sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hurtan koodeksi


Kuva täältä.

12.3.2014 fantasialukupiirin kirjana Pasilan kirjastossa oli novellikokoelma "Hurtan koodeksi". Paikalla oli myös kirjailijavieras, yksi kirjan kirjoittajista, Tuomas Saloranta joka on myös toimittanut ja taittanut kirjan (ja on Kuoriaiskirjat-pienkustantamon omistaja). Hurtan koodeksi on kokoelma novelleja, kuvia ja runoja. Kirja on kunnianosoitus kirjailija ja keräilijälegenda Boris Hurtalle ja hänen 25-vuotis kirjailijauralleen. Kuvat ja tekstit ovat suoraan suunnattuja Borikselle, kirjailija- ja keräilijäpiireissä tunnetulle miehelle joka mullisti suomalaisen kauhugenren. Boris Hurtta, siviilinimeltään Tarmo Talvio, on eläkkeellä oleva poliisi joka rakastaa kirjoja, kirjoittamista ja kirjojen keräilyä. Hänen innokkuutensa niin keräilijänä kuin kirjanharrastajanakin on tullut kuuluisaksi kirjallisuuspiireissä. Hänen mittava tuotantonsa on tutustuttanut useita sukupolvia kauhukirjallisuuden kiehtovaan maailmaan. Kirjailijan ihailijakuntaan kuuluu kirjoittajakolleegojen lisäksi monia muita, kauhusta ja kirjoista kiinnostuneita lukijoita itseni mukaan lukien.

Koodeksin novellit, runot ja kuvat ovat kunnianosoitus ja lahja Hurtalle ja se näkyy kirjan sisällössä. Tekstit ovat täynnä sisäpiiriviittauksia ja muita pieniä kummallisuuksia. Tämä jakoi lukupiirin lukijakuntaa hieman. Osa piti niistä, osa ihmetteli ja koki ettei oikein saanut otetta kaikista teksteistä. Itse herkuttelin lainauksilla, viittauksilla ja hykertelin tyytyväisena hoksatasseni pieniä vinkkejä asioista joita Hurtan elämää ja tuotantoa tuntemattomat tuskin huomaavatkaan. Oli tekstit sisäpiiriläistä tahi ei, tekstien taso vaihteli huimasti. Osa oli selvästi päässyt mukaan vain siksi ettei tämä kirja ollut alunperinkään tarkoitus olla laajemmalle lukijakunnalle suunnattu. Tästä Saloranta mainitsi että karsintaa olisi tehty enemmänkin mikäli kirja olisi tehty varsinaiseksi antologiaksi. Nyt kaikki halukkaat pääsivät kirjaan mukaan.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa on 14 novellia/raapaletta/runoa. Toisessa osassa on yksi pitkähkö novelli, kolmannessa osassa jälleen 14 kirjoitusta ja viimeisessä neljänneksessä Stepanin koodeksi, joka koostuu viidestä eri novellista jotka kaikki käsittelevät samoja henkilöitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Kirjan viimeinen puolisko on julkaistu myös erillisenä pokkarina jossa näiden tekstien lisäksi on itse Hurtan kirjoittama jatkokertomus sekä viisi uutta novellia. Itse pidin juhlakokoelmassa eniten Juha Salmisen Kakskerran hamsterista, Tero Niemen ja Anne Salmisen Rovaniemen kuilusta sekä lopun Stepanin koodeksin novelleista.

Lukupiiriläisiä puhututti se kuinka haastava laji raapaleiden kirjoittaminen on. Kirjassa olevista raapaleista osasta oli tykätty, ne kevensivät kivasti kokonaisuutta, mutta osa tuntui varsin mitättömiltä. Mieshahmojen runsaus selittynee osin sillä että lähes jokaisessa novellissa on jollain tapaa Boris Hurtan-tyylinen hahmo päähenkilönä. Pienenä kuriositeettinä Saloranta mainitsi että Boriksella on kuulemma erään novellin mukaisesti tapana ostaa oikeasti ihmisiltä heidän sielunsa ja säilöä ne lasipurkissa olohuoneensa hyllylle. Tämä aiheutti aikamoista hilpeyttä kuulijoissa mutta sopinee kyseisen herran spefi-olemukseen mainiosti.
Arvosana: 8/10.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Sudenveri

Kuva täältä.

