Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vampyyrit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vampyyrit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kuningas



J.R.Wardin "Kuningas" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan 12. osa. Kirjassa on pääosassa koko vampyyriyhteisön kuningas, Wrath Wrathinpoika pääosassa. Toki kun sarjan kirjoja lukeneet tietävät pääjuonen rinnalla kulkee useita muita juonia jotka vievät eteenpäin veljeskunnan tarinaa.

Kirja alkaa nykyisen kuninkaan isän muistelmilla ja ne jatkuvat mukavana lisäjuonena kirjan lävitse. Muistelmissaan vanhempi Wrath kertoo mitä menneisyydessä tapahtui hänen kruunajaisista alkaen. Oli kiehtovaa kurkistaa taaksepäin Wardin luoman maailman vampyyrihistoriaa. Tapahtumat oli elävöitetty niin että tuntui kun itsekin olisin kävellyt heidän 1600-luvun linnassaan.

Ward kirjoittaa tuttuun tapaansa veljeskunnan jäsenistä mutta tässä osassa keskitytään Wrath nuoremman elämän eri osa-alueiden tutkimiseen. Hänen lapsuuttaan, nykyisyyttään ja eräänlaista tulevaisuuttakin tutkaillaan. Alussa selviää syyt siihen miksi jälkeläisen hankkiminen on Wrathille niin vastenmielistä. Kun pariskunnan riitä kulminoituu räyhäämiseen ja tavaroiden tuhoamiseen päästään koko kartanon porukalla tutustumaan kuinka Wrath ja Beth saavat välinsä selviteltyä. Xcor äpäräjoukkoinen suunnittelee edelleen vallankaappausta ja on sekoittanut juoneensa lisää glymeran jäseniä. Xcorin oma pää ei meinaa kestää tunteita joita hänellä on Valittu Laylaa kohtaan ja asia vaan mutkistuu kun Valittu pyytää häntä jättämään kuninkaan rauhaan.

Kirjassa pääsevät vihdoin enemmän ääneen s'Hisbe-heimon Varjo-veljekset Trez ja iAm. Trez on sotkenut asiansa kestämättömiksi ja veljen auttaminen uhkaa käydä riittämättömäksi. Kun heimon teloittaja ilmestyy heidän asuntonsa parvekkeelle heimon tietäjän tilalta alkaa Trezinkin puntti tutista. Kun sopan sekaan heittää vielä yhden Valitun jolla on omastakin takaa taakkansa ollaankin jo sellaisessa solmussa että ulospääsy näyttää toivottomalle. Saako iAm teloittajan vakuuttuneeksi ehdotetun sopimuksen kannattavuudesta vai joutuuko Trez palaamaan Kuningattaren käskystä takaisen heimon maille se selviää seuraavassa osassa ”The Shadows” joka ilmestyy 7.4.2015 jolloin toivottavasti saamme kuulla enemmän tästä kiehtovasti Varjojen kulttuurista ja s'Hisbe-heimosta.


Toinen tarina Wrathin ja Bethin lisäksi on huumeparoni Assailin ja Marisolin, Solan tarina joka etenee vauhdikkasti eikä kyyneliltäkään vältytä. Assailin epämiellyttävyyskin karisee kun juoni etenee ja opin jopa tykkäämään hänen tuimista serkkupojistaan. Kirja oli erinomainen lisä sarjaan ja kokonaisuus oli loistava. Suosittelen sarjan ystäville, muut voivat olla vähän huuli pyöreinä. Kirjaa on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirjamaailma ja Kirjallinen sammakko. Oma arvosanani: 9/10.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lukumaratooniin valmistautumista



Kokosin eilen illalla kirjat jotka olen valinnut lukumaratooniini. Ensin mietin tiiliskivellä vetämistä mutta sellainen on jo ennestään lukupinossa enkä halunnut valita keskeneräistä kirjaa mukaan. Sitten tuijotin omaa kirjahyllyäni ja totesin että siellä nököttää kymmeniä ja taas kymmeniä lukemattomia kirjoja. Pohdin myös muiden, jo viime kesänä lukumaratooniin osallistuvien, lukuähkyä ja muita kokemuksia ja totesin että nyt täytyy valita monipuolisesti erilaisia kirjoja jotta urakka ei muutu turhan raskaaksi. Eihän lukeminen nyt saa olla pakkopullaa vaan tämän täytyy olla hauskaa!

Ylläolevassa kuvassa näkyvät valitut kirjat, tässä vielä luettelo:

  • Seppo Laurell: Suomen majakat
  • Bryan Cogman: Valtaistuinpelin kulisseissa: Game of Thrones
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Three
  • Beowulf
  • Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
  • Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
  • Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 1
  • Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 2
  • Philip Pullman: Kellopeli
  • Philip Pullman: Lyran Oxford
  • Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
  • Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
  • Gena Showalter: Yön kirous
  • Gena Showalter: Pimeyden suudelma
  • Gena Showalter: Nautinnon kirous
  • Stephen King: Ennen aamunkoittoa
  • Stephen King: Jälkeen keskiyön
  • Ursula K. Le Guin: Pimeä lipas ja muita kertomuksia
  • Hugh Howey: Wool
Mukaan tarttui viisi sarjakuva-albumia, yksi tietokirja, yksi runoteos (joka saattaa jäädä lukematta), useampi lasten- ja nuortenkirja, pari vahvaa suosikkia, kioskikirjallisuutta ja novellikokoelmiakin kolmin kappalein. Suomenkielisiä kirjoista on 17 teosta ja englanninkielisiä kirjoja 4 kappaletta. Kasasin nämä sillä mielellä että vaihtelua on riittävästi jos jokin tökkii ja yksi tiiliskivikin on mukana jos se vie mukanaan. Nyt jännityksellä käyn kurkkimassa muiden osallistujien blogeja josko siellä olisi jo esillä kirjalistat. Tervetuloa mukaan jännittämään lukumaratooniani! Päivitän edistymistäni Twitterissä hashtagillä #lukumaraton.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ystävät hämärän jälkeen


Kuva täältä.

John Ajvide Lindqvistin "Ystävät hämärän jälkeen" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 9.4.2014. Kirja oli mahtava! Vaikeasta aiheesta on saatu kamalan jännä ja koskettava tarina. Kirjan alussa minulla oli koko ajan sellainen tunne että tiedän mitä tässä tapahtuu seuraavaksi ja pystyin näkemään Elin yksin kiipeilytelineillä. Asia vaivasi minua paljon, koska tiesin etten ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin joten google käyttöön ja kas, löytyihän se selitys sieltä! Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on myös elokuva jonka satuin näkemään Espoo Cinessä sen ilmestymisvuonna. Jenkit ovat tehneet leffasta oman versionsa (Let Me In, 2010) joka mukailee alkuperäistä aika uskollisesti mutta on selvästi raaempi.

Kirjan maailma on autenttinen Tukholmalainen lähiö 80-luvulla. Tämä näkyy monessakin kohtaa. Paikkojen kuvaus, poliisin toiminta, ydinsodan pelko ja arkisen elämän hitaus, naivius ja ihmisten väliset kontaktit. Henkilökuvaus on erittäin onnistunutta eikä esimerkiksi Håkanin pedofiliaa korosteta lukijan shokeeraamiseksi vaan se on osa tarinaa ja kuvattu erittäin hienovaraisesti. Hahmot ovat moniulotteisia eikä kukaan ole pelkästään "paha" tai "hyvä". Tämä herätti pohdintaa lukijoissa. Kuinka helppoa olisi vaan tuomita Håkanin tai Elin teot mutta syyt heidän toimintaansa panee lukijan ajattelemaan asioita syvemmälti ja pohtimaan omia asenteitaan.

Ihmiskuva on kauttaaltaan sympaattinen. Alkoholistiporukka kuvataan toisistaan välittäväksi, ystävää auttavaksi ryhmäksi jossa syrjäytyneen paras ystävä on toinen juoppo. Virginian ja Lacken romanttinen suhde on kovin kaunis hauraudessaan ja hienovaraisissa hyvissä teoissa. Gösta kissoineen kertoo riipaisevan tarinan sellaisesta henkilöstä joita emme näe mutta joista luemme post mortemisti kun palokunta ja ruumissiivoojat käyvät tekemässä viimeisen vierailun.  Eräs lukupiiriläinen totesi että "he ovat hyvinkin ihmisiä", tavoittaen kirjoittajan kykyä kuvata kauniisti laitapuolen kulkijoita.

