Itseottamani kuva omasta kirjastani.
Astrid Lindgren on tuttu kirjailija varmasti useimmille suomalaisille ja ruotsalaisille lapsille. Minulle luettiin lapsena paljon ja Lindgrenin "Veljeni Leijonanmieli" oli yksi suursuosikki jotka kuunneltiin myös radiosta kuunnelmana ja myöhemmin tv:stäkin. Peppi Pitkätossu ja Katto-Kassinen sekä Vaahteramäen Eemeli olivat lapsuuteni leikeissä todellisia henkilöitä, niin taitavasti ja mukaansatempaavasti Lindgren loihti ilmoille tuon satujen maailman. "Mio, poikani Mio" on kuitenkin jäänyt lukematta jostain syystä ja poiminkin sen nyt kirjahyllystäni lukumaratoonin toiseksi kirjaksi.
Kirjan alussa päähenkilö kertoo olevansa kadoksissa. Tai ainakin muut luulevat niin. 9-vuotias poika nimeltä Juhani Ville Hämäläinen lakkaa olemasta ihmisten maassa ja siirtyy salaperäisen Kultaisen kultaomenan ja Dzinnin mukana Kaukaisuuden Maahan jossa saa tietää olevansa kuninkaan kauan kadoksissa ollut poika Mio. Jussi eli siis Mio saa kokea kaikenlaista uudessa kodissaan, kuningas rakastaa poikaansa todella paljon ja hän saa ystäviäkin. Ihmisten maassa Jussia kiusattiin eikä hänellä ollut kuin yksi ystävä, Pena. Jussin kasvattivanhemmat laiminlöivät poikaa eivätkä ymmärtäneet hänen lukuharrastustaan. Mio ja uusi ystävä Jum-Jum seikkailevat Kaukaisuuden Maassa, Aamunkajon Sillalla ja monessa muussa paikassa kunnes tulee aika mennä Hämärään Metsään ja kohdata hirmuinen Ritari Kaamo.
Kirja on kirjoitettu vuonna 1955 ja sen huomaa. Tai sitten olen itse kasvanut ulos satujen maailmasta. Tietynlainen toisto ja asioiden kertaus sopii toki kohderyhmälle ja tietyn ikäinen lapsi saakin siitä turvaa ja vahvistusta kun rupeaa pelottamaan liikaa. Aikuiselle se kuitenkin saa turhautumisen tunteen ja tekee mieli hypätä sivujen yli. Mutta luin kuitenkin sitkeästi, odotin että kirja paranee sen edetessä. Ei parantunut. Tai olen sitten vaan nykyisin liian herkkä tällaiselle "kirkasotsaisuudelle". Toki paljon antaa anteeksi sille ajalle ja sille naiviudelle joka on vallinnut Suomessakin vielä 60-luvulla jolloin minäkin lapsuuttani elin. Mutta tällä erää saa Lindgrenin sadut minulle riittää, tämäkin kirja lähtee Huutonetin kautta uusien lapsien luettavaksi. Arvosana: 8+/10. Ilon Wiklandin kuvituksesta plussa.
Yhteensä luettu: 2 kirjaa, 400 sivua.
