Beautiful Creatures

Picture from the publisher Little, Brown and Company.

Innostuin niin The Giver-sarjan Gathering Blue-kirjan innoittamana lainaamaan muitakin äänikirjoja Turun alueen Vaski-kirjastosta että tämä tuli kuunneltua parissa päivässä ja seuraavakin on jo ladattu puhelimeen.

"Beautiful Creatures" on Kami Garcian ja Margaret Stohlin kirjoittaman Craster Chronicles-sarjan ensimmäisen osa. Osia on julkaistu tähän mennessä neljä pääosaa sekä väliosia ja lisäosia tulee edelleen. Samaan maailmaan sijoittuva rinnakkaissarja käsittelee tämän kirjan hahmoja. Ensimmäisestä kirjasta tehtiin myös samanniminen elokuva joka ei oikein menestynyt. Kävin sen katsomassa eikä se minuakaan vakuuttanut vaikka tämäntyyppiset yleensä uppoavat minuun. Tuntui ratsastavan Twilight-aallolla muttei yltänyt lähellekään niiden hurmosta. Kotimaassaan leffa floppasi ja kriitikot tyrmäsivät sen.

Kirjana tämä tuntui ihan mukiinmenevältä, lukijan ääni oli ilahduttavan värikäs ja pientä dramatisointiakin oli laitettu mukaan. Lukijan ääni kuljetti aivan eri poluille kuin leffa ja siitä olin ihan tyytyväinen.

Kirjan päähenkilönä on pikkukaupungin teinipoika Ethan Wate joka näkee outoja unia joissa vierailee salaperäinen tyttö. Kun syksyllä koulu taas alkaa Ethan huomaa kauhukseen ja kiinnostuksekseen että hänen uniensa tyttö on kouluun juuri muualta siirtynyt tyttö. Lena Duchannes on caster, yliluonnollisten olentojen sukua. Ethan tuntee yhteyden heidän välillään voimistuvan ja ajautuu Lenan kanssa yhteen. Kaikki eivät siitä tykkää kuten arvata saattaa ja heitä erillään pitäviin voimiin kuuluvat niin Lenan setä Macan kuin Ethanin täti Amma. Koulussa nuoria dissataan oikein urakalla mutta nuoria vaanivat vaarat ovat vasta edessä.

Kirja kulkee tämän lajityypin kulkureitillä teiniromanssin sääntöjen mukaisesti mutta ei sorru pahimpiin imelyyksiin. Kertojaäänenä oleva Ethan on jotenkin raikas ja tuntui että pääsin hänen päänsä sisään mainiosti. Eihän tämä mikään erikoinen kirja ollut mutta ihan mukavaa ja viihdyttävää tätä oli kuunnella. Arvosana: 7,5/10. Kirjan oli kuunnellut englanniksi Cherie ja Reta oli lukenut sen suomeksi.

Insurgent

"Divergent" jatkaa Veronica Rothin nuorten dystopiasarjaa. Kirjan tapahtumista on myös tehty elokuva jonka USA-ensi-ilta oli eilen. Suomessa se nähdään 10.4. alkaen.

Kirja jatkaa suoraviivaisesti siitä mihin edellinen osa, "Divergent", jäi. Tris ja Four seuralaisineen pakenevat kaupungista Amityjen alueelle Chicagon ulkopuolelle. Amity tarjoaa turvapaikan pakolaisille sillä ehdolla että nämä eivät riitele eivätkä kanna aseita alueellaan. No, Trisistä kuoriutunut kuumapää ei hevillä sopeudu sääntöihin ja kun Erudite löytää heidät uusine liittolaisineen ollaan jälleen pakomatkalla.

Tris ja Four kohtaavat uusia haasteita ja kun Fourin molemmat vanhemmat ahertavat tahoillaan omien tarkoitusperien hyväksi ollaan aikamoisen valinnan edessä. Kaupunkiin palataan ja asioita järkkäillään. Tris tajuaa että yhteenotto on odotettavissa ja hän yrittää hakea liittolaisia Eruditen ylivaltaa vastaan. Jeanine Matthew punoo omia juoniaan omalla alueellaan kaikkien päänmenoksi. Kun Jack Kang, Candorin johtaja päättää liittoutua Jeaninen kanssa joutuu Tris seuralaisineen jälleen pakenemaan.

Jeanine on kehitellyt salaa uutta seerumia joka tehoaisi myös Divergenteihin ja uutta pitkänmatkansimulaatiota saadakseen täyden hallinnan kaupungissa. Kun hän alkaa tappaa ihmisiä ellei joku Divergenteistä ilmianna itseään Tris tekee ratkaisun jonka päätteeksi hän jää Jeaninen vangiksi. Kaiken takana on Jeaninen halu saada absoluuttinen valta ja Divergentit ovat ainoita jotka ovat hänen tiellään. Kun Trisiä uhkaa teloitus on yllättävä apu lähellä. Mutta mitä Caleb tekee Eruditen laboratoriossa?

Tässä osassa räiskintää ja vaarallisia tilanteita on enemmän kuin ykkösosassa ja päähenkilöiden välillekin saadaan jännitteitä. Ystäviä menetetään, läheisiä surraan, painajaisia nähdään ja uusia liittolaisia löydetään. Mikä on se salaisuus jota Abnegation varjeli hengellään, Erudite tappoi salatakseen sen ja Marcus halusi julkiseksi selviää kirjan lopussa ja taas jäädään cliffhangeriin. Tykkäsin tästä osasta ehkä hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, nyt jään odottelemaan huhtikuuta ja leffaa. Kirjan ovat lukeneet myös: Ahmu, Annami, Notkopeikko ja Kirjaneito. Arvosana: 8/10.

Picture from here.

Divergent

Veronica Rothin "Divergent" avaa samanimisen trilogian johon tosin on kirjoitettu useampi lisäosa jotka sijoittuvat joko ennen kirjansarjan tapahtumia tai ovat toisen henkilön ("Four: A Divergent Collection") näkökulmasta kirjoitettuja. Lisäksi luin ilmaisena e-kirjana julkaistun "The World of Divergent: The Path to Allegiant" joka on johdanto-osa viimeiselle kirjalle ("Allegiant"). Kaikenkaikkiaan "Divergent Universe" sisältää kirjoja, e-kirjoja, leffoja (kakkos-osan, "Insurgent",  ensi-ilta on 10.4.2015) ja ainakin yhden novellin.

Kirjan maailma on entinen Chicagon kaupunki joka on aidattu korkealla aidalla eikä kukaan oikeastaan tiedä mitä aidan takana on, jokin tuntematon uhka. Pääosin raunioituneessa kaupungissa asuu joitain tuhansia ihmisiä jotka ovat muodostaneet omanlaisensa yhteiskunnan ja asuvat kunnostetuissa osissa kaupunkia. He ovat jakaantuneet taitojensa ja syntyperänsä vuoksi erilaisiin jaoksiin joilla kaikilla on omat tehtävänsä yhteiskunnassa. Luin tämän englanniksi joten en ole kääntänyt jaosten nimiä koska en tiedä niiden suomenkielisiä versioita. Tosin kirjan käännöstä on moitittu joten olen tyytyväinen alkukieliseen valintaani.

Kirjan päähenkilö on nuori tyttö "Tris", Beatrice Prior, joka kuuluu perheineen Abnegation-jaokseen. Kaikkiaan jaoksia on viisi: Abnegation, Candor, Erudite, Amity ja Dauntless. Lisäksi on ihmisiä (factionless) jotka ovat pudonneet jaosten ulkopuolelle syystä tai toisesta. Kun nuori täyttää 16-vuotta hän joutuu valitseman mihin jaokseen hän haluaa kuulua. Tätä valintaa jouduttamaan on soveltuvuustesti jossa nuori joutuu kohtaamaan sarjan tehtäviä ja hänen ongelmanratkaisukykynsä ja muut henkiset ja fyysiset valmiutensa arvioidaan. Testin antaman tuloksen perusteella nuoret tekevät lopullisen valinnan Valintaseremoniassa.

Yleensä nuoret valitsevat saman jaoksen joihin ovat syntyneetkin mutta jokainen vuosi osa nuorista valitsee toisin. Niin Beatricekin. Hän päätyy Dauntlesseihin ja hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Sitä hän on toivonutkin sillä hän koki lapsena aina olevansa väärässä jaoksessa. Vaikka vanhempien ja isoveljen jättäminen kirpaisee ei Beatrice sure kauaa menetettyä sillä uusi elämä on täynnä haasteita ja kovaa työtä.

Koska jaos tulee aina ensin ei uudet rekryytit saa nähdä entistä perhettään kuin vasta myöhemmässä vaiheessa. Beatrice on pienikokoisena ja melko heiveröisenä karsintakoulutuksessa altavastaajana mutta taistelee sitkeydellä ja päättäväisyydellä tiensä jaostonsa huipulle. Kun vaara uhkaa hän on neuvokas ja auttavainen. Todellisen soveltuvuustestin tuloksen hän salaa sillä testin tekijä, Tori Dauntlessista neuvoi että Divergent-tulos voi johtaa kuolemaan. Asia kiehtoo Trisiä mutta hän ei uskalla kysyä keneltäkään asiasta ja Torikin on kovin lyhytsanainen.

Koulutus päätty ajallaan ja osa porukasta poistuu, pientä romanssinpoikastakin on ilmassa. Mutta jotain muutakin tapahtuu ja eräänä aamuna Tris herää siihen että kaikki on hullusti. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla ja hänen maailmansa kaatuu. Menetyksiä tapahtuu, romanssikin joutuu koville mutta eteenpäin on mentävä. Kirja loppuu jännään kohtaan, en spoilaa sitä tämän enempää. Tästä on tehty myös leffa jonka ensi-ilta oli viime maaliskuussa. Leffa oli hieman suoraviivaisempi ja toimintapainotteisempi kuin kirja mutta itse tykkäsin molemmista. Arvosana: 8/10. Kirjaa ovat lukeneet myös: Annami, Kirjaneito ja Nina Mari.

Picture from here.

Gathering Blue

Picture from the publisher Houghton Mifflin Harcourt.

Lois Lowryn "Gathering Blue" jatkaa The Giver-kvartetin toisena osana. Kirja ei jatku suoraan samoin henkilöin avausosasta kuten "The Giver"-arvostelussani ajattelin. Kirjan maailmassa on tapahtunut jonkinmoinen romahdus, kuinka pitkä aika sitten, se ei käynyt itselleni selväksi. Tapahtumapaikkana on Kylä, sen pieni ja alkeellisissa oloissa elävä väestö sekä Neuvosto jotka asuvat vanhassa kirkossa. Myöhemmin itselleni selvisi että tämä Kylä on yksi The Giver-kirjan Yhteisöistä sen jälkeen kun Jonas käynnisti muutoksen lähdöllään.

Kirjan päähenkilö on orpo Kira, kampurajalkainen nuori tyttö jolla on taiteellinen silmä ja taito ilmaista se värien kautta. Hänen äitinsä oli kutoja joka korjasi Laulajan viittaa ja tämä tehtävä periytyy Kiralle äidin kuoltua. Kira ei ehtinyt kuitenkaan oppia lankojen värjäämistä äidiltään joten hän pääsee erään vanhan naisen oppiin. Sinne mennäkseen hänen täytyy astua metsään, jossa piileksii hurjia hirviöitä jotka voivat raadella ihmisen hengiltä. Kiran isälle kävi juuri näin metsästysretkellä ennen Kiran syntymää.

Tai ainakin näin hänelle on uskoteltu. Petoksen kerä alkaa avautua pikku hiljaa ja Kira tajuaa ettei kaikki ole kylässä hyvin. Hänen apunaan häärii pikkuinen Matty Branchie-koiransa kanssa sekä nuori puuseppä Thomas. Kuka itkee kellarissa öisin? Miksi Vandhara pelottelee ja uhkailee Kiraa ja miksi neuvosmies Jefferson valehtelee Kiralle? Kun Matty lähtee vaaralliselle retkelle tuodakseen ystävälleen lahjan Kira yllättyy kuulessaan paikasta jonka olemassaolosta hän ei ole tiennyt. Kuka on mies sinisessä paidassa ja mitä hän haluaa Kirasta?

Kirja on loistava! Kuuntelin tämän äänikirjana ja monena iltana taistelin unta vastaan että saisin kuulla vielä pari lausetta. Kirjan lukija saa hahmot eläväksi ja jokainen henkilö tuli iholle. Jännitin välillä niin että pidätin hengitystä. Ja tämän pitäisi olla "vain" nuorten kirja:) Arvosana: 10/10.

Solaris

Stanislaw Lemin "Solaris" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 11.3.2015. Kirja edustaa ns. vanhempaa sci-fiä ja sen kyllä huomaa. Vaikka Solaris on aikanaan ollut kova sana on se jäänyt auttamattomasti jälkeen nykypäivänä luettavalle spefi-kirjallisuudelle. Vaikka vuonna 1961 puolaksi julkaistu ja vuonna 1973 ranskannoksesta suomennettu kirja kuvastelee kirjoittajan omaa menneisyyttä holokaustista selvinneenä juutalaisperheen vesana ei se tarjoa nykylukijalle paljoakaan tutkisteltavaa.

Kirjan tekniikka on vanhentunutta, kaukokirjoitin, mikrofilmit ja kirjaston paperikirjoista kaiken tiedon hankkiminen lähinnä naurattaa vaikka itsekin olen sen ajan lapsi. Tekniikka ei kuitenkaan ole onneksi pääosassa tässä tarinassa vaan ihmisen suhde itseensä ja omaan kulttuuriinsa. Kirjailija pohdiskelee moraalia ja etiikkaa sekä ihmisen roolia maailmankaikkeudessa. Filosofiset ja psykologiset pohdinnat ovatkin kirjan parasta antia.

Kirja olisi kaivannut kustannustoimittajan ohjaavaa kättä sillä useat kirjan kirjastossa vietetyt ajanjaksot olisi voinut karsia kokonaan pois tai edes tiivistää niitä ja keksittyjen teorioiden esittäminen ja niitä tehneiden tiedemiesten tutkimusluettelot supistaa joksikin järkevän mittaiseksi osaksi. Nyt ne aiheuttivat sivujen ylihyppäämisiä ja turhautumista.

Solaris on planeetta jota on tutkittu lähes sata vuotta mutta mitään ei oikeastaan ole saatu selville. Planeetta on lähes kokonaan tietoisen "meren" peitossa ja ihmiset ovat perustaneet sille tutkimusaseman joka leijuu meren yläpuolella. Kirjan alussa psykologi Kris Kelvin saapuu tutkimusasemalle ja heti saapumispäivänään hän huomaa tulleensa paikkaan jossa kaikki on hullusti. Hänen tutkijakolleegansa käyttäytyvät kuin mielipuolet ja hän itse näkee näkyjä.

Kun seuraavana aamuna hänen vierestään löytyy jo edesmennyt tyttöystävä Harey on tilanne jo astetta mutkikkaampi. Miksi tutkija ei lähetä avunpyyntöä Prometheukselle josta hänet Solarikselle lähetettiin vaan hän alkaa sekoilla toisten kanssa jäi lukijalle mysteeriksi. Moni lukupiiriläisistä ajatteli että jonkinmoista rationaalista ja tieteellistä lähestymistapaa olisi olettanut parin kyberneetikon ja psykologin pystyvän toteuttaa. Sen sijaan herrat sulkeutuivat omiin huoneisiinsa, puhuivat turhan kryptisesti ja laiminlöivät täysin normaalin ajattelun ja toiminnan jättäytyen harhojensa valtaan.