Kirjassa on kauttaaltaan surullinen pohjavire. Ihmisten kohtalot ovat raadollisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä täynnä. Jokainen on omalla tavallaan kokenut kovia, tunteet ovat vereslihalla ja lukijalle tulee tarve lohduttaa ja kertoa että kaikki tulee menemään hyvin. Vaikka niin ei käykään kaikille, saadaan loppuratkaisussa kuitenkin jonkinmoinen päätös pääparin kohdalle. Tämä jäi joillekin lukupiiriläisistä epäselväksi, mitä Oskarille oikeastaan kävi ja missä Eli on. Enempää en voi kertoa spoilaamatta kirjan loppua.

Lukupiiriläisten ajatuksia:

  • Jotain hyvää, jotain huonoa.
  • "Hampurilainen huonoin maustein." Hyvät ainekset juonen puolella, Håkan oli epäuskottava, kokonaisuutena tasainen.
  • Vastenmielinen kirjan aihepiirin käsittely, ei pystynyt lukemaan kuin 50 sivua alusta.
  • Tuli uniin. Epämiellyttävä. Ei jäänyt mukava mielikuva.
  • Kerrontatyyli monipuolinen. Yksi paras kaikista lukemistani kirjoista. Realistinen 80-luvun Tukholman lähiön kuvaus. Rankka kirja, sympaattinen juopporemmi. Koulukiusaamisen teema.
  • Raaka.
  • Tulkintaa voi tehdä moneen suuntaan, rikkaus.
  • Oskarin ajatuksia kuvattiin todella hyvin, monipuolisia tunteita.
  • Poliisin roolit kiinnostivat.
  • Eli löytää ystävän, Oskarin. Muut edelliset suhteet ovat olleet vain hyväksikäyttösuhteita.
  • Vampyyrit eivät olekaan luonnostaan pahoja.
  • Sukupuolirooleilla leikitellään. Håkan koki Elin pojaksi, Oskar tytöksi.
  • Peppi Pitkätossu-vertaus. Eli oli sekä fyysisesti että psyykkisesti vahva ja teki asioita joita hänen oletettu sukupuolensa omaava pikkuinen tyttö ei tekisi.
  • Allegorioita, symboliikkaa nykypäivän menosta: yksinäisyys, ulkopuolisuus, koulukiusaaminen.
  • Modernia kauhua.
  • Monia ulottuvuuksia: Yhteiskunnallisuus, tarina rakkaudesta ja ystävyydestä.
Arvosteluja löytyy esimerkiksi Booksyn-, Ankin- ja Kaiken voi lukea-blogeista. Oma arvosanani: 10/10.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mustan tikarin veljeskunta-sisäpiirin tietoa


Kuva täältä.

J.R.Wardin "Mustan tikarin veljeskunta-sisäpiirin tietoa" on suunnattu selvästi faneille mutta uusiakin lukijoita kiinnostanee uudet yksityiskohdat veljeskunnan jäsenten elämästä. Kirjan parasta antia olivat ensimmäiset 120 sivua, novelli nimeltä Father Mine, jossa raotetaan tarkemmin Bellan ja Zadistin parisuhdetta, Zadistin menneisyyttä Valtiattaren vankina sekä hänen taisteluaan irroittautuakseen menneisyyden painolastista. Toki Nallakin pääsee hurmaamaan veljien sydämiä ja Lekuri-Janesta paljastuu uusia puolia.

Toinen kiinnostava osuus itselleni oli osa "Kirjoittajille" jossa J.R.Ward jakaa omakohtaisia kokemuksiaan kirjoittamisesta, kirjan julkaisuprosessista ja kirjailijuudestaan. Sen sijaan veljeskunnan historiaosuus on pelkkää kertausta jos on lukenut kirjat. Mustan tikarin veljeskunta-sisäpiirin tietoa käsittelee kirjat Varjeltuun rakastajaan saakka mutta paljastaa joitain pikkufaktoja myös kirjoittamishetkellä käsillä olleesta Koston rakastajastakin.

"Kiksejä ja kikatuksia"-vitsien koontiosuus oli mielestäni turha koska lukija on ne jo kertaalleen nauranut. Uudelle lukijalle ne taas paljastavat mielestäni liikaa ja spoilaavat hyvät vitsit jos aikoo lukea kirjat kuitenkin. "Veljet keskustelupalstalla" ja "Elämän tuokiokuvia"sen sijaan olivat hauskoja vaikka koskettavatkin lähinnä jenkkilän keskustelufoorumitekstejä. Kirjassa mainittu linkki ei toimi, se ei löydy hänen kotisivuiltaan enkä löytänyt sitä muutenkaan, joten en pääse tarkistamaan kyseisiä tekstikatkelmia. Veljesten sekä kirjailijan omat haastatteluosuudet olivat aika tylsiä eikä niistä sen enempää irronnut minulle ainakaan.

Lukukokemuksena kirja jäi jälkeen sarjan muista kirjoista saaduista mutta oli kuitenkin pakollinen luettava lähinnä ensimmäisen osansa ansiosta. Haastattelussa uuden kirjansa tiimoilta J.R.Ward kertoi haluavansa tehdä tällaisia lyhyitä keskustelunpätkiä kuvailemaan tiettyjä kirjoista poistetuista tai niihin sopimattomista kohtauksista mutta sen aika ei ole kuulemma nyt sillä hänellä on vielä kesken kolme seuraavaa kirjaa. Sarjan seuraava osa, Wrathin kirja, The King ilmestyi juuri mutta käännöstä saadaan odotella syksyyn saakka. Arvosana: 7/10.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Hirmurykmentti

Kuva täältä.

"Hirmurykmentti" on Terry Pratchettin 28. Kiekkomaailma-sarjan kirja. Tällä kertaa herran kynsissä on yltiöpäinen isänmaallisuus, vääristynyt kansallistunne, sodankäynnin seuraukset, fundamentalistiuskonnot ja naisen asema. Kirja käynnistyy pienestä ja vuoristoisesta Borogravialaisesta kylästä jossa majatalon tytär Polly Perks hiipii ikkunasta ulos liittyäkseen armeijaan ja löytääkseen sodassa kadonneen veljensä Paulin.

Polly naamioituu pojaksi sillä ei tyttöjä sotaan oteta, tai ylipäätään minnekään muualle kuin kotiin ja hellan ääreen. Housuihin laitetaan sukkakäärö ja palmikot leikataan. Opetellaan keinuva askellus ja jätkämäinen puhetyyli. Puheeseen liitetään sopivasti voimasanoja ja kaljaa kiitataan miehekkäästi ja niin käy pojasta kuin pojasta kuten myöhemmin tullaan huomaamaan. Naisen paikan ja paljon muutakin määrää pahansisuinen ja hulluksitullut jumala Nuggan jonka papit vastaanottavat vinksahtaneita ohjeita kaikelle kansalle opiksi ja nuhteeksi. Nugganin Iljetyksisksi kutsutaan esimerkiksi keltaista väriä, mieheksipukeutumista (jos satut olemaan nainen) ja nauriita. Yritä siinä sitten selvitä jo muutenkin köyhissä olosuhteissa.

Kersantti Jackrum kiertää maakuntia keräillen viimeisiä pojakoltiaisia palkka-armeijaan sillä sotia on käyty jo kauan ja pikkuruinen maa vihollisvaltioiden ympärillä on häviämässä sodan. Niin ei tule käymään mikäli se kersantista on kiinni sillä armeija on hänelle kaikki kaikessa. Olisihan hän jo joutanut eläkkeellekin muttei malta luopua äkseeräyksestä ja pahanmakuisesta sumpista. Jackrum keräilee poikia rykmenttiinsä, mukaan tarttuu niin peikkoa kuin vampyyriäkin, armeija ei dissaa muita rotuja mutta kaikki kääntyy kummalliseksi kun vihollissotilaat hyökkäävät yllättäen. Sotaa on tullut tarkkailemaan myös Ankh-Morporkin etuja valvova Vartioston komentaja Vimes, hänen alaisensa, ihmissusi kersantti Angua, joka laitetaan vakoilemaan rykmentin alokkaita etäältä sekä innokas lehtimies herra de Worde.

Kaikkien yllätykseksi, myös heidän itsensä, alokkaat voittavat kahinan ja voitokas kulku kautta vihollisjoukkojen kohti viimeistä linnaketta joka ratkaisee sodan. Omat joukot ovat kaivautuneet poteroihin joen varrelle ja viholliset ovat liki valloittamattomaksi tiedetyn linnan sisällä. Sisään ja ulos ei pääse kuin pyykkimuijat joten sotasuunnitelma keksaistaan ja luutnantti Blouse pääsee näyttämään taitojaan. Hassujen sattumusten ja räjähtävien keittiöiden jälkeen Pollyn veli saadaan pelastetuksia ja koko rykmentti saa kunniaa osakseen. Mitä tapahtuu kun päällystölle selviää että lauma tyttöjä on vallannut koko saavuttamattoman linnakkeen eikä kukaan muukaan ole sitä mitä on antanut ymmärtää.

Yksi hauskimmista ja puhuttelevimmista Pratchettin kirjoista. Arvosana: 9/10.

Totuuden torvi

Kuva täältä.

Terry Pratchettin "Totuuden torvi" on Kiekkomaailman 25. romaani. Kirjan kantava teema on vapaa tiedonkulku ja sanomalehden tulo Kiekkomaailmaan.

William de Worde on Ankh-Morporkilainen aatelissuvun jäsen joka pitää kaupunkilaiset tiedon valtateillä. Hän toimittaa pientä uutiskirjettä erinäisille vastaanottajille, mukana niin oman kaupungin valtaapitäviä kuin naapurivaltioidenkin tärkeitä henkilöitä. Kaikki kuitenkin muuttuu kun kääpiöiden kaupunkiin tuoma painokone valjastetaan uutiskäyttöön ja kaupunkilaiset saavat pian tietää hassunkurisista vihanneksista, millaista säätä on mahdollisesti luvassa ja muusta mukavasta. Ankh-Morporkin Sanomat työllistävät kääpiöjoukon ja Williamin lisäksi Otto nimisen ikonograafikko-valokuvaajavampyyrin sekä Sakariina nimisen toimittajaneitosen. Vampyyri on kehittänyt erinomaisen kuvausmenetelmän jonka ainoa huono puoli on se että jokainen salamanterin välähdys kärventää hänet itsensä hengiltä. Onneksi on keksitty harja ja rikkalapio ja mitä ei tilkkanen verta korjaisi.

Sanomat saavat pian kilpailijoita, vastapäiseen taloon asettuu keltaisen lehdistön esikuva, Ilta-Huuto. Tämä lehti näes kertoo mitä tahansa ja ihmiset siitä huolimatta ostavat lehteä Williamin suureksi ihmetykseksi. Myös Kaivertajien Kilta hermostuu oman elinkeinonsa vaarantamisesta ja Patriisikin kiinnostuu lehden tuottamista mahdollisuuksista. Uutislehden tiedonantajana toimivat mukaan valjastettu kerjäläisjoukko jonka etunenässä häärii nilkuttava ja puhuva koira Gaspode.

Kaupunki on vaarassa sillä silmäätekevät haluavat salaa syrjäyttää Patriisin ja lavastavat tämän syylliseksi rikokseen. Lordi Vetinari pidätetään apulaisensa murhasta ja hänen tilalleen istutetaan varjohallitsija. Kaikki mahdollistuu kahden konnan avustuksella sillä herrat Tulppaani ja Pistos huseeraavat Ankh-Morporkin kaduilla aiheuttaen pelkoa ja huonoa verta minne ikinä menevätkin. He aiheuttavat harmaita hiuksia niin lehden toimitukselle kuin eräille muillekin tahoille. Vartiosto alkaa tutkia asiaa komentaja Vimesin johdolla ja yli-innokkaan lehtimies de Worden ei-niin-halutulla avustuksella.

Pratchett on jälleen kerran onnistunut sivaltamaan sanan miekalla lukijalta jalat alta. Mitä on vapaa tiedonkulku ja kuka on sisällöntuottaja, nämä teemat nousevat esille tässä satiirissa joka kohdistunee tällä kertaa median suuntaan mutta koskevat itse kutakin tänä bloggauksen ja muun somen aikana. Pidin kovasti vampyyri Otosta ja Herra Tulppaanista, tarina kokonaisuudessaan viihdyttävä ja pohdiskelua aiheuttava. Arvosana: 9/10.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Rakastaja - vihdoinkin

Kuva täältä.

"Rakastaja-vihdoinkin" on yhdestoista ja uusin osa J.R.Wardin Mustan tikarin veljeskunta-sarjassa. Kirjan päähenkilönä on Qhuinn ja Blaylock joiden välejä puidaan siihen malliin että jotain tästä on nyt saatava päätökseen. Omien tunteiden näyttäminen ei ole ollut koskaan helppoa Qhuinnille ja nytkin hän aiheuttaa asioidensa solmuun menemisen eikä saa rauhaa niiltä. Blay taas ei enää kestä valheellista suhdettaan Saxtoniin ja panee lopulta välit poikki muttei kerro siitä Qhuinnille. Tämä taas uskoo Saxtonin pettävän ystäväänsä ja saa väkivaltaisen kohtauksen haistaessaan toisen uroksen tuoksun Saxtonista. Tapahtumat laukaisevat muistoja uroksen menneisyydestä ja hän ei voi enää lykätä niiden selvittelyä. Myös yllättävä henkilö Qhuinnin menneisyydestä astuu esille täysin odottamattomasta paikasta.

Myös Xcor ja hänen äpäräjoukkionsa saavat pantua pakkaa sekaisin. Taistelua käydään niin sokean kuninkaan asemasta vampyyriyhteisön johtajana kuin Valittu Laylan sydämestä. Tämä juonikuvio jää auki ja jatkuu toivottavasti seuraavissa osissa. Layla on menettää kantamansa lapsen ja päätyy Paynen pelastamaksi. Qhuinn saa kuulla että Blay oli se joka haki apua hänen Valitulleen. Tämäkin seikka panee hänen arvonsa uusiksi. Loppujen lopuksi pari saa toisensa, kauniissa seremoniassa jonne on kutsuttu mm. Blaylockin vanhemmat.

Toinen maureista jotka aiemmin työskentelivät Rehvengelle mutta ovat nyt itsenäisiä yrittäjiä hänen entisissä paikoissaan saa kuulla kohtalonsa odottavan. Iron Maskia pyörittävä Trez on luvattu ja kihlattu Varjojen prinsessalle mutta häntä ei kiinnosta yhtään tiukasti suljettuun ja muilta kiellettyyn s'Hisben-yhteisöön palaaminen. Hänen veljensä iAm, Sal's Restaurantin omistaja yrittää kääntää Trezin pään siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Tämäkin juonikuvio jää täysin auki.

Assailin kartanoa vaanii joku. Vampyyriuros yhyttää ihmisnaaraan tiluksiltaan ja alkaa epäillä liikekumppaniaan petoksesta. Samaan aikaan kyseinen nainen, Sola ihmettelee mikä ja kuka Assail todellisuudessa on. Sola huomaa tunteidensa käyvän kuumina vaikka mies on kuolettavan vaarallisenoloinen ja taatusti pystyy tuhoamaan kaikki vihollisensa. Assail ja Sola käyvät kissa- ja hiirileikkiin jossa lopputuloksena tapahtuu yllättävä käänne. Kuka vei Solan ja miksi Assail on sotkettu mukaan juoneen josta hänkään ei selviä helpolla.

Kaiken kaikkiaan ihana kirja, Mustan tikarin veljeskunta-sarjan paras. Uusia sivujuonia ja henkilöitä tuli siihen malliin ettei tämä sarja taida päättyä kovinkaan pian. Arvosana: 9/10.

Uudestisyntynyt rakastaja

Kuva täältä.

J.R.Wardin Mustan tikarin veljeskunta-sarjan kymmenes osa, "Uudestisyntynyt rakastaja" kertoo Olemattoman tarinan. Olematon on ottamassa aktiivisempaa roolia kartanon töissä kauhistuttaen talon doggenit mutta tämä ei anna periksi sillä ilman tekemistä hänellä täyttyy pää ajatuksista eikä hän halua sitä. Olematon kulkee muodottomassa kaavussa, huppu syvällä päässä ja pää painettuna, yrittäen olla niin näkymätön ja huomaamaton kuin mahdollista. Toisaalla kartanossa Thorment yrittää taistella yhä pahenevaa uupumustaan ja painajaisiaan vastaan kunnes kuulee Lassiterilta, langenneelta enkeliltä joka majailee veljeskunnan kartanossa, että hänen on vihdoin päästettävä irti kuolleesta vaimostaan, Wellesandrasta ja heidän syntymättömästä pojastaan. Wellsie on jäänyt välitilaan Haipun ja Dhunhdin välille ja jää lopullisesti sen vangiksi ellei Thor kykene päästämään irti ja jatkamaan elämäänsä. Muut veljet huolestuvat Thorin heikkenemisestä ja kuningas lähes pakottaa soturin käyttämään Valittua verentarpeensa tyydyttämiseksi mikäli tämä aikoo jatkaa taisteluvuorossa.

Lassiter saa Thorin tajuamaan että hänen eteenpäin menemiseensä liittyy uusi rakkaus ja niinpä Thor alkaa opetella uudestaan kuinka kohdata sellaiset tunteet jotka hän on haudannut niin syvälle että niiden esilletuominen aiheuttaa tuskan lisäksi myös syyllisyyttä. Pian Olematonkin tajuaa että hänen polkunsa Thorin kumppanina vaatii urokselta niin paljon että tämä on siihen tuhoutua. Lopulta heidän suhteensa muuttuu oikeaksi rakkaudeksi ja Thor antaa Olemattomalle uuden nimen, ja niin Syksy ja Thor viettävät pariutumisjuhlaansa. Kunnes tapahtuu kauheita, Syksykin on ollut omassa välitilassaan Welsien ja Lassiterin lisäksi. Tarvitaan uhraus ja paljon rakkautta että uusi onni löytyy.

Xcor ja äpäräsoturilauma metsästävät lessereitä ja alkavat suunnitelmallisen uhkayritykseen Wrathin syrjäyttämiseksi. Mukaansa he värväävät Glymeran joukoista Elanin joka pettää kuninkaansa ja vuotaa tämän olinpaikan Xcorin joukkiolle. Apajilla on myös uusi tulokas, salaperäinen vampyyriuros, Assail, joka ottaa kovalla kädellä Caldwellin huumekaupan haltuunsa. Onko tällä herrasuroksella oma lehmä ojassa kun Wrathia ammutaan hänen kartanollaan. Veljeskunnalle riittää töitä juonikuvioiden selvittelyissä.

Saxtonin ja Blaylockin suhde säröilee kun Blay tajuaa yhä selvemmin ettei pysty enää painamaan todellista rakkauttaan pinnan alle. Samaan aikaan Qhuinn kipuilee omien tunteidensa kanssa ja tajuaa mitä on menettänyt. Urokset kohtaavat useita kertoja yrittäen selvittää välinsä siinä onnistumatta. Qhuinn uupuu ja joutuu turvautumaan kyseenalaisiin keinoihin saadakseen omansa. Valittu Layla tulee kiimaan ja pyytää Qhuinnilta palvelusta joka ajaa tilanteen entistä enemmän umpisolmuun. Qhuinn vapautetaan Ahstrux Nochtrumin velvollisuuksistaan ja hän saa kokea sellaisen arvostuksen osoituksen veljeskunnan taholta että kaikki entiset vastoinkäymiset pyyhkiytyvät pois. Vihdoin hänellekin koittaa parempi huomen!

Laylan ja Xcorin polut kohtaavat ja kielletyt tunteet kuumenevat. Kumpikaan ei voi unohtaa toistaan ja naaraasta tulee Xcorille lähes pakkomielle. Hän alkaa jäljittää naarasta ja saa siksi vahingossa selville myös veljeskunnan salaisen kartanon olinpaikan. Xcor unelmoi saavansa naaraan shellanikseen vaikka tietääkin tämän olevan mahdotonta. Laylakaan ei voi unohtaa tummaa ja voimakasta urosta joka on häneltä ikuisesti kielletty. Arvosana: 9/10.

Vapautettu rakastaja

Kuva täältä.

"Vapautettu rakastaja" on yhdeksäs kirja Mustan tikarin veljeskunta-sarjassa. Kirja kertoo Paynen tarinan. Edellisen kirjan lopussa vampyyrikuningas, Wrath taisteli Paynen kanssa Kirjurineitsyen pyhäkössä jossa hän oli useasti käynyt verestämässä taistelutaitojaan ja aiheutti vahingossa Paynelle niin vakavia vammoja että tämä oli kuolla. Nyt naaraalla on suuri riski halvaantua ja se olisi pahinta mitä Payne tietää. Hän oli Toisella Puolella pyhäkössä äitinsä, Kirjurineitsyen vankina pidettynä aikakuplassa, noin kaksi sataa vuotta vanhenematta, tarvitsematta mitään muuta kuin vapautensa. Enää hän ei halua että mikään koskaan kahlitsisi häntä ja niinpä hän pyytää kaksoisveljeltään, Vishousilta että tämä tappaisi hänet. Tämä ei kuitenkaan ole kuulevinaankaan tämmöistä toivetta ja kun hänen shellaninsa Jane tekee tämän lupauksen Paynelle Vishousilta meinaa mennä järki ja hänen täytyy ottaa etäisyyttä asioihin. Tämä melkein murtaa pariskunnan välit mutta onneksi ihmistohtori, Janen entinen pomo Manuel Manello saadaan paikallle viime hetkessä leikkaamaan Paynen ja toipuminen voi alkaa. Janen ja Vishousin välit ovat kuitenkin solmussa ja asiat vaan pahenevat kummankin räpistellessä pelon vallassa. Lopulta Vishousin paras ystävä, Butch pyydetään apuun ja rankan yhteisen kokemuksen kautta he lähenevät edelleen ja tapahtuma pelastaa Vishousin henkisen kantin.

Huippukirurgi ja St. Francisin sairaalan ylilääkäri Manuel Manello on luullut nämä vuodet että hänen entinen alaisensa ja ystävänsä, Jane Whitcomb on kuollut ja kuopattu. Hän näkee kuitenkin aika ajoin kummallisia painajaisia naisesta ja hänen päänsärkynsä pahenevat koko ajan niin että hän pelkää ettei kohta voi enää leikata. Kun hänet kaapataan työpaikaltaan ja kuljetetaan mustalla autolla valtavien mustiinpukeutuneiden ja raskaasti aseistettujen miesten toimesta vieraaseen mutta erittäin hyvin varusteltuun leikkausaliin hän luulee tulleensa jonnekin hallituksen salaiseen kompleksiin hoitamaan arvovierasta. Käy ilmi että hänen kuolleeksi luulemansa kollega onkin hengissä ja tämän kummallisen ja vaarallisenoloisen porukan oma lääkäri. Kun hän saa selville että hänen hoitamansa nainen ei olekaan ihminen on pakka kunnolla sekaisin. Hän myös huomaa joutuneensa tuon kauniin ja salaperäisen naisen pauloihin. Kiintymys kasvaa niin suureksi että hän haluaa Paynen itselleen.

Uutena hahmona ilmestyy Vanhasta Maasta Xcor, vampyyrisoturi joka johtaa äpäräjoukkoa, neljää vampyyrisoturia jotka ovat karkoitettuja tai alhaisyntyisiä, nämä ovat nimeltään Throe, Sypher, Zyphon ja Balthasar. Xcorilla on kalavelka maksettavana vampyyrin kanssa joka tappoi hänen isänsä, Verenlaskijan ja hän on päättänyt löytää tämän. Arvosana: 9/10.

Minun rakastajani

Kuva täältä.

"Minun rakastajani" on J.R.Wardin Mustan tikarin veljeskunta-sarjan kahdeksas osa. Kirjan pääparina on John Matthew ja Xhex joiden mahdottomalta tuntuvaa rakkaustarinaa kirja seuraa. Tarinan alussa Xhex on edelleen Omegan pojan, Lashin vankina. Veljeskunta ja Sympath-kuningas, Xhexin entinen pomo, Rehvenge etsivät naista kuumeisesti. Mitään ei kuitenkaan löydy sillä Lash on sulkenut naaraan erityisellä taialla erääseen asuntoon jossa pitää tätä vankina. Lash luulee rakastavansa naarasta ja yrittää alistaa tämän tahtoonsa, nauttien tämän murtamisesta sekä fyysisesti kuin psyykkisesti. Xhex on päättänyt ettei anna periksi mutta on häviämässä taistelun elämänvoimansa ehtyessä. Eräänä päivänä hän näkee kuinka John Matthew saapuu taloon mutta tämä ei näe häntä lumouksen vuoksi. Tämä lähes murtaa naaraan mutta hänet onnistutaan lopulta kuitenkin pelastamaan. Onnellinen loppu ei ole kuitenkaan itsestäänselvä ja pari joutuu käsittelemään välejään oikein urakalla.

Xhex tapaa oman äitinsä, sen jonka luuli kuolleen. Vammautunut vampyyrinaaras, Olematon saapuu kartanoon ja jää sinne asumaan tyttärensä vuoksi. Qhuinn tajuaa vihdoinkin sen että on koko ajan salaa rakastanut ystäväänsä Blaylockia mutta on torjunut tämän pelätessään muiden mielipidettä ja omia tunteitaan. Blay on sen sijaan luovuttanut epätoivoisen, vastakaikua saamattoman rakkauden edessä ja kääntyy nyt ensimmäisen uroksen puoleen joka osoittaa hänelle mielenkiintoa, Qhuinnin serkkuun, Saxtoniin. Tämä on murtaa Qhuinnin sydämen mutta hän jättää kertomatta tämän ystävälleen jotta tämä saisi oman onnellisen loppunsa. Qhuinn kohtaa Valittu Laylan ja siitä syntyy jotain odottamatonta. Arvosana: 9/10.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Koston rakastaja

Kuva täältä.

Jostain syystä tämä kirja on jäänyt merkitsemättä vaikka luin tämän jo vuoden alussa. Katsotaan muistanko enää mitään, sen verran samankaltaisia nämä tämän sarjan kirjat ovat.

J. R. Wardin "Koston rakastaja" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan seitsemäs osa. Kirja jatkaa vampyyrisoturien ja lessereiden tarinaa, muita hahmojakaan unohtamatta. Tässä osassa on useampi päähenkilö: Vampyyrikuningas Wrath, Omegan poika Lash, vampyyrinaaras Ehlena ja puoliksi sympath-puoliksi vampyyriuros Rehvenge sekä sympathyhteisön prinsessa.

Kirja alkaa salaliiton solmimisella. Kaikki ei kuitenkaan mene niinkuin toinen osapuoli suunnittelee. Itse asiassa kaikki menee mönkään ja suunniteltu kohde vaihtuukin ja murhatuksi päätyykin aivan toinen henkilö.
Kirjan alussa Rehvenge tapaa lääkärikäynnillään naaraan joka työskentelee Haversin klinikalla sairaanhoitajana, Ehlena elää kaksin sairaan isänsä kanssa ja taistelee toimeentulosta pienen palkkansa turvin.

Wrath ja Beth ajautuvat riitoihin koska Wrath on salannut puolisoltaan sen että hän käy taistelemassa ja tappaa yksin lessereitä. Wrath sokeutuu lopullisesti ja saa opaskoiran. Uuden opettelu on vaikeaa ja asettaa omat haasteensa koko veljeskunnan toiminnalle. Langennut enkeli Lassiter ja Tohrment selvittelevät välejään ja Tohr joutuu kohtaamaan kipunsa Wellsien ja heidän syntymättömän lapsensa menettämisestä.

Rehvenge rakastuu Ehlenaan mutta kokee suunnatonta itsehalveksuntaa eikä usko olevansa naaraan arvoinen. Asiat kuitenkin etenevät siihen malliin että Rehvenge tekee kaikkensa jotta Ehlenalla olisi parempi elämä. Hän lavastaa oman kuolemansa pelastaaksensa tiettyjä henkilöitä mutta kaikki ei menekään kuten on suunniteltu vaan Rehvenge joutuu itse vangiksi ja hurja pelastusuunnitelma kudotaan kasaan. Rehvenge menettää itselleen tärkeän henkilön mutta samalla hänen menneisyydestään paljastuu seikkoja joita hän ei ole osannut aavistaakaan.

John Matthew painiskelee omien ongelmiensa kanssa ja päättää vihdoin kohdata Xhexin kasvoista kasvoihin ja selvittää heidän välillä kytevän jännitteen. Jotain menee kuitenkin mönkään ja tilanne eskaloituu kun muutkin puuttuvat hänen asioihinsa. John katkeroituu ja aikoo hylätä veljeskunnan. Siitä huolestuvat muut mutta Johnia ei enää kiinnosta.

Toisaalla lessereiden rahat ovat lopussa ja Lash ottaa alueen huumebisneksen hallintaansa eliminoimalla muut toimijat. Tämä herättää huomiota useamallakin taholla ja pakollinen kohtaaminen veljeskunnan ja lessereiden välillä tapahtuu. Tilanne paljastuu monimutkaisemmaksi kuin kukaan osasi arvatakaan ja taistelun lopussa Lash kaappaa Xhexin ja katoaa.

Kirja oli mukaansatempaava ja kaikki juonikuviot kiinnostavia. Pidin tästä kovasti. Arvosana: 9/10.
Kirjan on lukenut myös Kata ja Lankakeiju.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Breaking Dawn Part 2

Ensi-ilta oli ja meni eilen, kävin katsomassa leffan ihan yksikseni ja sain keskittyä rauhassa fanittamaan ja nauttimaan viimeisestä Twilight Sagan leffasta. Tykkäsin kovasti, huumoria oli mukavasti mukana, yllätyksiäkin oli, aivan kuin odotinkin mutta näin jälkikäteen katuen harmittaa se että tulin katsoneeksi kaikki ennakko-clipit ja muut trailerit ja kaiken sälän koska nyt suurin osa leffasta oli liiankin tuttua. No, oma moka ja silleen. Aion kuitenkin tämänkin käydä vielä uudelleen katsomassa, niin kuin olen katsonut kaikki edellisetkin osat, sillä mielestäni leffateatterin suurelta valkokankaalta nähtynä elokuvat ovat aina nautittavampia katsella.

Juonesta en mitään paljasta sillä itse inhoan sitä että joku spoilaa sisällön tai jonkun yksityiskohdan, tämä leffa on kuitenkin tärkeä vain faneille joten muut älkööt vaivautuko:) Suosittelen tätä twihardeille ja niille jotka julkisesti vihaavat koko franchisea mutta menevät kuitenkin katsomaan jotta voivat vihata taas hiukan lisää ja moittia Meyeriä:) Arvosana: 9/10.

Nano ei etene toivotusti, ei vähiten siksi että olen missannut useita päiviä milloin koneen hajoamisen vuoksi milloin kavereiden synttäreiden yms. tarpeellisen mutta hidastavan jutun vuoksi. Tämän nanon aihe ja hahmot ovat minulle kovin mieleisiä ja odotan innolla saada jatkaa heidän tarinaansa mutta pelkään pahoin että tällä tahdilla (olen tällä hetkellä n. 4K sanaa jäljessä aikataulusta) en ehdi maaliin oikeaan aikaan. Toki yritän kaikkeni ja varmasti viimeisenä yönä vielä loppurutistan mutta ehkä ensimmäisen kerran kaikkien näiden kuuden nanoni aikana tuntuu siltä että en ehkä yksinkertaisesti kykene enkä selviä. Mutta ans kattoo ja pitäkee peukkuja!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Varjeltu rakastaja

Kuva täältä.

"Varjeltu rakastaja" on kirjasarjan kuudes osa ja jatkaa edelleen Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa. Tässä osassa päähenkilöitä on useita, John Matthew, Phury, Cormia, Lash ja Rehvenge.

Lashin menneisyydestä selviää uusia asioita ja ne ovatkin rautaista kamaa. Kaveri ei ihan odottanut tällaista mutta ottaa siitä kaiken irti. Mikä tuokin muuhun porukkaan uutta potkua. Lashin tie käy taas ristiin Johnin kanssa ja tietynlaiset kostotoimet ottavat paikkansa. Omegakin on sekaantunut asiaan tavalla joka laittaa koko vampyyrimaailman aivan sekaisin. Veljeskuntakin on kriisin partaalla, ehkä enemmän kuin koskaan.

Johnin ystävä Qhuinn joutuu puolestaan pahaan pulaan useammalla kuin yhdellä tavalla. Ensin perheensä kanssa ja sitten puolustaessaan ystäväänsä. Hän yrittää selvitä parhaalla mahdollisella tavalla säästäen ystäviään Johnia ja Blaylockia ja se rikkoo melkein kolmikon välit lopullisesti. Blaylockista paljastuu eräs seikka johon on ollut hieman viitteitä aiemmissa jaksoissa ja minua se ilahdutti kovasti. Kuulemme varmaan tästäkin myöhemmin lisää. Qhuinnin pelastaa lopulta ikivanha veljeskunnan laki ja kuningas asettaa sen voimaan suojellakseen nuorta urosta. Lekuri-Janeakin tarvitaan tiukan paikan tullen parillakin eri taholla.

