perjantai 15. kesäkuuta 2012

1667


Picture from my personal archives. Originally published in Fluff-Friends app. in Facebook.



Ou jee, päästiin vihdoin kaikki kolme suomalaista nanokaverusta samaan cabiniin! Reuna <3 ja Shennir <3 ootte ihania!!*ruiskuttaa vesipistoolilla omenamehua molempien päälle*

Nano etenee jälleen tahmeasti mutta varmasti. Tällä hetkellä vaikeuksia tuottaa se että osa päähenkilöistä ei suostu käyttäytymään suunnittelemallani tavalla. Tämä on toki tuttua jo edellisistä nanoistani mutta joka kerta kun se tulee eteen se sekä ällistyttää että ärsyttää. Esimerkiksi yksi tärkeä porukka, japanilainen rinzai-munkki ja 5 otakuernutyttöä, haluavat väkisin ratkaista taivaalla näkyvän valoilmiön arvoituksen vaikka se erityisesti heiltä kiellettiin. Sen lisäksi kenialainen masai-laibon on onnistunut sotkeutumaan länsimaisen markettiketjun hämäriin puuhiin kun erityisesi halusin hänestä viisaan ja salaperäisen tietäjän joka kammoaa länsimaista kulttuuria. Onneksi edes tämä suomalainen meteorologi(/shamaani) pysyttelee annetussa roolissaan kiitettävän uskollisesti. Se miten nämä kaikki juonikuviot pysyvät kasassa onkin jo toinen haaste ja ratkeaa ehkäpä vasta editointivaiheessa. No mutta, nyt takaisin pakkaamiseen pariin, lähden mutsille vihroista viimein! Kauniita kesäpäiviä kaikille ja kirjoitusintoa meille nanottajille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti