Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dystopia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dystopia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Insurgent


"Divergent" jatkaa Veronica Rothin nuorten dystopiasarjaa. Kirjan tapahtumista on myös tehty elokuva jonka USA-ensi-ilta oli eilen. Suomessa se nähdään 10.4. alkaen.

Kirja jatkaa suoraviivaisesti siitä mihin edellinen osa, "Divergent", jäi. Tris ja Four seuralaisineen pakenevat kaupungista Amityjen alueelle Chicagon ulkopuolelle. Amity tarjoaa turvapaikan pakolaisille sillä ehdolla että nämä eivät riitele eivätkä kanna aseita alueellaan. No, Trisistä kuoriutunut kuumapää ei hevillä sopeudu sääntöihin ja kun Erudite löytää heidät uusine liittolaisineen ollaan jälleen pakomatkalla.

Tris ja Four kohtaavat uusia haasteita ja kun Fourin molemmat vanhemmat ahertavat tahoillaan omien tarkoitusperien hyväksi ollaan aikamoisen valinnan edessä. Kaupunkiin palataan ja asioita järkkäillään. Tris tajuaa että yhteenotto on odotettavissa ja hän yrittää hakea liittolaisia Eruditen ylivaltaa vastaan. Jeanine Matthew punoo omia juoniaan omalla alueellaan kaikkien päänmenoksi. Kun Jack Kang, Candorin johtaja päättää liittoutua Jeaninen kanssa joutuu Tris seuralaisineen jälleen pakenemaan.

Jeanine on kehitellyt salaa uutta seerumia joka tehoaisi myös Divergenteihin ja uutta pitkänmatkansimulaatiota saadakseen täyden hallinnan kaupungissa. Kun hän alkaa tappaa ihmisiä ellei joku Divergenteistä ilmianna itseään Tris tekee ratkaisun jonka päätteeksi hän jää Jeaninen vangiksi. Kaiken takana on Jeaninen halu saada absoluuttinen valta ja Divergentit ovat ainoita jotka ovat hänen tiellään. Kun Trisiä uhkaa teloitus on yllättävä apu lähellä. Mutta mitä Caleb tekee Eruditen laboratoriossa?

Tässä osassa räiskintää ja vaarallisia tilanteita on enemmän kuin ykkösosassa ja päähenkilöiden välillekin saadaan jännitteitä. Ystäviä menetetään, läheisiä surraan, painajaisia nähdään ja uusia liittolaisia löydetään. Mikä on se salaisuus jota Abnegation varjeli hengellään, Erudite tappoi salatakseen sen ja Marcus halusi julkiseksi selviää kirjan lopussa ja taas jäädään cliffhangeriin. Tykkäsin tästä osasta ehkä hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, nyt jään odottelemaan huhtikuuta ja leffaa. Kirjan ovat lukeneet myös: Ahmu, Annami, Notkopeikko ja Kirjaneito. Arvosana: 8/10.



Picture from here.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Divergent


Veronica Rothin "Divergent" avaa samanimisen trilogian johon tosin on kirjoitettu useampi lisäosa jotka sijoittuvat joko ennen kirjansarjan tapahtumia tai ovat toisen henkilön ("Four: A Divergent Collection") näkökulmasta kirjoitettuja. Lisäksi luin ilmaisena e-kirjana julkaistun "The World of Divergent: The Path to Allegiant" joka on johdanto-osa viimeiselle kirjalle ("Allegiant"). Kaikenkaikkiaan "Divergent Universe" sisältää kirjoja, e-kirjoja, leffoja (kakkos-osan, "Insurgent",  ensi-ilta on 10.4.2015) ja ainakin yhden novellin.

Kirjan maailma on entinen Chicagon kaupunki joka on aidattu korkealla aidalla eikä kukaan oikeastaan tiedä mitä aidan takana on, jokin tuntematon uhka. Pääosin raunioituneessa kaupungissa asuu joitain tuhansia ihmisiä jotka ovat muodostaneet omanlaisensa yhteiskunnan ja asuvat kunnostetuissa osissa kaupunkia. He ovat jakaantuneet taitojensa ja syntyperänsä vuoksi erilaisiin jaoksiin joilla kaikilla on omat tehtävänsä yhteiskunnassa. Luin tämän englanniksi joten en ole kääntänyt jaosten nimiä koska en tiedä niiden suomenkielisiä versioita. Tosin kirjan käännöstä on moitittu joten olen tyytyväinen alkukieliseen valintaani.

Kirjan päähenkilö on nuori tyttö "Tris", Beatrice Prior, joka kuuluu perheineen Abnegation-jaokseen. Kaikkiaan jaoksia on viisi: Abnegation, Candor, Erudite, Amity ja Dauntless. Lisäksi on ihmisiä (factionless) jotka ovat pudonneet jaosten ulkopuolelle syystä tai toisesta. Kun nuori täyttää 16-vuotta hän joutuu valitseman mihin jaokseen hän haluaa kuulua. Tätä valintaa jouduttamaan on soveltuvuustesti jossa nuori joutuu kohtaamaan sarjan tehtäviä ja hänen ongelmanratkaisukykynsä ja muut henkiset ja fyysiset valmiutensa arvioidaan. Testin antaman tuloksen perusteella nuoret tekevät lopullisen valinnan Valintaseremoniassa.

Yleensä nuoret valitsevat saman jaoksen joihin ovat syntyneetkin mutta jokainen vuosi osa nuorista valitsee toisin. Niin Beatricekin. Hän päätyy Dauntlesseihin ja hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Sitä hän on toivonutkin sillä hän koki lapsena aina olevansa väärässä jaoksessa. Vaikka vanhempien ja isoveljen jättäminen kirpaisee ei Beatrice sure kauaa menetettyä sillä uusi elämä on täynnä haasteita ja kovaa työtä.

Koska jaos tulee aina ensin ei uudet rekryytit saa nähdä entistä perhettään kuin vasta myöhemmässä vaiheessa. Beatrice on pienikokoisena ja melko heiveröisenä karsintakoulutuksessa altavastaajana mutta taistelee sitkeydellä ja päättäväisyydellä tiensä jaostonsa huipulle. Kun vaara uhkaa hän on neuvokas ja auttavainen. Todellisen soveltuvuustestin tuloksen hän salaa sillä testin tekijä, Tori Dauntlessista neuvoi että Divergent-tulos voi johtaa kuolemaan. Asia kiehtoo Trisiä mutta hän ei uskalla kysyä keneltäkään asiasta ja Torikin on kovin lyhytsanainen.

Koulutus päätty ajallaan ja osa porukasta poistuu, pientä romanssinpoikastakin on ilmassa. Mutta jotain muutakin tapahtuu ja eräänä aamuna Tris herää siihen että kaikki on hullusti. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla ja hänen maailmansa kaatuu. Menetyksiä tapahtuu, romanssikin joutuu koville mutta eteenpäin on mentävä. Kirja loppuu jännään kohtaan, en spoilaa sitä tämän enempää. Tästä on tehty myös leffa jonka ensi-ilta oli viime maaliskuussa. Leffa oli hieman suoraviivaisempi ja toimintapainotteisempi kuin kirja mutta itse tykkäsin molemmista. Arvosana: 8/10. Kirjaa ovat lukeneet myös: Annami, Kirjaneito ja Nina Mari.


Picture from here.


torstai 19. maaliskuuta 2015

Gathering Blue


Picture from the publisher Houghton Mifflin Harcourt.

Lois Lowryn "Gathering Blue" jatkaa The Giver-kvartetin toisena osana. Kirja ei jatku suoraan samoin henkilöin avausosasta kuten "The Giver"-arvostelussani ajattelin. Kirjan maailmassa on tapahtunut jonkinmoinen romahdus, kuinka pitkä aika sitten, se ei käynyt itselleni selväksi. Tapahtumapaikkana on Kylä, sen pieni ja alkeellisissa oloissa elävä väestö sekä Neuvosto jotka asuvat vanhassa kirkossa. Myöhemmin itselleni selvisi että tämä Kylä on yksi The Giver-kirjan Yhteisöistä sen jälkeen kun Jonas käynnisti muutoksen lähdöllään.

Kirjan päähenkilö on orpo Kira, kampurajalkainen nuori tyttö jolla on taiteellinen silmä ja taito ilmaista se värien kautta. Hänen äitinsä oli kutoja joka korjasi Laulajan viittaa ja tämä tehtävä periytyy Kiralle äidin kuoltua. Kira ei ehtinyt kuitenkaan oppia lankojen värjäämistä äidiltään joten hän pääsee erään vanhan naisen oppiin. Sinne mennäkseen hänen täytyy astua metsään, jossa piileksii hurjia hirviöitä jotka voivat raadella ihmisen hengiltä. Kiran isälle kävi juuri näin metsästysretkellä ennen Kiran syntymää.

Tai ainakin näin hänelle on uskoteltu. Petoksen kerä alkaa avautua pikku hiljaa ja Kira tajuaa ettei kaikki ole kylässä hyvin. Hänen apunaan häärii pikkuinen Matty Branchie-koiransa kanssa sekä nuori puuseppä Thomas. Kuka itkee kellarissa öisin? Miksi Vandhara pelottelee ja uhkailee Kiraa ja miksi neuvosmies Jefferson valehtelee Kiralle? Kun Matty lähtee vaaralliselle retkelle tuodakseen ystävälleen lahjan Kira yllättyy kuulessaan paikasta jonka olemassaolosta hän ei ole tiennyt. Kuka on mies sinisessä paidassa ja mitä hän haluaa Kirasta?

Kirja on loistava! Kuuntelin tämän äänikirjana ja monena iltana taistelin unta vastaan että saisin kuulla vielä pari lausetta. Kirjan lukija saa hahmot eläväksi ja jokainen henkilö tuli iholle. Jännitin välillä niin että pidätin hengitystä. Ja tämän pitäisi olla "vain" nuorten kirja:) Arvosana: 10/10.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

The Giver


Lois Lowryn "The Giver" avaa The Giver-kvartetin. Lowry on arvostettu ja palkittu lasten- ja nuortenkirjojen mestari, minulle täysin uusi tuttavuus. Kirja on nopealukuinen muttei mitenkään helppo. Vaikka juoneen pääsee heti kiinni ja hahmot ovat mielenkiintoisia, aihepiiri on itselleni niin raskas että lukeminen ahdistaa. Ahmin tämän silti päivässä mutta nyt on huono olo.

Kirjan maailma kuvottaa ja pelottaa. Totalitarismi ja sen luoma tietämättömyys on jotain sellaista joka nostaa omat menneisyyden kokemukset pintaan fanaattisen uskonyhteisön jäsenenä ja jotain samankaltaista kokeneena. Kirjan teemat ovat kuitenkin hyvin tärkeitä ja suosittelen tätä kaikille vaikka kuinka olisi nuorten kirjaksi kirjoitettu.

Kirjan henkilöt elävät Yhteisössä, tarkoin rajatussa ja määritellyssä paikassa jossa jokaisella on oma tehtävänsä ja elämä on hyvin säädeltyä ja valvottua. Alue on muotoiltu samanlaiseksi kaikille eikä sen ulkopuolelle saa mennä muuta kuin erikseen ohjatusti esim. kouluvierailulle koko ikäluokka viereiseen Yhteisöön. Lapset siirtyvät sijaisynnyttäjiltä suoraan synnyttyään Hoitokeskuksiin joissa heitä hoidetaan kunnes jokin Perheyksikkö saa lapsen anottuaaan ensin sitä Yhteisön Vanhimpienneuvostolta. Samoin tapahtuu pariutuminen ja ammatinvalinta.

Päähenkilö, kohta kaksitoista täyttävä Jonas odottelee täysi-ikäisseremoniaansa jossa hänen ikäluokkansa saa kuulla elämäntehtävänsä jonka parissa koko aikuisikä työskennellään. Hänen pikkusiskonsa Lily taas ei jaksaisi millään odottaa vielä vuotta että täyttäisi yhdeksän ja saisi ensimmäisen polkupyöränsä.

Yhteisössä kaikilla ikäryhmillä on omat etuoikeutensa ja velvollisuutensa. Jokainen vuosi joulukuussa vietetään seremoniaa jossa ryhmä vaihtuu ja koko vuosiryhmä siirtyy seuraavaan. Kaikissa ryhmissä on tarkalleen viisikymmentä henkilöä, yhtä paljon niin mies- kuin naispuolisiakin. Toki silloin tällöin ryhmät ovat vajaita kun joku "vapautetaan" mutta se on hyvin harvinaista.

Vapautuksen voi saada myös jos rikkoo sääntöjä kolmesti eikä muuta tapojaan sekä tietynikäiset vanhukset sekä kaksosten toinen osapuoli vapautetaan. Toki vapautusta voi anoa kuka tahansa, paitsi juuri Jonas joka on Muistojen vastaanottaja eikä hänen ohjaajansa Antaja, joten vapaaehtoisestikin sen voi saada. Mitä ihmiselle todellisuudessa tapahtuu kun hänet vapautetaan se selviää Jonakselle opintojen loppuvaiheessa.

Kirjan maailma on hyvin rikas, kirjailija on miettinyt tarkkaan sen vaikka lukijalle ei paljastetakaan ensimmäisessä osassa vielä kaikkea. Tätä lukiessa jäin miettimään kaikkia kamaluuksia ja monta kertaa piti laskea kirja kädestä ja vetää henkeä. En yhtään ihmettele tämän kirjan aikaansaamaa kohua Yhdysvalloissa jossa se on monissa osavaltioissa kiellettyjen kirjojen listalla. Toisaalta joissain osavaltioissa se kuuluu koko kaupungin asukkaiden yhteiseen luettavaan. Saksassa kokonainen ikäluokka koululaisia on saanut tämän luettavakseen totalitarismin varjon alla elämisen vaaroista oppimiseen. Hyvä niin!

Vaikka elämä on rauhaisaa ilman sotia, kipua ja kärsimystä siitä puuttuu myös tärkeitä elementtejä kuten tunteet, kirjat, musiikki, muistot, tieto ylipäätään. Tätä Perintöä Antaja siirtää Jonakselle yksi muisto kerrallaan. Kirjan lopussa Jonas lähtee selvittämään mikä ja missä on Toisaalla ja ottaa samalla mukaansa pienen lapsen jonka kohtalo olisi muuten onneton. Matka päättyy kukkulan harjalle mutta jatkunee seuraavassa osassa. Jään jännityksellä odottamaan kirjaston varauslistalta jatko-osia. Tästä on myös leffa (The Giver) joka ilmestyi viime vuonna. Arvosana: 10/10.
Kirjan on lukenut myös Notkopeikko, Oona, Linnea ja Annami.

Kaikki käännökset ovat omiani ja pahoittelen niiden kömpelöä ilmiasua.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lukumaratooniin valmistautumista



Kokosin eilen illalla kirjat jotka olen valinnut lukumaratooniini. Ensin mietin tiiliskivellä vetämistä mutta sellainen on jo ennestään lukupinossa enkä halunnut valita keskeneräistä kirjaa mukaan. Sitten tuijotin omaa kirjahyllyäni ja totesin että siellä nököttää kymmeniä ja taas kymmeniä lukemattomia kirjoja. Pohdin myös muiden, jo viime kesänä lukumaratooniin osallistuvien, lukuähkyä ja muita kokemuksia ja totesin että nyt täytyy valita monipuolisesti erilaisia kirjoja jotta urakka ei muutu turhan raskaaksi. Eihän lukeminen nyt saa olla pakkopullaa vaan tämän täytyy olla hauskaa!

Ylläolevassa kuvassa näkyvät valitut kirjat, tässä vielä luettelo:

  • Seppo Laurell: Suomen majakat
  • Bryan Cogman: Valtaistuinpelin kulisseissa: Game of Thrones
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
  • George R.R.Martin: A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Three
  • Beowulf
  • Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
  • Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
  • Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 1
  • Stephenie Meyer: Houkutus, sarjakuvasovitus osa 2
  • Philip Pullman: Kellopeli
  • Philip Pullman: Lyran Oxford
  • Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
  • Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
  • Gena Showalter: Yön kirous
  • Gena Showalter: Pimeyden suudelma
  • Gena Showalter: Nautinnon kirous
  • Stephen King: Ennen aamunkoittoa
  • Stephen King: Jälkeen keskiyön
  • Ursula K. Le Guin: Pimeä lipas ja muita kertomuksia
  • Hugh Howey: Wool
Mukaan tarttui viisi sarjakuva-albumia, yksi tietokirja, yksi runoteos (joka saattaa jäädä lukematta), useampi lasten- ja nuortenkirja, pari vahvaa suosikkia, kioskikirjallisuutta ja novellikokoelmiakin kolmin kappalein. Suomenkielisiä kirjoista on 17 teosta ja englanninkielisiä kirjoja 4 kappaletta. Kasasin nämä sillä mielellä että vaihtelua on riittävästi jos jokin tökkii ja yksi tiiliskivikin on mukana jos se vie mukanaan. Nyt jännityksellä käyn kurkkimassa muiden osallistujien blogeja josko siellä olisi jo esillä kirjalistat. Tervetuloa mukaan jännittämään lukumaratooniani! Päivitän edistymistäni Twitterissä hashtagillä #lukumaraton.

torstai 20. helmikuuta 2014

Viivamaalari

Kuva täältä.

