lauantai 23. maaliskuuta 2013

Yöpartio


Kuva täältä.

Sergei Lukjanenkon "Yöpartio" avaa viisiosaiseksi tarkoitetun fantasiasarjan joka on saavuttanut jo jonkinlaisen kulttimaineen monessa maassa. Kirjailija on saanut lähes 50 kirjallisuuspalkintoa, esimerkiksi "Paras Eurooppalainen fantasiakirjailija 2003" ja "Vuoden kirjailija 2006 (Venäjä)". Venäjän moderneihin kirjailijoihin kuuluva Lukjanenko on koulutukseltaan psykiatri ja se näkyy kirjan henkilöhahmoissa. Niihin on saatu tarpeeksi syvyyttä ja kiinnostavuutta, heidän tunteitaan käsitellään analyyttisellä tarkkuudella jolloin henkilöt tulevat lähelle, inhimillisiksi, olkootkin vampyyreja, velhoja tai vaikka ihmissusia. Tavallisiakin ihmisiä on mutta he ovat Muista erillinen rotu. Muihin kuuluvat ovat ihmisistä syntyneitä mutta heidän maagisten kykyjensä tultua tietoisuuteen he päätyvät joko Pimeyden tai Valon puolelle. Nämä vastavoimat ovat taistelleet ihmiskunnan alkuhämäristä tähän päivään saakka suojellen ihmisiä, kumpikin puoli omalla tavallaan.

Koska Pimeys ja Valo ovat vastavoimia ja heidän näkemyksensä siitä kuinka maailman kuuluisi pyöriä eroavat jonkin verran on saatu aikaan eräänlainen Sopimus jonka molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet. Jotta rauha säilyisi ja herkkä tasapaino pysyisi koskemattomana on perustettu Yöpartio ja Päiväpartio. Yöpartio on Valon palvelijoiden partio joka päivystää öisin tarkkaillen Pimeyden maagikkoja jotta he eivät riko sopimusta. Päiväpartio on tietysti Pimeyden partio joka patrolleeraa päivisin vahtien tarkasti Valon palvelijoiden tekemisiä.

Ristiriidoilta ei voida välttyä ja hauras Sopimus vaatii välillä julmiakin kompromisseja. Joskus Valon tekoset eivät tahdo kestää päivänvaloa ja joskus Pimeyden velhokin voi tehdä hyvää. Mitä korkeammalla olet maagisessa tietotaitotasossa sitä vähemmän tuntuu olevan vaikeuksia vetää niin omia alaisia kuin viattomia ihmisiäkin keskelle taisteluja ja juonitteluja.

Kirjan päähenkilönä huseeraa nuori kolmannen tason velho, analyytikko Anton Gorodetski joka joutuu kenttätöihin ja sekaantuu kirjan kaikkiin kolmeen suureen tapahtumaan. Hän saa avukseen pöllöksi muutetun ensimmäisen tason velhon Olgan. Mukana toiminnassa ovat myös Pomo, Boris Ignatjevits, Tiikerinpentu, Karhu, Semjon, Svetlana sekä monia muita. Vastapuolella on pomona demonivelho Zavulon, hänen alaisinaan noita Alisa Donnikova ja monia muita joiden nimet eivät jääneet mieleen. Pidin tästä kovasti, odotan innolla seuraavan osan, "Päiväpartion" lukemista! Arvosana: 8/10.

Kirja oli myös viime keskiviikkona Pasilan kirjaston lukupiirin kuukauden kirjana. Tässä meidän ajatuksia kirjasta: Lukijat pitivät kirjasta mutta osalla oli alussa hankaluuksia ymmärtää kirjan alkua. Itseänikin alun hämäryys hieman häiritsi mutta se unohtui kun juoni lähti kunnolla käyntiin. Kirjan rakenne oli yllätys, se ei ollutkaan täysmittainen romaani vaan kolme erillistä tarinaa jotka olisi voinut lukea itsenäisinäkin. Henkilöt olivat osittain samoja kaikissa kolmessa osassa. Esille tuli myös sellainen seikka että kirjan maailma oli hyvin roolipelimäinen. Se herättikin kysymyksen oliskohan joku jo tehnytkin tästä roolipelin? Sukupuoliroolit olivat tässä aika tasa-arvoisia, taistelijoina oli sekä miehiä että naisia. Tosin naiset kuvattiin aina erityisen kauniina. Joku arveli tämän johtuvan venäläisen kulttuurin naiskuvasta. Kielen rakenne oli hyvää ja suomennos oli sujuvaa ja uskottavaa. Vaikka keskustelimme tästä paljon ei jäänyt oikein mitään erikoista muistiinpanoihin kirjoitettavaksi. Joten tämä oli nyt tässä!

Kirjan on lukenut myös Kirjamielellä Marjis, Morren maailman Morre ja Puolisilmän Johnny.

4 kommenttia:

  1. Oho, tämäkö onkin kauhufantasiaa! Minä olin koko ajan luullut että tämä on taas yksi niistä tusinatrillereistä. Kiitos selvennyksestä! Tästä tulikin kertaheitolla paljon paljon kiinnostavampi kirja! =D

    VastaaPoista
  2. Hei Irene! Long time no see! :)

    Juu, aika monelle on tullut kansikuvasta mieleen jännäri tai dekkari. Suomalaiseksi kirjan kanneksi tämä on myös hämmästyttävän erilainen. Itselleni tuli mieleen leffakansi.

    VastaaPoista
  3. Tämä kiinnostaa hirveästi, mutta olen vähän yritellyt vältellä jälleen uuden sarjan aloittamista ;) Minusta tuo kansi on upea, miehestä tulee minulle mieleen Josh Duhamel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue vaan, aina mahtuu uusia sarjoja listaan joka ei koskaan lyhene vai miten se meni? ;)
      Minä taas olisin jättänyt kirjan hyllyyn kansikuvan perusteella. Ajattelin että tämä on joku dekkari ja niitähän en lue! :D :D Piti ihan googlettaa toi Josh Duhamel, nimi ei soittanut mitään kelloja mutta kuvasta tunnistin näyttelijäksi.

      Poista