Hevosten laakso

Kuva täältä.

"Hevosten laakso" jatkaa Aylan tarinaa suoraan siitä mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Ayla menetti kaiken, oman pienen lapsensa, ainoan tietämänsä kodin, oman perheensä ja koko heimon kun uusi päällikkö, Broud, joka aina vihasi tyttöä, karkoitti Aylan. Kun klaanin kotiluola sortui maanjäristyksen seurauksena Broud määräsi tytölle kuolemankirouksen joka käytännössä tarkoitti sitä että Ayla oli nyt kuollut ja karkoitettu lopullisesti heimon parista.

Tämän kirjan alussa Ayla on vaeltanut kuukauden päivät ja on todella väsynyt. Hän oli luullut että löytäisi "Muut", ne eriheimoiset jotka olivat Aylan omaa, alkuperäistä heimoa. Olihan Iza, Aylan kasvattiäiti, sanonut että he löytyisivät pohjoisesta. Mutta Ayla ei ollut löytänyt ketään. Hän uskoi että oli yksin maailmassa ja kuolisi lopulta siihen ettei enää jaksanut elää yksin, kaiken menettäneenä. Kunnes hän löytää laakson jonne jää asumaan. Alkuun kaikki on vaikeaa, hän joutuu ponnistelemaan että saa kerätyksi ruokavarannot, tarpeeksi eläinten taljoja ja parannustaikojen yrttejä pitkää talvea varten mutta hän selviytyy.

Kolmen vuoden yksinolon aikana Ayla oppii tuntemaan pienen asuinpaikkansa kaikki sopukat, hän kesyttää hevosen josta tulee hänelle kumppani ja lopulta hän löytää haavoittuneen luolaleijonan pennun, oman toteeminsa ilmentymän. Ayla vie leijonanpennun luolaansa, parantaa sen ja Pennuksi nimetty luolaleijona jää Aylan ja Heinäksi nimetyn hevosen kanssa asumaan laaksoon. Ayla oppii metsästämään ensin yhdessä hevosensa kanssa ja lopulta myös luolaleijonansa kanssa. Mutta Ayla on silti yksin. Ja hän kaipaa ihmiskontaktia, toivoo löytävänsä itsensänäköisiä ihmisiä mutta pelkää pahinta.

Kirjan toinen juonipolku seuraa kahta nuorta zelandonimiestä, Jondalaria ja Thonolania heidän pitkällä Matkallaan halki tunnetun mantereen. Miehet kohtaavat reissullaan erilaisia ihmisiä, pahoja vastoinkäymisiä, ilon ja onnen hetkiä mutta myös suuren surun joka melkein murtaa molemmat. Kohtalo johdattaa asioita  kummallisesti ja alkaa uusi seikkailu joka päätyy siihen että Ayla ja Jondalar tapaavat ja viettävät talven yhdessä.

Luin kirjan yhdessä humauksessa ensimmäisen osan perään ja huomasin että aika sittenkin oli kullannut osan muistoistani. Kirjassa oli paljon sellaista luonnonkuvausta ja muuta selittelyä että silmät tahtoivat välillä hyppelehtiä turhien kasvi- ja eläinlajiluetteloiden ohitse ja ajatus harhaili. Tykkäsin tästä silti ja aion jatkaa loppujenkin osien lukemista kunhan saan tuon lukupiirin kirjan tästä välistä pois kuljeksimasta. Kirjaa on luettu myös Vinttikamarissa ja Sallan lukupäiväkirjassa. Arvosanaksi annan 9/10.