Anne Leinosen "Viivamaalari" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 12.2.2014. Kirja oli suurimman osan mielestä lukijoita pettymys. Kirja tuntui raakileelta, luonnokselta ja  ideoiden kierrättäjältä joka olisi saanut käydä editointikierroksen vielä useasti läpi. Ihmeteltiin sitä miksi tämä ylipäätään on päässyt julkaisukynnyksen yli sillä kirja tuntui kotikutoiselta ja täysin keskeneräiseltä. Aivan kuin kirja olisi kirjoitettu alunperin novellikokoelmaksi joka on sitten yritetty väkisin venyttää romaaniksi saakka. Kirjailija itse on myös kustannustoimittaja ja opettaa kirjoittamista joten luulisi että kirjan toimittaminen olisi myös tuttua huttua ja omaa kirjallista tuotostaan kohtaan osaisi olla myös riittävän kriittinen jottei päästäisi tämmöistä sammakkoa ulos uunista.

Siitä kaikki olivat yksimielisiä että kirjan esittämät teemat olivat mielenkiintoisia ja niitä kehittämällä ja pidemmälle pohtimalla olisi kirjastakin tullut lukukelpoinen. Juoni ei ollut kummoinenkaan, alku takkusi niin että moni aikoi luovuttaa kesken. Kirjan alkupuolisko kestää ja kestää eikä asiat etene. Teemat esitellään sivukädellä ja asioihin hypätään niitä sen kummemmin esittelemättä. Vertasimme tätä aiemmin lukemaamme Janos Honkosen kirjaan jossa surrealismia oli käsitelty taidokkaasti ja lukijan mukaansatempaavalla tavalla. Kirjan teemoissa oli muutenkin yhteneväisyyksiä mutta kaikki osa-alueet menivät kyllä yksi-nolla Honkosen hyväksi.

Kustantaja maalailee kirjan olevan "maaginen romaani" mutta sitä ei kyllä kirjasta löytynyt kaivamallakaan. Uskonnolliset viittaukset yliluonnollisten enkeleiden olemassaoloon lähinnä ärsyttivät vaikka jonkun mielestä niiden käsittely "pahiksina" olikin virkistävää. Henkilöhahmoista tykkäsin Ursulasta, viivamaalarista. Hänessä oli tasoja joita soisi olevan itse kirjassakin. Virkistävää oli myös scfistinen säväys kirjan keskivaiheilla. Siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Esille tuli myös vertailu aiemmin lukemaamme Leinosen yhteistyössä Eija Lappalaisen kanssa kirjoittamaan kirjaan joka sekin oli osaltaan keskeneräinen. Ihmettelimme sitä että tämän kirjan tyyli ja kirjallinen taitotaso olivat kuin eri kirjailijan kynästä. Harmillistä sinänsä sillä tällä kirjalla oli kuitenkin potentiaalia. Eräs lukupiiriläinen ei päässyt paikan päälle mutta oli tykännyt kovasti kirjasta. En osaa sanoa hänen perustelujaan mutta näinhän se on, toiset tykkää ja toiset ei. Oma arvosana: 6/10.
Kirjaa on luettu myös Routakodossa, Hesarissa ja Järjellä ja tunteella-blogissa.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Perillä


Kuva täältä.

"Perillä" päättää Ally Condien dystopia-trilogian. "Tarkoitettu"- ja "Rajalla"-kirjat arvostelin aiemmin.

Kirjassa vuorottelevat Xanderin, Kyn ja Cassien kertojan äänet. Kuulemme tarkemmin kaikkien kolmen nuoren ajatuksia ja kokemuksia heidän kaikkien menneisyydestä. Selviää että Xander on aloittanut oman vastarintansa jo huomattavasti aiemmin kuin muut. Cassia ja Ky taas tahoillaan valmistelevat omalta osaltaan vastarintaliikkeen kansannousua. Kirjan alussa Yhteiskunta on menettämässä taistonsa salaperäisen sairautta vastaan. Rutto on pyyhkäissyt koko kansakunnan yli ja kaikki on tapahtunut niin nopeasti etteivät ihmisetkään oikein pysy perässä mitä oikein tapahtuu. Kun rutto lopulta ryöpsähtää valloilleen ja viranomaiset eivät saa sitä enää edes karanteenilla aisoihin näkee Kansannousu aikansa tulleen ja se hyökkää Luotsi etunenässä Yhteiskuntaa vastaan.

Kansannousun tarkoitus on koordinoida kaikki sairauspesäkkeet kattava rokotusoperaatio ja se melkein onnistuukin mutta joku myrkyttää vesivarannot jonka jälkeen Luotsikin on pulassa. Jonkun on keksittävä ratkaisu mutta onnistuuko mutaatioon kehittää vastalääke ajoissa. Itseäni miellytti ammatinkin puolesta kovasti tässä kirjassa ollut runsas sairauskuvaus ja rokotteiden genettinen pohdinta mutta epäilen ettei monikaan nuori tajuaisi höykäsen pölähdystä esim. Okerin työstä. Siksi en pidä hyvänä ratkaisuna kuvailla niin yksityiskohtaisesti ruton syntyseikkoja ja lääkkeen kehittelyä ynnä muuta lääketieteellistä pohdintaa.

Romantiikkaa oli sopivasti ja jokainen sai oman onnellisen loppunsa joka miellytti itseäni. Kirja oli paljon aikuisempi kuin aiemmat osat ja se sopi tämän kirjan vakavampaa aiheeseen. Myös politiikkaa ja yhteiskunnallista kritiikkiä tuli kuin parhaimmassa aikuisten romaanissa joten viihdyin erittäin hyvin tämän kirjan äärellä. Parasta ja kiehtovinta oli menneen kuvaus, kivikylän asukkaiden elämänkuvaus ja Yhteiskunnan menneisyyden valottaminen. Aiemmissa kirjoissa häiritsi se ettei tarinan maailmasta oikein tiennyt mitään. Miksi tähän oli jouduttu ja ketkä olivat vihollisia joita varten rutto alunperin kehitettiin. Kaikkiin kysymyksiin ei vieläkään saatu vastausta mutta riittävästi kuitenkin. Itse haluan optimistisesti ajatella että kirjan ihmisillä mahdollisuus parempaan totetuu. Pidin tästä paljon. Arvosana: 9/10.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kaiken yllä etana


Kuva täältä.

Janos Honkosen esikoiskirja "Kaiken yllä etana" oli fantasialukupiirin kirjana 13.11.2013.
Osuuskumman sivulta löytyy myös kirjatraileri. Kirjailijan kotisivut löytyvät täältä.

Kirjailija itse oli paikalla vastaamassa kysymyksiimme ja niitähän meillä riitti. Honkonen kertoi myös kirjan tekoprosessista ja kuinka aihe tähän kirjaan hänelle tuli. Minusta juuri nämä kirjailijatapaamiset ovat niin mahtavia koska kirjasta saa aivan erilaisen kuvan kun sen luoja saa kasvot ja äänen. Itse luomisprosessi on niin mielenkiintoinen ja haastava että kuuntelen aina suu ymmyrkäisenä lahjakkaiden ihmisten sanoja. Keskityin nyt niin aktiivisesti kuuntelemaan Honkosen puhetta että muistiinpanoni ovat lähinnä ransakalaisia viivoja ja nyt en saa niistä mitään tolkkua. Yritän muistella nyt jotain kuitenkin.

Honkonen on koulutukseltaan laskennallinen kielitieteilijä ja on ehtinyt työskentelemään monenlaisissa työtehtävissä. Hän on esim. yksi mies suomalaisen kulttileffan, Iron Skyn, tekijäpoppoossa ja hän soittaa thereminiä mm. Älymystö- ja Radiokatvebändeissä. Kirjoittajan tausta vaikutti moneen seikkaan kirjan synnyssä.

