torstai 3. syyskuuta 2015

Kuulumisia

Mulla on tapana näköjään jäädä tauolle täältä aika ajoittain. Lukemista en kuitenkaan ole lopettanut vaikken tänne olekaan mitään kirjoittanut. Kirjalistasta selviää että olen lukenut tänä vuonna tähän saakka jo enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Syykin on selvä: äänikirjat.

Kun en erään kerran päässyt kirjastoon ja kirjahyllyssä ei ollut sillä hetkellä mitään kiinnostavaa etsin omaan kännykkääni sopivan sovelluksen ja latasin ensimmäisen äänikirjani Vaski-kirjastosta. Olin niin hurmaantunut että kuuntelin kirjan kokonaan. Sarjan seuraavat osat menivät hujauksessa kun ei tarvinnut lähteä nojatuolista minnekään vaan parilla napautuksella "hyllyssä" oli taas kaksi uutta teosta. Suosittelen kaikkia kokeilemaan!

Itselleni äänikirjat täyttävät monta tehtävää. Kärsin kroonisesta unettomuudesta ja usein pyörin tuntitolkulla vuoteessa saamatta unta. Äänikirjat muuttivat tilanteen täysin. Nykyisin kuuntelen noin 20 minuuttia äänikirjaa ja nukahdan samantien. Olen erityisherkkä äänille joten taloni alla tapahtuva yötäpäivää jatkuva metrotunnelin poraaminen (jota on siis kestänyt noin 1 1/2 vuotta jo) ja useasti toistuvat räjähdykset ovat koetelleet hermojani ja sitä vähäistäkin kärsivällisyyttä äänien suhteen. Kun taas kuulokkeista kuuluva miellyttävä lukijanääni ei häiritse minua ollenkaan! Kummallista mutta toimivaa.

Toinen paikka sänkyni lisäksi on julkiset kulkuvälineet, siirtymiset paikasta toiseen, odottelut lääkärin vastaanotolla, laboratorioissa jne. jotka täyttävät meikäläisen arjen aika tehokkaasti. Fyysisen kirjan lukeminen ei kiinnosta kun ympärillä ihmiset köhivät, rökivät ja kitisevät, keskustelevat häiritsevästi ja muutakin hälyääntä bussien/junien/metrojen, sairaaloiden ja terveysasemien tiloista löytyy. Äänikirjaa kuunnellessani taas rauhoitun, irtaannun ympäristöstäni ja saan nauttia samalla hyvästä kirjasta.

Lukijan äänelläkin on merkitystä. Eräs kirjasarja (The Giver) muutti lukijaa kesken kaiken ja osa teoksista piti sitten hakea fyysisinä kappaleina kirjastosta kun lukijan ääni oli liian häiritsevä. Myös sellaiset äänikirjat joissa on paljon musiikkia eivät sovellu minulle. Haluan kuunnella mahdollisimman tasaista äänimaisemaa enkä kestä äkillisiä äänenvoimakkuuden muutoksia tai taustamusiikkia kovinkaan helpolla. Varsinkin yöllä ne katkaisevat zen-tilan ja nukahtaminen siirtyy taas 10-20 minuuttia pidemmälle.