Phury taistelee omaa kohtaloaan vastaan, kohtaloa jonka hän itse valitsi. Esi-uroksena toimiminen ei vieläkään luonnistu ja "kissa ja hiiri"-leikki Cormian kanssa saa yhä uusia ilmenemismuotoja. Kun Phury ei tiedä mitä Cormialle tekisi hän "palkkaa" Johnin viettämään aikaa naaraan kanssa ja heidän suhde syveneekin ystävyydeksi. Molemmat tuntevat tietynlaisen yhteyden ja se tuo kummallekin lisää mietittävää tahoillaan. Kun Cormia pikkuhiljaa tutustuu Tämän puolen asioihin kuten elokuviin, värillisiin ruusuihin ja suklaaseen hän tajuaa kuinka erilaista elämää Phury viettää kun hän ja sisarensa. Hän itse nauttii asioista niin paljon että tuntee pettäneensä pyhän tehtävänsä ja kokee hurjia itsesyytöksiä ja huonoa oloa.

Valittu alkaa kaivata takaisin Toiselle puolelle omien sisartensa joukkoon. Päätöstä palata takaisin vauhdittaa se seikka että Directrix on koko ajan vaatimassa hänen ja Esi-uroksen sinetöivän liittonsa ja Cormian ottavan paikkansa Ensimmäisenä Puolisona. Kun Cormia ei sitä velvollisuuttaan yksin pysty täyttämään, ei vastahakoisen pariskunnan välillä tapahdu mitään vaan asiat vellovat epävarmuudessa ja väärinkäsityksissä. Valittu luulee ettei Phury halua häntä ja Phury tietenkin haluaa että Cormia suostuu vapaaehtoisesti pyhään toimitukseen eikä yritä pakottaa tätä samalla kun kieltää itseltään mahdollisuuden rakastamiseen koska ei halua että Cormia torjuu hänet. Suhdesoppa on siis veljeskunnan tapaan taas tarjolla.

Phury taistelee myös menneisyytensä kauhujen ja punatupakkariippuvuutensa kanssa. Riippuvuus uhkaa ottaa vampyyrin kokonaan valtaansa, hän käy omaksikin nöyryytyksekseen kovin tiheään Rehvengen klubilla täyttämässä varastojaan. Muu veljeskunta on huolissaan Phurysta, mukaanlukien hänen kaksoisveljensä Zsadist joka saa Phuryn kiinni teosta joka sinetöi erään asian ja jopa kuningas Wrath joutuu puuttumaan asiaan. Riippuvuuden taustoja selvitellään ja asia saa eräänlaisen päätöksensä kirjan lopussa.


Rehvengestä paljastuu uusia asioita lähinnä hänen Sympath-puolesta. Se olikin mielenkiintoista ja hänen ja Xhexsin taustasta kuullaan varmasti lisää jatko-osissa sen verran kesken tuo juonikuvio jätettiin. Xhexsin ja Johnin tapaaminen johtaa molemmat hämmennyksen valtaan mutta tässä osassa ei vielä päästy puusta pidemmälle. Ehkä jo seuraavassa kirjassa tyypit panevat parastaan, noin niinkuin sananmukaisesti.

Kirjan alussa ja lopussa kuullaan lisää veljeskunnan jo kadonneeksi ja kuolleeksi luullusta jäsenestä. Mukaan kuvioihin tunkeutuu uusi yliluonnollinen hahmo joka vaikuttikin erikoiselta ja mielenkiintoiselta hemmolta. Tätä juonikehittelyä odotan jatkossa ehkäpä eniten Johnin vaiheiden lisäksi.

Kirjurineitsyt tekee niin tärkeän päätöksen kirjan loppupuolella että sen vaikutukset koko vampyyrimaailmaan ja erityisesti Valittuihin tulee olemaan erityisen merkittäviä. Myös Paynen kohtalo tulee avautumaan lisää jatkossa koska hänen äitinsä tekee merkittävän päätöksen kirjan lopussa. Tämä osa oli vauhdikas, jännittävä, riittävästi romantiikkaa ja taistelua. Arvosanaksi annan: 9/10.

torstai 18. lokakuuta 2012

Sitomaton rakastaja

Kuva täältä.

J.R.Wardin "Sitomaton rakastaja" jatkaa sarjan viidentenä osana Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa. Kirja ei petä, se jatkaa edellisten kirjojen tyyliin verta ja suolenpätkiä, seksiä ja kommunikaatiokatkoksia päähenkilöparin välillä. Tosin miksi muuttaakaan toimivaa, ja lukijoita houkuttelevaa, kaavaa? Enää en valita, vaikka valitinkin tästä aiemmin:) Näitä osia ei kannata lukea putkeen ellei halua saada yliannostusta yllämainituista teemoista.

Kirjan fokus kohdistuu tällä kertaa Vishousiin ja hänen yllättävästä paikasta löytyneeseen rakkauden kohteeseensa. Myös Vishousin kiintymys Butchiin ilmenee voimakkaasti ja suhde nousee pöydälle sekä selvenee lopulta. Heidän välejään kuvataan kauniisti ja itse jäin haaveilemaan heidän suhteestaan mutta se nyt ei taida toteutua. Vishousin menneisyyteen palataan takaumina joissa hän muistelee elämäänsä isänsä, Verenlaskijan sotilaskoulutusleirissä. Vishousin tatuointien alkuperä ja tarkoitus selviää ja yllätyksekseen ja pettymyksekseen hän myös saa selville kuka on hänen äitinsä. Samassa yhteydessä selviää sekin miksi hänellä on ennaltanäkemisen lahja sekä syy hänen oikean kätensä voimakkaan vaaralliseen energiasäteilyyn.

Kaikki vanhat veljeskunnan hahmot ovat myös mukana, joillakin on suurempi rooli kuin toisilla mutta kaikki pääsevät kuitenkin ääneen. Omega ja lesserit ovat vähäisemmissä rooleissa eikä näiden suhteen kuulla mitään uutta. Valituista Cormia saa äänensä kuuluviin ja hänelle pedattiin jatko-osiin roolia. Myös Rehvengen yökerhossa käydään parikin mielenkiintoista näytöstä.

John Mattew on ilokseni suuremmassa osassa tässä kirjassa. Hän odottaa kirjan alussa edelleen kovasti muutosta ja tuskailee heikon ja ruipelon kehonsa kanssa. Hänen vihamiehensä Lash saapuu oppitunnille muutoksensa kokeneena ja entisestäänkin ilkeämpänä. Lashin selvänä aikomuksena on vahingoittaa Johnia joten kaverukset Blaylock ja Qhuinn päättävät erityisen tarkasti suojella ystäväänsä. Pojat ovat edelleen Johnin parhaita kavereita ja he päätyvät pian sellaiseen seikkailuun josta leikki on kaukana. Asia menneisyydestä vainoaa edelleen Johnia ja tulee esille kiusallisella tavalla muutoksen jälkeen. Zsadist jatkaa Johnin kanssa joka-aamuisia tapaamisiaan ja tällä kertaa niissä myös puhutaan tärkeitä, syvälle haudattuja ja tuskallisia asioita. Xhex, ZeroSumin turvallisuuspäällikkö aiheuttaa Johnille merkillisiä tuntemuksia ja tätä juonenkulkua odotan mielenkiinnolla jatkossa. Kirjan loppuun mennessä myös Qhuinn ja John ovat muutoksensa läpikäyneet suureksi riemukseen. Lukijalle jo selvä tieto, Johnin alkuperää koskeva mysteerio, avautuu vähitellen veljeskunnalle.

Kirjurineitsyt ja hänen Valittunsa ovat merkittävässä roolissa ja Toista Puoltakin valotetaan hieman enemmän kuin aiemmissa osissa on totuttu. Itse koin nämä osuudet hieman tylsiksi mutta Neitsyt osoittautui monella tapaa mielenkiintoisemmaksi kuin alunperin luulin. Zsadistin kaksoisveli Phury ottaa Vishousin puolesta pestin Kirjurineitsyen suuressa suunnitelmassa ja tämä aiheuttaa aikamoista hämmennystä molemmin puolin Rajaa. Kirjurineitsyellä on myös omat luurankonsa kaapissaan ja eräs yllättävä seikka paljastuu hänen palatsinsa takahuoneesta. Kirjassa tapahtuu monta uhrausta ja pyyteetöntä rakkautta saadaan jälleen nähdä.

Kirjan lopussa käydään Hautapaikassa merkittävä tapahtumasarja jonka seurauksena onni löytyy sille joka luuli sen jo iäksi menettäneensä. Yllättävä uusi hahmokin pongahtaa esille ja itselle se nosti karvat pystyyn. Toivon että se osoittautuu vääräksi arvioinniksi jatko-osissa. Moni asia jäi taas cliff-hangeriin mutta emmeköhän saa kuulla niistä vielä lisää sillä ainakin 6 jatko-osaa on jo kirjoitettu.

Tätä osaa lukiessani vuodatin paljon kyyneliä ja jouduin pohtimaan erästä surullista asiaa menneisyydessäni. Niin se vaan tämä paljon haukuttu hömppäkirjallisuuskin avaa uusia ajatuskulkuja kyynistyneen lukijan elämään. Ihailin edelleen suomentajan taitoja sillä dialogi on niin nautittavaa ja sujuvaa että kääntäjällä täytyy olla aikamoinen huumorintaju ja taito käyttää rikkaasti nykypäivän suomen kielen sanastoa. Kurkkasin wikiin ja huomasin että alkupään on suomentanut Marke Ahonen ja nämä viisi seuraavaa Maria Sjövik. En kyllä ole huomannut kääntämistyyleissä mitään eroa joten molemmat lienee kelpo kääntäjiä.  Arvosana 10/10.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Dark Shadows


Picture from IMDb.

Kävin viime kuussa katsomassa Tim Burtonin ohjaaman "Dark Shadows"-leffan joka perustuu 60- ja 70-luvulla pyörineeseen samannimiseen tv-sarjaan. En ollut kuullut tästä aiemmin mutta yllätyin positiivisesti ja iloitsin kamalasti tästä komediakohelluksesta! Ajatelkaa, Johnny Depp vampyyrinä, kutkuttava ajatus jo sinänsä. Johnny Depp on siis vampyyri nimeltään Barnabas Collins jonka arkku avataan vahingossa 70-luvulla kun hän on virunut katkeran noitarakastettunsa kiroamana maan alla arkussaan jo kahden vuosisadan ajan. Ajankuva on herkullisesti toteutettu niin maskeerauksen kuin puvustuksenkin osalta ja tuo hauskasti itselleni oman 70-luvun nuoruuden mieleen. Kaikki näyttelijät loistavat rooleissaan ja itse tykkäsin Barnabasin lisäksi Collinsin perheen teinityttärestä Carolyn Stoddardista jota näyttelee nuori Chloë Grace Moretz. Tässä linkki hänen IMDb-profiilisivulleen. Näemmepä myös ihailemani rokkistara Alice Cooperin esiintymässä Collinsin sukukartanon juhlissa. Kyllä jätkä jaksaa vielä painaa!

Barnabas Collins tutustuu sukunsa jäseniin ja aiheuttaa hämmennystä sekä sotkee kaupungin nykyisen valtiattaren, Barnabasin kironneen noidan Angeliquen sunnitelmat. Siitähän noita ei tykkää ja alkaa heittää kapuloita vampyyrin ja hänen perheensä rattaisiin. Suvun maille on myös tupsahtanut uusi kotiopettajatar, Victoria Winters, jolla on oma roolinsa Barnabasin ja Angeliquen sotkuisissa välissä. Lopputaistelulta ei vältytä eikä onnellisia loppuja ole, vai onko?!

Vielä toinen kuva jossa kaikki tärkeimmät hahmot:

Picture from here.

Arvosana: 9/10. Leffa on arvosteltu esim. Episodissa ja Leffatykissä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Paljastettu rakastaja

Kuva täältä.

Neljäs osa jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa tuttuun vauhdikkaaseen tyyliinsä ja esittelee vanhojen henkilöhahmojensa lisäksi taas pari uutta hahmoa.
Kirjan alussa oleva selitesanasto on saanut kirjasarjan edetessä yhä uusia selkiyttäviä sanoja jotka auttavat tajuamaan vampyyrimaailman lainalaisuuksia. Itseäni aluksi hämmensi jotkin sanat, varsinkin nuo uros/naarasnimitykset mutta nyt ne tuntuvat jo luontevilta osilta kirjan maailmassa.

Tässä osassa keskitytään sekä veljeskunnan ihmisjäsenen, ainoan sellaisen, Butch O'Neilin että hänen rakkauden kohteensa Marissan tarinaan. Kauas Butchin menneisyyteen kaivellen sieltä paljastuu kaikenlaista kiinnostavaa ja Butchin ja Marissan suhdekin kehittyy aivan uudelle tasolle kunhan molemmat saavat vaan turhat ja satuttavat väärinkäsitykset pois jaloista. Nämä ihmissuhde-, vai pitäisikö sanoa vampyyrisuhdesolmut toistuvat kaikissa kirjoissa ja ovat toistuvuudestaan huolimatta kirjojen parasta antia, samoja kuvioita sitä on itsekin tahkonnut omissa ihmissuhteissaan. Henkilökemiat ja kaikki se arkinen kohellus on yleismaailmallista ja koskee myös vampyyrien parisuhde-elämää. Toki kirjan maailma tuo siihen oman yliluonnollisen tasonsa muttei se niin erikoinen ole ettei samaistumisenkohteita löytyisi vaikkei kulmahampaasi olisivatkaan kovin terävät. Butch joutuu myös hiukan vahingossa sekaantumaan lessereiden ja siviilivampyyrin väliseen taisteluun. Hän pelastaa tuon vampyyrin mutta jää itse vangiksi. Tästä alkaa tapahtumasarja joka etenee pitkin kirjaa jännittävästi ja henkeäsalpaavalla vauhdilla paljastaen lessereiden Omegasta ja hänen vastavoimastaan Kirjurineitsyestä kiintoisia asioita.

ZeroSum-juottola jatkaa veljeskunnan jäsenten mielipaikkana joten Reverendistä ja hänen myöskin sympath-lajisesta turvallisuuspäälliköstään kuullaan lisää. Myös Vishousin osuus on erittäin kiinnostava ja hänen ja Butchin välille muodostunut kiinteä side saa tässä osassa erikoisia muotoja aina eräänkin rituaalin lopussa kirjan loppupuolella tapahtuvassa merkittävässä koko veljeskuntaa järisyttävässä tapahtumasarjassa. Tämä suhde kiehtoi itseäni kovasti ja kirjailija on hienosti osannut piirtää eräänlaisen rakkaus/ystävyystarinan heidän ympärilleen. Pääsemme myös kurkkaamaan veljeskunnan pyhimpään, Hautapaikkaan ja siellä tapahtuvaan merkittävään tapahtumaan. Lessereiden esi-lesser, Herra X joka on palannut Omegan luota luulee löytäneensä jotain merkittävää jota on hakenut jo kauan. Hän muuttaa erään henkilön lesseriksi ja luulee häntä Valituksi mutta pettyy pahasti. Joku toinen paljastuukin hänen etsimäksi henkilöksi ja siitäkös helvetti pääsee valloilleen. John Mathew suree edelleen ja ajautuu yhä syvemmälle omaan epätoivoonsa. Hän toivoo muutosvaiheensa pikaista käynnistymistä ja käy Zsadistin kanssa pitkillä kävelylenkeillä joilla kumpikaan ei puhu. Hän tutustuu kahteen luokkatoveriinsa tarkemmin ja kuulee kiihdyttäviä uutisia kuninkaalta.
Arvosana: 9/10.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Herätetty rakastaja

Kuva täältä.

"Herätetty rakastaja" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan kolmas osa. Kirja noudattelee samantapaista kerrontaa kuin aiemmat osat, edellisistä kirjoissa tutulla tavalla runsas väkivalta ja yksityiskohtainen seksikuvaus kuljettavat juonta eteenpäin. Tarina jatkaa siitä mihin viimeksi päädyttiin ja eräs veljeskunnan jäsen on suunniltaan surusta ja hukuttaa sen raivoisaan ajojahtiin. Hän kiduttaa lessereitä ja yrittää saada heiltä väkisin haluamansa tiedot siinä kuitenkaan onnistumatta kunnes eräs vangittu siviili pääsee pakoon kertomaan hänen etsimänsä henkilön olinpaikan. Alkaa uhkarohkea pelastusreissu ja veljet palaavat sieltä voitokkaina. Myös lessereiden Herra O menettää jotain sellaista haluamaansa ettei kestä sitä vaan säntää tutkimusreissulle josta löytää virheellisen tiedon ja lopettaa etsimisensä. Hän siirtyy katkerana ja raivoissaan jahtaamaan erästä veljeskunnan jäsentä kunnes joutuu yllättäen tilanteeseen jossa hänen aiempi oletuksensa osoittautuukin vääräksi. Hän surmaa surutta ja aiheuttaa eräälle veljeskunnan jäsenelle niin suunnatonta surua että tämä katoaa niin ettei häntä löydetä mistään.