Jenny Kangasvuon esikoisteos "Sudenveri" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.12.2013. Kirja voitti ilmestymisvuonnaan 2012 Kuvastaja-palkinnon. Kangasvuo on kirjoittanut jo vuosia novelleja ja muita kirjoituksia ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Sudenverikin on alkujaan kirjoituskilpailuteos jolla Kangasvuo voitti kustannussopimuksen. Tämä kaikki näkyy hänen kirjassaan. Se on ehyt kokonaisuus jossa kahdessa aikatasossa kulkeva kerronta kolmen vahvan naisen elämästä hivelee lukijan mielikuvitusta. Entä jos näitä muodonmuuttajia olisikin olemassa, tässä kirjassa se tuntuu uskottavalle. Tämä on raikas henkäys hieman tunkkaisesta genrekirjallisuudesta jotka pääosin tulevat amerikanmaalta. Kirjan pohjoinen ulottuvuus tuo tuttuuden lisäksi jotain kansallismielistä ja pienen pohjoisen maan asukkaan ylpeyttä lukijan mieleen. Tässä tarinassa sanansa saavat niin vanheneva suvun matriarkka kuin nuoremman polven perillinenkin joka ei tahdo alistua suvun sääntöihin sekä pakanayhteisössä elävä Marraskuu, Vargan tyttöystävä.

Kirjan päähenkilö, taidemaalari Varga, on nuori nainen joka on lähtenyt pois synnyinsijoiltaan ottaakseen välimatkaa isoäitiinsä, sukuunsa ja menneisyyteensä. Mutta samalla myös laumaansa. Onhan nainen myös muodonmuuttaja, ihminen joka kykenee muuttumaan sudeksi halutessaan. Susihahmossaan Varga oli lauman jäsen, kulki lauman mailla pohjoisessa, metsästi ja paritteli. Mutta hän ei hyväksynyt Marttaa, suvun ja lauman johtajaa, oman elämänsä määrittelijäksi. Hän lähti kauas pois, muutti nimensä ja alkoi elää ihmisruumiissa.

Kunnes eräänä päivänä hänen ovelleen ilmestyy poika. Rasmus on sekamuotoinen, karvainen, ei oikein ihminen eikä ihan susikaan. Varga haluaa häätää pojan takaisin lauman luo, ei halua että Martta tulee etsimään poikaa, hän ei halua sekaantua. Mutta poika ei suostu lähtemään. Niin yhteiselo alkaa vaivaannuttavissa tunnelmissa ja asia muuttuu vieläkin sekavammaksi kun Vargan rakastettu Marraskuu tulee kylään ja pojan on muututtava "koiraksi" ettei epäilyksiä herätetä. Varga salaa susipuolensa Marraskuulta sillä lauman suojeleminen paljastumiselta on kaikkein tärkeintä. Siksi Marttakin lähtee pojan perään.

Martta saapuu etelään ja yrittää pakottaa pojan ja Vargan tahtoonsa mutta ei onnistu.
Kirjan vahvat naiset ovat mieleeni, heidät kuvataan kukin aikakautensa ja taustojensa valossa mutta niistä luodaan ehyt kokonaisuus jossa jokainen saa äänensä kuuluviin ja lukija pystyy hyvin samaistumaan kunkin hahmon ajatuksiin. Susien kuvaus on uskottavaa ja todentuntuista. Laumahierarkia ja eläimellinen meno olivat huumaavia. Kirjan parhaita hetkiä itselleni olivat kuvaukset susista, lauman dynamiikasta ja kuinka sukupolvi toisensa jälkeen Martta ja muut joutuivat selvitymään kahtiajakoon ihmishahmon ja susihahmon välillä sekä ulkopuolisen maailman haasteisiin. Lempihahmoni oli Marraskuu. Arvosana: 10/10.
Kirjaa on luettu mm. Tähtivaeltajassa, Morren maailmassa ja Vinttikamarissa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Viivamaalari

Kuva täältä.

