"Maan lapset"-sarjan neljäs osa vie Aylan ja Jondalarin pitkälle matkalle kohti zelandonien maata. He aloittivat Matkansa mamutoiden kesäjuhlilta ja jatkoivat kohti Beranin merta ja seurasivat Suurta Vesien Emoa, Tonavaa määränpäähänsä saakka. Matkallaan he kohtaavat erilaisia heimoja, alkumatkasta Höyhenheinän mamutoileirin, Sharamudoit, Hadumai-metsästäjät, S-armunait, Losadunait, Klaanipariskunnan, Lanzadonit ja vihdoin perillä Jondalarin heimon, Zelandonien Yhdeksännen luolan jäsenet. Jokainen näistä edellämainituista ihmisryhmistä reagoi pelonsekaisella uteliaisuudella siihen että matkalaisten mukana kulkee sekä hevoset Heinä että Juoksija kuin lähes täysikasvuinen Susikin. Pariskunta pysähtyy näiden eri heimojen luokse eripituisiksi ajoiksi ja he kohtaavat niin vaikeuksia kuin ilojakin. Osan ihmisistä Jondalar tapasi jo tulomatkallaan ja pääseekin nyt vaihtamaan kuulumisia ja esittelemään heille uutta perhettään. Ayla herättää huomiota minne meneekin ja osa ihmisistä uskoo hänen olevan itse Emo ja Jondalarin hänen taivaallinen rakastajansa Lumi.
Aylan selvännäkemiskyky vaan voimistuu ja hän näkeekin useita selkounia joissa edesmennyt Klaanikansan vanha Mog-Ur, Creb johdattelee ja varoittaa heitä tulevista pulmatilanteista. Yksi tällainen varoitus pelasti heidän henkensä massiivisen tulvan alta. Susikin pitää omasta laumastaan huolta ja pelastaa täpärästi Aylan hengen kun eräs henkilö uhkaa tappaa hänet. Ja Matkahan ei olisi mitään jos ei jouduttaisi vaarallisiin tilanteisiin, no niitä riittää ihan varmasti mutta nämä neuvokkaat nuoret sekä selviytyvät kaikista noin vaan ja siinä samassa keksivät taas uusia keksintöjä.
Seksikohtauksiakin taas tulvii suunnilleen joka toisella sivulla ja ne muuttuvat yhä tylsemmiksi ja huvittavimmiksi kun kirjailija ei joko osaa tai edes viitsi muunnella niitä. Sitä en sitten tiedä onko suomentajalla ollut naurussa pitelemistä vai onko hänkin vaan copypastennut pariskunnan Ilojen jakamisen. Jondalar muuttuu yhä suojelevammaksi ja rasittavammaksi Aylaa kohtaan ja minua jäi häiritsemään se sillä aiemmissa kirjoissa Ayla kuitenkin esitetään itsenäisenä, älykkäänä ja pärjäävänä nuorena naisena. Pitkät eläin-, kasvi- ja luontolistaukset tökkivät edelleen ja olenkin jo oppinut hyppimään niiden yli silloin kun niitä riittää yhdessä kuvaksessa useamman sivun verran. Tämä oli ehkäpä tylsin ja pitkäveteisin näistä tähän saakka, toivottavasti tämä ei ole etenevä trendi... Arvosana 7/10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti