Viivi Hyvösen "Mahlaa suonissaan" oli fantasialukupiirin kirjana 28.11. Itse yllätyin todella positiivisesti kirjasta, kirjailija on ollut vain 18-vuotias kun tämä kirja julkaistiin, edellisen kirjansa "Etsijän" hän julkaisi jo 14-vuotiaana. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija, lainasin heti noiden ym. lisäksi uusimman teoksen "Apina ja Uusikuu" joka odottelee kirjapinossa omaa vuoroaan.
Kirja oli aika perinteistä fantasiaa, mukana olivat kaikki seikkailuelementit, tärkeä tehtävä, päähenkilön kasvu matkan varrella, kohtalo johon henkilöt ovat sidottuja, taistelu, miekat, magia, noidat, velhot ja lohikäärmekin kurkisti jossain välissä tarinaa, tuttua mutta hyvin raikkaasti kirjoitettuna.
Kirjassa oli miespäähenkilö joka ihmetytti erästä lukijaa koska itse kirjailija on nainen. Itse en näe mitään syytä erotella kirjailijoita ja kirjojen päähenkilöitä kenenkään sukupuolen mukaisesti. Ehkä sillä on jollekin merkitystä sitten. Itselleni tärkeämpää on se kuinka rikkaita/paperisia hahmot ovat tai kuinka vahva asenneilmasto kirjailijalta päätyy omiin hahmoihinsa. En itse jaksa lukea kovin asenteellisia/sovinistisia/rasistisia kirjoja muutenkaan vaikka perinteisessä hc-sci-fissä niitä asenteita kuitenkin on valtaosa.
Loppu herätti kaikenmoisia tunteita lukijakunnassa, joku oli ollut pettynyt siihen miten lopulta kirjassa kävi, itse itkin aivan avoimesti parissakin kohdassa. Se että loppu ei ollut ennalta-arvattava vahvisti kirjan mielenkiintoa kaikissa lukijoissa. Kirja ei ollut kliseinen vaikka perinteisen fantasian elementit omasikin.
Kirjan tapahtumapaikat olivat hieman epäselviä koska minkäänlaista karttaa ei ollut. Vaikka maailma oli aika pieni ei tullut oikeastaan kuvaa siitä missä mikin paikka oli. Paikkojen nimet olivat myös hyvin samankaltaisia.
Henkilöiden ennaltamäärättyyn kohtaloon sidotut elämät harmittivat joitain, toivottiin että hahmot olisivat olleet oman elämänsä toimijoita eivätkä kohtalon polulle pakotettuja hahmoja jotka vaan toteuttivat ennalta määrättyä tehtäväänsä.
Uskonnon rooli jäi kesken. Perusasetelma oli ihan ookoo mutta se ei oikein edennyt tarinassa minnekään. Oli luostarilaitosta, soturimunkkeja, temppeleitä, hylättyjä palvontapaikkoja ja epämääräisiä viittauksia siihen miksi papisto oli tehnyt sen ratkaisun mikä kerrottiin mutta ei mitään erityistä mihin tarttua.
Sukupuoliroolit ärsyttivät, olisiko jo aika siirtyä tämän vuosituhannen puolelle siinä että patriarkaalinen maailma ei enää vetoa sivistyneeseen lukijaan. Tässä taas spekuloitiin sillä että tekijän nuori ikä näkyi, kirjailijan omat asenteet eivät ehkäpä ole vielä kehittyneet vaan oppi on imetty kotoa/koulusta.
Hahmogalleria oli niin runsas että se pani lukijaparan ihmettelemään kaikkien rooleja, tässä kohtaa mietittiin olisiko kirjaa editoitu kustantamon puolelta niin että kirjailijan ääntä ei ole kuultu, epäloogisuudet saattaisivat selittyä tällä. Itseäni häiritsi se seikka että nimistö oli niin samankaltainen, oli eläinten ja kasvien nimiä, mikä sinänsä oli hienoa mutta joihinkin hahmoihin ei tullut minkäänlaista tunnesidettä. Lisäksi jotkut hahmot vaan vilahtivat nimenä ja sitten ne vaan kuolivat ilman mitään syytä miksi olivat esiintyneet tarinassa. Se, että nimet olivat suomeksi, oli mielestäni postiivista sinänsä.
Olentokuvaus oli hyvin värikästä. Metsinkäiset olivat kiehtovia ja niistä olisi lukenut enemmänkin. Jäi hieman irralliseksi se seikka että miksi Metsä käyttäytyi kuten se teki. Myös Suden rooli jäi askarruttamaan. Vetäjä ihmetteli sitä että kun taikuus nousi kerran luonnosta niin minkälaista oli Velhon taikuus, "tekotaikuutta" vai mitä? Hän oli myös sitä mieltä että roolipelinä tämä voisi olla kiehtova. Tässä viitattiin Soikkelin lyttäysarvosteluun.
Kun mietimme kirjailijan sanomaa lukijoille minä esitin ajatuksen että toivottavasti kirjailija ei ole kirjaa kirjoittaessaan ollut vielä niin katkera että hän olisi ajatellut että mitään ei voi todellisuudessa muuttaa vaan kaikki tapahtunut tulee aina uudelleen ja uudelleen toistumaan. Tälle hieman naurahdettiin mutta muitakaan ajatuksia ei ehdotettu.
Seikkailu aiheena kiehtoo varmasti kaikenikäisiä lukijoita, osa kirjan kappaleista oli rankattu kirjastoissa lasten osastolle ja osa nuorten. Mielestäni tarina ei sovi ihan pienille lukijoille, ehkäpä esimurkkuille ja siitä ylöspäin tämä olisi sopiva kirja. Eikä aikuislukijakaan kyllästynyt tai kokenut tekstiä lapsenomaiseksi, kannattaa siis lukea jos perusfantsu kiinnostaa. Arvosana: 8/10.
Liitän tämän Velman lukuhaasteeseen kohtaan "Taikuuden historia".
Arvostelut löytyvät ainakin Hesarista Paula Havasteelta ja kovin sanoin on myös kirjaa suominut M.G. Soikkeli Aikakoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti