maanantai 24. syyskuuta 2012

Luolien suojatit

Kuva täältä.

Viides osa, "Luolien suojatit" jatkaa Aylan ja Jondalarin tarinaa ihmiskunnan syntysijoilla, jääkaudenaikaisessa Euroopassa. Pitkä matka halki keskisen mantereen on päättynyt ja pariskunta on kotiutumassa Jondalarin kotiin, zelandonien Yhdeksänteen luolaan. Ayla tapaa miehensä lähisukulaisia, entisiä rakastettuja sekä vanhoja vihamiehiä. Aylan elämä uudessa kodissa ei ala helposti, heti ensimmäisellä juhla-aterialla hänet nolataan perusteellisesti mutta tekijän pilkka sattuu omaan nilkkaan ja pilantekijä saa oman heimonsa halveksunnan omalle naamalleen. Aylan erikoinen puhetapa, hänen eläinten hallintakykynsä ja kaunis ulkomuotonsa erilaisten tapojensa lisäksi herättää mielenkiintoa mutta myös närää ja kateutta. Jondalarin äiti Marthona pitää Aylasta välittömästi ja nainen saakin hänestä heti läheisen ystävän. Myös Zelandoni, hän joka heistä on Ensimmäinen, heimon tietäjä ja Emon palvelija, entinen Zolena ja Jondalarin Doni-nainen huomaa Aylan potentiaalin ja päättää saada naisen mitä pikimmiten Emon palvelijoiden valvovan silmän alle. Zelandoni tajuaa että tuollainen mahti mikä naisella on voi olla vaarallinen jos sitä ei suitsita joten hänen on alettava valmentaa Aylaa sekä hänen omaksi turvakseen mutta myös siksi että Ayla on uhka jo totutulle instituutiolle, Emon palvelijoille. Ayla itse ei halua ruveta Emon palvelijaksi, Zelandoniksi vaan hänen suurin halunsa on olla Jondalarin puoliso ja hänen tulisijansa lasten äiti.

Aylan raskaus etenee hienosti ja hänen hevosensa Heinä on myös kantavana Aylan suureksi riemuksi. Ayla otetaan Zelandoniheimon täysvaltaiseksi jäseneksi ja hänet liitetään Jondalariin liitonsolmulla kesäjuhlilla jossa Ayla pelastaa erään pojan hengen kun villasarvikuono hyökkää tämän kimppuun. Kesäjuhlilla tapahtuu kaikenmoista, tapaamme vanhoja tuttujakin, Lanzadonit ovat tulleet hakemaan joukkoonsa omaa Emon palvelijan ja Jondalarin serkku Joplaya viettää liittojuhlaa Echozarin kanssa. Yhdeksännen luolan Brukeval, jossa itsessäänkin on klaaniverta, ei voi sietää että sekamuotoinen Echozar saa itselleen kauniin halututn naisen. Mutta Ensimmäinen Zelandoni ei anna periksi ja liitonsolmu sidotaan kaikkien halukkaiden pariskuntien välille, myös Joplaya ja Echozar saavat toisensa.

Ayla on kertonut Yhdeksännen luolan ihmisille klaanikansan tavoista ja perinteistä ja saa pikkuhiljaa suurimman osan ihmisistä tajuamaan että "latuskapäätkin" ovat ihmisiä, erilaisia kun he mutta kuitenkin ihmisiä. Kaikki eivät sulata tätä ja Ayla saakin Brukevalin lisäksi muita vihamiehiä itselleen, Madroman on yhä Jondalarille katkera menneisyydestä ja nyt myös siitä huomiosta ja arvostuksesta jota mies saa uusine perheenjäsenineen. Joharran, Jondalarin veli ja Yhdeksännen luolan päällikkö on huolestunut siitä että klaanikansasta saattaa tulla uhka zelandoneille sillä klaanikansa on aiemmin asuttanut zelandonien luolayhteisöjä ja heidät on väkisin ajettu maanpakoon omilta alueiltaan. Kirjan lopussa Ayla synnyttää ja se tuo hänen muistoistaan tuskallisesti esille hänen esikoisensa. Durcin ja hän paljastaa kipeän salaisuutensa Zelandonille joka on jo arvannut että tämä ei voi olla naisen ensimmäinen synnytys.

Tykkäsin tästä osasta. Kirja hurahti nopeasti loppuun ja uusi osa on jo luvussa. Arvosana 9/10.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tasangon vaeltajat

Kuva täältä.

"Maan lapset"-sarjan neljäs osa vie Aylan ja Jondalarin pitkälle matkalle kohti zelandonien maata. He aloittivat Matkansa mamutoiden kesäjuhlilta ja jatkoivat kohti Beranin merta ja seurasivat Suurta Vesien Emoa, Tonavaa määränpäähänsä saakka. Matkallaan he kohtaavat erilaisia heimoja, alkumatkasta Höyhenheinän mamutoileirin, Sharamudoit, Hadumai-metsästäjät, S-armunait, Losadunait, Klaanipariskunnan, Lanzadonit ja vihdoin perillä Jondalarin heimon, Zelandonien Yhdeksännen luolan jäsenet. Jokainen näistä edellämainituista ihmisryhmistä reagoi pelonsekaisella uteliaisuudella siihen että matkalaisten mukana kulkee sekä hevoset Heinä että Juoksija kuin lähes täysikasvuinen Susikin. Pariskunta pysähtyy näiden eri heimojen luokse eripituisiksi ajoiksi ja he kohtaavat niin vaikeuksia kuin ilojakin. Osan ihmisistä Jondalar tapasi jo tulomatkallaan ja pääseekin nyt vaihtamaan kuulumisia ja esittelemään heille uutta perhettään. Ayla herättää huomiota minne meneekin ja osa ihmisistä uskoo hänen olevan itse Emo ja Jondalarin hänen taivaallinen rakastajansa Lumi.

Aylan selvännäkemiskyky vaan voimistuu ja hän näkeekin useita selkounia joissa edesmennyt Klaanikansan vanha Mog-Ur, Creb johdattelee ja varoittaa heitä tulevista pulmatilanteista. Yksi tällainen varoitus pelasti heidän henkensä massiivisen tulvan alta. Susikin pitää omasta laumastaan huolta ja pelastaa täpärästi Aylan hengen kun eräs henkilö uhkaa tappaa hänet. Ja Matkahan ei olisi mitään jos ei jouduttaisi vaarallisiin tilanteisiin, no niitä riittää ihan varmasti mutta nämä neuvokkaat nuoret sekä selviytyvät kaikista noin vaan ja siinä samassa keksivät taas uusia keksintöjä.

Seksikohtauksiakin taas tulvii suunnilleen joka toisella sivulla ja ne muuttuvat yhä tylsemmiksi ja huvittavimmiksi kun kirjailija ei joko osaa tai edes viitsi muunnella niitä. Sitä en sitten tiedä onko suomentajalla ollut naurussa pitelemistä vai onko hänkin vaan copypastennut pariskunnan Ilojen jakamisen. Jondalar muuttuu yhä suojelevammaksi ja rasittavammaksi Aylaa kohtaan ja minua jäi häiritsemään se sillä aiemmissa kirjoissa Ayla kuitenkin esitetään itsenäisenä, älykkäänä ja pärjäävänä nuorena naisena. Pitkät eläin-, kasvi- ja luontolistaukset tökkivät edelleen ja olenkin jo oppinut hyppimään niiden yli silloin kun niitä riittää yhdessä kuvaksessa useamman sivun verran. Tämä oli ehkäpä tylsin ja pitkäveteisin näistä tähän saakka, toivottavasti tämä ei ole etenevä trendi... Arvosana 7/10.

torstai 20. syyskuuta 2012

Matkalla


Picture from here.

"Matkalla" perustuu Jack Kerouac'n samannimiseen klassikkoromaaniin. Itse kirja vielä odottelee hyllyssä lukemistaan mutta tämän leffan kävin juuri katsomassa. Tarinan keskiössä on kirjailijanalku Sal, hänen hulttiokaverinsa Dean, Deanin lukuisat naisystävät ja vaimot sekä runoilijapoika Carlo joka on ihastunut Deaniin. Hiukan pienemmissä rooleissa vilahtavat Viggo Mortensen, Kirsten Dunst, Steve Buscemi ja Amy Adams. Kirjan herkulliset hahmot elävät kulkurielämää, polttavat tupakkaa ja pilveä, käyttävät muitakin huumeita ja juovat runsaasti. Se oli jopa niin runsasta että se hieman häiritsi varsinaisen juonen seuraamista. Muistan toki että meilläkin vielä 60-luvulla vanhempani polttivat sisällä kotona mutta nämä veikkoset polttavat kuin viimeistä päivää. Leffan ajankuva oli hienosti toteutettu ja silmä oikein lepäsi vaatteiden, asusteiden, kampausten ja autojen parissa.

Tarkempia leffa-arvosteluja ovat tehneet esim. Pertti Avola Hesarin Nyt-liitteeseen ja Sakari Lehtonen Film-O-Holicissa. Pidin kovasti tästä leffasta ja annankin arvosanaksi 9/10.

Vielä fanikuvana Mari Lou (Kristen Stewart) tanssimassa.
Picture from here.

Cosmopolis

(Äh, en enää löydä tämän kuvan alkuperää...en siis omista sen oikeuksia tmv.)

David Cronenberg on tarttunut ajankohtaisen viiltävään aiheeseen kuvatessaan nykypäivän valuuttakriisiä ja sen lieveilmiöitä elokuvassa "Cosmopolis". Lähes koko elokuva tapahtuu valuuttakeinottelija ja finanssinero Eric Packardin limusiinissa jossa hän hoitaa kaikki asiansa. Ihmiset tulevat hänen luokseen, hän itse poistuu harvoin autostaan. Kaikki taphtuu yhden päivä aikana ja Packardin lisäksi näemme hänen henkilökuntaansa, (ah, ihana Kevin Durand Packardin turvallisuuspäällikkönä!) uunituoreen vaimonsa, pari rakastajatarta jopa hänen lääkärinsä joka tekee Packardille terveystarkastuksen limusiinissa.

Elokuva on niin monitahoinen ja sisältää viittauksia asioihin joita en kaikkia ymmärrä joten sanonpa vaan sen että itse en tästä pitänyt. Eipä moni muukaan kanssakatsoja, salista lähti neljätoista ihmistä pois kesken leffan. Hhhmmm, osa saattoi olla Pattinson-faneja lähinnä Twilight-leffojen osalta mutta kyllä sieltä häipyi myös moni aikuiskatsoja. Enkä usko että seksi- ja väkivaltakohtaukset olisivat syynä siihen sillä ne eivät olleet sen kummoisempia kuin muissakaan leffoissa. Itse tillitin koko elokuvan loppuun saakka mutta ajatukset ja tunnelmat jäivät jotenkin hämmentyneeksi ja pettyneeksi. Mutta kriitikot ovat tykänneet. Lukekaapa "oikea" arvostelu vaikkapa Suomen kuvalehdestä tai Mikael Fräntin blogista. Oma arvosana: 6/10.

Ja loppuun vielä ihanan Juliette Binoche'n stillkuva samaisesta leffasta. Kuva Caitlin Cronenberg.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mammutin metsästäjät

Kuva täältä.

"Mammutin metsästäjät" on "Maan lapset"-sarjan kolmas osa ja jatkaa tarinaa edellisen kirjan jättämästä kohdasta. Kirjan alussa Ayla ja Jondalar tulevat mammutin metsästäjien heimon leiriin. Heimolaiset nimittävät itseään mamutoiksi ja he pitävät mammuttia sekä pyhimpänä eläinhenkenä että heidän suojelushenkenään. Mammutti vaatettaa heidät ja ruokkii heidät. Mammutin luista valmistetaan paljon erilaisia tarve-esineitä ja niistä rakennetaan asuinmajojen tukirakenteet ja niitä myös käytetään soittimina.

Aluksi Ayla on kauhuissaan, näkeehän hän ensimmäistä kertaa muita ihmisiä Jondalarin lisäksi. Hän pelkää etteivät ihmiset hyväksy häntä, onhan hän mielestään niin ruma ja jo lapsuudessaan tottunut olemaan se joka on aina erilainen ja kummallinen. Myös Jondalaria jännittää. Hän tietää että Ayla on kasvanut "latuskapäiden" eli klaanikansan parissa ja synnyttänyt lapsen joka on puoliverinen, "iljetys". Hänen omat asenteensa ja pelkonsa nousevat pintaan. Sen lisäksi heillä on mukanaan Aylan Heinä-tamma ja hänen varsansa Juoksija. Ihmiset eivät ole aiemmin kesyttäneet eläimiä ja siksi mamutoitkin ovat aluksi hämmästyneitä ja peloissaan koska luulevat Aylaa eläinten kutsujaksi, Mamutiksi.