  • kirjan sekä e-kirjan saa Creative Commons-muotoisena eli sen kopioiminen epäkaupalliseen käyttöön on sallittua
  • kirja on saanut kulttuurivaikutteita monesta maasta
  • Art Deco-henkinen kansikuva (josta Honkonen oli aivan hurmaantunut) ja kirjatraileri sekä kirjan taitto on kirjailijan avopuolison, Heli Hintikan tekemiä (Hintikan kotisivu)
  • Imaen, Arren ja Mashan kolmiodraama keskeisessä roolissa
  • dialogin puute tarkoituksellista
  • Mashan yksinpuhelut olivat transkriptioksi suunniteltuja
  • sukupuolten epätasa-arvo tarkoituksellinen valinta viraston virkamiesten ollessa lauteilla mutta läpäisee kyllä muuten Bechdelin testin
  • vapaamielinen ote sukupuolisuhteisiin miellyttävää
  • poliisin rooli oli erityisen pelottava
Aika onneton on toi muistiinpanosivu joten katsokaa hyvät ihmiset noista muista blogeista tarkemmat arviot sillä tämä oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Odotan innoissani seuraavia Honkosen kirjoja:)
Kirjaa on luettu esimerkiksi Kirjasfääri-, Kujerruksia- ja Kirjavinkit-blogeissa ja täältä voit lukea kirjailijan haastattelun. Oma arvosana: 8/10.



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Requiem: Rakkaus palaa


Kuva täältä.

Delirium-trilogian päätösosa, "Requiem: Rakkaus palaa" jatkaa Lauren Oliverin jännittävää dystopiakirjasarjaa. Kirjassa vuorottelevat Lenan ja Hanan osuudet.

Edellisessä osassa Lena näkee kuolleeksi luulemansa Alexin joka on päässyt pakoon Kryptasta jossa oli virunut kuolemankielissä ja kidutettuna tämän mennen vuoden ajan. Lena on hämmentynyt siitä kuinka Alex on muuttunut. Poika on katkera, kylmä ja etäinen eikä halua puhua Lenan kanssa. Tyttö kääntyykin Julianin puoleen ja heidän kolmiodraamansa saa välillä aivan naurettaviakin käänteitä. Rakkaus on kuitenkin kummallinen tunne, se saa ihmiset käyttäytymään oudoilla tavoilla, Lena miettiikin joskus että jospa Yhteiskunta onkin oikeassa, Rakkaus on sairaus. Miksi se muuten tuntuisi niin pahalta, miksi sydäntä polttaa ja päässä soi. Lenan äiti, Annabel on palannut Lenan luokse mutta hänkin vaikuttaa kummalliselta eikä ole muille kertonut olevansa Lenan äiti. Lena on katkera äidilleen siitä ettei tämä tullut hakemaan häntä kun tämä karkasi Kryptasta.

Sota leviää rajan yli Korpeen ja siellä ihmiset kuolevat Valvojien hyökkäysten raastaessa kotipesät hajalle. Ihmiset lähtevät haavoittuneina ja nälkäisinä etsimään jotain parempaa. Lena ja Julia, Alex ja muut kotipesäläisetkin lähtevät kohti Portlandia mutta löytävät sieltä useiden tuhansien invalidien joukkion. Vesi ja ruoka loppuu ja uhka yhteiskunnan hyökkäyksestä laittaa Korpin joukkoineen lähtemään pakoon. He palaavat Korpeen ja keräävät voimia odottaen vastarinnan pääjehuilta merkkiä kuinka toimia.

Requiem on nimensä mukaisesti elämän päätösosa jossa sota polttaa ja tappaa rajan molemmin puolin. Vastarinta on kuitenkin odotettua järjestelmällisempää ja laajamittaisempaa, sen saa Yhteiskunta ja sen koneisto havaita katkerasti. Eikä siltä säästy tavalliset ihmisetkään. Lenan ystävä Portlandista, Hana on käynyt läpi muutoksen, hänen proseduurinsa on tehty ja hänen pitäisi olla parantunut ja turvassa. Hana kuitenkin huomaa ettei kaikki ole niinkuin hänelle on vakuuteltu. Hänen muistonsa eivät ole luvatusti haalistuneet eikä hänen tunteensä esimerkiksi ystäväänsä Lenaa kohtaan ole kadonneet ja hän näkee edelleen unia. Hän huomaa yhä useammin hautautuneensa entisiin muistoihinsa ja ajatukset kiertävät hämmentyneinä tuleviin juhlallisuuksiin. Hän pyöräilee vanhoille kotikulmilleen selvitelläkseen ajatuksiaan ja palaa kaupunginosaan jossa Lenan perhe asui ennen. Hän löytää suljettuja ikkunaluukkuja, ikkunoista kyräileviä katseita ja vihaisia mulkaisuja ihmisiltä joiden elämä on mennyt alaspäin ratsioiden seurauksena. Hän löytää Gracen ja alkaa tuoda tälle ruokaa ja pattereita sekä polttoainetta.

Hana on menossa naimisiin kaupungin pormestarin pojan Fredin kanssa ja niistä on tuleva suuri seurapiiritapahtuma. Tytön äiti ja edesmenneen pormestarin rouva järjestelevät juhlia sillä herra Hargrove on päättänyt näyttää kapinallisille etteivät he voi voittaa. Hana alkaa epäillä omaa rooliaan tässä sopassa ja hän selvittää epäilyttäviä seikkoja tulevan puolisonsa elämästä ja Yhteiskunnan prosesseista. Portlandin rikkaan alueen ympärille rakennettu muuri vartiostoineen ei pidä kapinnallisia kuitenkaan poissa kaupungista ja lopulta sota valuu kaupungin kaduille. Lena etsii Gracea, hän haluaa pelastaa tytön.

Elokuvayhtiö Fox on ostanut leffaoikeudet tähän sarjaan ja tämä luultavasti toimiikin ihan hyvin kuvallisessa muodossa. Ainakin toimintaa ja draamaa riittää.
Tykkäsin tästä osasta jollain tavalla mutta olisin kaivannut kunnollisen lopetuksen. Nyt lähes kaikki asiat jäivät auki ja langat solmimatta. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut sellainen filosofinen kirja jossa lukijan odotetaankin jäävän miettimään mitä sitten tapahtui. Eli tämä oli hieman pettymys hyvän keskiosan jälkeen. Kirjaa on luettu myös Tarinoiden syvyydet- ja La petite lectrice-blogeissa. Oma arvosana: 7/10.

Pandemonium: Rakkaus on kapinaa


Kuva täältä.

Lauren Oliverin "Pandemonium" jatkaa Delirium-trilogiaa sarjan toisena osana. Edellinen osa päättyi siihen kun Lena ja Alex pakenivat Portlandin Rajalle mutta vain Lena pääsi aidan yli Korpeen. Hän näki kuinka Alexin kimppuun käytiin ja tätä ammuttiin. Pandemoniumin alussa Lena on palannut Yhteiskuntaan vastarintaliikkeen nimissä. Hänelle on annettu uusi henkilöllisyys, hänelle on tehty feikki proseduuriarpi ja hän vakoilee DVA:n riveissä vastarinnalle hyödyllisiä tietoja.

"Deliriasta vapaa Amerikka"-liikkeen johtohenkilön poika Julian ja Lena joutuvat yhdessä suureen vaaraan ja he tutustuvat toisiinsa epätavallisissa olosuhteissa. Parin välille alkaa muodostua lämpimiä tunteita ja heidän matkansa jatkuu yhdessä monenlaisten tapahtumien kautta maan alla elävien "synnynnäisesti vajavaisten", Yhteiskunnan karkoittamien vammaisten luokse ja sieltä ulos ja ylös Hobokeniin, Pelastus-nimiseen kotipesään. Mikään ei tietenkään mene niin kuin pitäisi ja heidät löydetään. Alkaa monimutkainen operaatio jossa osansa saa niin Lena ja Julian kuin Korppi ja Nastakin.

Kirja etenee vuoroin menneisyydessä ja vuoroin nykyisyydessä kerien auki Lenan tarinaa. Kun hän pääsi Rajan yli Korpeen hän juoksi paeten silmissään näkyvää kauhukuvaa kuolevasta Alexista ja ainoa joka kantoi häntä eteenpäin oli se ettei Alexin kuolema saanut tapahtua turhaan. Hän juoksi niin kauan kuin pystyi ja lopulta uuvahti ja luuli itsekin kuolevansa.

Lena tulee pienen selviytyjäjoukon pelastamaksi ja aloittaa hitaan toipumisen. Pikku hiljaa hän tutustuu Rochesterin kotipesän ihmisiin ja ottaa pian osaa leirin ylläpitämiseen. Hän aloittaa uudelleen juoksemisen ja vahvistuu lähes entiselleen. Hän saa tehtäväksi tarkistaa viestit joilla vastarintaliike ja Rajan takana olevat kannatusjoukot viestivät. Eräänä päivänä kaikki muuttuu. Jotain on mennyt pieleen eikä heille jää aikaa enää mihinkään. Yhteiskunta on lopulta löytänyt heidät.

