Kuulumisia

Mulla on tapana näköjään jäädä tauolle täältä aika ajoittain. Lukemista en kuitenkaan ole lopettanut vaikken tänne olekaan mitään kirjoittanut. Kirjalistasta selviää että olen lukenut tänä vuonna tähän saakka jo enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Syykin on selvä: äänikirjat.

Kun en erään kerran päässyt kirjastoon ja kirjahyllyssä ei ollut sillä hetkellä mitään kiinnostavaa etsin omaan kännykkääni sopivan sovelluksen ja latasin ensimmäisen äänikirjani Vaski-kirjastosta. Olin niin hurmaantunut että kuuntelin kirjan kokonaan. Sarjan seuraavat osat menivät hujauksessa kun ei tarvinnut lähteä nojatuolista minnekään vaan parilla napautuksella "hyllyssä" oli taas kaksi uutta teosta. Suosittelen kaikkia kokeilemaan!

Itselleni äänikirjat täyttävät monta tehtävää. Kärsin kroonisesta unettomuudesta ja usein pyörin tuntitolkulla vuoteessa saamatta unta. Äänikirjat muuttivat tilanteen täysin. Nykyisin kuuntelen noin 20 minuuttia äänikirjaa ja nukahdan samantien. Olen erityisherkkä äänille joten taloni alla tapahtuva yötäpäivää jatkuva metrotunnelin poraaminen (jota on siis kestänyt noin 1 1/2 vuotta jo) ja useasti toistuvat räjähdykset ovat koetelleet hermojani ja sitä vähäistäkin kärsivällisyyttä äänien suhteen. Kun taas kuulokkeista kuuluva miellyttävä lukijanääni ei häiritse minua ollenkaan! Kummallista mutta toimivaa.

Toinen paikka sänkyni lisäksi on julkiset kulkuvälineet, siirtymiset paikasta toiseen, odottelut lääkärin vastaanotolla, laboratorioissa jne. jotka täyttävät meikäläisen arjen aika tehokkaasti. Fyysisen kirjan lukeminen ei kiinnosta kun ympärillä ihmiset köhivät, rökivät ja kitisevät, keskustelevat häiritsevästi ja muutakin hälyääntä bussien/junien/metrojen, sairaaloiden ja terveysasemien tiloista löytyy. Äänikirjaa kuunnellessani taas rauhoitun, irtaannun ympäristöstäni ja saan nauttia samalla hyvästä kirjasta.

Lukijan äänelläkin on merkitystä. Eräs kirjasarja (The Giver) muutti lukijaa kesken kaiken ja osa teoksista piti sitten hakea fyysisinä kappaleina kirjastosta kun lukijan ääni oli liian häiritsevä. Myös sellaiset äänikirjat joissa on paljon musiikkia eivät sovellu minulle. Haluan kuunnella mahdollisimman tasaista äänimaisemaa enkä kestä äkillisiä äänenvoimakkuuden muutoksia tai taustamusiikkia kovinkaan helpolla. Varsinkin yöllä ne katkaisevat zen-tilan ja nukahtaminen siirtyy taas 10-20 minuuttia pidemmälle.

Beautiful Darkness

Picture from the publisher Little, Brown and Company.


Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittama "Beautiful Darkness" jatkaa "Caster Cronicles"-sarjaa toisena osana. Kirja alkaa siitä mihin edellinen osa, Beautiful Creatures päättyi. Uusia henkilöitä tulee mukaan niin caster-maailmasta kuin ihmisten maailmastakin.

Ethan tuntee että Lena kaikkoaa häneltä, Macanin kuolema painaa tytön mieltä ja hän syyttää itseään setänsä kuolemasta.ja siitä että valitsi Ethanin setänsä tilalta. Ethan yrittää saada kontaktia Lenaan mutta kuvioihin putkahtanut ärsyttävä caster-poika John häiritsee rauhan palautumista.

Ethan, Link ja Liv (Olivia) seuraavat Lenaa ja Johnia caster-tunneleihin ja löytävät itsensä kummallisesta yökerhosta jossa joutuvat pulaan. Lena antaa ymmärtää ettei halua olla enää Ethanin kanssa mutta poika ei tahdo luovuttaa. Hän uskoo että Ridley, Lenan serkku, ja John ovat jotenkin loitsineet Lenan häntä vastaan.

Tunneleissa seikkaillessaan ystävykset joutuvat kohtaamaan kammottavia asioita. Myös Ethanin tädin kissa, Lucille herättää kummastusta. Miten se osaa kulkea itsekseen eksymättä.

Juoni tiivistyy ja pojat seikkailevat yhä syvemmälle caster-maailmaan, Liv osallistuu matkaan ja joutuu miettimään osallisuuttaan sillä hänen pitäisi olla puolueeton tarkkailija, opiskeleehan hän Marionin johdolla Kirjastonhoitajaksi. Se ei kuitenkaan ole helppoa sillä Livin tunteet Ethania kohtaan sekoittavat pakkaa ja hänen apuaan tarvitaan määränpään saavuttamiseksi.

Kun Marion antaa Ethanille esineen hänen äitinsä menneisyydestä alkaa kerityä auki asioita joita Ethan ei olisi koskaan osannut kuvitellakaan. Äidin hahmo auttaa haudan takaa ja salaisuuksien kerä avautuu vähitellen.

Ethan, Link, Liv ja Lucille seikkailevat caster-tunneleissa löytääkseen ratkaisun Lenan käyttäytymiseen, kohtaavat pahuuden, mustia castereita, odottamattoman henkilön ja useita sellaisia joita eivät haluaisi tavata. Amma ja Sisarukset sekä Lenan sukulaisia omanlaisensa joukko kulkee omaa tehtäväänsä suorittamassa. Kun kohtaaminen tapahtuu ei kukaan tiedä kuinka käy. Loppuratkaisu on kitkeränsuloinen mutta onneakin mahtuu mukaan.

Kirja oli jännittävä eikä toisen kirjan kirousta tuntunut ollenkaan. Tykästyin tähän sarjaan niin että jatkoakin luen varmasti. Arvosana: 9/10.

Beautiful Creatures

Picture from the publisher Little, Brown and Company.

Innostuin niin The Giver-sarjan Gathering Blue-kirjan innoittamana lainaamaan muitakin äänikirjoja Turun alueen Vaski-kirjastosta että tämä tuli kuunneltua parissa päivässä ja seuraavakin on jo ladattu puhelimeen.

"Beautiful Creatures" on Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittaman Craster Chronicles-sarjan ensimmäisen osa. Osia on julkaistu tähän mennessä neljä pääosaa sekä väliosia ja lisäosia tulee edelleen. Samaan maailmaan sijoittuva rinnakkaissarja käsittelee tämän kirjan hahmoja. Ensimmäisestä kirjasta tehtiin myös samanniminen elokuva joka ei oikein menestynyt. Kävin sen katsomassa eikä se minuakaan vakuuttanut vaikka tämäntyyppiset yleensä uppoavat minuun. Tuntui ratsastavan Twilight-aallolla muttei yltänyt lähellekään niiden hurmosta. Kotimaassaan leffa floppasi ja kriitikot tyrmäsivät sen.

Kirjana tämä tuntui ihan mukiinmenevältä, lukijan ääni oli ilahduttavan värikäs ja pientä dramatisointiakin oli laitettu mukaan. Lukijan ääni kuljetti aivan eri poluille kuin leffa ja siitä olin ihan tyytyväinen.

Kirjan päähenkilönä on pikkukaupungin teinipoika Ethan Wate joka näkee outoja unia joissa vierailee salaperäinen tyttö. Kun syksyllä koulu taas alkaa Ethan huomaa kauhukseen ja kiinnostuksekseen että hänen uniensa tyttö on kouluun juuri muualta siirtynyt tyttö. Lena Duchannes on caster, yliluonnollisten olentojen sukua. Ethan tuntee yhteyden heidän välillään voimistuvan ja ajautuu Lenan kanssa yhteen. Kaikki eivät siitä tykkää kuten arvata saattaa ja heitä erillään pitäviin voimiin kuuluvat niin Lenan setä Macan kuin Ethanin täti Amma. Koulussa nuoria dissataan oikein urakalla mutta nuoria vaanivat vaarat ovat vasta edessä.

Kirja kulkee tämän lajityypin kulkureitillä teiniromanssin sääntöjen mukaisesti mutta ei sorru pahimpiin imelyyksiin. Kertojaäänenä oleva Ethan on jotenkin raikas ja tuntui että pääsin hänen päänsä sisään mainiosti. Eihän tämä mikään erikoinen kirja ollut mutta ihan mukavaa ja viihdyttävää tätä oli kuunnella. Arvosana: 7,5/10. Kirjan oli kuunnellut englanniksi Cherie ja Reta oli lukenut sen suomeksi.

Gathering Blue

Picture from the publisher Houghton Mifflin Harcourt.

Lois Lowryn "Gathering Blue" jatkaa The Giver-kvartetin toisena osana. Kirja ei jatku suoraan samoin henkilöin avausosasta kuten "The Giver"-arvostelussani ajattelin. Kirjan maailmassa on tapahtunut jonkinmoinen romahdus, kuinka pitkä aika sitten, se ei käynyt itselleni selväksi. Tapahtumapaikkana on Kylä, sen pieni ja alkeellisissa oloissa elävä väestö sekä Neuvosto jotka asuvat vanhassa kirkossa. Myöhemmin itselleni selvisi että tämä Kylä on yksi The Giver-kirjan Yhteisöistä sen jälkeen kun Jonas käynnisti muutoksen lähdöllään.

Kirjan päähenkilö on orpo Kira, kampurajalkainen nuori tyttö jolla on taiteellinen silmä ja taito ilmaista se värien kautta. Hänen äitinsä oli kutoja joka korjasi Laulajan viittaa ja tämä tehtävä periytyy Kiralle äidin kuoltua. Kira ei ehtinyt kuitenkaan oppia lankojen värjäämistä äidiltään joten hän pääsee erään vanhan naisen oppiin. Sinne mennäkseen hänen täytyy astua metsään, jossa piileksii hurjia hirviöitä jotka voivat raadella ihmisen hengiltä. Kiran isälle kävi juuri näin metsästysretkellä ennen Kiran syntymää.

Tai ainakin näin hänelle on uskoteltu. Petoksen kerä alkaa avautua pikku hiljaa ja Kira tajuaa ettei kaikki ole kylässä hyvin. Hänen apunaan häärii pikkuinen Matty Branchie-koiransa kanssa sekä nuori puuseppä Thomas. Kuka itkee kellarissa öisin? Miksi Vandhara pelottelee ja uhkailee Kiraa ja miksi neuvosmies Jefferson valehtelee Kiralle? Kun Matty lähtee vaaralliselle retkelle tuodakseen ystävälleen lahjan Kira yllättyy kuulessaan paikasta jonka olemassaolosta hän ei ole tiennyt. Kuka on mies sinisessä paidassa ja mitä hän haluaa Kirasta?

Kirja on loistava! Kuuntelin tämän äänikirjana ja monena iltana taistelin unta vastaan että saisin kuulla vielä pari lausetta. Kirjan lukija saa hahmot eläväksi ja jokainen henkilö tuli iholle. Jännitin välillä niin että pidätin hengitystä. Ja tämän pitäisi olla "vain" nuorten kirja:) Arvosana: 10/10.

Solaris

Stanislaw Lemin "Solaris" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.3.2015. Kirja edustaa ns. vanhempaa sci-fiä ja sen kyllä huomaa. Vaikka Solaris on aikanaan ollut kova sana on se jäänyt auttamattomasti jälkeen nykypäivänä luettavalle spefi-kirjallisuudelle. Vaikka vuonna 1961 puolaksi julkaistu ja vuonna 1973 ranskannoksesta suomennettu kirja kuvastelee kirjoittajan omaa menneisyyttä holokaustista selvinneenä juutalaisperheen vesana ei se tarjoa nykylukijalle paljoakaan tutkisteltavaa.

Kirjan tekniikka on vanhentunutta, kaukokirjoitin, mikrofilmit ja kirjaston paperikirjoista kaiken tiedon hankkiminen lähinnä naurattaa vaikka itsekin olen sen ajan lapsi. Tekniikka ei kuitenkaan ole onneksi pääosassa tässä tarinassa vaan ihmisen suhde itseensä ja omaan kulttuuriinsa. Kirjailija pohdiskelee moraalia ja etiikkaa sekä ihmisen roolia maailmankaikkeudessa. Filosofiset ja psykologiset pohdinnat ovatkin kirjan parasta antia.

Kirja olisi kaivannut kustannustoimittajan ohjaavaa kättä sillä useat kirjan kirjastossa vietetyt ajanjaksot olisi voinut karsia kokonaan pois tai edes tiivistää niitä ja keksittyjen teorioiden esittäminen ja niitä tehneiden tiedemiesten tutkimusluettelot supistaa joksikin järkevän mittaiseksi osaksi. Nyt ne aiheuttivat sivujen ylihyppäämisiä ja turhautumista.

Solaris on planeetta jota on tutkittu lähes sata vuotta mutta mitään ei oikeastaan ole saatu selville. Planeetta on lähes kokonaan tietoisen "meren" peitossa ja ihmiset ovat perustaneet sille tutkimusaseman joka leijuu meren yläpuolella. Kirjan alussa psykologi Kris Kelvin saapuu tutkimusasemalle ja heti saapumispäivänään hän huomaa tulleensa paikkaan jossa kaikki on hullusti. Hänen tutkijakolleegansa käyttäytyvät kuin mielipuolet ja hän itse näkee näkyjä.

Kun seuraavana aamuna hänen vierestään löytyy jo edesmennyt tyttöystävä Harey on tilanne jo astetta mutkikkaampi. Miksi tutkija ei lähetä avunpyyntöä Prometheukselle josta hänet Solarikselle lähetettiin vaan hän alkaa sekoilla toisten kanssa jäi lukijalle mysteeriksi. Moni lukupiiriläisistä ajatteli että jonkinmoista rationaalista ja tieteellistä lähestymistapaa olisi olettanut parin kyberneetikon ja psykologin pystyvän toteuttaa. Sen sijaan herrat sulkeutuivat omiin huoneisiinsa, puhuivat turhan kryptisesti ja laiminlöivät täysin normaalin ajattelun ja toiminnan jättäytyen harhojensa valtaan.

Itse olin lukenut tämän nuorena "runotyttönä" joskus silloin 80-luvun alkupuolella mutta mitään muistijälkeä ei ole jäänyt kuten ei elokuvistakaan. Niitä on tehty kaksikin, Tarkowski omansa vuonna 1972 ja Sodenbergh vuonna 2002. Muualla blogistaniassa kirjasta on pidetty. Täältä löytyy Marile, Ketjukolaaja ja Tessa. Oma arvosanani: 7/10.

Tobi Lolness ja Elishan silmät

"Tobi Lolness ja Elishan silmät" päättää Timothée De Fombellen kaksiosaisen lasten- ja nuorten koskettavan fantasiakirjasarjan. Tobi on palannut Puuhun etsimään vanhempiaan ja Elishaa. Ensin maintut ovat joutuneet Jo Mitchin vankileirille yhdessä alhaalta kaapattujen kesiäisten kanssa ja jälkimmäinen on Leo Bluen vankina suuren pesän yhdessä tyhjistä munankuoreista.

Tobi pakenee etsijöitä ja vankeja kahmivia sotilaita pitkin puuta etsien samalla keinoa pelastaa perheensä ja rakastamansa tyttö. Hän pestautuu töihin Nils Amenille joka on kasvattanut puunhakkaajayritystään jäkälämetsien vallatessa yhä enenevässä määrin sairastunutta ja kärsivää puuta. Nilsin avulla pelastuu myös Asseldoren perhe jotka löytävät piilopaikan ryteikköisestä oksistosta jota luullaan asumattomaksi..

Ylhäällä puussa vangit raatavat puuhakekaivoksella. Sim Lolness on saanut Jo Mitchin vakuuttuneeksi siitä että hän paljastaa Balainan, liikkuvan puupalansa salaisuuden kevätpäivänseisauksena ja siihen saakka hänellä ja vangituilla neuvosmiehillä on aikaa selvitä hengissä. Sim pitää lukitussa luokkahuoneessa oppitunteja muille vangeille jotka samalla, aivan vartijoidensa silmien alla, suunnittelevat pakoa.

Samalla kaivoksella on myös iso joukko niityltä kaapattuja kesisäisiä jotka ovat surkeissa oloissa parakeissa odottamassa omaa loppuaan. Pikkuinen Kuunaamakin on vankina Jalamin, Mikan ja Lievin kanssa eikä kukaan tiedä miksi julma Tiikeri-vartija uhkailee kaikkia pakottaen heitä paljastamaan missä Tobi on.

Tarina poukkoilee puun eri osissa ja vauhtia ja vaaratilanteita löytyy hengästyttävään tahtiin. Kirjailija pysyy kutenkin rakentamasna tarinan vahtina ja lukija saa nauttia kekseliäästä sanankäytöstä, tarkasti rakennetusta juonesta, sydäntäsärkevän ihanista henkilöhahmoista ja jännityksestä joka kantaa loppuun saakka. Pidin kovasti tästä kirjasta kuten edellisestäkin osasta. Arvosana: 9/10.

Kirveenkantajat

Samuli Antilan "Kirveenkantajat" vie lukijan syvälle kivikautisen Suomen metsiin. Kirjan päähenkilönä on Vanhan Noita-Ahdin perilliset, hänen poikansa Kettu ja tyttärenpoikansa Ahti. Molemmat ovat noitia ja heimonsa arvostettuja jäseniä. Kirjan alussa Noita-Ahdin suku joutuu lähtemään pois synnyinsijoiltaan kun päällikö Koukun kanssa tulee riitaa. Uusi asuinpaikka valitaan ja sitä etsiessä nuori pojanvesa Ahti törmää vahingossa suuren noidan Nahkasuun aarteeseen.

Aikaa kuluu mutta aarre ei jätä poikasta rauhaan ja kun tulee tilaisuus anastaa tuo uskomaton vallan lähde Ahti toimii ajattelematta seurauksia. Siitä alkaa huima juoksu läpi seikkailuiden ja kaikenlaisten koitosten joka johdattaa Noita-Ahdin perilliset lopulta uuteen asuinpaikkaan. Kaikki eivät kuitenkaan selviä hengissä ja kirja onkin täynnä juonitteluja, kateutta, ankaraa omanedun tavoittelua ja ahneutta.

Kirjan naishahmot, Taivaansini (Ahdin äiti), Aamukaste ja Iltatuuli (Ahdin siskot) sekä Noki (metsäläisorja) ovat omalta osaltaan vaikuttamassa heimonsa elämään ja kuolemaankin. Naisilla ei ole samanlaista asemaa heimossa, he ovat lähinnä miesten vallan alla eleleviä synnyttäjiä ja kotitöiden tekijöitä mutta hyvin kirjailija saa heidänkin äänensä kuuluviin.

Pidin erityisesti Noesta joka kasvaa vahvaksi naiseksi kamalien lapsuuskokemusten, vielä kamalamman orjakokemuksen ja pakomatkansa jälkeen. Hän keksii tavan selviytyä nälänhädästä ja hänen sisäinen äänensä kantaa vaikeiden aikojen yli, häntä ei muserreta. Tosin lopussa toisen henkilön kohtalo syöksee hänet päätökseen josta ei ole paluuta.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoista lukea. Elämä on ollut kivikaudella kovaa eikä selviytyminen ole ollut helppoa suomalaisissa metsissä. Elintilasta on taisteltu paikallisen västön ja muualta tulleiden kanssa ja niukka ravinto kaavittu maasta, metsistä ja vesistöistä. Pakanuus on ollut vahvaa ja ihmisten elo tiiviisti sidoksissa luontoon, esi-isiin ja oman maan jumaliin. Tämä on paleofiktiota parhaimmillaan. Uuskumma-kustantamosta nousee näitä hemiä solkenaan, tykkään! Arvosana: 8/10.

Valo

M. John Harrisonin "Valo" avaa Kefahuchin Vuo-trilogian. Harrison voitti vuonna 2002 tällä kirjallaan James. T. Tiptree-palkinnon, vuonna 2004 Tähtivaeltaja-palkinnon ja oli ehdolla useaan muuhun merkittävään sci-fi-kirjallisuuspalkintoon.

Kirja etenee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Kirjassa on useita selkeitä päähenkilöitä, joista kaikki eivät edes ole ihmisiä, kuten esim. trilogian nimeä edustava Kefahuchin Vuo (singulariteetti ilman tapahtumahorisonttia) ja useat alienrodut sekä tietokonealgoritmit, mutta heidän tarinansa saa päätöksen ihan kirjan loppumetreillä. Alkuun minun oli hankala hahmottaa mistä tässä oikeastaan oli kyse mutta kyllä se siitä sitten selkeni kun vaan sitkeästi luin. Pidän siitä ettei loppu jäänyt avoimeksi sillä liian usein kirjailijan aivotuksista ei ota selvää.

Kirjassa on monia hauskoja yksityiskohtia jotka jäivät kutkuttamaan mieltäni ja luenkin mielelläni jatko-osat vaikkei tämä ehkä ihan huippuhyvä mielestäni ollutkaan. Monen "helpon" fantasiakirjan jälkeen tämä oli sellainen kirja jonka lukeminen ei oikein onnistunut pätkissä. Jouduin jatkuvasti plaraamaan taaksepäin kun en muistanut tapahtumia.

Kirja on monin paikoin vaikeatajuinen ja kvanttimekaniikan ja teoreettisen fysiikan perustiedot täytyy olla hallussa jotta saa irti kaiken siitä mistä kirjailija maalailee tulevaisuuden matkustustavan ja maailmoja erottavan todellisuuden kudoksen välillä. Kirjan suureelliset teemat voivat jättää kylmäksi mutta niitä ei kannata ohittaa jos aikoo saada kaiken irti tästä kirjasta. Kirja vilisee myös populaarikulttuuriviitteitä kirjoista, laulunsanoituksista ja tv-sarjoista. Itseltäni ne menivät pääosin ohi, johtunee osin siitä että luin kirjan suomeksi.

Valoa on kovin kehuttu, niin ammattikirjailijat kuin lukijatkin, itse en niin täysin syttynyt tälle. Katsotaan miten jatko-osien lukemisen jälkeen käy, saanko enemmän irti tästä Harrisonin luomasta sci-fi-maailmasta. Tosin oikeassa elämässä mulla olisi kyllä käyttöä tuon maailman kultivarille tai jopa räätälille. Oma arvosanani: 8.

Arra

Ystävänpäivän lukumaratooni jäi vähän tyngäksi tai oikeastaan peruuntui kokonaan kohdaltani kun sairastuin pahaan flunssaan. Kuume kaatoi sänkyyn eikä silmät kestäneet valoa saatikka tahmeat aivot vastaanottaneet kirjan sivuilta mitään. Joten jätin maratoonaamiset suosiolla toiseen kertaan.

Kirjallaan "Maresi: Punaisen luostarin kronikoita" Finlandia Junior-palkinnon voittanut Maria Turtschananinoffin "Arra" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.2.2015 joka sekin oli ilmestymisvuonnaan 2009 samaisen palkinnon ehdokkaana. Wikipediasta lainattua: "Turtschaninoffin romaanit Arra, Anaché ja Maresi sijoittuvat samaan fantasiamaailmaan. Arra oli vuonna 2009 ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi ja sai Svenska litteratursällskapet i Finlandin palkinnon vuonna 2010. Lokakuussa 2014 Turtschaninoff voitti Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Maresi."

Pikainen kierros osoitti että kirjasta oli kaksi kolmasosaa tykännyt kovasti ja yksi kolmasosaa lukijoista piti sitä pettymyksenä.

Itse pidin kirjasta kovasti. Olen lukenut tämän joskus aiemminkin mutten muistanut loppuratkaisua ja se pääsi yllättämään. Kirja on kovin sadunomainen ja sen kieli on kaunista ja soljuvaa, aivan kuin lukisi pitkää runoa. Kirja on helppolukuinen muttei missään nimessä tylsä. Vaikka aihe onkin sadunkaltainen kirjailija punoo tarinan kudokseen sellaisia ajatuksia jotka eivät lapselle aukeaisi.

Kirjan teemat olivat sydäntäsärkeviä, itse tyrskähtelin itkuun monasti. Lapsen heitteillejättö ja laiminlyönti, henkinen väkivalta ovat teemoja jotka koskettavat ja vihastuttavat itseäni. Osa lukupiiriläisistä suomi kirjailijaa epäuskottavuudesta esim. juuri päähenkilön lapsuusajan kokemusten vuoksi mutta itse koen että ne voisivat olla tosia. Se kuinka todennäköistä on että tuonkaltaisissa olosuhteissa Arra olisi jäänyt eloon sitä on vaikea sanoa. Ja tämä oli nyt kuitenkin fantasiasatukirja, ei dokumentti.

Päähenkilö kasvaa luonnonlapsena hiljaisuudessa oman perheensä hylkimänä pienessä Simoran kylässä. Erilaisten vaiheiden kautta hän joutuu lähtemään kotikylästään ja joutuu Lagoran-kaupunkiin siskonsa elätiksi. Elämä kaupungissa on erilaista mutta olosuhteet eivät muutu Arran kohdalla, se on edelleen raakaa ja hyljeksittynä ja syrjittynä hänen eristyneisyyttään ei riko mikään. Kunnes päästään satuosuuteen ja se prinssi saapuu. Helppoa ei ole sittenkään ja kaikki meinaa mennä pieleen mutta vaikeuksista selvitään, magiaakin nähdään ja Arrasta kasvaa vahva nuori nainen josta tarut kertovat vielä kauan.

Monen mielestä loppu oli epäuskottava. Minun mielestäni se oli satuun sopiva eikä siitä sen kummempaa tarkoitusta tarvitse kaivella. Kaikki kirjat eivät ole opettavaisia eivätkä taka-ajatus mielessä kirjoitettuja. Oma arvosanani on 9/10. Kirjan on aiemmin lukeneet myös Kirjamielellä, Kirjakaapin kummitus ja Eniten minua kiinnostaa tie- blogaajat.

Blogistanian toinen kesälukumaraton 2014

Kuva Denise Kerbs, CC BY 2,0
Logoksi muokannut Emmi T.

Taas se on täällä! Tämän kesän toinen lukumaratooni nimittäin. Tällä kertaa maratoonia vetää Lukutoukan ruokalista. Olen niin innoissani etten malttaisi odottaa huomiseen. Saattaa olla että aloitan jo myöhemmin tänä iltana koska säännöt sen sallivat mutta katson nyt ensin miten aamun asiointireissu sujuu. Säännöt ovat samat kuin viimeksikin mutta tässä vielä kertaus uusille maratoonariehdokkaille:

1. Kaikki 24 h aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratooniin.
2. Aloittaa voi mihin aikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin siten että enimmäisaika lukemiselle on 24h. Esimerkiksi aloitus 16.7. klo: 18.00 ja lopetus 17.7. klo: 18.00. Maratoonin saa aloittaa halutessaan jo 15.7. kunhan osa maratoonista luetaan 16. päivän puolella. Näin siksi että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti mutta ne lasketaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa.
5. Lukumaratoonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratoonin kuluessa.
6. Lukumaratoonin hashtaginä somessa on #lukumaraton

Kirjoja en ole vielä valinnut mutta viime kerrasta viisastuneena en ahnehdi niin montaa kirjaa lukupinoon kuin viimeksi mutta jotain vaihtelua pitää kyllä olla. Seuraan Twitterissä edelleen muiden edistymistä ja omia mietteitä tulee sinne lukemisen lomassa. Tällä kertaa teen blogipäivitykset vasta jälkikäteen ettei se sotke lukemistani. Muiden blogien lukeminen lukumaratoonin aikana jäänee sekin seuraavalle päivälle koska se vie eniten aikaa. Joten jos osallistut maratooniin ja sinulla on twitter-tili voit jättää kommentteihin oman osoitteesi. Nähdään siellä!