Itse olin lukenut tämän nuorena "runotyttönä" joskus silloin 80-luvun alkupuolella mutta mitään muistijälkeä ei ole jäänyt kuten ei elokuvistakaan. Niitä on tehty kaksikin, Tarkowski omansa vuonna 1972 ja Sodenbergh vuonna 2002. Muualla blogistaniassa kirjasta on pidetty. Täältä löytyy Marile, Ketjukolaaja ja Tessa. Oma arvosanani: 7/10.

Tobi Lolness ja Elishan silmät

"Tobi Lolness ja Elishan silmät" päättää Timothée De Fombellen kaksiosaisen lasten- ja nuorten koskettavan fantasiakirjasarjan. Tobi on palannut Puuhun etsimään vanhempiaan ja Elishaa. Ensin maintut ovat joutuneet Jo Mitchin vankileirille yhdessä alhaalta kaapattujen kesiäisten kanssa ja jälkimmäinen on Leo Bluen vankina suuren pesän yhdessä tyhjistä munankuoreista.

Tobi pakenee etsijöitä ja vankeja kahmivia sotilaita pitkin puuta etsien samalla keinoa pelastaa perheensä ja rakastamansa tyttö. Hän pestautuu töihin Nils Amenille joka on kasvattanut puunhakkaajayritystään jäkälämetsien vallatessa yhä enenevässä määrin sairastunutta ja kärsivää puuta. Nilsin avulla pelastuu myös Asseldoren perhe jotka löytävät piilopaikan ryteikköisestä oksistosta jota luullaan asumattomaksi..

Ylhäällä puussa vangit raatavat puuhakekaivoksella. Sim Lolness on saanut Jo Mitchin vakuuttuneeksi siitä että hän paljastaa Balainan, liikkuvan puupalansa salaisuuden kevätpäivänseisauksena ja siihen saakka hänellä ja vangituilla neuvosmiehillä on aikaa selvitä hengissä. Sim pitää lukitussa luokkahuoneessa oppitunteja muille vangeille jotka samalla, aivan vartijoidensa silmien alla, suunnittelevat pakoa.

Samalla kaivoksella on myös iso joukko niityltä kaapattuja kesisäisiä jotka ovat surkeissa oloissa parakeissa odottamassa omaa loppuaan. Pikkuinen Kuunaamakin on vankina Jalamin, Mikan ja Lievin kanssa eikä kukaan tiedä miksi julma Tiikeri-vartija uhkailee kaikkia pakottaen heitä paljastamaan missä Tobi on.

Tarina poukkoilee puun eri osissa ja vauhtia ja vaaratilanteita löytyy hengästyttävään tahtiin. Kirjailija pysyy kutenkin rakentamasna tarinan vahtina ja lukija saa nauttia kekseliäästä sanankäytöstä, tarkasti rakennetusta juonesta, sydäntäsärkevän ihanista henkilöhahmoista ja jännityksestä joka kantaa loppuun saakka. Pidin kovasti tästä kirjasta kuten edellisestäkin osasta. Arvosana: 9/10.

Kirveenkantajat

Samuli Antilan "Kirveenkantajat" vie lukijan syvälle kivikautisen Suomen metsiin. Kirjan päähenkilönä on Vanhan Noita-Ahdin perilliset, hänen poikansa Kettu ja tyttärenpoikansa Ahti. Molemmat ovat noitia ja heimonsa arvostettuja jäseniä. Kirjan alussa Noita-Ahdin suku joutuu lähtemään pois synnyinsijoiltaan kun päällikö Koukun kanssa tulee riitaa. Uusi asuinpaikka valitaan ja sitä etsiessä nuori pojanvesa Ahti törmää vahingossa suuren noidan Nahkasuun aarteeseen.