Vain kourallinen leiriläisiä selviytyy yllätyshyökkäyksestä ja he matkaavat nälkäisinä ja maahaniskettyinä kohti Hartfordia. Enää ei Yhteiskunta pidä Korpea asuttavia Invalideja pelkkinä hylkiöinä joista ei tarvitse piitata. Parannetuillekin selviää useiden vastarinnan tekemien sabotaasitöiden seurauksena että Korpi on totta. Tähän asti satuina pidetyt invalidit aiheuttavat nyt pelkkää hätäännystä ja harmia. Korppi ja Nasta vievät pienen kotipesästä selvityneiden joukkion New Yorkin kaupunkiin. Kirjan lopussa Lenalle selviää kuka on Kryptan vanki numero 5996 ja toinenkin tärkeä henkilö menneisyydestä näyttäytyy.

Tässä kirjassa toimintaa oli kiitettävästi eikä Pandemonium ollut tyypillinen trilogian keskiosa vaan piti lukijan kyllä otteessaan ja oli jopa parempi kuin ykkösosa. Jos ensimmäinen osa oli vielä selkeästi nuorten kirja niin tämä osa on jo nuorten aikuisten/aikuisten kirja ihan sisällön väkivallan vuoksi sekä pohdiskelevan juonenkulun kannalta.  Tietenkin tämäkin kirja loppuu jännittävään kohtaan. Pitäähän lukija saada kunnolla koukkuun ja odottamaan kuumeisesti trilogian päätösosaa. Kirjaa on luettu esim. Kaleidoscope-, Yöpöydän kirjat ja Lopunajan lauseet-blogeissa. Oma arvosana: 9/10.

Delirium: Rakkaus on harhaa


Kuva täältä.

Lauren Oliverin "Delirium: Rakkaus on harhaa" avaa Delirium-trilogian. Kirjan dystopiamaailma on hyvin samanlainen kuin muissakin nuorten fantasiakirjoissa. Entinen Yhdysvallat on jaettu alueisiin jotka on rajattu kaupunkeihin. Kaupunkien välissä on Korpi,  rajamaat jotka on periaatteessa pommitettu hajalle Salamasodassa. Rajamailla asustavat Parantamattomat, ihmiset jotka ovat kieltäytyneet parantamisesta sekä hylkiöt jotka ovat jostain syystä paenneet Yhteiskunnasta. Niiden olemassoloa ei Yhteiskunta myönnä mutta alueet on kuitenkin aidattuja ja vartioituja.

Kirjan maailmassa on kauheinta kuusikymmentäneljä vuotta sitten löydetty hengenvaarallinen sairaus nimeltään amor deliria nervosa eli rakkaus. Tutkijat kehittivät neljäkymmentäkolme vuotta sitten parannuksen tähän sairauteen. Kun ihminen tulee täysi-ikään hänelle tehdään proseduuri, aivoleikkaus jossa poistetaan osa aivokudoksesta. Se on saastunut osa joka aiheuttaa ihmiskunnalle kärsimystä, ahdistusta ja jopa kuolemia. Toki itse proseduurikin aiheuttaa muutoksia ihmisessä. Vaikka sairaus onnistuttaisiin poistamaan leikkauksen sivuvaikutuksina ilmenee tunteettomuutta, unien puuttumista, menneisyyden unohtamista sekä joskus aivovaurioita, sokeutta tai jopa halvaantuminen. Siitä huolimatta ihmiset valitsevat proseduurin.

Kirjan alussa päähenkilö, Lena, odottaa innoissaan omaa proseduuriaan ja sitä seuraavaa koulutusjaksoa ja sen jälkeistä parinmuodostusta. Kihlaus suoritetaan ennen opintoja ja nuoret saavat valita kolmesta vaihtoehdosta jotka tutkijalautakunta on heille etukäteen seulonut. Seulontoja edeltää kuuleminen jossa nuoria kuulustellaan heidän harrastuksistaan, mieltymystenkohteistaan sekä tulevaisuudentoiveistaan. Toki mitä tahansa ei saa ajatella tai toivoa, esimerkiksi tietyistä väreistä ei kannata mainita tykkäävänsä ja jos innostuu esimerkiksi Romeon ja Julian tarinan surumielisyydestä jotain on mennyt metsään. Sinut voidaan luokitella alempaan ryhmään kuuluvaksi ja koko perheesi joutuu häpeään jos sinussa ilmenee sairauden merkkejä.

Lenan äidin proseduuri meni pieleen ja hänelle tehtiin se vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Nämäkin epäonnistuivat eikä häntä saatu parannettua. Neljättä kertaa ei äiti enää kestänyt vaan hyppäsi kalloilta mereen tuoden suunnattoman häpeän suvulleen. Lenan siskokin sairastui deliriaan mutta proseduuri paransi hänet ja tämä elää nyt perheineen aivan normaalia elämää. Lena on kasvanut Carol-tätinsä luona ja käy koulun lisäksi perheen kaupassa töissä. Hän on aivan tavallinen tyttö joka haluaa vain olla onnellinen ja perustaa perheen. Mikään ei tietenkään mene niin.

Lena ja hänen paras kaverinsa Hana viettävät paljon aikaa yhdessä, koulun jälkeen hengaillaan ja haaveillaan proseduurista ja tulevista pareista, juostaan kilpaa ja syödään jäätelöä. Kun Lena tutustuu poikaan nimeltä Alex kaikki muuttuu. Hän ajautuu yhä syvemmälle tunteisiinsa ja tajuaa varsin pian saaneensa deliria-tartunnan. Tunteiden torjumisesta huolimatta hän ei voi olla pojasta erossa ja lopulta he jäävät kiinni kielletyistä tapaamisistaan. Kaikki murenee ja he pakenevat Rajalle.

Kirja oli mukaansatempaava ja mietteitä herättävä nuorten kirja. Kyllä tämän ääressä aikuinenkin viihtyi ja koska kirja loppui cliffhangeriin niin seuraavatkin osat tulee luettua. Kirjaa on luettu esim. Kirjavinkeissä, Luettuja maailmoja- ja Kirjojen rakastaja-blogeissa. Oma arvosana: 8/10.

torstai 16. tammikuuta 2014

Me emme valehtele ja muita puolueen hyväksymiä novelleja

Kuva täältä.

URS-julkaisu "Me emme valehtele ja muita puolueen hyväksymiä novelleja" on novellikokoelma jossa on niin yhteiskunnallisesti kantaaottavia kuin dystopiakuvauksiakin. Kirja oli fantasialukupiirin kirjana 15.5.2013. Sisältö on seuraava:

  1. Maria Carole: Kansantauti
  2. Mari Saario: Punaorvokkien laulu
  3. Niko Aslak Peltonen: Ei mitään muuta kuin sanat
  4. Shimo Suntila: Radiotyttö
  5. Antti Pohjamies: Väärä maailma
  6. Mixu Lauronen: Me emme valehtele
  7. Tarja Sipiläinen: Työmyyrä
  8. Seppo Kallio: Valkoisten hiirten talo
  9. Susi Vaasjoki: Valtakunnassa kaikki hyvin
  10. Shimo Suntila: Steelen ruukki
  11. Jussi Katajala: Marsin aave
  12. Markus Harju: Markkinarako
  13. Maria Carole: Johtokunnan kokouksessa
  14. Tuomas Saloranta: Vuosia enkelit varoittelivat
  15. Juha Salmi: Muuri
  16. Tarja Sipiläinen: Kirjakahvila
Kirjailijavieraina olivat Mixu Lauronen ja Jussi Katajala jotka kertoivat hieman omasta työskentelystään ja myös kokoelman toimittamisesta. Kaikki tarjotut novellit pääsivät kansiin ja ne toimitettiin osittain.
Lukupiiriläiset tykkäsivät novelleista, ne olivat monipuolisia ja monen tasoisia mutta erityisesti raapaleet herättivät kiinnostusta. Termit Uuskumma ja Suomikumma herättivät keskustelua ja siihen saimmekin kuulla molempien kirjailijoiden näkemyksiä. Internetin tuleminen on tarjonnut paljon enemmän mahdollisuuksia julkaista omia tekstejään joten nämäkin novellit pääsivät esille kun kirjailijat löysivät aikanaan toisensa.

Itse pidin eniten Valtakunnassa kaikki hyvin- ja Punaorvokkien laulu-novelleista sekä Radiotyttö-raapaleesta. Arvosana: 8/10.

Rajalla


Kuva täältä.