Angelika ja kuningas

"Angelika ja kuningas" jatkaa Sergeanne Golonin Angelika-romaanisarjaa. 1600-luvun Ranskaan ja Aurinkokuninkaan hoviin sijoittuva tarina jatkaa siitä mihin edellinen kirja jäi. Tämäkin osa sai minut hurmaantumaan eikä ollenkaan ärsyttänyt Angelikan huumaava kauneus ja kaikki muut hömpähtävät osuudet. Viihdettä parhaimmillaan!

Kirjan alussa Angelika on jo naimisissa toisen miehen kanssa sillä ensimmäinen puoliso, kreivi de Peyrac joutui kuninkaan silmätikuksi röyhkeällä käytöksellään ja ansaitsi lopulta onnettoman oikeudenkäynnin seurauksena roviolla polttamisen. Markiisi du Plessis-Bellieèr on tuttu Angelikan menneisyydestä ja kreivin leskirouva aikookin nyt päästä hoviin hinnalla millä hyvänsä. Kun se ei muuten onnistu niin on naitava joku "tärkeä". Markiisi on juuri tällainen, kuninkaan jahtimestari ja suosikkiupseeri. Philippe inhoaa naisia, on heille kylmäkiskoinen ja käyttää heitä vain hyväkseen mutta se ei estä Angelikaa haaveilemasta onnellisesta avioliitosta. Kun kaikki alkaa raiskauksella eikä rahakas ja kiristyksellä alkava avioliittosopimus saa miestä lämpenemään Angelikan tunteille nainen alkaa punoa omia juoniaan päästäkseen kuninkaan suosioon. Siinä hän onnistuukin ja lumoaa kauneudellaan ja viisaudellaan sekä Ludwig XIV:n että hänen huikentelevaisen hovinsa. Kilpailijattaria löytyy ja juonitteluihin käytetään yhtä paljon aikaa kun loputtomien tanssiaisten ja juhlien suunnitteluun. Kuninkaan rakastajattaret Louise de la Valliére ja Athènais de Montespan ovat Angelikan ystäviä mutta myös vihollisia. Hovielämä maistuu ihanalle ja madame du Plessis-Bellièr nauttii täysin rinnoin elämästään.

Jonkin aikaa elämä tuntuu helpommalta ja Angelikan edellisestä avioliitosta jääneet pojatkin pääsevät tärkeisiin tehtäviin kuninkaan hoviin ja pian Angelika alkaa odottaa lasta uudelle puolisolleen. Elämä hovissa on kuitenkin haastavaa ja jopa vaarallista ja Angelika joutuukin huomaamaan että kuninkaan suosio on oikukasta ja se voi olla jopa henkeä uhkaavaa. Kun Philippekin kuolee sodassa joutuu Angelika jälleen vaikean tilanteen eteen. Mutta mitä paljastuukaan kirjan lopussa, joku menneisyyden henkilö tulee uudelleen naisen elämään. Tämä osa oli vieläkin parempi kuin aloitusosa, tykkäsin! Arvosana: 9/10.

Angelika

Sergeanne Golonin (oikealta nimeltään Simone Changeux) "Angelika" aloittaa 13-osaisen Angelikasta kertovan historiallis-romanttisen seikkailukirjasarjan jota luen uudelleen sitten nuoruuteni. Muistelin ennestään että tämä herätti huomiotani monellakin tapaa eikä ollut vain kertakäyttöromaanina 70-luvun nuoren tytön romantiikan kaipuuseen. Nyt aikuissilmin ja kriittisenä lukijana kirja on kestänyt hyvin aikaa, on edelleen samalla tavalla kiinnostava ja uudelleenluvun arvoinen. Yllätyin siitä että tämä lyö selkeästi laudalta uusimmat (paranormaalit) romanssi-kirjat sekä pari muuta sarjaa jotka ovat luettuina mutta vielä arvostelematta.

Kirjan päähenkilönä on nuori maalaisaateliston villinä ja vapaana kasvanut omapäinen tyttö, Angelika de Sancé. Tyttö elää Monteloupin paronin tyttärenä Poitoulaisten alustalaislasten kanssa kylillä ja metsissä juosten tajuamatta että se kaikki on pian ohitse. Angelikasta kasvaa hurmaavan kaunis neito jota tavoittelevat niin lapsuuden leikkitoverina ollut, myllärinpoika Valentine ja Nicholas-paimen, alustalaisen poika. Angelika naitetaan kuitenkin vastentahtoaan naapurilinnan ruhtinaalle, kreivi Joffrey de Peyracille, joka on kuuluisa rumuudestaan ja paholaismaisuudestaan.

Angelika naitetaan kreiville isän tekemän sopimuksen vaihtokaupaksi ja tyttö on kauhissaan luullen elämänsä olevan ohitse. Mutta mitäpä hän ei tekisi läheistensä hyväksi, erityisesti isän joka on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Kun vielä tytön kaksi vanhempaa veljeä kapinoivat isän tahtoa vastaan ja menevät kuka merille kuka pappisseminaariin on Angelikan vaan tyydyttävä pelastamaan sukulinna veloistaan.

Kirja seurailee Angelikan tarinaa avioliiiton vaikeasta alusta, Ranskan provinssien poliittisesta juonitteluista itse kuninkaan veljenpojan salaliittoon. Kirjan naiskuva on aikaamme nähden naiivi, nainen on selkeästi miehen alainen, on se sitten puoliso, isä tai veli. Nykypäivän feminismi tuskin katsoo hyvällä tämän ajan naiskuvaa. Toki päähenkilö on perinteisen tuittupää ja kapinallinen jotta saadaan tarpeellinen jännite. Mutta Angelika on paljon muutakin. Ehkäpä oman aikansa feministi on liian voimakas termi mutta vahva nainen hän kuitenkin on. Hän luo omaa kohtaloaan määrätietoisesti, rakentaa suhteita tavoitteenaan päästä hoviin ja onnistuu selviämään kamalasta kohtalostaan pystypäin.

Kirja sijoittuu Ranskaan, Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikakaudelle ja on historiallisesti todenmukainen. Kirjailija sai aikoinaan aikamoista huomiota ja tuli maailmankuuluisaksi Angelika-romaanisarjallaan. Wikipedia tietää kertoa että: "Anne Golon on aloittanut koko Angelika-sarjan uudelleenkirjoittamisen. Se sisältää paljon ennen julkaisematonta materiaalia ja tulee olemaan 20-osainen. Viimeinen osa Angélique et le royaume de France sisältää vain ennen julkaisematonta materiaalia." Itse ajattelin lukea nyt suomennetut osat ja katsotaan sitten toteutuuko tuo suunnitelma jolloin luen viimeisen osan jos se suomennetaan. Ranska ei taivu niin että sillä kielellä saisin luettua kokonaisen romaanin verran. Kirjoista on tehty myös elokuvasovituksia joita muistan joskus televisiosta katsoneeni. Wikin mukaan: "1960-luvulla tehtiin viisi erittäin suosittua elokuvaa ensimmäisten romaanien pohjalta." Arvosana: 9/10.

Lukumaratooni on päättynyt

Blogistanian kesälukumaraton 2014 on osaltani päättynyt. Tämä oli kivaa ja tätä tahdon tehdä toistekin. Päällimmäisenä jäi mieleen:

• Päänsärkyisenä lukeminen kostautuu, kannattaa levätä ensin.
• Somessa ei kannata roikkua jos haluaa keskittyä lukemiseen.
• Nuku edellisenä yönä riittävästi.
• Ruokaa kannattaa varata valmiiksi, kokkaus kesken lukemista häiritsee.
• Kuvia blogia varten ei kannata ottaa koko ajan, häiritsee keskittymistä ja lyhentää lukuaikaa.
• Älä ahnehdi liikaa kirjoja, valitse vain sellaisia joita haluat juuri nyt lukea.
• Nauti lukemisesta äläkä tee itsellesi paineita siitä kuinka monta kirjaa muut ovat jo lukeneet.

Noloa oli se että kuvittelin lukevani nopeammin ja saaliiksi jäi kuitenkin vain 719 sivua. Luin kolme kirjaa joista viimeinen jäi kesken, 46 sivua vaille loppua.

Kiitos kaikille lukumaratooniin osallistuville, somessa tai täällä blogissa kommentoineille ja tsempanneille! Nähdään seuraavassa lukumaratoonissa:) Blogaan luetuista kunhan vedän ensin hiukan henkeä.

Lukumaratooni alkaa!

Luku-urakka alkoi klo: 16.45 kahvin ja itseleivottujen sämpylöiden kera. Päänsärkyisenä lukeminen ei ole herkkua mutta urheasti aloitin sarjakuvaversiolla Game of Thronesin ykkösosasta. Lukeminen ei onnistunut silmälasit päässä kun päänsärky pahensi silmien kuntoa. Kahvit juotuani istahdin lukutuoliini ja aloin lukea.

Klo 18.20 seuraava tauko ja hieman särkylääkettä naamariin ja teetä kyytipojaksi. Päänsärky ei hellitä, lukeminen on hidasta ja silmiä särkee. Sivuja luettu vasta 45. Lepään hetken sohvalla ja jatkan sitten lukemista. Yritän vältellä somea parhaani mukaan etten harhaudu sivupolulle. Tsemppiä muille lukijoille!

Blogistanian kesälukumaraton 2014

Kuva Maria Carole.

Viime kesänä oli kaksi aiempaa lukumaratoonia joihin en uskaltanut lähteä mukaan mutta tällä kertaa päätin että pitäähän tätä edes kokeilla. Maratoonia luotsaa Annami Anna minun lukea enemmän-blogissaan. Osallistujia on huimat 41 itseni mukaan lukien. Säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kaikki 24 h aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratooniin.
2. Aloittaa voi mihin aikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin siten että enimmäisaika lukemiselle on 24h. Esimerkiksi aloitus 19.6. klo: 18.00 ja lopetus 20.6. klo: 18.00. Maratoonin saa aloittaa halutessaan jo 18.6. kunhan osa maratoonista luetaan 19. päivän puolella. Näin siksi että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti mutta ne lasketaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa.
5. Lukumaratoonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratoonin kuluessa.
6. Lukumaratoonin hashtaginä somessa on #lukumaraton

Hurtan koodeksi

Kuva täältä.

12.3.2014 fantasialukupiirin kirjana Pasilan kirjastossa oli novellikokoelma "Hurtan koodeksi". Paikalla oli myös kirjailijavieras, yksi kirjan kirjoittajista, Tuomas Saloranta joka on myös toimittanut ja taittanut kirjan (ja on Kuoriaiskirjat-pienkustantamon omistaja). Hurtan koodeksi on kokoelma novelleja, kuvia ja runoja. Kirja on kunnianosoitus kirjailija ja keräilijälegenda Boris Hurtalle ja hänen 25-vuotis kirjailijauralleen. Kuvat ja tekstit ovat suoraan suunnattuja Borikselle, kirjailija- ja keräilijäpiireissä tunnetulle miehelle joka mullisti suomalaisen kauhugenren. Boris Hurtta, siviilinimeltään Tarmo Talvio, on eläkkeellä oleva poliisi joka rakastaa kirjoja, kirjoittamista ja kirjojen keräilyä. Hänen innokkuutensa niin keräilijänä kuin kirjanharrastajanakin on tullut kuuluisaksi kirjallisuuspiireissä. Hänen mittava tuotantonsa on tutustuttanut useita sukupolvia kauhukirjallisuuden kiehtovaan maailmaan. Kirjailijan ihailijakuntaan kuuluu kirjoittajakolleegojen lisäksi monia muita, kauhusta ja kirjoista kiinnostuneita lukijoita itseni mukaan lukien.

Koodeksin novellit, runot ja kuvat ovat kunnianosoitus ja lahja Hurtalle ja se näkyy kirjan sisällössä. Tekstit ovat täynnä sisäpiiriviittauksia ja muita pieniä kummallisuuksia. Tämä jakoi lukupiirin lukijakuntaa hieman. Osa piti niistä, osa ihmetteli ja koki ettei oikein saanut otetta kaikista teksteistä. Itse herkuttelin lainauksilla, viittauksilla ja hykertelin tyytyväisena hoksatasseni pieniä vinkkejä asioista joita Hurtan elämää ja tuotantoa tuntemattomat tuskin huomaavatkaan. Oli tekstit sisäpiiriläistä tahi ei, tekstien taso vaihteli huimasti. Osa oli selvästi päässyt mukaan vain siksi ettei tämä kirja ollut alunperinkään tarkoitus olla laajemmalle lukijakunnalle suunnattu. Tästä Saloranta mainitsi että karsintaa olisi tehty enemmänkin mikäli kirja olisi tehty varsinaiseksi antologiaksi. Nyt kaikki halukkaat pääsivät kirjaan mukaan.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa on 14 novellia/raapaletta/runoa. Toisessa osassa on yksi pitkähkö novelli, kolmannessa osassa jälleen 14 kirjoitusta ja viimeisessä neljänneksessä Stepanin koodeksi, joka koostuu viidestä eri novellista jotka kaikki käsittelevät samoja henkilöitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Kirjan viimeinen puolisko on julkaistu myös erillisenä pokkarina jossa näiden tekstien lisäksi on itse Hurtan kirjoittama jatkokertomus sekä viisi uutta novellia. Itse pidin juhlakokoelmassa eniten Juha Salmisen Kakskerran hamsterista, Tero Niemen ja Anne Salmisen Rovaniemen kuilusta sekä lopun Stepanin koodeksin novelleista.

Lukupiiriläisiä puhututti se kuinka haastava laji raapaleiden kirjoittaminen on. Kirjassa olevista raapaleista osasta oli tykätty, ne kevensivät kivasti kokonaisuutta, mutta osa tuntui varsin mitättömiltä. Mieshahmojen runsaus selittynee osin sillä että lähes jokaisessa novellissa on jollain tapaa Boris Hurtan-tyylinen hahmo päähenkilönä. Pienenä kuriositeettinä Saloranta mainitsi että Boriksella on kuulemma erään novellin mukaisesti tapana ostaa oikeasti ihmisiltä heidän sielunsa ja säilöä ne lasipurkissa olohuoneensa hyllylle. Tämä aiheutti aikamoista hilpeyttä kuulijoissa mutta sopinee kyseisen herran spefi-olemukseen mainiosti.
Arvosana: 8/10.

Sudenveri

Kuva täältä.

Jenny Kangasvuon esikoisteos "Sudenveri" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.12.2013. Kirja voitti ilmestymisvuonnaan 2012 Kuvastaja-palkinnon. Kangasvuo on kirjoittanut jo vuosia novelleja ja muita kirjoituksia ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Sudenverikin on alkujaan kirjoituskilpailuteos jolla Kangasvuo voitti kustannussopimuksen. Tämä kaikki näkyy hänen kirjassaan. Se on ehyt kokonaisuus jossa kahdessa aikatasossa kulkeva kerronta kolmen vahvan naisen elämästä hivelee lukijan mielikuvitusta. Entä jos näitä muodonmuuttajia olisikin olemassa, tässä kirjassa se tuntuu uskottavalle. Tämä on raikas henkäys hieman tunkkaisesta genrekirjallisuudesta jotka pääosin tulevat amerikanmaalta. Kirjan pohjoinen ulottuvuus tuo tuttuuden lisäksi jotain kansallismielistä ja pienen pohjoisen maan asukkaan ylpeyttä lukijan mieleen. Tässä tarinassa sanansa saavat niin vanheneva suvun matriarkka kuin nuoremman polven perillinenkin joka ei tahdo alistua suvun sääntöihin sekä pakanayhteisössä elävä Marraskuu, Vargan tyttöystävä.

Kirjan päähenkilö, taidemaalari Varga, on nuori nainen joka on lähtenyt pois synnyinsijoiltaan ottaakseen välimatkaa isoäitiinsä, sukuunsa ja menneisyyteensä. Mutta samalla myös laumaansa. Onhan nainen myös muodonmuuttaja, ihminen joka kykenee muuttumaan sudeksi halutessaan. Susihahmossaan Varga oli lauman jäsen, kulki lauman mailla pohjoisessa, metsästi ja paritteli. Mutta hän ei hyväksynyt Marttaa, suvun ja lauman johtajaa, oman elämänsä määrittelijäksi. Hän lähti kauas pois, muutti nimensä ja alkoi elää ihmisruumiissa.

Kunnes eräänä päivänä hänen ovelleen ilmestyy poika. Rasmus on sekamuotoinen, karvainen, ei oikein ihminen eikä ihan susikaan. Varga haluaa häätää pojan takaisin lauman luo, ei halua että Martta tulee etsimään poikaa, hän ei halua sekaantua. Mutta poika ei suostu lähtemään. Niin yhteiselo alkaa vaivaannuttavissa tunnelmissa ja asia muuttuu vieläkin sekavammaksi kun Vargan rakastettu Marraskuu tulee kylään ja pojan on muututtava "koiraksi" ettei epäilyksiä herätetä. Varga salaa susipuolensa Marraskuulta sillä lauman suojeleminen paljastumiselta on kaikkein tärkeintä. Siksi Marttakin lähtee pojan perään.

Martta saapuu etelään ja yrittää pakottaa pojan ja Vargan tahtoonsa mutta ei onnistu.
Kirjan vahvat naiset ovat mieleeni, heidät kuvataan kukin aikakautensa ja taustojensa valossa mutta niistä luodaan ehyt kokonaisuus jossa jokainen saa äänensä kuuluviin ja lukija pystyy hyvin samaistumaan kunkin hahmon ajatuksiin. Susien kuvaus on uskottavaa ja todentuntuista. Laumahierarkia ja eläimellinen meno olivat huumaavia. Kirjan parhaita hetkiä itselleni olivat kuvaukset susista, lauman dynamiikasta ja kuinka sukupolvi toisensa jälkeen Martta ja muut joutuivat selvitymään kahtiajakoon ihmishahmon ja susihahmon välillä sekä ulkopuolisen maailman haasteisiin. Lempihahmoni oli Marraskuu. Arvosana: 10/10.
Kirjaa on luettu mm. Tähtivaeltajassa, Morren maailmassa ja Vinttikamarissa.

Viivamaalari

Kuva täältä.

Anne Leinosen "Viivamaalari" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 12.2.2014. Kirja oli suurimman osan mielestä lukijoita pettymys. Kirja tuntui raakileelta, luonnokselta ja  ideoiden kierrättäjältä joka olisi saanut käydä editointikierroksen vielä useasti läpi. Ihmeteltiin sitä miksi tämä ylipäätään on päässyt julkaisukynnyksen yli sillä kirja tuntui kotikutoiselta ja täysin keskeneräiseltä. Aivan kuin kirja olisi kirjoitettu alunperin novellikokoelmaksi joka on sitten yritetty väkisin venyttää romaaniksi saakka. Kirjailija itse on myös kustannustoimittaja ja opettaa kirjoittamista joten luulisi että kirjan toimittaminen olisi myös tuttua huttua ja omaa kirjallista tuotostaan kohtaan osaisi olla myös riittävän kriittinen jottei päästäisi tämmöistä sammakkoa ulos uunista.

Siitä kaikki olivat yksimielisiä että kirjan esittämät teemat olivat mielenkiintoisia ja niitä kehittämällä ja pidemmälle pohtimalla olisi kirjastakin tullut lukukelpoinen. Juoni ei ollut kummoinenkaan, alku takkusi niin että moni aikoi luovuttaa kesken. Kirjan alkupuolisko kestää ja kestää eikä asiat etene. Teemat esitellään sivukädellä ja asioihin hypätään niitä sen kummemmin esittelemättä. Vertasimme tätä aiemmin lukemaamme Janos Honkosen kirjaan jossa surrealismia oli käsitelty taidokkaasti ja lukijan mukaansatempaavalla tavalla. Kirjan teemoissa oli muutenkin yhteneväisyyksiä mutta kaikki osa-alueet menivät kyllä yksi-nolla Honkosen hyväksi.

Kustantaja maalailee kirjan olevan "maaginen romaani" mutta sitä ei kyllä kirjasta löytynyt kaivamallakaan. Uskonnolliset viittaukset yliluonnollisten enkeleiden olemassaoloon lähinnä ärsyttivät vaikka jonkun mielestä niiden käsittely "pahiksina" olikin virkistävää. Henkilöhahmoista tykkäsin Ursulasta, viivamaalarista. Hänessä oli tasoja joita soisi olevan itse kirjassakin. Virkistävää oli myös scfistinen säväys kirjan keskivaiheilla. Siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Esille tuli myös vertailu aiemmin lukemaamme Leinosen yhteistyössä Eija Lappalaisen kanssa kirjoittamaan kirjaan joka sekin oli osaltaan keskeneräinen. Ihmettelimme sitä että tämän kirjan tyyli ja kirjallinen taitotaso olivat kuin eri kirjailijan kynästä. Harmillistä sinänsä sillä tällä kirjalla oli kuitenkin potentiaalia. Eräs lukupiiriläinen ei päässyt paikan päälle mutta oli tykännyt kovasti kirjasta. En osaa sanoa hänen perustelujaan mutta näinhän se on, toiset tykkää ja toiset ei. Oma arvosana: 6/10.
Kirjaa on luettu myös Routakodossa, Hesarissa ja Järjellä ja tunteella-blogissa.