Leijonan leiri ottaa kuitenkin tulokkaat vastaan ja pariskunta jää asumaan talveksi mamutoiden pariin. Yhteiselo tuo omat ongelmansa ja Jondalar huomaa pian saaneensa kilpailijan Aylan rakkaudesta. Ranec, heimon kuvantekijä lumoutuu ja alkaa piirittää Aylaa. Moninkertaisten väärinkäsitysten vuoksi Ayla antaa liitonlupauksen ja aikoo Ranecin puolisoksi seuraavilla kesäjuhlilla. Ayla luulee ettei Jondalar rakasta häntä enää ja heidän välinsä tulehtuvat. Muu heimo näkee mistä on kyse mutta eivät halua puuttua asiaan. Heimon tietäjä, Mamut, huomaa heti alussa Aylan potentiaalin ja alkaa opettaa tuota kiehtovaa, lahjakasta naista Mammutin tulisijan perillistä.

Talven aikana vietetään aikaa pääosin sisällä lämpimissä ja suojaavissa asumuksissa, mukaan mahtuu niin synnytys, riitoja, juhlia, surua kuin rakkauttakin. Ayla oppii paljon ja myös Leijonan leiri oppii häneltä ja Jondalarilta. Ayla otetaan heimoon ja vihdoin hän on Ayla, Mamutoin heimosta, Leijonan leiristä, ei enää heimoton. Leijonan leirissä on pieni poika, Rydag joka muistuttaa Aylaa hänen omasta pojastaan Durcista joka hänen oli jätettävä Luolakarhun klaaniin kun hänet kirottiin kuolemankirouksella. Talven mittaan Ayla ajattelee paljon poikaansa ja haaveilee hänen hakemisesta mamutoiden pariin vaikka hän tietääkin sen mahdottomaksi.

Kevään tullen kierähtää vuodenpyörä uuteen asentoon ja Leijonan leiri alkaa olla enemmän ulkona. Eräällä metsästysretkellä Ayla törmää mustaan suteen joka yrittää viedä hänen saaliinsa ja sen seurauksena Ayla ja Deegie tuovat yllättävän löydön leiriin. Se aiheuttaa alkuun pelkoa ja hämmennystä mutta lopulta asia järjestyy ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kesäjuhlille lähdetään innoissaan ja perillä odottaa tuhatpäinen ihmislauma jota sekä Ayla että hänen suojattinsa pelästyvät. Kaikkea epämiellyttävää, mutta myös tärkeää, tapahtuu mutta lopulta väärinkäsitykset selviävät. Aylan pelastama luolaleijona, Pentu nähdään vielä viimeisen kerran. Kirja päättyy hyvästeihin.

Pidin tästä osasta kovasti ja kyyneleet pyrkivät silmiini turhankin usein. Pysähdyin oikein miettimään miksi juuri tämä kirja kosketti niin voimakkaasti jotain sisälläni. Hoksasin vasta jälkeenpäin että juuri tuo omassa laumassaan erilainen ja kummallinen, outo tyttö muistutti läheisesti omia menneisyyden kokemuksia. Se että hänet sitten niin varauksetta hyväksyttiin uuteen heimoon ja leirinsä jäseneksi aiheutti omien patoutuneiden tuntemusten uudellen arviointia. Itku helpotti ja sai parikin asiaa kirkastumaan mietteissäni. Ärsytyksen aiheina olivat liialliset typot ja sama loputon tietokirjamainen luontokuvaus eläin- ja kasvilistoineen joita jälleen riitti sivutolkulla. Arvio: 9/10.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Dark Shadows


Picture from IMDb.

Kävin viime kuussa katsomassa Tim Burtonin ohjaaman "Dark Shadows"-leffan joka perustuu 60- ja 70-luvulla pyörineeseen samannimiseen tv-sarjaan. En ollut kuullut tästä aiemmin mutta yllätyin positiivisesti ja iloitsin kamalasti tästä komediakohelluksesta! Ajatelkaa, Johnny Depp vampyyrinä, kutkuttava ajatus jo sinänsä. Johnny Depp on siis vampyyri nimeltään Barnabas Collins jonka arkku avataan vahingossa 70-luvulla kun hän on virunut katkeran noitarakastettunsa kiroamana maan alla arkussaan jo kahden vuosisadan ajan. Ajankuva on herkullisesti toteutettu niin maskeerauksen kuin puvustuksenkin osalta ja tuo hauskasti itselleni oman 70-luvun nuoruuden mieleen. Kaikki näyttelijät loistavat rooleissaan ja itse tykkäsin Barnabasin lisäksi Collinsin perheen teinityttärestä Carolyn Stoddardista jota näyttelee nuori Chloë Grace Moretz. Tässä linkki hänen IMDb-profiilisivulleen. Näemmepä myös ihailemani rokkistara Alice Cooperin esiintymässä Collinsin sukukartanon juhlissa. Kyllä jätkä jaksaa vielä painaa!