"Rajalla" jatkaa Ally Condien dystopiatrilogiaa. Cassie on kirjan alussa työleirillä ja hänen tarkoituksena on etsiä rakastettunsa Ky. Työt leirillä ovat raskaita ja muut tytöt epäluuloisia koska kaikki näkevät ettei hän ole Viallinen. Cassia raataa kätensä hiertymille ja kokee syyllisyyttä siitä että hänellä on kuitenkin tulevaisuus odottamassa. Iltaisin he katsovat Cassian mukanaan tuomaa tulostetta yhdestä sadasta maalauksesta kunnes paperi hajoaa. Yllättävä henkilö vierailee parakeissa ja saa Cassian sydämen jälleen sekaisin. Hänen komennuksensa päättyy pian ja hän muuttaa takaisin kotiin, äidin, isän ja pikkuveljen, Bramin luokse uuteen kaupunkiin jossa hänen pitäisi aloittaa työt ja pariutua Yhteiskunnan valitseman parin kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan tytön suunnitelma vaan hän karkaa yhdessä kuljetuskoneen kyydissä olleen tytön, Indien kanssa Louhikkoon.

Samaan aikaan Ky on karkoitettuna Ulkoprovinsseihin maanviljelyskyliin näyttelemään valekyläläisiä ja taistelemaan Yhteiskunnan vihollisia vastaan. Tosin heidän aseissaan ei ole kuin paukkuammuksia ja karkotettujen odotettavissa oleva elinikä lähentelee kolmea kuukautta, parhaimmassa tapauksessa puolta vuotta. Heille on sanottu että sen jälkeen he saavat vapauden palata. Tai niin heille uskotellaan mutta Ky tietää ettei se ole totta. Kun Vihollinen sitten hyökkää he näkevät tulituksen aikana tilaisuutensa tulleen ja Ky lähtee pakomatkalle yhdessä kaverinsa Vickin ja Elin kanssa. He juoksevat Louhikkoon ja löytävät sieltä maanviljelijöiden hylättyjä asumuksia. Ky kaipaa kovasti Cassiaa ja jättää epätoivoisena tytölle merkkejä matkan varrelle jotta tämä löytäisi hänet. Tulitukset saavat Kyn lapsuusmuistot palaamaan ja hän kokee karvaasti menetyksen tuskan.

Nuoret rakastavaiset löytävätkin lopulta toisensa ja Yhteiskunnan salaisen piilopaikan joka on täynnä yllättäviä asioita. Yhteinen päämäärä ei olekaan itsestään selvä ja porukan tiet eroavat. Matkan aikana paljastuu myös eräällä tavalla Xanderista uusia asioita. Lopulta sekä Cassia että Ky pääsevät samaan paikkaan, jossa Kansannousu on jo valmiina. He joutuvat toisistaan erilleen ja kummallekin määrätään oma roolinsa tulevassa hyökkäyksessä.

Tykkäsin tästä toisesta osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä ja viimeinen osakin, "Perillä", on kirjastosta varattu. Arvosana: 9/10.

Tarkoitettu

Kuva täältä.

Ally Condien dystopiatrilogian ensimmäinen osa "Tarkoitettu" kertoo kolmen nuoren tarinan vaihtoehtotulevaisuuden maailmassa jossa kaikki on säännösteltyä. On kahden kerroksen väkeä, normaalein oikeuksin varustetut kansalaiset ja sitten Vialliset jotka eivät saa pariutua ja jotka joutuvat paskaduuneihin. Yhteiskunta valitsee kaikille puolisot, työpaikat jaetaan henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella, kaikki pukeutuvat yhtenäisiin vaatteisiin, yksilöllisesti optimoitu ruoka tuodaan jokaiselle valmiiksi pakattuna kotiin ja kuolemankin hetki on ennalta päätetty. Datapääte valvoo kansalaisia heidän kotonaan jokainen hetki, myös unia kontrolloidaan datapiuhojen välityksellä ja liikuntasuorituksia valvotaan sykkeen ja hengityksen tahtiin. Tunteitakin säännöstellään, jos ahdistaa, pelottaa tai harmittaa otetaan pilleri. Niitä on sinisiä, vihreitä ja punaisia. Kuullostaako tutulta? (Kirjan kansikuvien värit kuvastavat pillereiden väriä.)

Kaikki taide ja kulttuuri on tarkoin säännösteltyä ja ennalta valikoitua, vain sata maalausta, sata sävellystä ja sata runoa on säästetty, kaikki muu on tuhottu. Vai onko sittenkään? Totalitarismi aiheuttaa aina ja kaikkialla vastaliikkeen ja tässä trilogiassa korjausliikettä suorittaa yksilöiden vastarinta, rohkeat ihmiset jotka oman henkensä uhalla säilyttävät kiellettyjä esineitä, karttoja, runoja ja taidetta. Huhutaan myös Kansannoususta joka muuttaisi kaiken. Mutta siitä ei tiedetä, osa uskoo sen taruksi osa haluaa liittyä siihen.

Kirjan alussa nuori tyttö, Cassie saa parinmuodostustilaisuudessa virheen seurauksena kahden pojan tiedot. Toinen on tuttu naapurinpoika Xander johon Cassie on kiintynyt vuosien myötä mutta toinen poika on tytölle uppo-outo, vielä Vialliseksi osoittautuva. Viranomainen yrittää selittää Cassielle että tämä oli testi eikä tämmöistä tehdä vahingossa. Tyttö kuitenkin kinnostuu yhä enemmän ja enemmän salaperäisestä pojasta josta kukaan ei oikein tiedä mitään. Uteliaisuus laittaa Cassien hakeutumaan pojan seuraan ja romanssin alku ei ole kaukana.

Cassia saa kuolinjuhlatilaisuudessa isoisältään muistoesineen jonka sisältä löytyy kielletty runo "Älä kulje sovinnolla". Cassia miettii miksi isoisä halusi antaa hänelle tämän lahjan. Cassia lukee runon vaelluretkellä ja hänen huomaamatta Ky näkee Cassian suunliikkeet ja arvaa että teksti on kielletty. Nuorten lempi leiskahtaa ja yhteisiä hetkiä varastetaan viranomaisten valvovan silmän vältettyä. Kaikki ei mene kuitenkaan putkeen ja poika, Ky karkoitetaan Ulkoprovinsseihin. Tämä on särkeä Cassien sydämen mutta hän on päättänyt löytää Kyn vaikka henki menisi. Tykkäsin kovasti, arvosana: 8/10.

Kirja oli myös Pasilan kirjaston fantasialukupiirissä 30.1.2013. Tässä yhteenveto lukijoiden ajatuksista:

  • helppolukuinen, vetävä juoni
  • kiinnostava ja uskottava dystopiamaailma
  • romantiikkakuvio oli tuttu, samankaltainen oli Rouhiaisen romaanissa
  • muistutti Nälkäpeliä muttei saavuttanut sen tasoa
  • naiskuva liian perinteinen, heteroseksuaalinen näkemys, kaikki kauniita
  • siveellinen kirja, ei seksiä
  • sopii noin 15-vuotiaille
  • mielenkiintoisia juonikuvioita, ilman nuorten romanssikuviota sopisi myös aikuisille
  • ruuan myrkyttäminen ja vanhusten "pakkokuolema" 80-vuotta täytettyään aiheutti kovasti keskustelua armomurhasta ja vanhusten kohtelusta yleensä, jonkun mielestä se oli kaunis kuolema
  • fasistinen luokkayhteiskunta, propaganda rajoittaa ihmisten kanssakäymistä ja toimintaa, väkivaltaa ei käytetty
  • Provinssit, minkä kokoisia, kuinka suuri ihmismäärä tässä maailmassa?
  • DNA:n säilytys, miksi sitä säilöttiin, oliko tarkoitus myöhemmin näiden ihmisten kloonaus?
  • miksi luovuutta oli rajoitettu eikä piirtämistä eikä kirjoittamista sallittu?
  • Yhteiskunnan valvonta puhututti, missä menee raja?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Apina ja Uusikuu

Kuva täältä.

Viivi Hyvösen kolmas romaani on hänen parhaansa. Kirja on yksinkertaisesti upea! Toki kirjailija on kasvanut ja kehittynyt kun aikaa on kulunut hänen esikoisteoksestaan jonka hän kirjoitti jo 13 vuotta ennen tätä kirjaa.