Kaiken yllä etana

Kuva täältä.

Janos Honkosen esikoiskirja "Kaiken yllä etana" oli fantasialukupiirin kirjana 13.11.2013.
Osuuskumman sivulta löytyy myös kirjatraileri. Kirjailijan kotisivut löytyvät täältä.

Kirjailija itse oli paikalla vastaamassa kysymyksiimme ja niitähän meillä riitti. Honkonen kertoi myös kirjan tekoprosessista ja kuinka aihe tähän kirjaan hänelle tuli. Minusta juuri nämä kirjailijatapaamiset ovat niin mahtavia koska kirjasta saa aivan erilaisen kuvan kun sen luoja saa kasvot ja äänen. Itse luomisprosessi on niin mielenkiintoinen ja haastava että kuuntelen aina suu ymmyrkäisenä lahjakkaiden ihmisten sanoja. Keskityin nyt niin aktiivisesti kuuntelemaan Honkosen puhetta että muistiinpanoni ovat lähinnä ransakalaisia viivoja ja nyt en saa niistä mitään tolkkua. Yritän muistella nyt jotain kuitenkin.

Honkonen on koulutukseltaan laskennallinen kielitieteilijä ja on ehtinyt työskentelemään monenlaisissa työtehtävissä. Hän on esim. yksi mies suomalaisen kulttileffan, Iron Skyn, tekijäpoppoossa ja hän soittaa thereminiä mm. Älymystö- ja Radiokatvebändeissä. Kirjoittajan tausta vaikutti moneen seikkaan kirjan synnyssä.

• kirjan sekä e-kirjan saa Creative Commons-muotoisena eli sen kopioiminen epäkaupalliseen käyttöön on sallittua
• kirja on saanut kulttuurivaikutteita monesta maasta
• Art Deco-henkinen kansikuva (josta Honkonen oli aivan hurmaantunut) ja kirjatraileri sekä kirjan taitto on kirjailijan avopuolison, Heli Hintikan tekemiä (Hintikan kotisivu)
• Imaen, Arren ja Mashan kolmiodraama keskeisessä roolissa
• dialogin puute tarkoituksellista
• Mashan yksinpuhelut olivat transkriptioksi suunniteltuja
• sukupuolten epätasa-arvo tarkoituksellinen valinta viraston virkamiesten ollessa lauteilla mutta läpäisee kyllä muuten Bechdelin testin
• vapaamielinen ote sukupuolisuhteisiin miellyttävää
• poliisin rooli oli erityisen pelottava

Aika onneton on toi muistiinpanosivu joten katsokaa hyvät ihmiset noista muista blogeista tarkemmat arviot sillä tämä oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Odotan innoissani seuraavia Honkosen kirjoja:)

Kirjaa on luettu esimerkiksi Kirjasfääri-, Kujerruksia- ja Kirjavinkit-blogeissa ja täältä voit lukea kirjailijan haastattelun. Oma arvosana: 8/10.

Pandemonium: Rakkaus on kapinaa

Kuva täältä.

Lauren Oliverin "Pandemonium" jatkaa Delirium-trilogiaa sarjan toisena osana. Edellinen osa päättyi siihen kun Lena ja Alex pakenivat Portlandin Rajalle mutta vain Lena pääsi aidan yli Korpeen. Hän näki kuinka Alexin kimppuun käytiin ja tätä ammuttiin. Pandemoniumin alussa Lena on palannut Yhteiskuntaan vastarintaliikkeen nimissä. Hänelle on annettu uusi henkilöllisyys, hänelle on tehty feikki proseduuriarpi ja hän vakoilee DVA:n riveissä vastarinnalle hyödyllisiä tietoja.

"Deliriasta vapaa Amerikka"-liikkeen johtohenkilön poika Julian ja Lena joutuvat yhdessä suureen vaaraan ja he tutustuvat toisiinsa epätavallisissa olosuhteissa. Parin välille alkaa muodostua lämpimiä tunteita ja heidän matkansa jatkuu yhdessä monenlaisten tapahtumien kautta maan alla elävien "synnynnäisesti vajavaisten", Yhteiskunnan karkoittamien vammaisten luokse ja sieltä ulos ja ylös Hobokeniin, Pelastus-nimiseen kotipesään. Mikään ei tietenkään mene niin kuin pitäisi ja heidät löydetään. Alkaa monimutkainen operaatio jossa osansa saa niin Lena ja Julian kuin Korppi ja Nastakin.

Kirja etenee vuoroin menneisyydessä ja vuoroin nykyisyydessä kerien auki Lenan tarinaa. Kun hän pääsi Rajan yli Korpeen hän juoksi paeten silmissään näkyvää kauhukuvaa kuolevasta Alexista ja ainoa joka kantoi häntä eteenpäin oli se ettei Alexin kuolema saanut tapahtua turhaan. Hän juoksi niin kauan kuin pystyi ja lopulta uuvahti ja luuli itsekin kuolevansa.

Lena tulee pienen selviytyjäjoukon pelastamaksi ja aloittaa hitaan toipumisen. Pikku hiljaa hän tutustuu Rochesterin kotipesän ihmisiin ja ottaa pian osaa leirin ylläpitämiseen. Hän aloittaa uudelleen juoksemisen ja vahvistuu lähes entiselleen. Hän saa tehtäväksi tarkistaa viestit joilla vastarintaliike ja Rajan takana olevat kannatusjoukot viestivät. Eräänä päivänä kaikki muuttuu. Jotain on mennyt pieleen eikä heille jää aikaa enää mihinkään. Yhteiskunta on lopulta löytänyt heidät.

Vain kourallinen leiriläisiä selviytyy yllätyshyökkäyksestä ja he matkaavat nälkäisinä ja maahaniskettyinä kohti Hartfordia. Enää ei Yhteiskunta pidä Korpea asuttavia Invalideja pelkkinä hylkiöinä joista ei tarvitse piitata. Parannetuillekin selviää useiden vastarinnan tekemien sabotaasitöiden seurauksena että Korpi on totta. Tähän asti satuina pidetyt invalidit aiheuttavat nyt pelkkää hätäännystä ja harmia. Korppi ja Nasta vievät pienen kotipesästä selvityneiden joukkion New Yorkin kaupunkiin. Kirjan lopussa Lenalle selviää kuka on Kryptan vanki numero 5996 ja toinenkin tärkeä henkilö menneisyydestä näyttäytyy.

Tässä kirjassa toimintaa oli kiitettävästi eikä Pandemonium ollut tyypillinen trilogian keskiosa vaan piti lukijan kyllä otteessaan ja oli jopa parempi kuin ykkösosa. Jos ensimmäinen osa oli vielä selkeästi nuorten kirja niin tämä osa on jo nuorten aikuisten/aikuisten kirja ihan sisällön väkivallan vuoksi sekä pohdiskelevan juonenkulun kannalta.  Tietenkin tämäkin kirja loppuu jännittävään kohtaan. Pitäähän lukija saada kunnolla koukkuun ja odottamaan kuumeisesti trilogian päätösosaa. Kirjaa on luettu esim. Kaleidoscope-, Yöpöydän kirjat ja Lopunajan lauseet-blogeissa. Oma arvosana: 9/10.