maanantai 23. maaliskuuta 2015

Insurgent


"Divergent" jatkaa Veronica Rothin nuorten dystopiasarjaa. Kirjan tapahtumista on myös tehty elokuva jonka USA-ensi-ilta oli eilen. Suomessa se nähdään 10.4. alkaen.

Kirja jatkaa suoraviivaisesti siitä mihin edellinen osa, "Divergent", jäi. Tris ja Four seuralaisineen pakenevat kaupungista Amityjen alueelle Chicagon ulkopuolelle. Amity tarjoaa turvapaikan pakolaisille sillä ehdolla että nämä eivät riitele eivätkä kanna aseita alueellaan. No, Trisistä kuoriutunut kuumapää ei hevillä sopeudu sääntöihin ja kun Erudite löytää heidät uusine liittolaisineen ollaan jälleen pakomatkalla.

Tris ja Four kohtaavat uusia haasteita ja kun Fourin molemmat vanhemmat ahertavat tahoillaan omien tarkoitusperien hyväksi ollaan aikamoisen valinnan edessä. Kaupunkiin palataan ja asioita järkkäillään. Tris tajuaa että yhteenotto on odotettavissa ja hän yrittää hakea liittolaisia Eruditen ylivaltaa vastaan. Jeanine Matthew punoo omia juoniaan omalla alueellaan kaikkien päänmenoksi. Kun Jack Kang, Candorin johtaja päättää liittoutua Jeaninen kanssa joutuu Tris seuralaisineen jälleen pakenemaan.

Jeanine on kehitellyt salaa uutta seerumia joka tehoaisi myös Divergenteihin ja uutta pitkänmatkansimulaatiota saadakseen täyden hallinnan kaupungissa. Kun hän alkaa tappaa ihmisiä ellei joku Divergenteistä ilmianna itseään Tris tekee ratkaisun jonka päätteeksi hän jää Jeaninen vangiksi. Kaiken takana on Jeaninen halu saada absoluuttinen valta ja Divergentit ovat ainoita jotka ovat hänen tiellään. Kun Trisiä uhkaa teloitus on yllättävä apu lähellä. Mutta mitä Caleb tekee Eruditen laboratoriossa?

Tässä osassa räiskintää ja vaarallisia tilanteita on enemmän kuin ykkösosassa ja päähenkilöiden välillekin saadaan jännitteitä. Ystäviä menetetään, läheisiä surraan, painajaisia nähdään ja uusia liittolaisia löydetään. Mikä on se salaisuus jota Abnegation varjeli hengellään, Erudite tappoi salatakseen sen ja Marcus halusi julkiseksi selviää kirjan lopussa ja taas jäädään cliffhangeriin. Tykkäsin tästä osasta ehkä hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, nyt jään odottelemaan huhtikuuta ja leffaa. Kirjan ovat lukeneet myös: Ahmu, AnnamiNotkopeikko ja Kirjaneito. Arvosana: 8/10.



Picture from here.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti