Silmät, nuo sielun ikkunat

Päivä on mennyt jälkishokin merkeissä. Eilinen lääkärin tapaaminen oli niin nopeasti ohi etten uskaltanut pysähtyä miettimään minkä ammuksen juuri donkkasin. Se etten menetäkään toistaiseksi näkökylkyäni kokonaan, ainakaan vielä enkä ehkäpä ollenkaan, on ollut niin suuri helpotus että se räjähti tajuntaani kunnolla vasta tänään. En usein aktiivisesti ajattele näkemisiäni mutta viime aikoina, viime kesästä saakka, jolloin vahva epäily sokeutumisesta tuli olen ollut tavallista herkempi näköaistin ja silmieni suhteen. Kun keväällä silmälääkärin 45-vuotistarkastuksessa löytyivät ensimmäisen huolestuttavat muutokset silmänpohjista ja näköhermosta ajattelin vaan ettei se nyt ehkä niin vaarallista ole. Silmälasithan mulla on ollut jo teini-iästä saakka joten silmien epämukavuuteen ja huonoon näkökykyyn olen tottunut jo sieltä asti. Se, mitä Silmäsairaalassa kesällä tapahtui muutti kuitenkin aiemman "ei mulla varmaan mitään vakavaa ole" muotoon "apua, mä voin oikeasti sokeutua!"

Se, että Suomessa on erityissairaanhoito tätä tasoa kuin on ja itsestäänhuolehtiva potilas käy säännöllisesti tarkistuksissa saattaa pelastaa monen asian. Minun kohdallani erityisesti tärkeän aistin, näkökyvyn. Olen sairastanut moninaisesti niin kauan että olen tottunut kaikenlaisiin kipuihin, kremppoihin, epämukavuuteen, tuskaan, avuttomuuteen ja pahaanoloon mutta toleranssini kestää uusia sairauksia, niiden oireita ja mahdollisia mukanatulevia rajoituksia on alentunut. Tulee tunne että enkö minä ole jo ihan arpeeksi sairas, pitääkö vielä tämänkin tulla vaivoikseni. No, ei multa kysytä. Ei vissiin muiltakaan. Tämä tie on kuljettava tai heitettävä lusikka nurkkaan. Sitä on jo kokeiltu, ei ollut mun juttu.

Tilkassa tänään

Tilkan Silmälkinikalla tuli tänään pieni helpotus viikkojen mittaiseen pelkoon. Silmänpaineet jotka huitelivat kesällä taivaissa ovatkin ehkäpä ainakin osittain toiseen sairauteen tarkoitetun lääkkeen aiheuttamia sivuvaikutuksia. En siis sokeudukaan vielä. Tosin jotain siellä silmänpohjissa on pahasti pielessä ja jotkin johdinkanavat tmv. ovat vaurioituneet mutta välitöntä sokeutumisen vaaraa ei nyt pitäisi olla. Kiitos Eris!

Helpotuksesta huokaistuani kävin syömässä seisovasta pöydästä itseni turvoksiin suhshia ja tofua. Ansaitsin sen vaikka siinä menikin puolet tämän viikon ruokarahoista. Tulin vielä ruokakaupan kautta kotiin ja kaappasin herkkuhyllystä niitä Pirkan ihania Suklaa- ja Sitruunapaloja.

Hyvä mieli

Päivän musiikista vastaa ihana Bruno Mars kappaleellaan "It will rain" Breaking Dawn Part 1 soundtrackilta. Yritin liittää tähän linkin biisiin mutten onnistunut. Joten etsikää itse Youtubesta :D

