sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Siivousintoilijat ulkovaraston kimpussa

Jalat tärisee ja lonkka huutaa hallelujaa, vaatteet on aivan siitepölyssä ja kolme ampiaisen pesää on poistettu ulkovarastosta. Tänään iski kamala tarmonpuuska, tai oikeammin pihan lapset ehdottivat että laitetaanko takapiha kesäkuntoon. No mepä laitettiin! Ulkovarastosta löytyi ampparien lisäksi lattialta kasa hunajaa, lol!! Ihmettelimme miksi meidän jalat on niin tahmeat ja kas, siellähän oli valunut jostain (?) lammikko hunajaa (tämä on arvioni, väri, tahmeus ja haju muistutti hunajaa mutten sentään maistanut sitä) vaatekassin päälle ja sieltä iso läntti lattiallekin. Sitä en tiedä mistä se hunaja on sinne päässyt. En säilytä varastossa mitään ruokia, talven yli siellä tosin oli viime talkoista ylijääneet oluet jotka mukavasti räjähtelivät keväällä sulaessaan ja lammikoituivat varaston lattialle... Onneksi olen siivoushullu joten mulla on mattojen päällä muovimatto ja kerniliina jotka estivät oluen imeytymisen betoniin. Tulin ajatelleeksi sitä että olisiko olut jotenkin muuntunut hunajaksi mutten keksinyt uskottavaa kemiallista selitystä tälle joten sen täytyy olla Taikaa kuten uskolliset ystäväni, Petra 11-vuotta ja Enni 8-vuotta totesivat. No, kai mäkin sitten kallistun tuohon mystiseen taikaan kosken muutakaan selitystä keksi. Annikki voisi tietää tieteellisemmän selityksen. Ootko kuulolla?

4 kommenttia:

  1. Täällä ollaan, mutta ei tule ihan heti mieleen selitystä varaston hunajamysteerille. Luotto on kyllä kova! :) Sanoisin, että ampiaiset olivatkin mehiläisiä ja se on niiden hunajaa, joka suuressa hunajamullistuksessa pääsi läikähtämään pesästä lattialle. Se on melkein yhtä hyvä selitys kuin taikuus.

    VastaaPoista
  2. Jee, sä huomasit tän!
    Luotan toki sinuun, olethan tiedenainen:) Tuo "ampiaiset ovatkin mehiläiset"-skenaario tuli minunkin mieleeni kun olin saanut kaverilta linkit molempien otusten pesäkuviin. En kyllä erottanut sen pesän perusteella kumpi hörhiläinen mahtoikaan olla kyseessä. Kaikkina näinä vuosina jolloin olen niitä pesiä pudotellut (sillä ampparin pisto on minulle fataali mikäli sattuu huono tuuri) olen luullut niitä amppareiksi.
    Mutta totta, taikakin on hyvä selitys:)

    VastaaPoista
  3. Tuliko puhdas ulkovarasto? ;)

    VastaaPoista