sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Maalattujen luolien maa

Kuva täältä.

Kuudes ja toistaiseksi viimeinen osa jatkaa Aylan ja Jondalarin sekä heidän tyttärensä Jonaylan tarinaa. Tässä osassa oli paljon luolien kuvailua ja se olikin kovin mielenkiintoista mutta viimeistään kymmenennen visentti- ja mammuttikuvan kohdalla alkoi kyllästyttää. Ymmärrän kyllä että kirjailija on todella kiinnostunut aiheestaan mutta tämä on kuitenkin fiktiiivinen romaani eikä tietokirja. Aiempienkin sarjan kirjojen kohdalla olisi voinut helposti editoida ainakin yhden kolmanneksen jokaisesta kirjasta tarinan silti kärsimättä mutta tämä kirja olisi pitänyt editoida vielä raaemmalla kädellä. Tässä oli puolet liikaa. Auel kertookin kirjan alussa kiitokset-osiossa enemmän näistä luolista ja siitä että hän siirsi ne kokonaisuutena kirjaansa ja muokkasi siitä Zelandonien maan.

Kirjan alussa Ayla jatkaa Emon palvelijaksi opiskelemista ja tulee nauttineeksi jotain psykedeeliyrttiseosta ja melkein menehtyy pyhässä luolassa. Kun hän lähtee sitten kesäjuhlille myöhässä odottaen tapaavansa Jondalarin hän löytääkin tämän toisen naisen sylistä. Ja taas on soppa valmis! Mikä näillä ihmisillä on niin vaikeaa ettei voi puhua toiselle? Annetaan asioiden mennä niin solmuun ettei voi enää kumppanille puhua mitään ja luullaan toisesta aina pahinta. Eikö tämä jo nähty Mammutin metsästäjissä...

Joko lopetus ei ole kirjailijan vahvinta osaamista tai sitten hän jättää tarkoituksella auki sellaisia asioita joista hän kuitenkin kahdessa viimeisessä kirjassaan on ottanut esille. Jään odottelemaan kirjoittaako Auel vielä yhden osa tähän sarjaan sillä siihen oli viitteitä pitkin kirjaa. Esim. klaanikansan ja Muiden yhteydenpito ja kaupankäynti, Brukevalin ja Madromanin lähtö sekä Aylan mahdollinen arvonnousu Ensimmäiseksi. Ja toisen, tai oikeammin kolmannen, lapsen mahdollisuuskin tuli jollain tapaa korostetusti esille.

Koko sarjasta jäi sellainen kuva että 30 vuotta saman kirjasarjan kanssa on liikaa. Ainakin kun ne ovat tällaisia järkäleitä, kustannustoimittajan painajaisia. Peräkkäin luettuna näissä kaikissa oleva asioiden toistelu, sen korostaminen kuinka se Jondalarin mela onkaan niin iso ja ah Aylan luola juuri sille sopiva. Se, että Ayla niin vihaa niitä hyeenoita ja kuinka hän oppikaan metsästämään tarkkailemalla petoeläimiä. Jne, jne. Jopa samassa kirjassakin oli toistoa niin paljon että en usko että menisi enää läpi millään isommalla kustantajalla tämmöinen kässäri. Ehkä hän sai palkkaa sivumäärän mukaan?

Yksi mikä jäi erityisen positiivisena mieleen oli se kuinka yhteisö- ja perherakenne oli niin avara ja salliva. Samalla tulisijalla saattoi olla kolme tai neljäkin aikuista samaa tai eri sukupuolta samassa perhesuhteessa ja nekin jotka halusivat olla yksin ilman puolisoa kelpasivat yhtä arvokkaina jäseninä samaan yhteisöön. Lapset saivat kasvaa rauhassa, kaikki katsoivat heidän peräänsä ja rakastivat ja neuvoivat kutakin hänen oman kiinnostuksensa myötä. Lapset oppivat asiat seuraamalla aikuisten toimia, mikään ei ollut kiellettyä ja kaikkea muuta suvaittiin paitsi mustasukkaisuutta ja silmitöntä väkivaltaa. Mielenkiintoa erilaisia taitoja oppimaan kannustettiin ja lapset otettiin mukaan kaikkiallle. Tämä kiehtoi minua vaikka tiedänkin ettei se enää onnistu nykyisenlaisessa yhteiskunnassa. No, kaikesta huolimatta olihan tämä luettava ja melko hyvä maku siitä jäi. Arvosana: 8/10.

Kirja-arvioita on tehnyt esim. Marjis, Annika ja Villasukka kirjahyllyssä.
Edit 30.11 Liitän tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Muinaiset riimut".

maanantai 24. syyskuuta 2012

TBR-100

Päätin osallistua monen muun innoittamana TBR-100-haasteeseen omalla tavallani. Itselläni on omissa kirjahyllyissäni niin paljon lukemattomia kirjoja ja niitä kirjoja jotka olen lukenut x-vuotta sitten ja jotka olen joko kokonaan tai osittain jo unohtanut. Päätin siksi valita tämän haasteen kirjat näistä omien hyllyjeni kirjoista. Lukuaikaa en nyt määrittele, luen tässä kuitenkin rinnalla muita kirjoja muiden blogaajien kirjavinkeistä, lukupiirien kirjoja sekä kirjoja kirjaston valikoimista. Laitan TBR-listan tuonne yläpalkkiin omaksi sivukseen ja merkitsen kunkin kirjan linkin sitten asianmukaiseen postaukseen. Kirjoissa on myös kirjasarjojen osia tai kokonaisia sarjoja ja se luultavasti kannustaa minua lukemaan ne uudestaan joten tämä lista saattaa hieman venähtää alkuperäisestä. Hyllyihin jäi vielä yli kolmesataa lukematonta kirjaa jotka olen nyt eritellyt vaihtoon, lahjoiksi tai Netcyleriin meneväksi jotta hyllyihin tulisi tilaa nille kirjoille jotka todella haluan omistaa enkä vaan roikuttaa mukana kun ne ovat tulleet jostain syystä hankittua tai saatu lahjaksi/vaihdossa. Lisäksi nuo silmät vaan jatkavat huononemistaan ja haluan lukea mahdollisimman paljon ennenkuin se muuttuu mahdottomaksi.