Päivä on kulunut keuhkoja ulostaessa mutta onneksi entinen kiva naapuri kävi piristämässä päivääni ja juttelimme taas asiat ajan tasalle. Oikein odotan sitä kun hän sanoi että tulee uudestaan ja istutaan kahvikupin ääreen ja jutellaan lisää. Hän oli mun lempinaapurini täällä asuessaan ja monasti huomaan ikävöiväni häntä perheineen. Harmillista että näemme enää niin harvoin, ennen hän vaan naputti takaoveeni aamusella ja pyysi kanssaan ulos röökille. Siinä hän hörppi kylmää kahvetta ja veti aamun ekat savut ja minä kuuntelin silmät pyöreinä mitä hassua haukut olivat tehneet tai kuinka vauva oli yöllä valvottanut. Nyt vauva on jo iso tyttö ja toinen koiristakin asuu uudessa perheessä. Se on minusta mukavaa että vaikka meidän elämäntilanteemme ja asumisjärjestelymme ovat muuttuneet hän tekee asiakseen vierailla täällä entisessä naapurustossaan ja tapaa meitä joiden kanssa oli enemmänkin tekemisissä. Mulla kun ei noita ihmissuhteita ole jonoksi asti. Tuli niin hyvä mieli tapaamisestamme että huomasin hyräileväni ääneen vielä kauan sen jälkeen kun hän oli jo lähtenyt kotiin. Eipä paljoa tarvita kun minut saa hyvälle mielelle! Ilahduta sinäkin läheisiäsi soitolla/tapaamisella tai lähetä vaikka aito kortti!

Lukemista ja yskintää

Lupasin laittaa tänne kirjojakin, niitä joita luen mutta hieman hiljaista on ollut. Haluaisin lisätä tänne sellaisen välilehden jossa on erikseen mainittu vuonna 2011 luetut kirjat ja toisen sellaisen jossa on tänä vuonna luetut kirjat. En enää muista blogin muotoilusta mitään joten mennee aikaa ennenkuin saan ne valmiiksi. Siihen saakka lähinnä kirjaan itselleni muistioon ne kirjat jotka luen. Viimeisin kirja jonka luin viime vikolla on Alice Seboldin "Oma taivas". Tässä linkki WSOY:n sivulle. Olin nähnyt leffan ensin ja tykkäsin kovasti sen tunnelmasta ja visuaalisuudesta. Minulla oli siksi jonkinmoiset odotukset kirjasta. Ne eivät täyttyneet vaan kirja aiheutti pienen pettymyksen. Toki aihe oli edelleen sama mutta toteutus oli ärsyttävän kristillishenkinen minun makuuni. Olisi sen uskonnollisen osuuden voinut jättää poiskin ilman että itse asia lukijan mielessä olisi kärsinyt. Annan kirjalle arvosanaksi 7. Leffa oli 9.

Tällä hetkellä luen myös ensimmäistä George R. R. Martinin kirjaa "A Song of Ice and Fire"-sarjasta englanniksi. Ensimmäisen osan nimi on "A Game of Thrones". Sain sarjan neljä ekaa kirjaa pokkareina äidiltäni joululahjaksi ja nyt olen täysin uppoutunut lukemaan niitä. Rinnalla jännään myös HBO:n huippusarjaa samasta tarusta joka tulee uusintana TV2:lta. On mukavaa kun TV-sarja antaa omat kasvot ja äänen niille samoille hahmoille joista juuri luen. HBO:n sarja on niin hyvin tehty että sekä kirja että TV-sarja täydentävät toisiaan. Toki pieniä eroja on sovituksessa kuten aina tällaisista järkäleistä tehdyissä sarjoissa mutta ei se ole mua haitannut. Näen untakin tuosta maailmasta! Tässä linkki George R. R. Martinin kotisivuille.

En sitten osannut laittaa noita kuvia kauniisti mutta ovatpahan nyt näkyvillä:)

Pöpö jyllää edelleen

Yskä ei tunnu loppuvan millään ja lima on niin tiukassa että kuset sorahtaa housuun kun yskänpuuska iskee. Antibiootit on nyt menneet 6 päivää joten edistystä olisi pitänyt jo tapahtua. Kuumetta tosin ei enää ole mutta muuten olo on todella vetämätön ja väsähtänyt kaikin puolin. Kortisonit menee laskevin annoksin mutta nekään eivät jaksa pitää viretasoa yllä. Kun joudun heräämään kolmen tunnin välein ottamaan jonkun tropin alkaa voimatkin olla jo lopussa. En vaan tajua miten tässä taas jaksaisi olla.

