perjantai 9. marraskuuta 2012

Varjeltu rakastaja

Kuva täältä.

"Varjeltu rakastaja" on kirjasarjan kuudes osa ja jatkaa edelleen Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa. Tässä osassa päähenkilöitä on useita, John Matthew, Phury, Cormia, Lash ja Rehvenge.

Lashin menneisyydestä selviää uusia asioita ja ne ovatkin rautaista kamaa. Kaveri ei ihan odottanut tällaista mutta ottaa siitä kaiken irti. Mikä tuokin muuhun porukkaan uutta potkua. Lashin tie käy taas ristiin Johnin kanssa ja tietynlaiset kostotoimet ottavat paikkansa. Omegakin on sekaantunut asiaan tavalla joka laittaa koko vampyyrimaailman aivan sekaisin. Veljeskuntakin on kriisin partaalla, ehkä enemmän kuin koskaan.

Johnin ystävä Qhuinn joutuu puolestaan pahaan pulaan useammalla kuin yhdellä tavalla. Ensin perheensä kanssa ja sitten puolustaessaan ystäväänsä. Hän yrittää selvitä parhaalla mahdollisella tavalla säästäen ystäviään Johnia ja Blaylockia ja se rikkoo melkein kolmikon välit lopullisesti. Blaylockista paljastuu eräs seikka johon on ollut hieman viitteitä aiemmissa jaksoissa ja minua se ilahdutti kovasti. Kuulemme varmaan tästäkin myöhemmin lisää. Qhuinnin pelastaa lopulta ikivanha veljeskunnan laki ja kuningas asettaa sen voimaan suojellakseen nuorta urosta. Lekuri-Janeakin tarvitaan tiukan paikan tullen parillakin eri taholla.

Phury taistelee omaa kohtaloaan vastaan, kohtaloa jonka hän itse valitsi. Esi-uroksena toimiminen ei vieläkään luonnistu ja "kissa ja hiiri"-leikki Cormian kanssa saa yhä uusia ilmenemismuotoja. Kun Phury ei tiedä mitä Cormialle tekisi hän "palkkaa" Johnin viettämään aikaa naaraan kanssa ja heidän suhde syveneekin ystävyydeksi. Molemmat tuntevat tietynlaisen yhteyden ja se tuo kummallekin lisää mietittävää tahoillaan. Kun Cormia pikkuhiljaa tutustuu Tämän puolen asioihin kuten elokuviin, värillisiin ruusuihin ja suklaaseen hän tajuaa kuinka erilaista elämää Phury viettää kun hän ja sisarensa. Hän itse nauttii asioista niin paljon että tuntee pettäneensä pyhän tehtävänsä ja kokee hurjia itsesyytöksiä ja huonoa oloa.

Valittu alkaa kaivata takaisin Toiselle puolelle omien sisartensa joukkoon. Päätöstä palata takaisin vauhdittaa se seikka että Directrix on koko ajan vaatimassa hänen ja Esi-uroksen sinetöivän liittonsa ja Cormian ottavan paikkansa Ensimmäisenä Puolisona. Kun Cormia ei sitä velvollisuuttaan yksin pysty täyttämään, ei vastahakoisen pariskunnan välillä tapahdu mitään vaan asiat vellovat epävarmuudessa ja väärinkäsityksissä. Valittu luulee ettei Phury halua häntä ja Phury tietenkin haluaa että Cormia suostuu vapaaehtoisesti pyhään toimitukseen eikä yritä pakottaa tätä samalla kun kieltää itseltään mahdollisuuden rakastamiseen koska ei halua että Cormia torjuu hänet. Suhdesoppa on siis veljeskunnan tapaan taas tarjolla.

Phury taistelee myös menneisyytensä kauhujen ja punatupakkariippuvuutensa kanssa. Riippuvuus uhkaa ottaa vampyyrin kokonaan valtaansa, hän käy omaksikin nöyryytyksekseen kovin tiheään Rehvengen klubilla täyttämässä varastojaan. Muu veljeskunta on huolissaan Phurysta, mukaanlukien hänen kaksoisveljensä Zsadist joka saa Phuryn kiinni teosta joka sinetöi erään asian ja jopa kuningas Wrath joutuu puuttumaan asiaan. Riippuvuuden taustoja selvitellään ja asia saa eräänlaisen päätöksensä kirjan lopussa.


Rehvengestä paljastuu uusia asioita lähinnä hänen Sympath-puolesta. Se olikin mielenkiintoista ja hänen ja Xhexsin taustasta kuullaan varmasti lisää jatko-osissa sen verran kesken tuo juonikuvio jätettiin. Xhexsin ja Johnin tapaaminen johtaa molemmat hämmennyksen valtaan mutta tässä osassa ei vielä päästy puusta pidemmälle. Ehkä jo seuraavassa kirjassa tyypit panevat parastaan, noin niinkuin sananmukaisesti.

Kirjan alussa ja lopussa kuullaan lisää veljeskunnan jo kadonneeksi ja kuolleeksi luullusta jäsenestä. Mukaan kuvioihin tunkeutuu uusi yliluonnollinen hahmo joka vaikuttikin erikoiselta ja mielenkiintoiselta hemmolta. Tätä juonikehittelyä odotan jatkossa ehkäpä eniten Johnin vaiheiden lisäksi.

Kirjurineitsyt tekee niin tärkeän päätöksen kirjan loppupuolella että sen vaikutukset koko vampyyrimaailmaan ja erityisesti Valittuihin tulee olemaan erityisen merkittäviä. Myös Paynen kohtalo tulee avautumaan lisää jatkossa koska hänen äitinsä tekee merkittävän päätöksen kirjan lopussa. Tämä osa oli vauhdikas, jännittävä, riittävästi romantiikkaa ja taistelua. Arvosanaksi annan: 9/10.

2 kommenttia:

  1. Alan tuntea yhä enemmän houkutusta monenlaisia paranormaaleja, koukuttavia sarjoja kohtaan, joten ehkäpä tähänkin tulee vielä tutustuttua! :)

    Blogissani olisi sulle tunnustus tarjolla:
    http://satunluetut.blogspot.fi/2012/11/tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, osa niistä on ihan mielenkiintoisia ja ne ovat ainakin viihdyttäviä ellei nyt sen kummemmin mieti syvällistä sisältöä.
      Itse koukutun todella helposti erilaisiin sarjoihin ja näitähän riittää nyt vähäksi aikaa.
      Kiitos tunnustuksesta! Paneudun asiaan tarkemmin kunhan nanoni on kirjoitettu. Nyt en ehdi.

      Poista