Jostain syystä tuo lista näyttää osan kirjoista harmaalla ja osan mustalla enkä osaa sitä korjata joten älkää välittäkö siitä.


  1. Jack Kerouac: Matkalla
  2. Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä
  3. Régine Deforges: Sininen polkupyörä
  4. Jane Campion: Piano
  5. Pirkko Saisio: Kainin tytär
  6. Eoin Colfer: Hiuskarvan varassa
  7. John Irving: Leski vuoden verran
  8. Henry Miller: Kravun kääntöpiiri
  9. W. Somerset Maugham: Elämältä se maistui
  10. Joanne Harris: Karamellikengät
  11. Maeve Binchy: Talo Dublinissa
  12. Frederik Pohl: Sapattivuosi
  13. Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia
  14. Theodore Sturgeon: Enemmän kuin ihminen
  15. Daniel Keyes: Kukkia Algeronille
  16. Harry Harrison: Tilaa! Tilaa!
  17. Sameul R. Delany: Nova
  18. Isabel Allende: Eva Luna
  19. Diana Gabaldon: Sudenkorento
  20. Milan Kundera: Kiireettömyys
  21. Herbjørg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen
  22. Marianne Fredriksson: Muuttolinnut
  23. Nancy Huston: Täyskäännös
  24. Nikos Kazantzakis : Kerro minulle Zorbas
  25. P. C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen
  26. Kaari Utrio: Pirita Karjalantytär
  27. Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla
  28. André Brink: Intohimon oikeudet
  29. Per Olov Enquist: Henkilääkäri
  30. Gabriel García Márquez: Uutinen ihmisryöstöstä
  31. Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu
  32. Catherine Millet: Catherine M:n seksuaalielämä
  33. Kent Haruf: Tasangon laulu
  34. Jostein Gaarder: Pasianssimysteerio
  35. Ernest Hemingway: Kirjava satama
  36. Caroline Alexander: Endurance
  37. Zacharias Topelius: Jungarin taru
  38. Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly
  39. Kassandra Block: Rakkauden puukottamat
  40. Michael Cunningham: Tunnit
  41. Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
  42. Raclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo
  43. Helen Humphreys: Pilvien syleilyssä
  44. Mila Teräs: Pimeän taivaan kilta
  45. Raymond Khoyry: Merkki
  46. Michael Crichton: Aikamatka
  47. Frederick Forsyth: Neljäs sopimus
  48. Anthony Hyde: Punakettu
  49. Robert Ludlum: Paholaisen mosaiikki
  50. Catherinen Gaskin: Sukuperintö
  51. L. Onerva: Madame de Staël
  52. Halldór Laxness: Islanninkello
  53. Wilbur Smith: Vihan ja rakkauden perintö
  54. Hans Hass: Kolme miestä meren pohjassa
  55. Timo Kylmälä: Yön valojen maat
  56. Erling Tambs: Häämatkalla yli valtameren
  57. Håkan Mörne: Kullattu kurjuus
  58. Osa Johnsson: Neljä vuotta paratiisissa
  59. G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään
  60. Arthur Grimble: Etelänmeren lumous
  61. Elsebeth Juncker: Polkupyörillä Intiaan
  62. Hans Baumann: Perun kultaa ja jumalia
  63. E. Alexander Powell: Salaisen hämärän maa
  64. Beowulf
  65. George Orwell: Vuonna 1984
  66. Tove Jansson: Reilua peliä
  67. Marcus Sedgwick: Mustat ratsastajat
  68. Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
  69. Paula Havaste: Kotasavun Marja
  70. Arthur C. Clarke: 2010 Avaruusodysseia
  71. Brian Aldiss: Mannerheim-sinfonia
  72. Isaac Asimov: Robotit
  73. Arkadi ja Boris Strugatski: Kasvatti
  74. Robert A. Heinlein: Kissa muurin läpi
  75. Philip José Farmer: Elämän ja kuoleman virta
  76. Risto Isomäki: Kristalliruusu
  77. Philip Pullman: Lyran Oxford
  78. Dan Simmons: Hyperion
  79. Sue Harrison: Tähtien kutsu
  80. Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
  81. J. R. R. Tolkien: Húrinin lasten tarina
  82. Mark Blake: Queen-Rockin kuninkaalliset
  83. Nerea Riesco: Ars Magica
  84. Harry Harrison: Ruostumaton teräsrotta: Teräsrotan paluu
  85. Clifford Simak: Väliasema
  86. Jukka Mäntyjärvi: Paholaisen huilu
  87. Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2
  88. Ian Caldwell ja Dustin Thomason: Neljäs siirto
  89. Leo Kalervo: Tuppisuu suomalainen
  90. Aapeli: Siunattu hulluus
  91. Reidunn ja Sakari Kiuru: Kaarnalaiva
  92. Shusaku Endo: Verraton hölmö
  93. Ursula Pohjolan-Pirhonen: Lumikuninkaan sydän
  94. Lasse Lehtinen: Uskottu mies
  95. Simo Hämäläinen: Nuijamiesten marssi
  96. Härmän Kustaa: Entiset hantvärkkärit ja hupulaaset
  97. Philippe Delerm: Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja
  98. James Redfield: Yhdeksän oivalluksen tie
  99. Mary Higgins Clark: Tyttöni Sunday
  100. Stephen King: Musta torni osat 1-7

Luolien suojatit

Kuva täältä.