Aikaa kuluu mutta aarre ei jätä poikasta rauhaan ja kun tulee tilaisuus anastaa tuo uskomaton vallan lähde Ahti toimii ajattelematta seurauksia. Siitä alkaa huima juoksu läpi seikkailuiden ja kaikenlaisten koitosten joka johdattaa Noita-Ahdin perilliset lopulta uuteen asuinpaikkaan. Kaikki eivät kuitenkaan selviä hengissä ja kirja onkin täynnä juonitteluja, kateutta, ankaraa omanedun tavoittelua ja ahneutta.

Kirjan naishahmot, Taivaansini (Ahdin äiti), Aamukaste ja Iltatuuli (Ahdin siskot) sekä Noki (metsäläisorja) ovat omalta osaltaan vaikuttamassa heimonsa elämään ja kuolemaankin. Naisilla ei ole samanlaista asemaa heimossa, he ovat lähinnä miesten vallan alla eleleviä synnyttäjiä ja kotitöiden tekijöitä mutta hyvin kirjailija saa heidänkin äänensä kuuluviin.

Pidin erityisesti Noesta joka kasvaa vahvaksi naiseksi kamalien lapsuuskokemusten, vielä kamalamman orjakokemuksen ja pakomatkansa jälkeen. Hän keksii tavan selviytyä nälänhädästä ja hänen sisäinen äänensä kantaa vaikeiden aikojen yli, häntä ei muserreta. Tosin lopussa toisen henkilön kohtalo syöksee hänet päätökseen josta ei ole paluuta.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoista lukea. Elämä on ollut kivikaudella kovaa eikä selviytyminen ole ollut helppoa suomalaisissa metsissä. Elintilasta on taisteltu paikallisen västön ja muualta tulleiden kanssa ja niukka ravinto kaavittu maasta, metsistä ja vesistöistä. Pakanuus on ollut vahvaa ja ihmisten elo tiiviisti sidoksissa luontoon, esi-isiin ja oman maan jumaliin. Tämä on paleofiktiota parhaimmillaan. Uuskumma-kustantamosta nousee näitä hemiä solkenaan, tykkään! Arvosana: 8/10.

The Giver

Lois Lowryn "The Giver" avaa The Giver-kvartetin. Lowry on arvostettu ja palkittu lasten- ja nuortenkirjojen mestari, minulle täysin uusi tuttavuus. Kirja on nopealukuinen muttei mitenkään helppo. Vaikka juoneen pääsee heti kiinni ja hahmot ovat mielenkiintoisia, aihepiiri on itselleni niin raskas että lukeminen ahdistaa. Ahmin tämän silti päivässä mutta nyt on huono olo.

Kirjan maailma kuvottaa ja pelottaa. Totalitarismi ja sen luoma tietämättömyys on jotain sellaista joka nostaa omat menneisyyden kokemukset pintaan fanaattisen uskonyhteisön jäsenenä ja jotain samankaltaista kokeneena. Kirjan teemat ovat kuitenkin hyvin tärkeitä ja suosittelen tätä kaikille vaikka kuinka olisi nuorten kirjaksi kirjoitettu.

Kirjan henkilöt elävät Yhteisössä, tarkoin rajatussa ja määritellyssä paikassa jossa jokaisella on oma tehtävänsä ja elämä on hyvin säädeltyä ja valvottua. Alue on muotoiltu samanlaiseksi kaikille eikä sen ulkopuolelle saa mennä muuta kuin erikseen ohjatusti esim. kouluvierailulle koko ikäluokka viereiseen Yhteisöön. Lapset siirtyvät sijaisynnyttäjiltä suoraan synnyttyään Hoitokeskuksiin joissa heitä hoidetaan kunnes jokin Perheyksikkö saa lapsen anottuaaan ensin sitä Yhteisön Vanhimpienneuvostolta. Samoin tapahtuu pariutuminen ja ammatinvalinta.

Päähenkilö, kohta kaksitoista täyttävä Jonas odottelee täysi-ikäisseremoniaansa jossa hänen ikäluokkansa saa kuulla elämäntehtävänsä jonka parissa koko aikuisikä työskennellään. Hänen pikkusiskonsa Lily taas ei jaksaisi millään odottaa vielä vuotta että täyttäisi yhdeksän ja saisi ensimmäisen polkupyöränsä.

