellisen blogin salasanan taakse tuossa 4 vuotta sitten siirryin Facebookin kavalaan maailmaan. Näiden neljän vuoden aikana se söi minulta aivot ja ajatukset, tunteista puhumattakaan. Niihin sen tarkemmin menemättä sanon vain että viime viikolla pistin siellä pillit pussiin ja poistin oman profiilini pysyvästi.
Tänne paluu on suloinen. Tämän blogini aihepiiri tulee olemaan pääosin lukemani kirjat. Olen halunnut pitää lukupäiväkirjaa jo iät ajat mutten ole saanut sitä tehdyksi. Nyt on aikaa kun tuo paholaisen ovela ajankäyttösovellus ei syö enää minua eikä aikaani. Olen ottanut koko viime vuoden lukemani kirjat talteen I'm Reading-sovelluksesta, se kun on FB:n oma, ja aion siirtää ne muistiostani tänne kunhan ehdin.
Muuten sisältö tullee olemaan oman elämäni mutinoita ja siinä sivussa kirjoitelmia joita dumppaan nykyisin kavereiden iloksi PaHeen kirjoitusryhmässä. Ehkä palaan myös Pakinaperjantain, Runotorstain, Tarinamaanantain ja muiden menneisyyden kirjoittamispaikkojen pariin. Mikäli ne vielä ovat olemassa Blogistanian uumenissa.
Tervetuloa Salkan saarelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