Viides osa, "Luolien suojatit" jatkaa Aylan ja Jondalarin tarinaa ihmiskunnan syntysijoilla, jääkaudenaikaisessa Euroopassa. Pitkä matka halki keskisen mantereen on päättynyt ja pariskunta on kotiutumassa Jondalarin kotiin, zelandonien Yhdeksänteen luolaan. Ayla tapaa miehensä lähisukulaisia, entisiä rakastettuja sekä vanhoja vihamiehiä. Aylan elämä uudessa kodissa ei ala helposti, heti ensimmäisellä juhla-aterialla hänet nolataan perusteellisesti mutta tekijän pilkka sattuu omaan nilkkaan ja pilantekijä saa oman heimonsa halveksunnan omalle naamalleen. Aylan erikoinen puhetapa, hänen eläinten hallintakykynsä ja kaunis ulkomuotonsa erilaisten tapojensa lisäksi herättää mielenkiintoa mutta myös närää ja kateutta. Jondalarin äiti Marthona pitää Aylasta välittömästi ja nainen saakin hänestä heti läheisen ystävän. Myös Zelandoni, hän joka heistä on Ensimmäinen, heimon tietäjä ja Emon palvelija, entinen Zolena ja Jondalarin Doni-nainen huomaa Aylan potentiaalin ja päättää saada naisen mitä pikimmiten Emon palvelijoiden valvovan silmän alle. Zelandoni tajuaa että tuollainen mahti mikä naisella on voi olla vaarallinen jos sitä ei suitsita joten hänen on alettava valmentaa Aylaa sekä hänen omaksi turvakseen mutta myös siksi että Ayla on uhka jo totutulle instituutiolle, Emon palvelijoille. Ayla itse ei halua ruveta Emon palvelijaksi, Zelandoniksi vaan hänen suurin halunsa on olla Jondalarin puoliso ja hänen tulisijansa lasten äiti.

Aylan raskaus etenee hienosti ja hänen hevosensa Heinä on myös kantavana Aylan suureksi riemuksi. Ayla otetaan Zelandoniheimon täysvaltaiseksi jäseneksi ja hänet liitetään Jondalariin liitonsolmulla kesäjuhlilla jossa Ayla pelastaa erään pojan hengen kun villasarvikuono hyökkää tämän kimppuun. Kesäjuhlilla tapahtuu kaikenmoista, tapaamme vanhoja tuttujakin, Lanzadonit ovat tulleet hakemaan joukkoonsa omaa Emon palvelijan ja Jondalarin serkku Joplaya viettää liittojuhlaa Echozarin kanssa. Yhdeksännen luolan Brukeval, jossa itsessäänkin on klaaniverta, ei voi sietää että sekamuotoinen Echozar saa itselleen kauniin halututn naisen. Mutta Ensimmäinen Zelandoni ei anna periksi ja liitonsolmu sidotaan kaikkien halukkaiden pariskuntien välille, myös Joplaya ja Echozar saavat toisensa.

Ayla on kertonut Yhdeksännen luolan ihmisille klaanikansan tavoista ja perinteistä ja saa pikkuhiljaa suurimman osan ihmisistä tajuamaan että "latuskapäätkin" ovat ihmisiä, erilaisia kun he mutta kuitenkin ihmisiä. Kaikki eivät sulata tätä ja Ayla saakin Brukevalin lisäksi muita vihamiehiä itselleen, Madroman on yhä Jondalarille katkera menneisyydestä ja nyt myös siitä huomiosta ja arvostuksesta jota mies saa uusine perheenjäsenineen. Joharran, Jondalarin veli ja Yhdeksännen luolan päällikkö on huolestunut siitä että klaanikansasta saattaa tulla uhka zelandoneille sillä klaanikansa on aiemmin asuttanut zelandonien luolayhteisöjä ja heidät on väkisin ajettu maanpakoon omilta alueiltaan. Kirjan lopussa Ayla synnyttää ja se tuo hänen muistoistaan tuskallisesti esille hänen esikoisensa. Durcin ja hän paljastaa kipeän salaisuutensa Zelandonille joka on jo arvannut että tämä ei voi olla naisen ensimmäinen synnytys.

Tykkäsin tästä osasta. Kirja hurahti nopeasti loppuun ja uusi osa on jo luvussa. Arvosana 9/10.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tasangon vaeltajat

Kuva täältä.

"Maan lapset"-sarjan neljäs osa vie Aylan ja Jondalarin pitkälle matkalle kohti zelandonien maata. He aloittivat Matkansa mamutoiden kesäjuhlilta ja jatkoivat kohti Beranin merta ja seurasivat Suurta Vesien Emoa, Tonavaa määränpäähänsä saakka. Matkallaan he kohtaavat erilaisia heimoja, alkumatkasta Höyhenheinän mamutoileirin, Sharamudoit, Hadumai-metsästäjät, S-armunait, Losadunait, Klaanipariskunnan, Lanzadonit ja vihdoin perillä Jondalarin heimon, Zelandonien Yhdeksännen luolan jäsenet. Jokainen näistä edellämainituista ihmisryhmistä reagoi pelonsekaisella uteliaisuudella siihen että matkalaisten mukana kulkee sekä hevoset Heinä että Juoksija kuin lähes täysikasvuinen Susikin. Pariskunta pysähtyy näiden eri heimojen luokse eripituisiksi ajoiksi ja he kohtaavat niin vaikeuksia kuin ilojakin. Osan ihmisistä Jondalar tapasi jo tulomatkallaan ja pääseekin nyt vaihtamaan kuulumisia ja esittelemään heille uutta perhettään. Ayla herättää huomiota minne meneekin ja osa ihmisistä uskoo hänen olevan itse Emo ja Jondalarin hänen taivaallinen rakastajansa Lumi.

Aylan selvännäkemiskyky vaan voimistuu ja hän näkeekin useita selkounia joissa edesmennyt Klaanikansan vanha Mog-Ur, Creb johdattelee ja varoittaa heitä tulevista pulmatilanteista. Yksi tällainen varoitus pelasti heidän henkensä massiivisen tulvan alta. Susikin pitää omasta laumastaan huolta ja pelastaa täpärästi Aylan hengen kun eräs henkilö uhkaa tappaa hänet. Ja Matkahan ei olisi mitään jos ei jouduttaisi vaarallisiin tilanteisiin, no niitä riittää ihan varmasti mutta nämä neuvokkaat nuoret sekä selviytyvät kaikista noin vaan ja siinä samassa keksivät taas uusia keksintöjä.

Seksikohtauksiakin taas tulvii suunnilleen joka toisella sivulla ja ne muuttuvat yhä tylsemmiksi ja huvittavimmiksi kun kirjailija ei joko osaa tai edes viitsi muunnella niitä. Sitä en sitten tiedä onko suomentajalla ollut naurussa pitelemistä vai onko hänkin vaan copypastennut pariskunnan Ilojen jakamisen. Jondalar muuttuu yhä suojelevammaksi ja rasittavammaksi Aylaa kohtaan ja minua jäi häiritsemään se sillä aiemmissa kirjoissa Ayla kuitenkin esitetään itsenäisenä, älykkäänä ja pärjäävänä nuorena naisena. Pitkät eläin-, kasvi- ja luontolistaukset tökkivät edelleen ja olenkin jo oppinut hyppimään niiden yli silloin kun niitä riittää yhdessä kuvaksessa useamman sivun verran. Tämä oli ehkäpä tylsin ja pitkäveteisin näistä tähän saakka, toivottavasti tämä ei ole etenevä trendi... Arvosana 7/10.

torstai 20. syyskuuta 2012

Matkalla


Picture from here.

"Matkalla" perustuu Jack Kerouac'n samannimiseen klassikkoromaaniin. Itse kirja vielä odottelee hyllyssä lukemistaan mutta tämän leffan kävin juuri katsomassa. Tarinan keskiössä on kirjailijanalku Sal, hänen hulttiokaverinsa Dean, Deanin lukuisat naisystävät ja vaimot sekä runoilijapoika Carlo joka on ihastunut Deaniin. Hiukan pienemmissä rooleissa vilahtavat Viggo Mortensen, Kirsten Dunst, Steve Buscemi ja Amy Adams. Kirjan herkulliset hahmot elävät kulkurielämää, polttavat tupakkaa ja pilveä, käyttävät muitakin huumeita ja juovat runsaasti. Se oli jopa niin runsasta että se hieman häiritsi varsinaisen juonen seuraamista. Muistan toki että meilläkin vielä 60-luvulla vanhempani polttivat sisällä kotona mutta nämä veikkoset polttavat kuin viimeistä päivää. Leffan ajankuva oli hienosti toteutettu ja silmä oikein lepäsi vaatteiden, asusteiden, kampausten ja autojen parissa.

Tarkempia leffa-arvosteluja ovat tehneet esim. Pertti Avola Hesarin Nyt-liitteeseen ja Sakari Lehtonen Film-O-Holicissa. Pidin kovasti tästä leffasta ja annankin arvosanaksi 9/10.

Vielä fanikuvana Mari Lou (Kristen Stewart) tanssimassa.
Picture from here.

Cosmopolis

(Äh, en enää löydä tämän kuvan alkuperää...en siis omista sen oikeuksia tmv.)

David Cronenberg on tarttunut ajankohtaisen viiltävään aiheeseen kuvatessaan nykypäivän valuuttakriisiä ja sen lieveilmiöitä elokuvassa "Cosmopolis". Lähes koko elokuva tapahtuu valuuttakeinottelija ja finanssinero Eric Packardin limusiinissa jossa hän hoitaa kaikki asiansa. Ihmiset tulevat hänen luokseen, hän itse poistuu harvoin autostaan. Kaikki taphtuu yhden päivä aikana ja Packardin lisäksi näemme hänen henkilökuntaansa, (ah, ihana Kevin Durand Packardin turvallisuuspäällikkönä!) uunituoreen vaimonsa, pari rakastajatarta jopa hänen lääkärinsä joka tekee Packardille terveystarkastuksen limusiinissa.

Elokuva on niin monitahoinen ja sisältää viittauksia asioihin joita en kaikkia ymmärrä joten sanonpa vaan sen että itse en tästä pitänyt. Eipä moni muukaan kanssakatsoja, salista lähti neljätoista ihmistä pois kesken leffan. Hhhmmm, osa saattoi olla Pattinson-faneja lähinnä Twilight-leffojen osalta mutta kyllä sieltä häipyi myös moni aikuiskatsoja. Enkä usko että seksi- ja väkivaltakohtaukset olisivat syynä siihen sillä ne eivät olleet sen kummoisempia kuin muissakaan leffoissa. Itse tillitin koko elokuvan loppuun saakka mutta ajatukset ja tunnelmat jäivät jotenkin hämmentyneeksi ja pettyneeksi. Mutta kriitikot ovat tykänneet. Lukekaapa "oikea" arvostelu vaikkapa Suomen kuvalehdestä tai Mikael Fräntin blogista. Oma arvosana: 6/10.

Ja loppuun vielä ihanan Juliette Binoche'n stillkuva samaisesta leffasta. Kuva Caitlin Cronenberg.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mammutin metsästäjät

Kuva täältä.

"Mammutin metsästäjät" on "Maan lapset"-sarjan kolmas osa ja jatkaa tarinaa edellisen kirjan jättämästä kohdasta. Kirjan alussa Ayla ja Jondalar tulevat mammutin metsästäjien heimon leiriin. Heimolaiset nimittävät itseään mamutoiksi ja he pitävät mammuttia sekä pyhimpänä eläinhenkenä että heidän suojelushenkenään. Mammutti vaatettaa heidät ja ruokkii heidät. Mammutin luista valmistetaan paljon erilaisia tarve-esineitä ja niistä rakennetaan asuinmajojen tukirakenteet ja niitä myös käytetään soittimina.

Aluksi Ayla on kauhuissaan, näkeehän hän ensimmäistä kertaa muita ihmisiä Jondalarin lisäksi. Hän pelkää etteivät ihmiset hyväksy häntä, onhan hän mielestään niin ruma ja jo lapsuudessaan tottunut olemaan se joka on aina erilainen ja kummallinen. Myös Jondalaria jännittää. Hän tietää että Ayla on kasvanut "latuskapäiden" eli klaanikansan parissa ja synnyttänyt lapsen joka on puoliverinen, "iljetys". Hänen omat asenteensa ja pelkonsa nousevat pintaan. Sen lisäksi heillä on mukanaan Aylan Heinä-tamma ja hänen varsansa Juoksija. Ihmiset eivät ole aiemmin kesyttäneet eläimiä ja siksi mamutoitkin ovat aluksi hämmästyneitä ja peloissaan koska luulevat Aylaa eläinten kutsujaksi, Mamutiksi.

Leijonan leiri ottaa kuitenkin tulokkaat vastaan ja pariskunta jää asumaan talveksi mamutoiden pariin. Yhteiselo tuo omat ongelmansa ja Jondalar huomaa pian saaneensa kilpailijan Aylan rakkaudesta. Ranec, heimon kuvantekijä lumoutuu ja alkaa piirittää Aylaa. Moninkertaisten väärinkäsitysten vuoksi Ayla antaa liitonlupauksen ja aikoo Ranecin puolisoksi seuraavilla kesäjuhlilla. Ayla luulee ettei Jondalar rakasta häntä enää ja heidän välinsä tulehtuvat. Muu heimo näkee mistä on kyse mutta eivät halua puuttua asiaan. Heimon tietäjä, Mamut, huomaa heti alussa Aylan potentiaalin ja alkaa opettaa tuota kiehtovaa, lahjakasta naista Mammutin tulisijan perillistä.

Talven aikana vietetään aikaa pääosin sisällä lämpimissä ja suojaavissa asumuksissa, mukaan mahtuu niin synnytys, riitoja, juhlia, surua kuin rakkauttakin. Ayla oppii paljon ja myös Leijonan leiri oppii häneltä ja Jondalarilta. Ayla otetaan heimoon ja vihdoin hän on Ayla, Mamutoin heimosta, Leijonan leiristä, ei enää heimoton. Leijonan leirissä on pieni poika, Rydag joka muistuttaa Aylaa hänen omasta pojastaan Durcista joka hänen oli jätettävä Luolakarhun klaaniin kun hänet kirottiin kuolemankirouksella. Talven mittaan Ayla ajattelee paljon poikaansa ja haaveilee hänen hakemisesta mamutoiden pariin vaikka hän tietääkin sen mahdottomaksi.

Kevään tullen kierähtää vuodenpyörä uuteen asentoon ja Leijonan leiri alkaa olla enemmän ulkona. Eräällä metsästysretkellä Ayla törmää mustaan suteen joka yrittää viedä hänen saaliinsa ja sen seurauksena Ayla ja Deegie tuovat yllättävän löydön leiriin. Se aiheuttaa alkuun pelkoa ja hämmennystä mutta lopulta asia järjestyy ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kesäjuhlille lähdetään innoissaan ja perillä odottaa tuhatpäinen ihmislauma jota sekä Ayla että hänen suojattinsa pelästyvät. Kaikkea epämiellyttävää, mutta myös tärkeää, tapahtuu mutta lopulta väärinkäsitykset selviävät. Aylan pelastama luolaleijona, Pentu nähdään vielä viimeisen kerran. Kirja päättyy hyvästeihin.

Pidin tästä osasta kovasti ja kyyneleet pyrkivät silmiini turhankin usein. Pysähdyin oikein miettimään miksi juuri tämä kirja kosketti niin voimakkaasti jotain sisälläni. Hoksasin vasta jälkeenpäin että juuri tuo omassa laumassaan erilainen ja kummallinen, outo tyttö muistutti läheisesti omia menneisyyden kokemuksia. Se että hänet sitten niin varauksetta hyväksyttiin uuteen heimoon ja leirinsä jäseneksi aiheutti omien patoutuneiden tuntemusten uudellen arviointia. Itku helpotti ja sai parikin asiaa kirkastumaan mietteissäni. Ärsytyksen aiheina olivat liialliset typot ja sama loputon tietokirjamainen luontokuvaus eläin- ja kasvilistoineen joita jälleen riitti sivutolkulla. Arvio: 9/10.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Dark Shadows


Picture from IMDb.

Kävin viime kuussa katsomassa Tim Burtonin ohjaaman "Dark Shadows"-leffan joka perustuu 60- ja 70-luvulla pyörineeseen samannimiseen tv-sarjaan. En ollut kuullut tästä aiemmin mutta yllätyin positiivisesti ja iloitsin kamalasti tästä komediakohelluksesta! Ajatelkaa, Johnny Depp vampyyrinä, kutkuttava ajatus jo sinänsä. Johnny Depp on siis vampyyri nimeltään Barnabas Collins jonka arkku avataan vahingossa 70-luvulla kun hän on virunut katkeran noitarakastettunsa kiroamana maan alla arkussaan jo kahden vuosisadan ajan. Ajankuva on herkullisesti toteutettu niin maskeerauksen kuin puvustuksenkin osalta ja tuo hauskasti itselleni oman 70-luvun nuoruuden mieleen. Kaikki näyttelijät loistavat rooleissaan ja itse tykkäsin Barnabasin lisäksi Collinsin perheen teinityttärestä Carolyn Stoddardista jota näyttelee nuori Chloë Grace Moretz. Tässä linkki hänen IMDb-profiilisivulleen. Näemmepä myös ihailemani rokkistara Alice Cooperin esiintymässä Collinsin sukukartanon juhlissa. Kyllä jätkä jaksaa vielä painaa!

Barnabas Collins tutustuu sukunsa jäseniin ja aiheuttaa hämmennystä sekä sotkee kaupungin nykyisen valtiattaren, Barnabasin kironneen noidan Angeliquen sunnitelmat. Siitähän noita ei tykkää ja alkaa heittää kapuloita vampyyrin ja hänen perheensä rattaisiin. Suvun maille on myös tupsahtanut uusi kotiopettajatar, Victoria Winters, jolla on oma roolinsa Barnabasin ja Angeliquen sotkuisissa välissä. Lopputaistelulta ei vältytä eikä onnellisia loppuja ole, vai onko?!

Vielä toinen kuva jossa kaikki tärkeimmät hahmot:

Picture from here.

Arvosana: 9/10. Leffa on arvosteltu esim. Episodissa ja Leffatykissä.

Hevosten laakso

Kuva täältä.

"Hevosten laakso" jatkaa Aylan tarinaa suoraan siitä mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Ayla menetti kaiken, oman pienen lapsensa, ainoan tietämänsä kodin, oman perheensä ja koko heimon kun uusi päällikkö, Broud, joka aina vihasi tyttöä, karkoitti Aylan. Kun klaanin kotiluola sortui maanjäristyksen seurauksena Broud määräsi tytölle kuolemankirouksen joka käytännössä tarkoitti sitä että Ayla oli nyt kuollut ja karkoitettu lopullisesti heimon parista.