Anne Leinosen "Viivamaalari" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 12.2.2014. Kirja oli suurimman osan mielestä lukijoita pettymys. Kirja tuntui raakileelta, luonnokselta ja  ideoiden kierrättäjältä joka olisi saanut käydä editointikierroksen vielä useasti läpi. Ihmeteltiin sitä miksi tämä ylipäätään on päässyt julkaisukynnyksen yli sillä kirja tuntui kotikutoiselta ja täysin keskeneräiseltä. Aivan kuin kirja olisi kirjoitettu alunperin novellikokoelmaksi joka on sitten yritetty väkisin venyttää romaaniksi saakka. Kirjailija itse on myös kustannustoimittaja ja opettaa kirjoittamista joten luulisi että kirjan toimittaminen olisi myös tuttua huttua ja omaa kirjallista tuotostaan kohtaan osaisi olla myös riittävän kriittinen jottei päästäisi tämmöistä sammakkoa ulos uunista.

Siitä kaikki olivat yksimielisiä että kirjan esittämät teemat olivat mielenkiintoisia ja niitä kehittämällä ja pidemmälle pohtimalla olisi kirjastakin tullut lukukelpoinen. Juoni ei ollut kummoinenkaan, alku takkusi niin että moni aikoi luovuttaa kesken. Kirjan alkupuolisko kestää ja kestää eikä asiat etene. Teemat esitellään sivukädellä ja asioihin hypätään niitä sen kummemmin esittelemättä. Vertasimme tätä aiemmin lukemaamme Janos Honkosen kirjaan jossa surrealismia oli käsitelty taidokkaasti ja lukijan mukaansatempaavalla tavalla. Kirjan teemoissa oli muutenkin yhteneväisyyksiä mutta kaikki osa-alueet menivät kyllä yksi-nolla Honkosen hyväksi.

Kustantaja maalailee kirjan olevan "maaginen romaani" mutta sitä ei kyllä kirjasta löytynyt kaivamallakaan. Uskonnolliset viittaukset yliluonnollisten enkeleiden olemassaoloon lähinnä ärsyttivät vaikka jonkun mielestä niiden käsittely "pahiksina" olikin virkistävää. Henkilöhahmoista tykkäsin Ursulasta, viivamaalarista. Hänessä oli tasoja joita soisi olevan itse kirjassakin. Virkistävää oli myös scfistinen säväys kirjan keskivaiheilla. Siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Esille tuli myös vertailu aiemmin lukemaamme Leinosen yhteistyössä Eija Lappalaisen kanssa kirjoittamaan kirjaan joka sekin oli osaltaan keskeneräinen. Ihmettelimme sitä että tämän kirjan tyyli ja kirjallinen taitotaso olivat kuin eri kirjailijan kynästä. Harmillistä sinänsä sillä tällä kirjalla oli kuitenkin potentiaalia. Eräs lukupiiriläinen ei päässyt paikan päälle mutta oli tykännyt kovasti kirjasta. En osaa sanoa hänen perustelujaan mutta näinhän se on, toiset tykkää ja toiset ei. Oma arvosana: 6/10.
Kirjaa on luettu myös Routakodossa, Hesarissa ja Järjellä ja tunteella-blogissa.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Perillä


Kuva täältä.

"Perillä" päättää Ally Condien dystopia-trilogian. "Tarkoitettu"- ja "Rajalla"-kirjat arvostelin aiemmin.

Kirjassa vuorottelevat Xanderin, Kyn ja Cassien kertojan äänet. Kuulemme tarkemmin kaikkien kolmen nuoren ajatuksia ja kokemuksia heidän kaikkien menneisyydestä. Selviää että Xander on aloittanut oman vastarintansa jo huomattavasti aiemmin kuin muut. Cassia ja Ky taas tahoillaan valmistelevat omalta osaltaan vastarintaliikkeen kansannousua. Kirjan alussa Yhteiskunta on menettämässä taistonsa salaperäisen sairautta vastaan. Rutto on pyyhkäissyt koko kansakunnan yli ja kaikki on tapahtunut niin nopeasti etteivät ihmisetkään oikein pysy perässä mitä oikein tapahtuu. Kun rutto lopulta ryöpsähtää valloilleen ja viranomaiset eivät saa sitä enää edes karanteenilla aisoihin näkee Kansannousu aikansa tulleen ja se hyökkää Luotsi etunenässä Yhteiskuntaa vastaan.

