Kuva täältä.
Jostain syystä tämä kirja on jäänyt merkitsemättä vaikka luin tämän jo vuoden alussa. Katsotaan muistanko enää mitään, sen verran samankaltaisia nämä tämän sarjan kirjat ovat.
J. R. Wardin "Koston rakastaja" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan seitsemäs osa. Kirja jatkaa vampyyrisoturien ja lessereiden tarinaa, muita hahmojakaan unohtamatta. Tässä osassa on useampi päähenkilö: Vampyyrikuningas Wrath, Omegan poika Lash, vampyyrinaaras Ehlena ja puoliksi sympath-puoliksi vampyyriuros Rehvenge sekä sympathyhteisön prinsessa.
Kirja alkaa salaliiton solmimisella. Kaikki ei kuitenkaan mene niinkuin toinen osapuoli suunnittelee. Itse asiassa kaikki menee mönkään ja suunniteltu kohde vaihtuukin ja murhatuksi päätyykin aivan toinen henkilö.
Kirjan alussa Rehvenge tapaa lääkärikäynnillään naaraan joka työskentelee Haversin klinikalla sairaanhoitajana, Ehlena elää kaksin sairaan isänsä kanssa ja taistelee toimeentulosta pienen palkkansa turvin.
Wrath ja Beth ajautuvat riitoihin koska Wrath on salannut puolisoltaan sen että hän käy taistelemassa ja tappaa yksin lessereitä. Wrath sokeutuu lopullisesti ja saa opaskoiran. Uuden opettelu on vaikeaa ja asettaa omat haasteensa koko veljeskunnan toiminnalle. Langennut enkeli Lassiter ja Tohrment selvittelevät välejään ja Tohr joutuu kohtaamaan kipunsa Wellsien ja heidän syntymättömän lapsensa menettämisestä.
Rehvenge rakastuu Ehlenaan mutta kokee suunnatonta itsehalveksuntaa eikä usko olevansa naaraan arvoinen. Asiat kuitenkin etenevät siihen malliin että Rehvenge tekee kaikkensa jotta Ehlenalla olisi parempi elämä. Hän lavastaa oman kuolemansa pelastaaksensa tiettyjä henkilöitä mutta kaikki ei menekään kuten on suunniteltu vaan Rehvenge joutuu itse vangiksi ja hurja pelastusuunnitelma kudotaan kasaan. Rehvenge menettää itselleen tärkeän henkilön mutta samalla hänen menneisyydestään paljastuu seikkoja joita hän ei ole osannut aavistaakaan.
John Matthew painiskelee omien ongelmiensa kanssa ja päättää vihdoin kohdata Xhexin kasvoista kasvoihin ja selvittää heidän välillä kytevän jännitteen. Jotain menee kuitenkin mönkään ja tilanne eskaloituu kun muutkin puuttuvat hänen asioihinsa. John katkeroituu ja aikoo hylätä veljeskunnan. Siitä huolestuvat muut mutta Johnia ei enää kiinnosta.
Toisaalla lessereiden rahat ovat lopussa ja Lash ottaa alueen huumebisneksen hallintaansa eliminoimalla muut toimijat. Tämä herättää huomiota useamallakin taholla ja pakollinen kohtaaminen veljeskunnan ja lessereiden välillä tapahtuu. Tilanne paljastuu monimutkaisemmaksi kuin kukaan osasi arvatakaan ja taistelun lopussa Lash kaappaa Xhexin ja katoaa.
Kirja oli mukaansatempaava ja kaikki juonikuviot kiinnostavia. Pidin tästä kovasti. Arvosana: 9/10.
Kirjan on lukenut myös Kata ja Lankakeiju.
perjantai 15. helmikuuta 2013
tiistai 1. tammikuuta 2013
Vuoden ensimmäinen haaste
Kuva täältä.
Seitsemän sarja -sarjishaaste 2013
Susa Järjellä ja tunteella-blogissa avasi vuoden ensimmäisen haasteen johon itsekin haluan osallistua. Kyseessä on sarjishaaste joka kiehtoo minua, vanhaa sarjakuvafriikkiä. Luen nykyisin harvakseltaan sarjiksia mutta niistä en ole postannut tänne blogiin saakka. Ajattelin osallistua tähän koska tämä ei vaadi minulta mitään erityisponnisteuja vaan voin suorittaa tämän muiden lukemisieni ohessa, vaikken ole niitä vuoden 2012 entisiäkään saanut vielä valmiiksi:)
Tässä Susan haastekutsu:
~
Lue vuoden 2013 aikana vähintään seitsemän sarjakuvakirjaa.
Sarjakuvat voivat olla niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia, muodoltaan
niin strippejä kuin sarjakuvaromaanejakin. Sarjakuvalehtiä,
vaan toivoisin luettavan olevan aina sivumäärältään isompi mitä
lehdet ovat. Voit haastaa itsesi mielesi mukaan lukemaan vaikka
järkälemäisen Habibin tai
humoristisen Fingerpori-kokoelman,
kaivaa kirjahyllyn uumenista sen hauskan Viivin
ja Wagnerin tai
kokeilla vaikkapa jotain alkukielistä!
~ Luettuasi postaa lukukokemuksestasi blogissasi haasteajan puitteissa, eli 1.1.13-31.12.13.
~ Vuoden lopussa, teethän koostepostauksen lukemistasi sarjiksista ja ilmoitat linkin juttuun tämän postauksen kommenttiosiossa. Mainitsethan samalla, luitko vähintään seitsemän, sillä kaikkien haasteen suorittaneiden kesken arvon 30 arvoisen lahjakortin johonkin nettikirjakauppaan. Lisäksi kaikkien haasteeseen osallistuneiden ja siitä tähän ilmoittaneiden kesken arvon sarjakuvapalkinnon.
~ Luettuasi postaa lukukokemuksestasi blogissasi haasteajan puitteissa, eli 1.1.13-31.12.13.
~ Vuoden lopussa, teethän koostepostauksen lukemistasi sarjiksista ja ilmoitat linkin juttuun tämän postauksen kommenttiosiossa. Mainitsethan samalla, luitko vähintään seitsemän, sillä kaikkien haasteen suorittaneiden kesken arvon 30 arvoisen lahjakortin johonkin nettikirjakauppaan. Lisäksi kaikkien haasteeseen osallistuneiden ja siitä tähän ilmoittaneiden kesken arvon sarjakuvapalkinnon.
maanantai 31. joulukuuta 2012
Yhdeksän oivalluksen tie
Kuva täältä.
James Redfieldin "Yhdeksän oivalluksen tie" oli PaHeen lukupiirin kirjana tuossa taannoin mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä mitään sillä kirja oli pettymys sekä minulle että sille toiselle osallistujalle (jonka kanssa päätimme lopettaa koko lukupiirin koska kävijämäärät ovat pudonneet lähes kokonaan meihin kahteen).
Kirja on siis new age-hömppää jossa "oivallukset elämästä ja kehittymisestä kohti korkeampaa tietoisuutta" on sotkettu epämääräiseen muka-jännitystarinaan. Tarina oli kokonaisuudessaan kökkö, todella epäuskottava (hei haloo, jos sua päin ammutaan niin etkö ensimmäiseksi halua turvaan etkä yhtäkkiä luotakin ensimmäiseen vastaantulijaan ja lyöttäydy hänen matkaansa täysin vieraassa maassa?!!), ja kaiken lisäksi puuduttavan pitkäveteinen.
"Oivallukset" sinänsä olivat ihan jees mutta niissä ei ollut mitään sellaista johon ei normaali ihminen, vaikkei olisikaan kirjallisuudentuntija, olisi jo törmännyt useita kertoja paremmin kirjoitetussa muodossa. Ehkä tämä antaa jotain jollekin sellaiselle joka on kovin kiinnostunut itsensä kehittämisestä suhteessa muihin ihmisiin eikä ole vielä (onnekseen) törmännyt vastaaviin opuksiin. Arvosana: 3/10.
Jokin vanha lainaus kustantajalta:
"Yhdeksän oivalluksen tie on vauhdikkaan jännitysromaanin muotoon kirjoitettu analyysi nykyihmisen henkisestä tilasta ja ennustus tulevasta.
Elämässään eksynyt mies lähtee Peruun metsästämään salaperäistä Käsikirjoitusta. Se on 600 eKr kirjoitettu teos, jossa ennustetaan suurta henkistä vallankumousta. Ennen sitä jokaisen on koettava yhdeksän oivallusta. Mutta kirkko ja valtio haluavat pitää Käsikirjoituksen salassa. Mies joutuu pakenemaan henkensä edestä Perun vuorilla ja sademetsissä. Matkalla hän oppii oivallukset yhden toisensa jälkeen.
Redfieldin menestysteos on saanut sadat tuhannet ihmiset kautta maailman suhtautumaan elämään uudella tavalla." (WSOY)
Tälle on nähtävästi jatkoakin, "Kymmenes oivallus" mikä ei todellakaan tule minun lukulistalleni. Huomasin myös että tästä on tehty vuonna 2006 elokuvakin "Yhdeksän oivalluksen tie - The Celestine Prophecy". En ajatellut katsoa... Kirja oli minulla TBR-100-listalla numerolla 98 joten kuittaan sen lukemisen.
lauantai 15. joulukuuta 2012
Hobbitti: Odottamaton matka
Picture from here.