Apina ja Uusikuu jakaantuu kirjeisiin, uniin, huomautuksiin, toiimintajaksoihin ja muistiinpanoihin. Kappaleiden nimet hämäävät aluksi ja saivat ainakin minulle hieman karvat pystyyn kun ennakkoluuloisesti kuvittelin niissä olevan vain länsimaiskristillistä sanomaa. Nimet kuitenkin sopivat kappaleiden sisältöihin eivätkä kerro kuitenkaan ihan siitä mistä lukija voisi odottaa. Lopussa odottaa yllätys jonka päähenkilökin vihdoin tajuaa, lukija tosin on sen hoksannut jo matkan varrella. Kirjan rakenne on hieno, henkilöhamot rikkaita, mielenkiintoisia ja syvyyttäkin löytyy. Kirjan maailma on dystooppinen vaihtoehtotulevaisuus eräässä maailmankolkassa jota ei sen kummemmin valoteta. Eikä se kirjan sanoman vuoksi ole edes merkittävää.

Päähenkilönä tallustaa ihmisapina, Hanuman nimeltään. Hän on yksityisetsivä ja tykkää tapella. Hän löytää elämänsä merkityksen kirjoista, viskistä ja kaukokaipuusta. On Kaupunki, sen hallitsijajengeinä nasevasti musiikin mukaan nimetyt joukot. On salaperäistä naista, viatonta tyttöä, vihaisia murhaajia, laittomia tappelurinkejä, uskontojakin löytyy joka lähtöön ja apina senkun tallustaa. Mieluiten hän liikkuu kuitenkin neljällä raajallaan kaupungin kattojen yllä, muistelee menneisyyttään ja sekaantuu asiakkaansa elämään ennemmän kuin tarvitsee. Hanumanin apuna kulkee ystävä nimeltä Nomolos ja oma mielitiettykin löytyy työtehtävästä. Mutta keitä ovat trenssitakkiset kummajaiset ja onko Eesau se joka väittää olevansa? Näihin ja moniin muihin mielenkiintoisiin kysymyksiin saat vastauksen Hyvösen upeassa kirjassa. Arvosana: 9/10.

Viivi Hyvösen haastattelu tästä kirjasta YLE:n Elävässä arkistossa. Arvosteluja esim. Kirjavinkeissä ja Savon Sanomissa.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Rauhansota

Kuva täältä.

Vernor Vingen "Rauhansota" on ensimmäinen kahdesta "Across Realtime"-sarjan kirjasta. Kirjan maailma on mielenkiintoinen, salaperäiset kuplat peittävät osia maapallosta ja niiden tekijä Rauhanlaitos hallitsee rautaisella otteella koko maailmaa. Kuplat ovat läpäisemättömiä, heijastavia ja hajoamattomia ja niihin on "säilötty" Rauhanlaitoksen toimesta sekä kapinoivia kaupunkeja että vaarallista aseistusta. Rauhanlaitos lopetti sodat jotka meinasivat tuhota koko maapallon ja siinä samassa otti vallan itselleen. Kaikenlaisen suurteollisuuden kehittely on kiellettyä ja ainoastaan Rauhanlaitoksella on lentokoneita, autoja ja aseita. Muu ihmiskunta ajaa hevoskärryillä, käyttää aurinkoenergiaa ladatakseen akkuja joilla sitten käyttää alkeellista tekniikkaa. Videopelit ja shakki ovat suuressa suosiossa ja osa ihmisistä käyttää kiihdytysprosessoreita kallon sisään asetettavien antureiden avulla.

Kansallisia rajoja ei enää ole, (kerrankin USA on tuhottu eikä ole se tärkein maa maapallolla) maailma on jaettu kolmeen suuralueeseen joita hallitsevat Rauhanlaitoksen ylin johto. Pikkuhiljaa alkaa ilmetä ongelmia, kuplat alkavat hajota, niiden kehittelijä suunnittelee vallankaappausta apunaan nuori poika joka on uskomattoman älykäs ja matemaattisesti superlahjakas. Mies ja poika saavat apua pientehtailijoilta ja sota syttyy. Kumpi voittaa, säilyykö maailma kokonaisena, mitä kuplien sisällä tapahtuu ja onko tässä kaikessa mitään järkeä? Mielestäni kirja oli selkeä ja johdonmukainen, pidin henkilöhahmoista ja ekologisesta otteesta. Kirjan pystyy lukemaan itsenäisesti mutta jäin kuitenkin odottamaan seuraava osaa. täytyypä metsästää se kirjastosta kunhan nano on ohi ja ehdin lukemaan normaalisti. Arvosana: 9/10.
Edit 30.11. Liitän tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan: "Tähtitiede".

perjantai 12. lokakuuta 2012

Pilvikartasto

Kuva täältä.

David Mitchellin "Pilvikartasto" oli fantasialukupiirin kirjana tällä viikolla. Paikalla oli vetäjän lisäksi kuusi innokasta lukupiiriläistä joiden kaikkien yhteisiä mielipiteitä ja ajatuksia seuraavassa lainaan iloisesti sekaisin muistikirjani avustuksella.

Kirjoitustyyli, sisäkkäiset tarinat herätti ihastusta ja vihastusta kaikkien lukijoiden mielessä. Erityisesti murreosuudet ja ensimmäisen tarinan vanhahtavaa kieltä moitittiin. Siihen tottui kyllä myöhemmin mutta moni meinasi jättää kirjan kesken sen vuoksi. Myös tehokeinona käytetty &-merkki kummastutti. "Väinö Linnan käyttämä liudennettu murre on esimerkkinä siitä kuinka murretekstiäkin voi kirjoittaa sujuvasti ja ymmärrettävästi totesi vetäjämme." Komeetta-syntymämerkki johdatti lukijan uudelleensyntymän äärelle. Mietittiin sitä onko merkki sielussa vai DNA:ssa kulkeva. Keskusteltiin mikä sielu on. Ei päästy yhteisymmärrykseen.

Kirja jakaantuu kuuteen erilaiseen osioon joita kaikkia sitoo yhteen kunkin tarinan päähenkilö joka jotenkin liittyy myös muihin tarinoihin. Kirjasta pystyi erottelemaan teemoja jotka kulkivat kaikkien kuuden sisäkkäisen tarinan läpi. Tällaisia teemoja ovat esimerkiksi orjuus, vääryydet, alistaminen, myrkyttäminen, suojelu ja geenimanipulaatio. Kirjan yhteiskuntakritiikki on voimakasta mutta hienovaraista. Mietimme turmeleeko valta aina ja kaikkialla, millainen ihmisen degeneraatio oli kirjassa, vanhustenhoidon taso mietitytti ja niin sekä uskonto kuin ydinenergia tuli esille kriittisesti joskin myös aikakehykseensä sidottuna.

Mikä sitten oli kirjan sanoma? Tällaisia heiteltiin: Pessimistinen ennustus tai varoitus, sielunvaellus, ihmiskunnan rappion syklisyys ja kenties menneisyyden ihannointi. Kirja oli haastava sekä toteutukseltaan että eri aikakausien ja henkilöiden limittymisien vuoksi. Pidin itse tästä kovasti ja monien yksityiskohtien ja oivallusten vuoksi tämä täytyy lukea uudestaan jossain vaiheessa että saisin tästä kaiken irti. Arvosanaksi annan 9/10.  Liitän tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Loitsut".

Lisäys 14.10.
Kirjan on arvostellut myös Raija Taikakirjaimissa. Sieltä löytyy myös tulevan leffan ensimmäinen traileri. Vaikutti hienolta, pitää ehdottomasti katsoa kunhan Suomeen rantautuu! Pasi Salminen Kiiltomadossa on myös sanonut sanansa.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Herääminen

Kuva täältä.


Risto Isomäki on suomalainen tieteis- ja tietokirjailija. Hän on julkaissut yhteensä 8 sci-fi-teosta ja 10 tietoteosta, palkintoja kahmineesta "Sarasvatin hiekkaa"-kirjasta on myös julkaistu sarjakuvateos joka voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2009. Kirjailijasta tarkemmin Tammen sivulla.

Risto Isomäen "Herääminen" on ekologinen dystopiatrilleri lähitulevaisuudestamme, kirjassa eletään vuotta 2038. Maapallon asukkaat taiteilevat ilmastomuutoksen kourissa ja ihmiskunta onkin ennennäkemättömän katastrofin kynnyksellä. Kirjassa pohditaan voidaanko maapallo vielä pelastaa ihmisille elinkelpoisena vai katoaako homo sapiens sapiens kokonaan kartalta. Kirjan tapahtumat käynnistyvät YLE:n uutisstudiosta jossa suomalainen uutistoimittaja kuuntelee kyllästyneenä kollegansa ehdottamia uutisaiheita: Joka puolella kärsitään kuivuutta, suuret joet kuten Niili, Ganges ja Indus kuivuvat, ympäri maapalloa roihuaa jättiläismäisiä metsäpaloja, jossain on jättiläismäisiä hirmumyrskyjä, satokato kipuaa yli 80% USA:n maissipelloilla ja uskonnollisia mellakoita löytyy Lähi-Idästä.