Kansannousun tarkoitus on koordinoida kaikki sairauspesäkkeet kattava rokotusoperaatio ja se melkein onnistuukin mutta joku myrkyttää vesivarannot jonka jälkeen Luotsikin on pulassa. Jonkun on keksittävä ratkaisu mutta onnistuuko mutaatioon kehittää vastalääke ajoissa. Itseäni miellytti ammatinkin puolesta kovasti tässä kirjassa ollut runsas sairauskuvaus ja rokotteiden genettinen pohdinta mutta epäilen ettei monikaan nuori tajuaisi höykäsen pölähdystä esim. Okerin työstä. Siksi en pidä hyvänä ratkaisuna kuvailla niin yksityiskohtaisesti ruton syntyseikkoja ja lääkkeen kehittelyä ynnä muuta lääketieteellistä pohdintaa.

Romantiikkaa oli sopivasti ja jokainen sai oman onnellisen loppunsa joka miellytti itseäni. Kirja oli paljon aikuisempi kuin aiemmat osat ja se sopi tämän kirjan vakavampaa aiheeseen. Myös politiikkaa ja yhteiskunnallista kritiikkiä tuli kuin parhaimmassa aikuisten romaanissa joten viihdyin erittäin hyvin tämän kirjan äärellä. Parasta ja kiehtovinta oli menneen kuvaus, kivikylän asukkaiden elämänkuvaus ja Yhteiskunnan menneisyyden valottaminen. Aiemmissa kirjoissa häiritsi se ettei tarinan maailmasta oikein tiennyt mitään. Miksi tähän oli jouduttu ja ketkä olivat vihollisia joita varten rutto alunperin kehitettiin. Kaikkiin kysymyksiin ei vieläkään saatu vastausta mutta riittävästi kuitenkin. Itse haluan optimistisesti ajatella että kirjan ihmisillä mahdollisuus parempaan totetuu. Pidin tästä paljon. Arvosana: 9/10.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Loppusoitto


Kuva täältä.

Becca Fitzpatrickin "Langennut enkeli"-sarjan neljäs osa, "Loppusoitto" päättää nimensä mukaisesti sarjan. Kirja jatkaa siitä mihin kolmas osa jäi. Nora joutuu vastaamaan valaansa jonka teki kuolleelle isälleen, Hank Millardille, nefilisalaseuran perustajalle. Hank eli Musta Käsi oli ennen kuolemaansa salaa koonnut mittavan armeijan sotaan nefilien vapauden puolesta. Blakely, Hankin tutkimuspäällikkö on kehitellyt tehokkaita aseita sotaan langenneita enkeleitä vastaan. Helvetistä peräisin oleva Paholaisvoima on saatu valjastettua erilaisin aseisiin ja sitä käytetään myös juomana joka vahvistaa nefilien jo ennestäänkin hurjia voimia. Hankin oikea käsi, Dante Matterazzi esittäytyi Noralle edellisesen kirjan lopussa ja ottaa nyt Noran siipiensä suojiin. Nora joutuu nefilijoukkion sisäpiirin kuulusteltavaksi mutta Dante lupaa heille että hän kouluttaa tytöstä taistelukelpoisen nefilijohtajan joka kunnioittaa Mustan Käden perintöä. Niinpä Nora alkaakin kehittää sekä fyysistä kuntoaan että mielenhallintatekniikoita Danten opastuksella.

Nora itse on puun ja kuoren välissä sillä hänen rakastettunsa Patch on entistä enemmän kuvioissa mukana, Noran äidin harmiksi. Kun Nora joutuu tekemään valintoja kumman puolella taistelee tilanne meinaa karata käsistä. Pariskunta joutuu tekemään feikkieron jotta nefilien johtajat eivät tule liian epäluuloisiksi sillä Noralla ei ole varaa menettää nefiliarmeijansa johtajuutta. Isän kanssa tekemä vala sitoo tytön elämän ja kuoleman taistoon, halusi hän tai ei. Langenneet enkelit eivät jää toimettomaksi ja heillä onkin omat suunnitelmansa nefilien pään menoksi. Joku pelaa molemmilla puolilla mutta saako Nora sen ajoissa selville. Arkkienkelitkin ovat sopassa mukana, erityisesti iljettävä omaan pussiinsa pelaava, uhkapelaaja nimeltään Pepper Friberg, jolla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa.

Vee Sky rakastuu Scottiin ja Nora on heidän puolestaan onnellinen. Onni Patchin kanssa sen sijaan on jäähyllä kun Noran biologinen siskopuoli asettuu asumaan Greyn perheeseen ja Marcie tekeekin kaikkensa jotta saisi pojan itselleen. Marciella on muukin agenda muttta se selviää myöhemmin. Nora ehtii kaiken taisteluiden valmistautumisen ohessa säätää Patchin kanssa, shoppailla ja vakoilla ja epäillä Patchin entistä tyttöystävää, langennutta enkeliä Dabriaa jolla oli jo ensimmäisessä kirjassa pieni rooli. Tässä kirjassa jälleen juoksennellaan, taistellaan tunteita vastaan, niiden puolesta ja Hesvankuu vaan lähestyy. Suuri ja eeppinen taistelukin lopulta saadaan, kumpi puoli voittaa ja kuka paljastuu lopussa vielä nefilksi se selviää ihan kirjan loppupuolella. Tykkäsin tästä päätöosasta, kaikki langat solmittiin eikä kaikki mennyt kuten kuvittelin, epilogikin oli suloinen. Arvosana: 8/10.

Hiljaisuus


Kuva täältä.

Becca Fitzpatrickin "Hiljaisuuus"-kirja jatkaa Noran ja Patchin tarinaa "Langennut enkeli"-sarjan kolmannessa osassa. Edellisen osan lopussa Nora sai vihdoin kutsun tulla vierailulle Patchin kotiin. Mutta nuoret eivät päässeet koskaan perille saakka sillä Hank Millard, Noran biologinen isä osoittautui nefilisalaseuran pääjehuksi, Mustaksi Kädeksi ja vangitsi tyttärensä Patchin ulottumattomiin. Kolmannen kirjan alussa Patch tekee kalliin sopimuksen Noran vapauttamisesta. Nora herää kotikaupunkinsa haustausmaalla muistinsa menettäneenä. Kotiin palattuaan hän tajuaa olleensa koko kesän kadoksissa mutta hän itse ei muista myöskään aikaa ennen sieppaamistaan. Noran äiti on mennyt yhteen nuoruuden rakastettunsa, Hank Millardin kanssa joka on jättänyt vaimonsa ja toisen tyttärensä. Noran on vaikea hyväksyä biologista isäänsä elämäänsä mutta äidin onni on selvää. Noralla ei ole mitään muistikuvia sieppauksestaan eikä hän tiedä että oma isä on sen takana. Etsivä Basson ja äidin kysymyksistä huolimatta tytölle ei palaa mitään mieleen viimeisen puolen vuoden ajalta.

Vee on Noran tukena ja auttaa tätä selviytymään mutta Nora tajuaa että Veekään ei kerro hänelle kaikkea. Kun äitikin on haluton puhumaan tietyistä asioista on Noran pää pyörällä eikä hän tiedä kenen puheisiin pitäisi uskoa. Kun Nora tapaa uudelleen Patchin, jota ei enää muista, hän vaistoaa tuntevansa tuon pojan menneisyydestään. Vetovoima poikaa kohtaan on niin vahva että Nora hakeutuu tilanteisiin jossa näkisi edes vilauksen hänestä. Patch taas toisaalta työskentelee nyt kahtaalle eikä pysty suojelemaan Noraa kuten ennen.

Scott Parnell palaa takaisin kuvioihin ja tällä kertaa Nora ottaa hänet iloisena vastaan. Scottin avustuksella tyttö pääsee vainoojiensa jäljille ja poika pelastaakin Noran pulasta. Kirjan lopussa Hank Millard pakottaa Noran vannomaan verivalan ja pian Nora onkin pulassa tekemänsä valan vuoksi. Kirja päättyy jälleen kerran jännittäviin tunnelmiin ja jättää kaikkien lankojen solmimisen sarjan päätösosaan.

Kirja oli paras osa tähän mennessä. Ensimmäistä osaa lukiessani en arvannut että tämä sarja kasvaisi romanttisesta hömpästä jännittäväksi tarinaksi kolmen eri rodun taistelusta olemassaolostaan. Arvosana: 8/10.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Riitasointu


Kuva täältä.

"Riitasointu" on Becca Fitzpatrickin kirjoittaman nuorten sarjan toinen osa neliosaisesta "Langennut enkeli"-sarjasta. Kirja jatkaa siihen mihin ensimmäisessä osassa päästiin. Ensimmäisen osan lopussa Noran kuolemalta pelastanut langennut enkeli Patch sai siipensä takaisin ja muuttui tytön suojelusenkeliksi. Nyt heidän ihastuksensa syvenee ja nuoret alkavat seurustella Noran äidin ja tytön parhaan kaverin, Veen vastusteluista huolimatta. Nora käy kesäkursseja selvitäkseen helpommalla syksyllä mutta koulunkäynnistä ei tahdo tulla mitään kun tapahtumat pyörähtävät kunnolla käyntiin. Kesätyöpaikkakin tulee hankittua jotta Nora saisi ostettua uuden auton äidin myymän tilalle. Nora ei tahdo enää olla kenenkään avun varassa, erityisesti ei Marcie Millardin jonka antama koulukyyti osoittautui virheliikkeeksi.

Taas on edessä epäröintiä, vaarallisia tilanteita ja kiihkeitä hetkiä poikaystävän käsivarsilla. Pahin vihamies, luokkakaveri Marcie saa suuremman roolin Noran elämässä kuin tyttö haluaisikaan. Epäilykset poikaystävän vilpillisyydestä ja pettämisestä saavat tytön aivan sekaisin eikä hän enää tiedä voiko luottaa enkeliinsä. Kun lisäksi arkkienkeleitä pitää varoa suututtamasta on Noralla paljon huolehdittavaa eikä elämä olekaan tänä kesänä niin ruusuilla tanssimista kun hän alkukesästä vielä kuvitteli.

Samaan aikaan Blythe, Noran äiti yrittää heittää kapuloita Patchin ja tyttärensä väleihin ja kutsuu entisen naapurinsa poikineen kyläilemään. Nora on tavannut Scottin viimeksi lapsena eikä siitä ole jäänyt hänelle kovin hyviä muistoja mieleen mutta aivan siihen mitä seuraavaksi tapahtuu ei Norakaan olisi osannut varautua. Kun Nora kuulee Scottin äänen mielessään hän tajuaa pojan olevan nefili. Tämä herättää hänen mielenkiintonsa ja hän alkaa vakoilla poikaa Veen kanssa. Tytöt joutuvat vaikeuksiin ja jonkun henkikin on taas vaarassa. Kun välit Patchiin tulehtuvat Nora laittaa heidän suhteensa jäähylle. Mitä siitä sitten seuraa on rikkoa Noran sydämen palasiksi. Scott vie tytön huonoille teille ja patch yrittää pelastaa tämän pulasta vähän väliä.

Nora yrittää saada jotain selkoa isänsä kuolemaan ja saa outoja ja uhkaavia viestejä tuntemattomalta lähettäjältä. Kun nefilien salaseura osoittautuu todelliseksi on Noran peloille vihdoin todellinen kohde. Mutta kuka on salaperäinen Musta Käsi jota Scottkin pelkää niin kovasti? Ja mikä on Barnabas-nimisen nefilin todellinen henkilöllisyys? Nora saa lopulta näihin kysymyksiinsä vastauksen joka tosin ei ole sellainen jota hän odotti. Lopussa tapahtuvassa välien selvittelyssä selviää myös hänen isänsä todellinen tappaja.

Kirja oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ykkösosa ja voin sanoa pitäneeni tästä osasta. Nefilien ja langenneiden enkeleiden maailmaa avattiin lukijalle niin että odotan kyllä seuraavaakin osaa. Arvosana: 8/10.