Tämän kirjan alussa Ayla on vaeltanut kuukauden päivät ja on todella väsynyt. Hän oli luullut että löytäisi "Muut", ne eriheimoiset jotka olivat Aylan omaa, alkuperäistä heimoa. Olihan Iza, Aylan kasvattiäiti, sanonut että he löytyisivät pohjoisesta. Mutta Ayla ei ollut löytänyt ketään. Hän uskoi että oli yksin maailmassa ja kuolisi lopulta siihen ettei enää jaksanut elää yksin, kaiken menettäneenä. Kunnes hän löytää laakson jonne jää asumaan. Alkuun kaikki on vaikeaa, hän joutuu ponnistelemaan että saa kerätyksi ruokavarannot, tarpeeksi eläinten taljoja ja parannustaikojen yrttejä pitkää talvea varten mutta hän selviytyy.

Kolmen vuoden yksinolon aikana Ayla oppii tuntemaan pienen asuinpaikkansa kaikki sopukat, hän kesyttää hevosen josta tulee hänelle kumppani ja lopulta hän löytää haavoittuneen luolaleijonan pennun, oman toteeminsa ilmentymän. Ayla vie leijonanpennun luolaansa, parantaa sen ja Pennuksi nimetty luolaleijona jää Aylan ja Heinäksi nimetyn hevosen kanssa asumaan laaksoon. Ayla oppii metsästämään ensin yhdessä hevosensa kanssa ja lopulta myös luolaleijonansa kanssa. Mutta Ayla on silti yksin. Ja hän kaipaa ihmiskontaktia, toivoo löytävänsä itsensänäköisiä ihmisiä mutta pelkää pahinta.

Kirjan toinen juonipolku seuraa kahta nuorta zelandonimiestä, Jondalaria ja Thonolania heidän pitkällä Matkallaan halki tunnetun mantereen. Miehet kohtaavat reissullaan erilaisia ihmisiä, pahoja vastoinkäymisiä, ilon ja onnen hetkiä mutta myös suuren surun joka melkein murtaa molemmat. Kohtalo johdattaa asioita  kummallisesti ja alkaa uusi seikkailu joka päätyy siihen että Ayla ja Jondalar tapaavat ja viettävät talven yhdessä.

Luin kirjan yhdessä humauksessa ensimmäisen osan perään ja huomasin että aika sittenkin oli kullannut osan muistoistani. Kirjassa oli paljon sellaista luonnonkuvausta ja muuta selittelyä että silmät tahtoivat välillä hyppelehtiä turhien kasvi- ja eläinlajiluetteloiden ohitse ja ajatus harhaili. Tykkäsin tästä silti ja aion jatkaa loppujenkin osien lukemista kunhan saan tuon lukupiirin kirjan tästä välistä pois kuljeksimasta. Kirjaa on luettu myös Vinttikamarissa ja Sallan lukupäiväkirjassa. Arvosanaksi annan 9/10.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Luolakarhun klaani

Kuva täältä.

"Luolakarhu klaani" avaa "Maan lapset"-sarjan jonka kirjoittaja, Jean M. Untinen-Auelilla on suomalaiset sukujuuret. Itse tutustuin tähän kirjasarjaan jo 80-luvulla kun kirja ensimmäisen kerran ilmestyi mutta aloitin nyt uusintaluvun kun sain kirjastosta lainaan uusimman, kuudennen osan. Olikin jo aika lukea nämä uudestaan sillä ensimmäisellä kerralla hurmaannuin täysin tästä maailmasta jonka kirjailija on luonut.

Kirjan maailma on esihistoriallisen ajan, jääkauden ajan, Eurooppa jossa kahden esi-ihmislajin, Neandertalinihmisten ja Cro-Magnonin ihmisten elämää seurataan pääosin yhden päähenkilön, Aylan kautta. Ensimmäinen kirja tutustuttaa lukijan tähän erikoiseen tyttöön joka joutuu luonnonmullistuksen vuoksi erilleen omasta perheestään ja heimostaan ja päätyy Luolakarhun klaanin hoiviin. Hän kasvaa totutellen eriheimoisen ihmisryhmän tapoihin siinä kuitenkaan aina onnistumatta. Ayla joutuu kasvamaan nopeasti, opettelemaan klaanin naisten tavoille, hän pääsee käymään heimon kesäjuhlilla ja lopulta kivuliaitten sattumusten ja uuden päällikön vihan vuoksi lähtemään maanpakoon ja etsimään omaa tietään ilman itselleen rakkaita ihmisiä.

Kirjailija tavoittaa jääkauden ihmisten tunnot ja syvimmät ajatukset hienovaraisella otteellaan ja vie lukijan huikaisevaan seikkailuun siihen aikaan jolloin nykyihminen ei olisi selvinnyt luonnonvoimien armoilla. Ei ainakaan länsimainen, kaupunkielämään tottunut ihminen. Kirjailija on nähnyt paljon vaivaa tutkiessaan tuon ajan eurooppalaista asutusta, luolia, niiden maalauksia ja muita tarve-esineitä joita on säästynyt nykypäiviin saakka. Hän on myös ollut kiinteässä kirjeenvaihdossa ja jopa käynyt tutustumassa moniin merkittäviin esihistoriallisiin löytöihin itse tapahtumapaikoilla.

Wikipedian mukaan: "Luolakarhun klaani yllätti lukijat antamalla erittäin todenmukaisen kuvan neandertalinihmisten elämästä. Vaikka monet tulkinnat perustuivat kirjailijan omaan pohdintaan, hän oli tehnyt laajapohjaista tutkimusta arkeologian alueella. Omakohtaista kokemusta saadakseen kirjailija osallistui selviytymistaidon kurssille, jossa oppi tekemään kivikauden tapaan tulta ja työkaluja sekä elämään luonnossa talviolosuhteissa.
Kirjan menestyessä Jean Auelin mahdollisuudet tehdä tutkimusta parantuivat edelleen, ja nyt hän pystyi myös vierailemaan kirjojensa esihistoriallisilla alueilla ja yliopistoissa. Niinpä kirjasarjan edetessä monet kuvaukset luonnosta, ihmisistä ja tapahtumista pohjautuvat tieteelliseen tutkimukseen."
Tykkäsin tästä yhtä paljon kuin silloin 30-vuotta sitten eikä aika ollut kullannut muistoja niinkuin olin etukäteen pelännyt. Kirja-arviota löydät mm. Emilien blogista, Sallan blogista ja Marin blogista. Lisään tämän lukuhaasteeseen kohtaan "Yrttitieto". Arvosanaksi annan 9/10.

Paljastettu rakastaja

Kuva täältä.

Neljäs osa jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa tuttuun vauhdikkaaseen tyyliinsä ja esittelee vanhojen henkilöhahmojensa lisäksi taas pari uutta hahmoa.
Kirjan alussa oleva selitesanasto on saanut kirjasarjan edetessä yhä uusia selkiyttäviä sanoja jotka auttavat tajuamaan vampyyrimaailman lainalaisuuksia. Itseäni aluksi hämmensi jotkin sanat, varsinkin nuo uros/naarasnimitykset mutta nyt ne tuntuvat jo luontevilta osilta kirjan maailmassa.

Tässä osassa keskitytään sekä veljeskunnan ihmisjäsenen, ainoan sellaisen, Butch O'Neilin että hänen rakkauden kohteensa Marissan tarinaan. Kauas Butchin menneisyyteen kaivellen sieltä paljastuu kaikenlaista kiinnostavaa ja Butchin ja Marissan suhdekin kehittyy aivan uudelle tasolle kunhan molemmat saavat vaan turhat ja satuttavat väärinkäsitykset pois jaloista. Nämä ihmissuhde-, vai pitäisikö sanoa vampyyrisuhdesolmut toistuvat kaikissa kirjoissa ja ovat toistuvuudestaan huolimatta kirjojen parasta antia, samoja kuvioita sitä on itsekin tahkonnut omissa ihmissuhteissaan. Henkilökemiat ja kaikki se arkinen kohellus on yleismaailmallista ja koskee myös vampyyrien parisuhde-elämää. Toki kirjan maailma tuo siihen oman yliluonnollisen tasonsa muttei se niin erikoinen ole ettei samaistumisenkohteita löytyisi vaikkei kulmahampaasi olisivatkaan kovin terävät. Butch joutuu myös hiukan vahingossa sekaantumaan lessereiden ja siviilivampyyrin väliseen taisteluun. Hän pelastaa tuon vampyyrin mutta jää itse vangiksi. Tästä alkaa tapahtumasarja joka etenee pitkin kirjaa jännittävästi ja henkeäsalpaavalla vauhdilla paljastaen lessereiden Omegasta ja hänen vastavoimastaan Kirjurineitsyestä kiintoisia asioita.

ZeroSum-juottola jatkaa veljeskunnan jäsenten mielipaikkana joten Reverendistä ja hänen myöskin sympath-lajisesta turvallisuuspäälliköstään kuullaan lisää. Myös Vishousin osuus on erittäin kiinnostava ja hänen ja Butchin välille muodostunut kiinteä side saa tässä osassa erikoisia muotoja aina eräänkin rituaalin lopussa kirjan loppupuolella tapahtuvassa merkittävässä koko veljeskuntaa järisyttävässä tapahtumasarjassa. Tämä suhde kiehtoi itseäni kovasti ja kirjailija on hienosti osannut piirtää eräänlaisen rakkaus/ystävyystarinan heidän ympärilleen. Pääsemme myös kurkkaamaan veljeskunnan pyhimpään, Hautapaikkaan ja siellä tapahtuvaan merkittävään tapahtumaan. Lessereiden esi-lesser, Herra X joka on palannut Omegan luota luulee löytäneensä jotain merkittävää jota on hakenut jo kauan. Hän muuttaa erään henkilön lesseriksi ja luulee häntä Valituksi mutta pettyy pahasti. Joku toinen paljastuukin hänen etsimäksi henkilöksi ja siitäkös helvetti pääsee valloilleen. John Mathew suree edelleen ja ajautuu yhä syvemmälle omaan epätoivoonsa. Hän toivoo muutosvaiheensa pikaista käynnistymistä ja käy Zsadistin kanssa pitkillä kävelylenkeillä joilla kumpikaan ei puhu. Hän tutustuu kahteen luokkatoveriinsa tarkemmin ja kuulee kiihdyttäviä uutisia kuninkaalta.
Arvosana: 9/10.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Herätetty rakastaja

Kuva täältä.

"Herätetty rakastaja" on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan kolmas osa. Kirja noudattelee samantapaista kerrontaa kuin aiemmat osat, edellisistä kirjoissa tutulla tavalla runsas väkivalta ja yksityiskohtainen seksikuvaus kuljettavat juonta eteenpäin. Tarina jatkaa siitä mihin viimeksi päädyttiin ja eräs veljeskunnan jäsen on suunniltaan surusta ja hukuttaa sen raivoisaan ajojahtiin. Hän kiduttaa lessereitä ja yrittää saada heiltä väkisin haluamansa tiedot siinä kuitenkaan onnistumatta kunnes eräs vangittu siviili pääsee pakoon kertomaan hänen etsimänsä henkilön olinpaikan. Alkaa uhkarohkea pelastusreissu ja veljet palaavat sieltä voitokkaina. Myös lessereiden Herra O menettää jotain sellaista haluamaansa ettei kestä sitä vaan säntää tutkimusreissulle josta löytää virheellisen tiedon ja lopettaa etsimisensä. Hän siirtyy katkerana ja raivoissaan jahtaamaan erästä veljeskunnan jäsentä kunnes joutuu yllättäen tilanteeseen jossa hänen aiempi oletuksensa osoittautuukin vääräksi. Hän surmaa surutta ja aiheuttaa eräälle veljeskunnan jäsenelle niin suunnatonta surua että tämä katoaa niin ettei häntä löydetä mistään.

Zsadist joutuu palaamaan menneisyyteensä ja käsittelemään tuskaista tarinaansa Herrattaren veriorjana. Nämä takaumat ovatkin mielenkiintoisia ja valottavat kaksosten tarinaa melkoisesti. Raakuudestaan ja kamalista tapahtumista huolimatta ne tuovat lisätietoja vampyyrien menneisyydestä Vanhassa Maassa. Kaksoset joutuvat molemmat erään naarasvampyyrin lumoihin ja joutuvat käsittelemään oman tunteidensa lisäksi sitä vaihtoehtoa että toinen heistä olisi parempi tälle naaraalle kuin toinen. Phury taistelee kiinnostuksesta samaan naaraaseen joka on ensimmäinen naaras joka aiheuttaa nämä tuntemukset hänelle parisataavuotisen selibaattilupauksensa aikana. Kirjassa käsitellään paljon juuri kaksosten elämänvaiheita ja heidän välistä riippuvuussuhdetta valotetaan hieman tarkemmin.  Tässä osassa nähdään myös ensimmäinen naaraan kiima-aika ja kuinka se vaikuttaa kenenkin elämään.

John Matthew pääsee tutustumaan ensimmäistä kertaa veljeskunnan kartanoon ja aloittaa muiden nuorten, muutosvaihettaan vielä kokemattomien vampyyriurosten kanssa taistelukoulutuksen veljeskunnan harjoituskeskuksessa. Hän koettaa selvitä omasta surustaan sen lisäksi että kokee ulkopuolisuutta muiden urosten seurassa ja joutuukin erään pullistelevan uroksen silmätikuksi. Kouluttajaksi ryhtynyt Zsadist ei anna poikien selvitellä välejään nyrkkitappeluin vaan antaa molemmille varoituksen. John tapaa myös ensimmäistä kertaa kuningattaren, Bethin ja saa yllättäen kouristuskohtauksen. Tämä viittaa menneisiin tapahtumiin ja johdattelee juonta tältä osin eteenpäin. Tätä juonenkehittelyä seuraan innostuneena.

John tutustuu myös nuoreen naaraaseen, Sarelleen josta on tarkoitus tulla hänelle avustaja muutosvaiheessa. Vampyyrithan ravitsevat itseään vain vastakkaisen vampyyrisukupuolen jäsenistä. Muutosvaiheessa tätä tarvitaan erityisesti sillä se on vampyyrin elämässä vaarallisin vaihe joka johtaa usein kuolemaan. Muutokset ovat sekä fyysisiä että psyykkisiä. Kirjassa Johnin verilinja paljastuu mutta kukaan ei tiedä miten se on mahdollista. John saa taas yhden välähdyksen muistoistaan joita ei tunnista.

Uusina hahmoina esitellään ZeroSum-viihdejuottolan omistaja, Reverend, joka ei olekaan ihan sitä miltä näyttää. Hän johtaa kovalla kädellä sekä laillisia että laittomia bisneksiään. Veljeskunnan jäsenet viettävät paljon aikaa hänen VIP-tiloissaan. Hän saa selville että Phury kuuluu veljeskuntaan ja Phurylle selviää Reverendin olevan sympath. He tekevät molemminpuolisen vaitiolosopimuksen. Myöhemmin Reverendin oikea nimi paljastuu ja samalla se kuka on hänen sisarensa. Myös Marissan elämästä kuullaan lisää. Hänen ja Butchin suhde on edelleen sotkussa eivätkä kumpikaan osaa lähestyä toistaan vaan tajuavat toisensa sanomiset aivan väärin.

Kirjan lopussa Bella paljastaa aikamoisen yllätyksen kaikille. Tykkäsin tästä osasta kovasti, annan arvosanaksi: 9/10.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Herääminen

Kuva täältä.


Risto Isomäki on suomalainen tieteis- ja tietokirjailija. Hän on julkaissut yhteensä 8 sci-fi-teosta ja 10 tietoteosta, palkintoja kahmineesta "Sarasvatin hiekkaa"-kirjasta on myös julkaistu sarjakuvateos joka voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2009. Kirjailijasta tarkemmin Tammen sivulla.

Risto Isomäen "Herääminen" on ekologinen dystopiatrilleri lähitulevaisuudestamme, kirjassa eletään vuotta 2038. Maapallon asukkaat taiteilevat ilmastomuutoksen kourissa ja ihmiskunta onkin ennennäkemättömän katastrofin kynnyksellä. Kirjassa pohditaan voidaanko maapallo vielä pelastaa ihmisille elinkelpoisena vai katoaako homo sapiens sapiens kokonaan kartalta. Kirjan tapahtumat käynnistyvät YLE:n uutisstudiosta jossa suomalainen uutistoimittaja kuuntelee kyllästyneenä kollegansa ehdottamia uutisaiheita: Joka puolella kärsitään kuivuutta, suuret joet kuten Niili, Ganges ja Indus kuivuvat, ympäri maapalloa roihuaa jättiläismäisiä metsäpaloja, jossain on jättiläismäisiä hirmumyrskyjä, satokato kipuaa yli 80% USA:n maissipelloilla ja uskonnollisia mellakoita löytyy Lähi-Idästä.

Kirjan tapahtumia seurataan niin Siperian rannikkokaupungeissa, Tampereen tähtitieteellisessä observatoriossa kuin Kuun pinnallakin. Kirjaa on arvosteltu epäuskottavaksi siitä että henkilöhahmoina on esim. suomalaisia tähtitieteilijöitä ja AIDS-tutkijoita. Itse pidin siitä että nuo henkilöt olivat kirjassa. Se toi kerronnan jotenkin lähemmäksi maallikkolukijaa ja päähenkilöt istuivat muuhun tarinaan saumattomasti. Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta vaikka dialogi olikin paikoitellen kökköä ja ihmisuhteiden kuvailu hieman paperista. Mutta itse kirjan aihepiiri oli kiinnostava ja mukaansatempaava karmaisevasta viestistään huolimatta. Suosittelen ekologisen dytopian ystäville ja kaikille maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneille lukijoille.  "Herääminen on arvosteltu myös Aikakoneessa ja Kirjaseurannassa. Arvosanaksi annan 8/10. Liitän kirjan lukuhaasteeseen kohtaan "Taikajuomat".