Barnabas Collins tutustuu sukunsa jäseniin ja aiheuttaa hämmennystä sekä sotkee kaupungin nykyisen valtiattaren, Barnabasin kironneen noidan Angeliquen sunnitelmat. Siitähän noita ei tykkää ja alkaa heittää kapuloita vampyyrin ja hänen perheensä rattaisiin. Suvun maille on myös tupsahtanut uusi kotiopettajatar, Victoria Winters, jolla on oma roolinsa Barnabasin ja Angeliquen sotkuisissa välissä. Lopputaistelulta ei vältytä eikä onnellisia loppuja ole, vai onko?!

Vielä toinen kuva jossa kaikki tärkeimmät hahmot:

Picture from here.

Arvosana: 9/10. Leffa on arvosteltu esim. Episodissa ja Leffatykissä.

Hevosten laakso

Kuva täältä.

"Hevosten laakso" jatkaa Aylan tarinaa suoraan siitä mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Ayla menetti kaiken, oman pienen lapsensa, ainoan tietämänsä kodin, oman perheensä ja koko heimon kun uusi päällikkö, Broud, joka aina vihasi tyttöä, karkoitti Aylan. Kun klaanin kotiluola sortui maanjäristyksen seurauksena Broud määräsi tytölle kuolemankirouksen joka käytännössä tarkoitti sitä että Ayla oli nyt kuollut ja karkoitettu lopullisesti heimon parista.

Tämän kirjan alussa Ayla on vaeltanut kuukauden päivät ja on todella väsynyt. Hän oli luullut että löytäisi "Muut", ne eriheimoiset jotka olivat Aylan omaa, alkuperäistä heimoa. Olihan Iza, Aylan kasvattiäiti, sanonut että he löytyisivät pohjoisesta. Mutta Ayla ei ollut löytänyt ketään. Hän uskoi että oli yksin maailmassa ja kuolisi lopulta siihen ettei enää jaksanut elää yksin, kaiken menettäneenä. Kunnes hän löytää laakson jonne jää asumaan. Alkuun kaikki on vaikeaa, hän joutuu ponnistelemaan että saa kerätyksi ruokavarannot, tarpeeksi eläinten taljoja ja parannustaikojen yrttejä pitkää talvea varten mutta hän selviytyy.

Kolmen vuoden yksinolon aikana Ayla oppii tuntemaan pienen asuinpaikkansa kaikki sopukat, hän kesyttää hevosen josta tulee hänelle kumppani ja lopulta hän löytää haavoittuneen luolaleijonan pennun, oman toteeminsa ilmentymän. Ayla vie leijonanpennun luolaansa, parantaa sen ja Pennuksi nimetty luolaleijona jää Aylan ja Heinäksi nimetyn hevosen kanssa asumaan laaksoon. Ayla oppii metsästämään ensin yhdessä hevosensa kanssa ja lopulta myös luolaleijonansa kanssa. Mutta Ayla on silti yksin. Ja hän kaipaa ihmiskontaktia, toivoo löytävänsä itsensänäköisiä ihmisiä mutta pelkää pahinta.

Kirjan toinen juonipolku seuraa kahta nuorta zelandonimiestä, Jondalaria ja Thonolania heidän pitkällä Matkallaan halki tunnetun mantereen. Miehet kohtaavat reissullaan erilaisia ihmisiä, pahoja vastoinkäymisiä, ilon ja onnen hetkiä mutta myös suuren surun joka melkein murtaa molemmat. Kohtalo johdattaa asioita  kummallisesti ja alkaa uusi seikkailu joka päätyy siihen että Ayla ja Jondalar tapaavat ja viettävät talven yhdessä.

Luin kirjan yhdessä humauksessa ensimmäisen osan perään ja huomasin että aika sittenkin oli kullannut osan muistoistani. Kirjassa oli paljon sellaista luonnonkuvausta ja muuta selittelyä että silmät tahtoivat välillä hyppelehtiä turhien kasvi- ja eläinlajiluetteloiden ohitse ja ajatus harhaili. Tykkäsin tästä silti ja aion jatkaa loppujenkin osien lukemista kunhan saan tuon lukupiirin kirjan tästä välistä pois kuljeksimasta. Kirjaa on luettu myös Vinttikamarissa ja Sallan lukupäiväkirjassa. Arvosanaksi annan 9/10.