Solaris

Stanislaw Lemin "Solaris" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.3.2015. Kirja edustaa ns. vanhempaa sci-fiä ja sen kyllä huomaa. Vaikka Solaris on aikanaan ollut kova sana on se jäänyt auttamattomasti jälkeen nykypäivänä luettavalle spefi-kirjallisuudelle. Vaikka vuonna 1961 puolaksi julkaistu ja vuonna 1973 ranskannoksesta suomennettu kirja kuvastelee kirjoittajan omaa menneisyyttä holokaustista selvinneenä juutalaisperheen vesana ei se tarjoa nykylukijalle paljoakaan tutkisteltavaa.

Kirjan tekniikka on vanhentunutta, kaukokirjoitin, mikrofilmit ja kirjaston paperikirjoista kaiken tiedon hankkiminen lähinnä naurattaa vaikka itsekin olen sen ajan lapsi. Tekniikka ei kuitenkaan ole onneksi pääosassa tässä tarinassa vaan ihmisen suhde itseensä ja omaan kulttuuriinsa. Kirjailija pohdiskelee moraalia ja etiikkaa sekä ihmisen roolia maailmankaikkeudessa. Filosofiset ja psykologiset pohdinnat ovatkin kirjan parasta antia.

Kirja olisi kaivannut kustannustoimittajan ohjaavaa kättä sillä useat kirjan kirjastossa vietetyt ajanjaksot olisi voinut karsia kokonaan pois tai edes tiivistää niitä ja keksittyjen teorioiden esittäminen ja niitä tehneiden tiedemiesten tutkimusluettelot supistaa joksikin järkevän mittaiseksi osaksi. Nyt ne aiheuttivat sivujen ylihyppäämisiä ja turhautumista.

Solaris on planeetta jota on tutkittu lähes sata vuotta mutta mitään ei oikeastaan ole saatu selville. Planeetta on lähes kokonaan tietoisen "meren" peitossa ja ihmiset ovat perustaneet sille tutkimusaseman joka leijuu meren yläpuolella. Kirjan alussa psykologi Kris Kelvin saapuu tutkimusasemalle ja heti saapumispäivänään hän huomaa tulleensa paikkaan jossa kaikki on hullusti. Hänen tutkijakolleegansa käyttäytyvät kuin mielipuolet ja hän itse näkee näkyjä.

Kun seuraavana aamuna hänen vierestään löytyy jo edesmennyt tyttöystävä Harey on tilanne jo astetta mutkikkaampi. Miksi tutkija ei lähetä avunpyyntöä Prometheukselle josta hänet Solarikselle lähetettiin vaan hän alkaa sekoilla toisten kanssa jäi lukijalle mysteeriksi. Moni lukupiiriläisistä ajatteli että jonkinmoista rationaalista ja tieteellistä lähestymistapaa olisi olettanut parin kyberneetikon ja psykologin pystyvän toteuttaa. Sen sijaan herrat sulkeutuivat omiin huoneisiinsa, puhuivat turhan kryptisesti ja laiminlöivät täysin normaalin ajattelun ja toiminnan jättäytyen harhojensa valtaan.

Itse olin lukenut tämän nuorena "runotyttönä" joskus silloin 80-luvun alkupuolella mutta mitään muistijälkeä ei ole jäänyt kuten ei elokuvistakaan. Niitä on tehty kaksikin, Tarkowski omansa vuonna 1972 ja Sodenbergh vuonna 2002. Muualla blogistaniassa kirjasta on pidetty. Täältä löytyy Marile, Ketjukolaaja ja Tessa. Oma arvosanani: 7/10.