"Hobbitti: Odottamaton matka" avaa J.R.R. Tolkienin "Hobbitti eli sinne ja takaisin"-kirjaan perustuvan kolmiosaiseksi kuvatun kolmituntisen leffan. Leffat on kuvattu uudella "High Frame Rate", lyhyesti HFR, muodossa jossa on aiemmasta 3D-formaatista kaksinkertainen määrä kuvaruutuja. Katsoimme juuri sellaisen näytöksen mutta en itse kyllä nähnyt mitään erilaista tavallisiin 3D-näytöksiin verrattuna. Sehän ei nyt mitään todista ja luultavasti kykenisin erottamaan ne toisistaan jos rinnakkain saisin katsoa 24-kuvaruutua sekunnissa tai 48-kuvaruutua sekunnissa.
Muut osat tulevat ulos vuosina 2013 ja 2014. Itse en ole harmikseni vielä lukenut kirjaa mutta korjaan sen tässä lähiaikoina. Mukana olleet ystäväni arvioivat leffaa kirjanlukeneina joten kuuntelin hämmästyneenä heidän kommentteja. Oli monta kohtaa joka oli poikkeama kirjassa ja se herätti närää. Itse pidin tästä tällaisenaan, toki taistelukohtauksia olisi voinut editoida lyhyemmiksi mutta muuten en keksinyt mitään moitittavaa. Ainoa joka pisti silmään oli se että osa leffasta tuntui olevan jo kertaalleen nähtynä. Tätä oli joku muukin valitellut. Itse arvioisin sen johtuvan siitä että vasta vähän aikaa sitten katsoin ne pidennetyt TSH-versiot maratoonina kun jonotin näitä Hobbitti-lippuja.
Tähtihetkiä olivat:
- Ereborin kääpiövaltakunnan silmiähivelevä kauneus.
- Bilbon ja Klonkun kohtaaminen oli toisaalta pelottava ja toisaalta hassun hauska.
- Galadrielin taianomainen kauneus, hänen keskustelunsa Gandalfin kanssa.
- Kääpiöiden laulukohtaus "Far Over The Misty Mountains Cold" ja heidän hienot asunsa.
- Velho Radagast ja hänen eläimensä.
- Myrskyjättiläisten taisto.
- Upea Howard Shoren musiikki.
- Lopun viimeiset kuvat Smaugista.
Tässä vielä silmäkarkkina nuori Elrond.
Picture from here.
Elokuvan virallinen sivusto suomeksi täällä and The Hobbit: An Unexpected Journey Official Homepage in English here.
Arvosana: 9/10. Arvosteluja löydät täältä ja täältä and review in English here and here.
Tunnisteet:
Fantasia,
Hobbitti,
J.R.R. Tolkien,
Leffat,
Taika
Auringonlaskun jälkeen
Kuva täältä.
Stephen Kingin "Auringonlaskun jälkeen" on novellikokoelma joka sisältää kolmetoista tekstiä. Novellit ovat:
Lisään tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Pimeyden voimilta suojautuminen" ja siten päätän tehtävän koska olen suorittanut kaikki kohdat.
Ainakin Morren maailmassa ja Kirjavinkeissä on arvosteltu tämä kirja.
Stephen Kingin "Auringonlaskun jälkeen" on novellikokoelma joka sisältää kolmetoista tekstiä. Novellit ovat:
- Willa
- Piparkakkutyttö
- Harveyn uni
- Levähdyspaikka
- Kuntopyörä
- Heidän jättämänsä tavarat
- Lakkiaispäivä
- N
- Piru kissaksi
- New York Times erikoishintaan
- Mykkä
- Ayana
- Hyvin tiukka paikka
Lisään tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Pimeyden voimilta suojautuminen" ja siten päätän tehtävän koska olen suorittanut kaikki kohdat.
Ainakin Morren maailmassa ja Kirjavinkeissä on arvosteltu tämä kirja.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Katoamisten kirja
Iida Rauman esikoisteos "Katoamisten kirja" tuntui mielenkiintoiselta jo silloin kun kuuntelin kirjailijan haastattelun toukokuussa Ylen aamutv:ssä (n. 10 min. haastattelu löytyy Yle-Areenasta) mutta sain sen vasta nyt luettua. Kirja kertoo tytöstä, juuri aikuiseksi tulleesta minäkertojasta. Elämä ei oikein ota allensa, menneisyys painaa yhtä pahasti kuin tulevaisuuskin ja isän katoaminen on jättänyt tyhjyyden jota ei edes tyttöystävä Sofia täytä.