Yhteisössä kaikilla ikäryhmillä on omat etuoikeutensa ja velvollisuutensa. Jokainen vuosi joulukuussa vietetään seremoniaa jossa ryhmä vaihtuu ja koko vuosiryhmä siirtyy seuraavaan. Kaikissa ryhmissä on tarkalleen viisikymmentä henkilöä, yhtä paljon niin mies- kuin naispuolisiakin. Toki silloin tällöin ryhmät ovat vajaita kun joku "vapautetaan" mutta se on hyvin harvinaista.

Vapautuksen voi saada myös jos rikkoo sääntöjä kolmesti eikä muuta tapojaan sekä tietynikäiset vanhukset sekä kaksosten toinen osapuoli vapautetaan. Toki vapautusta voi anoa kuka tahansa, paitsi juuri Jonas joka on Muistojen vastaanottaja eikä hänen ohjaajansa Antaja, joten vapaaehtoisestikin sen voi saada. Mitä ihmiselle todellisuudessa tapahtuu kun hänet vapautetaan se selviää Jonakselle opintojen loppuvaiheessa.

Kirjan maailma on hyvin rikas, kirjailija on miettinyt tarkkaan sen vaikka lukijalle ei paljastetakaan ensimmäisessä osassa vielä kaikkea. Tätä lukiessa jäin miettimään kaikkia kamaluuksia ja monta kertaa piti laskea kirja kädestä ja vetää henkeä. En yhtään ihmettele tämän kirjan aikaansaamaa kohua Yhdysvalloissa jossa se on monissa osavaltioissa kiellettyjen kirjojen listalla. Toisaalta joissain osavaltioissa se kuuluu koko kaupungin asukkaiden yhteiseen luettavaan. Saksassa kokonainen ikäluokka koululaisia on saanut tämän luettavakseen totalitarismin varjon alla elämisen vaaroista oppimiseen. Hyvä niin!

Vaikka elämä on rauhaisaa ilman sotia, kipua ja kärsimystä siitä puuttuu myös tärkeitä elementtejä kuten tunteet, kirjat, musiikki, muistot, tieto ylipäätään. Tätä Perintöä Antaja siirtää Jonakselle yksi muisto kerrallaan. Kirjan lopussa Jonas lähtee selvittämään mikä ja missä on Toisaalla ja ottaa samalla mukaansa pienen lapsen jonka kohtalo olisi muuten onneton. Matka päättyy kukkulan harjalle mutta jatkunee seuraavassa osassa. Jään jännityksellä odottamaan kirjaston varauslistalta jatko-osia. Tästä on myös leffa (The Giver) joka ilmestyi viime vuonna. Arvosana: 10/10.
Kirjan on lukenut myös Notkopeikko, Oona, Linnea ja Annami.

Kaikki käännökset ovat omiani ja pahoittelen niiden kömpelöä ilmiasua.

Tobi Lolness

Timothée De Fombellen "Tobi Lolness" on ensimmäinen osa kahdesta nuorten kirjasta jotka ovat valloittaneet maailmaa kotimaansa Ranskan lisäksi. Itse hurmaannuin täysin pikkuisen, puolentoista millimetrin pituisen olennon, Tobin elämästä suureessa tammessa. Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi tämä käy mielestäni myös aikuisille ja voisin tätä lukea lapsellekin.

Puu on ainoa maailma minkä Tobi perheineen tuntee vaikka hänen isänsä, professori Sim Lolness, epäileekin että puun ulkopuolella täytyy olla elämää. Tämän ja parin muun maailmaamullistavan keksintönsä ja väitöstensä takia Simille perheineen on hankaluuksia luvassa. Kun Sim keksii taianomaisen tavan puukappaleen liikkua on soppa selvä. Kaikki tahtovat osansa keksinnöstä, rikollispomoksi noussut iljettävä Jo Mitch-hemmokin on kiinnostunut siitä omista kieroutuneista syistään. Kun herra Lolness ei suostu luovuttamaan keksintöään kenellekään hänet perheineen karkoitetaan alaoksille, kauas sivistyksestä.

Lolnessit eivät kuitenkaan muserru vaan luovat elämänsä uudestaan ja pikkuinen Tobi vahvistuu ja iloitsee uudesta kotiympäristöstään. Tutkimusmatkoillaan hän törmää tyttöön, pippuriseen, hieman outoon ja erilaiseen Elishaan. Yhdessä lapset tutkivat puuta ja seikkailevat järven rannalla, sammalmetsikössä ja pikkuoksistoissa kunnes eräänä päivänä ylhäältä Latvustosta tuleva kirje muuttaa kaiken ja pitkä matka takaisin entiselle kotiseudulle on edessä.

Ylhäällä tapahtuu kuitenkin jotain sellaista jota kukaan ei osannut odottaa ja Tobi joutuu yksin hurjalle pakomatkalle. Siitä alkaa seikkailu joka päättyy puun ulkopuolelle. Langat jäävät auki mutta kirjan loppu antaa ymmärtää että paluu puuhun on edessä. Tartun mielelläni heti toiseen osaan, arvosanani tästä: 9/10.

Valo

M. John Harrisonin "Valo" avaa Kefahuchin Vuo-trilogian. Harrison voitti vuonna 2002 tällä kirjallaan James. T. Tiptree-palkinnon, vuonna 2004 Tähtivaeltaja-palkinnon ja oli ehdolla useaan muuhun merkittävään sci-fi-kirjallisuuspalkintoon.

Kirja etenee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Kirjassa on useita selkeitä päähenkilöitä, joista kaikki eivät edes ole ihmisiä, kuten esim. trilogian nimeä edustava Kefahuchin Vuo (singulariteetti ilman tapahtumahorisonttia) ja useat alienrodut sekä tietokonealgoritmit, mutta heidän tarinansa saa päätöksen ihan kirjan loppumetreillä. Alkuun minun oli hankala hahmottaa mistä tässä oikeastaan oli kyse mutta kyllä se siitä sitten selkeni kun vaan sitkeästi luin. Pidän siitä ettei loppu jäänyt avoimeksi sillä liian usein kirjailijan aivotuksista ei ota selvää.

Kirjassa on monia hauskoja yksityiskohtia jotka jäivät kutkuttamaan mieltäni ja luenkin mielelläni jatko-osat vaikkei tämä ehkä ihan huippuhyvä mielestäni ollutkaan. Monen "helpon" fantasiakirjan jälkeen tämä oli sellainen kirja jonka lukeminen ei oikein onnistunut pätkissä. Jouduin jatkuvasti plaraamaan taaksepäin kun en muistanut tapahtumia.

Kirja on monin paikoin vaikeatajuinen ja kvanttimekaniikan ja teoreettisen fysiikan perustiedot täytyy olla hallussa jotta saa irti kaiken siitä mistä kirjailija maalailee tulevaisuuden matkustustavan ja maailmoja erottavan todellisuuden kudoksen välillä. Kirjan suureelliset teemat voivat jättää kylmäksi mutta niitä ei kannata ohittaa jos aikoo saada kaiken irti tästä kirjasta. Kirja vilisee myös populaarikulttuuriviitteitä kirjoista, laulunsanoituksista ja tv-sarjoista. Itseltäni ne menivät pääosin ohi, johtunee osin siitä että luin kirjan suomeksi.

Valoa on kovin kehuttu, niin ammattikirjailijat kuin lukijatkin, itse en niin täysin syttynyt tälle. Katsotaan miten jatko-osien lukemisen jälkeen käy, saanko enemmän irti tästä Harrisonin luomasta sci-fi-maailmasta. Tosin oikeassa elämässä mulla olisi kyllä käyttöä tuon maailman kultivarille tai jopa räätälille. Oma arvosanani: 8.