Ulkona tuiskuttaa, ei tietoakaan tulevasta keväästä. Toisaalta nautin siitä että on kunnon talvi kun ei tarvitse edes tuonne ulos mennä. En odota vielä kevättä. Minulle allergikkona ja astmaatikkona siitepölykausi ei ole toivottava odotuksen kohde. Talvessakin on tietenkin omat haasteensa keuhkoilleni jos pakkasta on. Toisaalta olen siinä onnellisessa asemassa että voin valita menenkö ulos ja milloin menen. Haalin aina eläkepäivänä kaapit täyteen ruokaa joten ulos ei tarvitse mennä vaikka kuukauteen jos ei ole muita menoja. Toisaalta ymmärrän ihmisten inhon lunta kohtaan kun he joutuvat odottelemaan bussia ja junat myöhästelevät työaamuina. Toisaalta talvi on pukeutumiskysymys. Jos on normaali terve työikäinen ihminen tai koululainen pitäisi pystyä selviämään suomalaisessa urbaanissa olosuhteissa normaaleilla vaatteilla valittamatta. Niin usein näkee ihmisiä kesäkengissä hatutta, napa paljaana, natisemassa kuinka kurjaa on kun on kylmä. Olemme tottuneet liian hyvään. Muoti ajaa järkevyyden edelle. Mutta niinhän se menee. Valittaminen on helpompaa kun että tekisi jotain asialle. Tunnistan sen kyllä itsessäkin.

Salka sairastaa

Tulin sitten kunnolla kipeäksi. Tiistaiyönä aloin oksentaa ja heräsin kovaan kuumeeseen ja särkyyn. Tuntui kuin joku olisi moukaroinut minua sekä sisältä että ulkoa. En pysynyt edes pystyssä joten vessaan oli kontattava kipeillä polvillani. Oksennus haisi ja hiukset liimaantuivat ihoon mutta mitään en jaksanut tehdä. Raahauduin sängyn ja vessan väliä ja horrostin siinä välissä. Kuumetta oli 39-41 astetta joten turha oli edes haaveilla mistään muusta.

Tänään naapuri pelasti, taas kerran, ja vei minut apteekkiin ja kauppaan hakemaan täydennystä. Heti silloin keskiviikkoaamuna samainen naapuri ystävällisesti toi ensiavuksi limpparia ja maitoa ja jälkeenpäin selvisi että heillä olisi ollut kotonakin hoidettavia... Sillä pärjäsin tähän päivään, eihän mikään kuitenkaan pysynyt paria minuuttia pidempään vatsalaukussani.

Nyt on sitten antibiootit+muut mömmöt. Sitten vaan vaikutusta odotellessa kökötän hetken tässä ja sitten sänkyyn lepäämään. Välillä jaksan jopa lukeakin. Siitä huomaa että minä olen todella sairas, jos ei siis lasketa posliinille kumartamista, että en kykene koneelle. Keskiviikkona ja eilen koko istumisen ajatus sattui ja käynnistäessä koneen tarkistaakseni sähköpostit ruudun valo oli niin kirkas että silmiini sattui. Kone kiinni siis. Ja tänään vasta uskalsin uudelleen. 112 lukematonta sähköpostia ja vain 5 niistä eräältä sähköpostituslistalta josta en tunnu pääsevän eroon vaikka ylläpidolle siitä pyynnön olenkin aikaa sitten jo lähettänyt. Kai mun täytyy uudestaan kaivaa se osoite ja pyytää nyt voimakkaammin. Auttaisikos jos uhkailisi spämmillä jos en pääse pois?

Kauppareissu

Aina silloin kun unohdan kuinka raihnainen ja kipeä todellisuudessa olen lähden toiveikkaana kaupungille ja kierrän kauppoja ja katselen näyteikkunoita. Yhtään mitäänhän en voi ostaa, kaikki kiinteät menot on suunniteltu noin vuodeksi eteenpäin mutta tykkään haaveilla ja haahuilla. Kaikista mukavinta on istua alas ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Kuinka eritavalla ihmiset askeltavat, minkälaisia jalkineita he käyttävät, minkälainen ilme heidän kasvoillaan on. Arvailla minne he ovat menossa.

Kulkijat ovat erilaisia arkena ja viikonloppuiltoina. Yöbussin tuloa odotellessa näkee sen surkeimman. Ne joita ei kukaan bileissä iskenyt, ne jotka saivat osumaa, ne jotka juuri jätettiin, ne jotka raahustavat ylipitkän iltavuoron jälkeen kotimatkalle joukossa minä joka elän yhteiskunnan aikasääntöjen ulkopuolella. Minusta on hassua se että ihmisillä on aika tarkkaankin iskostunut käsitys siitä mitä kuuluu tehdä tiettyiä ajankohtina. Aamulla kuuluu mennä töihin, kouluun, lääkäriin, ulos lasten kanssa. Päivällä mennään kauppaan ja Alkoon. Illalla ulos koiran kanssa. Lauantaina saunaan ja viettämään laatuaikaa perheen kanssa.

Itse liikun näiden aikarajoitusten ulkopuolella ja huomaan toistuvasti olevani "väärään" aikaan liikkeellä. Työikäisen ja kohtuullisen terveen näköisenä hämmennän ihmisiä kun saatan vaikka kassajonossa tai bussipysäkillä puhua jotain joka ei tavallaan liity siihen aikaan jota juuri siinä kohtaa kuuluisi elää. En myöskään ole seurannut uutisia kohta 15 vuoteen joten saatan vaikka kampaajalla ollessani ihmetellä jotain lehdestä lukemaani "uutista" ja huomaankin että se on jo kolme vuotta vanha. Minulle se on uusi eikä minua haittaa vaikka se olisi "vanhentunut".

Huonoja puolia tästä omassa aikakuplassa elämisestä seuraa silloin kun pitäisi mennä aamukuudeksi laboratorioon tai tavata jonain tiettynä aikana jossain tietyssä paikassa. Itselleni sopisi mieluiten sellainen "Mañana, mañana " tai "Inshallah"-tyylinen elämä. Itseasiassa elänkin niin vaikka ympäröivä todellisuus iskeekin välillä kuplani lävitse. Nukun silloin kun nukuttaa ja herään silloin kun olen levännyt. Vuorokaudenajoilla ei ole enää minulle mitään merkitystä.

Muodikkaasti oppositiossa

Ei sitten saatu sellaista presidenttiä jolla olisi ollut annettavaa muuallekin kuin sisäpiirikauppojen ryvettämille herrakerholaisille ja huippurikkaiden ruokasaleihin. Edelleen Kalliossa leipäjonossa raahustaa korttelitolkulla meitä köyhiä ja syrjäytyneitä. Edelleen kansakuntana annamme mielikuvaa hyvinvointivaltiostamme maailmalle. Sitähän ei kerrota että se koskettaa yhä harvempaa suomalaista. Puhumattakaan muusta eriarvoisuudesta joka kasvattaa luokkaeroja entisestään. Tämä lama joka taas tuli yllättäen eduskunnalle ja muulle maamme johdolle alentaa elintasoa entisestään kun juustohöylä alkaa heilumaan. Se että ansaitsee vähän, ja senkin omalla työllä aikanaan on ansainnut ja veroina maksanut, on näköjään päättäjille se oiva säästökohde. Otetaan eläkeläisiltä, vanhuksilta, vammaisilta ja lapsilta. Me emme enää jaksa emmekä vaivoinemme ja vammoinemme kykene barrikadeille nousta emmekä omaa ehdokasta saaneet eduskuntaan kovasta yrittämisestä huolimatta. Se, että Persut mainostavat olevansa tavallisen kansan puolue ja ajavansa meidän asiaamme on yhtä puppua kuin että Väyrysestä olisi tullut Suomelle oiva presidentti. Kaikki jatkuu ennallaan, vaalilupaukset on unohdettu ennenkuin viimeinen vaalihuoneiston ovi on kolahtanut taas kuudeksi vuodeksi kiinni. Ehkäpä me saimme sen mitä ansaitsimme.