Öisin kertoja näkee painajaisia jos edes saa unta ja äidiltä pöllityt rauhoittavat ja nukahtamislääkkeet menevät säännöllisesti joka ilta, tietenkin kaikkien tietämättä. Apua hän ei uskalla hakea mutta kun kertoja herää öisin huutamaan Sofia varaa hänelle lopulta ajan terveyskeskukseen. Lääkäri määrää lisää pillereitä eikä kertoja kykene päästämään menneisyydestä irti kertomalla lääkärille todellisuudestaan.
Tytön äiti käsittelee menetystään omalla tavallaan mutta kumpikaan ei pysty puhumaan toisilleen isän eikä puolison menettämisestä. Tyttö on jollain tavalla vielä riippuvainen äidistä joka ei kykene auttamaan tytärtään millään tavalla.
Tyttö tutustuu työpaikallaan mamu-naiseen joka tuntuu viehättävän erilaiselta. Zorka on albaani ja Kosovon pakolainen ja kantaa omaa katoamistaan taakkana joka ei helpota edes silloin kun ottaa lääkkeitä ja viinaa yhtä aikaa.
Minäkertoja palaa muistoissaan välillä lapsuuden päiviin, koulukiusaamiseen ja ystävän karmaisevaan kohtaloon joka ei vaan jätä rauhaan. Lopussa isää lähdetään etsimään ja kirja päättyy uuteen katoamiseen joka jättää lukijalle surullisen olon.
Itselleni puhuttelevia kohtia kirjassa oli lapsuuden kouluaikojen kuvaus oman väkivaltaisen kiusaamisenkohteena olon takia sekä toisaalta kuvaus vanhainkodin arjesta tuntui tutulta oman ammattini vuoksi. Hauskana kuriositeettinä mainitsen sen että taisin tehdä sijaisuuksia samassa vanhainkodissa opiskeluaikanani kuin mitä Rauma tässä kirjassaan kuvaa:)
Kirja oli erittäin uskottava sisältönsä puolesta ja pidin siitä ettei esim. lesbous ollut sen tärkein teema vaan se kulki normaalina osana henkilöiden elämää aivan kuten se on oikeassakin elämässä. Kirjailija itse onkin sanonut ettei halunnut kirjoittaa mitään lesbo-teemaista kirjaa: "Että ei, kirjassa ei ole lesboteemaa, samalla tavalla kuin siinä ei ole Turku-teemaa vaikka se sijoittuu Turkuun."
Arvosana: 8/10.
Liitän tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Jästitieto". Kirjaa on arvosteltu myös blogeissa "Järjellä ja tunteella" sekä "Lumiomena".
Tunnisteet:
Aika,
Iida Rauma,
Kirjat,
Lukeminen,
Lukuhaaste
Looper

Kuva täältä.
Looper on tulevaisuuteen sijoittuva sci-fi-toimintaleffa jossa nuori näyttelijälupaus Joseph Gordon-Levitt vetää hienon eleettömän palkkatappajan roolin. Toisessa pääroolissa rymistelee takavuosien suosikki Bruce Willis joka näyttää että vanhempikin toimintasankari vielä tietää mistä kana kusee. Vaikka em. miehet ovatkin tapahtumien keskiössä löytyy leffasta vahva naishahmokin, Sara (Emily Blunt) joka osaa käyttää haulikkoa kuten kelpo naisen täytyykin osata. Noah Segan näyttelee kutkuttavan humoristista Looperien tuhoajaa, Kid Blueta ja hän nousi heti mun suosikkihahmoksi Paul Danon näyttelemän maanisen sekavana heiluvan Sethin ohella.
Leffan tapahtuma-aika on vuodet 2044 ja 2074. Uudempi aika on maailma josta rikollispomot lähettävät uhrejaan menneisyyteen kolmenkymmenen vuoden päähän tapettavaksi jossa likaisen työn hoitavat Looperit, ansiokkaat palkkatappajat. Ammatti on raskas ja hyvin palkattu mutta sen lopettaminen vie hengen, kirjaimellisesti. Leffa ei ole perinteinen sci-fi-leffa mutta se jättää katsojalle pureskeltavaa kuten aina kun aikamatkustus on kyseessä. Mielestäni tässä se oli kuvattu uskottavasti ja kiinnostavan raikkaasti.
Arvosana: 9/10.
Leffan arvosteluja löydät esim. Film-O-Holicista ja Episodista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






