keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Dark Shadows


Picture from IMDb.

Kävin viime kuussa katsomassa Tim Burtonin ohjaaman "Dark Shadows"-leffan joka perustuu 60- ja 70-luvulla pyörineeseen samannimiseen tv-sarjaan. En ollut kuullut tästä aiemmin mutta yllätyin positiivisesti ja iloitsin kamalasti tästä komediakohelluksesta! Ajatelkaa, Johnny Depp vampyyrinä, kutkuttava ajatus jo sinänsä. Johnny Depp on siis vampyyri nimeltään Barnabas Collins jonka arkku avataan vahingossa 70-luvulla kun hän on virunut katkeran noitarakastettunsa kiroamana maan alla arkussaan jo kahden vuosisadan ajan. Ajankuva on herkullisesti toteutettu niin maskeerauksen kuin puvustuksenkin osalta ja tuo hauskasti itselleni oman 70-luvun nuoruuden mieleen. Kaikki näyttelijät loistavat rooleissaan ja itse tykkäsin Barnabasin lisäksi Collinsin perheen teinityttärestä Carolyn Stoddardista jota näyttelee nuori Chloë Grace Moretz. Tässä linkki hänen IMDb-profiilisivulleen. Näemmepä myös ihailemani rokkistara Alice Cooperin esiintymässä Collinsin sukukartanon juhlissa. Kyllä jätkä jaksaa vielä painaa!

Barnabas Collins tutustuu sukunsa jäseniin ja aiheuttaa hämmennystä sekä sotkee kaupungin nykyisen valtiattaren, Barnabasin kironneen noidan Angeliquen sunnitelmat. Siitähän noita ei tykkää ja alkaa heittää kapuloita vampyyrin ja hänen perheensä rattaisiin. Suvun maille on myös tupsahtanut uusi kotiopettajatar, Victoria Winters, jolla on oma roolinsa Barnabasin ja Angeliquen sotkuisissa välissä. Lopputaistelulta ei vältytä eikä onnellisia loppuja ole, vai onko?!

Vielä toinen kuva jossa kaikki tärkeimmät hahmot:

Picture from here.

Arvosana: 9/10. Leffa on arvosteltu esim. Episodissa ja Leffatykissä.

2 kommenttia:

  1. Kaksikolta Tim Burton ja Johnny Depp (<3) ei voi odottaa kuin hyvää :) Arvaa harmittiko, kun lähdimme miehen kanssa pitkästä aikaa elokuviin ja tämä ei ollut enää ohjelmistossa! Nyyh, odotellaan sitten dvd:tä...

    VastaaPoista
  2. Niinpä!
    Harmillista, mutuna sanoisin että tulee varmaan jo joulumyyntiin DVD:nä? Oli se kyllä niin hauska:)

    VastaaPoista