Zsadist joutuu palaamaan menneisyyteensä ja käsittelemään tuskaista tarinaansa Herrattaren veriorjana. Nämä takaumat ovatkin mielenkiintoisia ja valottavat kaksosten tarinaa melkoisesti. Raakuudestaan ja kamalista tapahtumista huolimatta ne tuovat lisätietoja vampyyrien menneisyydestä Vanhassa Maassa. Kaksoset joutuvat molemmat erään naarasvampyyrin lumoihin ja joutuvat käsittelemään oman tunteidensa lisäksi sitä vaihtoehtoa että toinen heistä olisi parempi tälle naaraalle kuin toinen. Phury taistelee kiinnostuksesta samaan naaraaseen joka on ensimmäinen naaras joka aiheuttaa nämä tuntemukset hänelle parisataavuotisen selibaattilupauksensa aikana. Kirjassa käsitellään paljon juuri kaksosten elämänvaiheita ja heidän välistä riippuvuussuhdetta valotetaan hieman tarkemmin.  Tässä osassa nähdään myös ensimmäinen naaraan kiima-aika ja kuinka se vaikuttaa kenenkin elämään.

John Matthew pääsee tutustumaan ensimmäistä kertaa veljeskunnan kartanoon ja aloittaa muiden nuorten, muutosvaihettaan vielä kokemattomien vampyyriurosten kanssa taistelukoulutuksen veljeskunnan harjoituskeskuksessa. Hän koettaa selvitä omasta surustaan sen lisäksi että kokee ulkopuolisuutta muiden urosten seurassa ja joutuukin erään pullistelevan uroksen silmätikuksi. Kouluttajaksi ryhtynyt Zsadist ei anna poikien selvitellä välejään nyrkkitappeluin vaan antaa molemmille varoituksen. John tapaa myös ensimmäistä kertaa kuningattaren, Bethin ja saa yllättäen kouristuskohtauksen. Tämä viittaa menneisiin tapahtumiin ja johdattelee juonta tältä osin eteenpäin. Tätä juonenkehittelyä seuraan innostuneena.

John tutustuu myös nuoreen naaraaseen, Sarelleen josta on tarkoitus tulla hänelle avustaja muutosvaiheessa. Vampyyrithan ravitsevat itseään vain vastakkaisen vampyyrisukupuolen jäsenistä. Muutosvaiheessa tätä tarvitaan erityisesti sillä se on vampyyrin elämässä vaarallisin vaihe joka johtaa usein kuolemaan. Muutokset ovat sekä fyysisiä että psyykkisiä. Kirjassa Johnin verilinja paljastuu mutta kukaan ei tiedä miten se on mahdollista. John saa taas yhden välähdyksen muistoistaan joita ei tunnista.

Uusina hahmoina esitellään ZeroSum-viihdejuottolan omistaja, Reverend, joka ei olekaan ihan sitä miltä näyttää. Hän johtaa kovalla kädellä sekä laillisia että laittomia bisneksiään. Veljeskunnan jäsenet viettävät paljon aikaa hänen VIP-tiloissaan. Hän saa selville että Phury kuuluu veljeskuntaan ja Phurylle selviää Reverendin olevan sympath. He tekevät molemminpuolisen vaitiolosopimuksen. Myöhemmin Reverendin oikea nimi paljastuu ja samalla se kuka on hänen sisarensa. Myös Marissan elämästä kuullaan lisää. Hänen ja Butchin suhde on edelleen sotkussa eivätkä kumpikaan osaa lähestyä toistaan vaan tajuavat toisensa sanomiset aivan väärin.

Kirjan lopussa Bella paljastaa aikamoisen yllätyksen kaikille. Tykkäsin tästä osasta kovasti, annan arvosanaksi: 9/10.

tiistai 28. elokuuta 2012

Ikuinen rakastaja

Kuva täältä.

Kirjasarjan toinen osa, "Ikuinen rakastaja" jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan seikkailuja hengästyttävään tahtiin. Tässäkään kirjassa ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, romanttisesta juonesta puhumattakaan. Kirjan seksikohtaukset alkoivat jossain vaiheessa kyllästyttää, tuli olo että eikö tämä nähty jo viime osassa. Tässäkin kirjassa eräs veljeskunnan jäsen rakastuu ja haluaa ehdottomasti naaraan itselleen, seurauksista välittämättä. Veljeskunnan muihin jäseniin tulee tutustuttua ilahduttavasti lisää mikä ainakin itselleni teki kirjan nautittavammaksi ylenmääräisestä seksistä ja verenvuodatuksesta huolimatta. Ei sillä että mulla olisi sinänsä mitään seksiä ja väkivaltaa (fiktion muodossa) vastaan mutta jossain vaiheessa se vaan ei enää riitä kannattelemaan juonta eteenpäin. Toinen lievä ärtymyksen aihe on kirjan nimeäminen, miksi täytyy antaa jokaiselle kirjalle niin yhteneväinen nimi. Minua se ainakin sekoittaa, en pysty erottelemaan nimen perusteella mikä kukin kirja on.

Kirjassa saadaan myös lisäselvitystä Kirjurineitsyeeseen ja tapaamme ensimmäistä kertaa myös hänen Valittunsa. Muita uusia hahmoja ovat mm. nuori John Matthew josta odotan vielä kuulevani lisää seuraavissa osissa. Monissa arvosteluissa on moitittu lessereiden osuutta tylsänä ja tarpeettomana mutta itse olen lukenut heistä kiinnostuneena, ovathan he kuitenkin se kirjan vastapooli, antagonistit vampyyriveljeskunnalle. Olisi aika tylsää lukea vain sankareista. Odotan lievästä ärtymyksestä huolimatta seuraavaa kirjastokäyntiä sillä aion lainata loputkin osat tästä sarjasta, sen verran mielenkiintoinen se tähän saakka on ollut. Enkä usko että kovin äkkiä vampyyreihinkään kyllästyisin:)

Arvosana: 8/10. Liitän tämän kirjan lukuhaasteeseen kohtaan "Ilmiintyminen".

maanantai 27. elokuuta 2012

Pimeyden rakastaja

Kuva täältä.

"Pimeyden rakastaja" avaa "Mustan tikarin veljeskunta"-kirjasarjan johon on tähän mennessä kirjoitettu 10 osaa ja suomennettu niistä on 8 ensimmäistä. Wikipedian mukaan kirjailija Jessica Bird kirjoittaa omalla nimellään nykyaikaan sijoittuvia romanttisia tarinoita ja nimimerkillä J.R.Ward romanttisia paranormaaleja tarinoita. Jessica Birdin kotisivut löydät täältä.

Kirja on helppolukuinen ja tarina mielenkiintoinen, nämä vampyyrit eivät ole perinteisiä valkosipulia ja vihkivettä pelkääviä rumiluksia jotka juovat ihmisten verta selvityäkseen vaan he ovat seksikkäitä, vaarallisia nahkauroksia ja upeita kauniita naaraita jotka ovat ihmisrodusta poikkeava erillinen rotu. Nämä vampyyrit eivät myöskään sädehdi auringonvalossa Cullenien tapaan vaan saavat ensin palovammoja ja lopulta palavat poroksi mikäli altistuvat auringolle.  Tässä kirjassa on mukavasti tuotu uutta verta vampyyritarinoihin, nämä kundit ja mimmit elävät modernia elämää pienellä twistillä.

Kirjan maailma sijoittuu nykypäivään (miinus yliluonnollinen) ja sen jännite muodostuu hyvän ja pahan loputtomasta taistelusta. Vastapooleina ovat Kirjurineitsyt Valittuineen ja Omega lessereineen. Kirjan alussa oleva sanasto selittää kirjassa käytetyt termit. Nämä vampyyrit kiroilevat, tappelevat, rakastavat ja vihaavat aivankuin ihmisetkin. Vaikka teksti vilisee väkivallan ja seksin kuvauksia ei se tunnu kuitenkaan mässäilevän kummallakaan, vampyyrien elämä nyt vaan on tällaista tässä kirjassa. Romantiikkaakin on kovasti mukana eikä se mene ällösöpöilyksi vaan naurattaakin välillä.

Kirjan kieli on roisia mutta hauskaa. Suomennos on kovin onnistunut, kääntäjä on osannut käyttää suomen kieltä rikkaasti ja siksi dialogi on nautittavaa ja lukukokemuksesta jää hyvä mieli pitkäksi aikaa. Annan arvosanaksi 9/10. Arvosteluja voit lukea esim. Kirjavinkeistä ja Jossun lukupäiväkirjasta.