Kirjan tapahtumia seurataan niin Siperian rannikkokaupungeissa, Tampereen tähtitieteellisessä observatoriossa kuin Kuun pinnallakin. Kirjaa on arvosteltu epäuskottavaksi siitä että henkilöhahmoina on esim. suomalaisia tähtitieteilijöitä ja AIDS-tutkijoita. Itse pidin siitä että nuo henkilöt olivat kirjassa. Se toi kerronnan jotenkin lähemmäksi maallikkolukijaa ja päähenkilöt istuivat muuhun tarinaan saumattomasti. Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta vaikka dialogi olikin paikoitellen kökköä ja ihmisuhteiden kuvailu hieman paperista. Mutta itse kirjan aihepiiri oli kiinnostava ja mukaansatempaava karmaisevasta viestistään huolimatta. Suosittelen ekologisen dytopian ystäville ja kaikille maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneille lukijoille.  "Herääminen on arvosteltu myös Aikakoneessa ja Kirjaseurannassa. Arvosanaksi annan 8/10. Liitän kirjan lukuhaasteeseen kohtaan "Taikajuomat".


torstai 16. elokuuta 2012

Hiekkasotilaat

Kuva täältä.

Sain "Hiekkasotilaat" lainaan heti ykkösosan lukemisen jälkeen joten "Routasisarukset"-kirjan tapahtumat olivat vielä tuoreina mielessäni. Tykkäsin tästä kakkososasta hieman enemmän kuin ykkösestä mutta samat ärsytyksen aiheet olivat tässäkin osassa. Kirjan maailma hieman laajeni kun Utu matkustaa ympäri maailmaa ja löytää saastuneiden alueiden ulkopuolelta muitakin selvityneitä ihmisryhmiä. Lennollaan hän seuraa isänsä matkareittiä ja löytää "nukkuvat", konesaaren ja paljon muuta. Muinaisesesta puhutaan enemmän ja se onkin kiehtova olio, tietoinen, osin orgaaninen ja osin koneellinen. Muinaisen alkuperä ei kuitenkaan selviä vielä tässäkään osassa mutta se näyttelee kyllä oman tärkeän roolinsa kirjan aikana.

Kirja alkaa siitä mihin edellisessä osassa jäätiin, Metsän ja Taivaan sota käynnistyy kaikessa kauheudessaan. Tarina seurailee Sarimia, Huriaa, Utua ja Marrasta, aikatasot hyppelevät sillä samoja asioita käsitellään eri henkilöiden näkökulmasta joka sinänsä oli mielenkiintoista mutta vaikeutti hieman tarinan seuraamista. Kaikilla ennustuksen osapuolilla on osuutensa tässä kirjassa, myös kahdeksannella henkilöllä josta ei vielä Routasisaruksissa tiedetty. Tässä osassa päästään tutustumaan myös Raunioihin jonka aiemmin mainittiin olevan rikollisten karkoituspaikka josta ei ole paluuta. Siksi karkoitetut ilmoittautuvatkin innoissaan Taivaan rekryyteiksi tulevassa sodassa, heille luvataan vapautus ja asuinmahdollisuus Metsässä sodan loputtua mutta kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.

Myös ensimmäisessä osassa vain ohimennen mainittuihin Gaialaisiin tutustutaan tarkemmin ja heidän luonaan tapahtuu myös kirjan juonen kannalta merkittävä siirto ihan kirjan lopussa pohjustaen jo trilogian päätösosaa. Heidän lisäkseen koin hyvin kiinnostaviksi ihmisen geneettisen muuntelun ennen kirjojen tapahtumia ja sen seuraukset juuri ennen vanhan maailman tuhoa ja kuinka ne muunnokset ovat siirtyneet nykyisten Euraanialaisten perimään. Myös kääpijöiden alkuperästä tuli lisävalaistusta. Tapahtumat joihin viitattiin jo ennen katastrofien syntyä sekä Utun seikkaililut muualla maapallolla sekä tietenkin Taivaassa huhutun henkiinherättämiskoneen olemassaolo olivat parasta antia kirjassa.

Henkilöistä Utu ärsytti minua loppuvaiheessa kun hänen käyttäytymisensä muuttui ärtsyksi, katkeraksi ja inhottavaksi. Ensimmäisessä osassa se vielä oli jonkinmoista teiniangstia mutta nyt se vaan ärsyttää. Ehkä hänen käyttäytymiseensä saadaan valaistusta loppuosassa, saatan jopa arvata osin syyn siihen miksi hän ärtsyilee, mutta tässä sitä liiotellaan niin ettei se herätä mielenkiintoa vaan pelkästään rasittaa. Kaikesta huolimatta ihan lukemisen arvoinen kirja, arvosanaksi annan 8/10.

Kirjan arvosteluja löydät esim. Kirjavinkeistä, Kirjanurkkauksesta ja Hansun blogista Booklovin´.

torstai 9. elokuuta 2012

Routasisarukset

Kuva täältä.

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen "Routasisarukset" oli eilen kirjana Pasilan kirjastossa kokoontuvassa fantasialukupiirissä. Tässä aikataulut kaikkiin Pasilan pääkirjaston lukupiireihin. Olin ensimmäistä kertaa tässä lukupiirissä ja mukavantuntuista porukkaa oli paikalla. Vetäjänä toimii kirjastovirkailija ja rope-asiantuntija Matti Järvinen. Tässä linkki hänen "Elämäni roolipelit"-juttuun.

Routasisarukset avaa kolmeosaiseksi suunnitellun fantasia/sci-fi-kirjasarjan joka on oikeastaan enemmän näiden kahden genren sekoitus kuin varsinaisesti kummankaan edustaja. Kirjan dystopiamaailma on sinänsä mielenkiintoinen mutta jotenkin kovin keskeneräinen. Toiveeni on että seuraavat kirjat paikkaavat tämän epäkohdan. Lukupiiriläiset olivat samaa mieltä kanssani että jotain oleellista jäi uupumaan maailman kehittelystä. Kirjan sisäkannessa oleva kartta oli epämääräinen eikä oikeastaan kertonut mitään kirjan maailmasta. Mittasuhteet puuttuivat joten siitä ei ollut oikein kartaksikaan. Itse kirjassakaan ei valotettu tarkemmin esim. kaupunkien asukasmääriä eikä eri maanosien kokoa. Lisäksi häiritsevää oli se että riittävää tietoa ei ollut esim. käytettävien aseiden ja muiden teknisten vempeleiden tasosta, siitä kuka tai mikä mitäkin kaupunkia hallitsee.

Pohdimme lukupiirissä sitä että onko tässä kirjassa jotain yhteiskunnallista sanomaa mutta totesimme että kirjoittajat ovat vain raapaisseet pintaa ja se jättää teemat kovin kevyeksi joka ehkä selittyy kirjan ikäryhmäkohdeyleisöllä. Takakansiteksti hehkuttaa kirjan vertautuvan teemojensa osalta Ursula K. Le Guiniin mikä oli mielestäni loukkaus huippukirjailija Le Guinin lahjakkuutta ja taitoja kohtaan. Tämä ei yllä millään tasolla lähellekään hänen tuotantoaan! Sori rage mutta olen ollut aikamoinen Le Guin-fani jo lapsesta saakka ja voin kaikki hänen kirjansa lukeneena kyllä pistää hanakasti hanttiin!

Kirja on osassa kirjastoja luokiteltu lasten kirjaksi mutta olimme yhtä mieltä siitä ettei tämä ole suunnattu alakoululaisille vaan hieman vanhemmille lapsille ja nuorille. Aikuiselle tämä oli aika lapsellinen ja jo mainitusti keskeneräinen, paikoin jopa epäuskottava. Kirjan tarina kulki kuitenkin jouhevasti ja henkilöt olivat tarpeeksi moniuloitteisia jotta aikuislukijan mielenkiinto pysyi yllä. Pidin tästä kaikesta huolimatta ja aion palata jatko-osien pariin. Toivottavasti niissä saadaan lisää selvyyttä kirjan maailmaan. Arvosanaksi annan 8/10. Tässä linkki kirjan WSOY-kotisivulle ja tässä kirjailijoiden omalle kotisivulle. Kirjamielellä-blogin Marjis ja Rautakodon Shimo ovat sen sijaan tästä kovasti tykänneet. Olipa kirja Vuoden 2011 Finlandia junior-ehdokkaanakin joten aivan huonosta kirjasta ei liene kyse:)

Laitan tämän haastekirjaksi kohtaan "Ennustaminen".