maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusi aika, uusi blogi

Kun hautasin edellisen blogin salasanan taakse tuossa 4 vuotta sitten siirryin Facebookin kavalaan maailmaan. Näiden neljän vuoden aikana se söi minulta aivot ja ajatukset, tunteista puhumattakaan. Niihin sen tarkemmin menemättä sanon vain että viime viikolla pistin siellä pillit pussiin ja poistin oman profiilini pysyvästi.


Tänne paluu on suloinen. Tämän blogini aihepiiri tulee olemaan pääosin lukemani kirjat. Olen halunnut pitää lukupäiväkirjaa jo iät ajat mutten ole saanut sitä tehdyksi. Nyt on aikaa kun tuo paholaisen ovela ajankäyttösovellus ei syö enää minua eikä aikaani. Olen ottanut koko viime vuoden lukemani kirjat talteen I'm Reading-sovelluksesta, se kun on FB:n oma, ja aion siirtää ne muistiostani tänne kunhan ehdin.

Muuten sisältö tullee olemaan oman elämäni mutinoita ja siinä sivussa kirjoitelmia joita dumppaan nykyisin kavereiden iloksi PaHeen kirjoitusryhmässä. Ehkä palaan myös Pakinaperjantain, Runotorstain, Tarinamaanantain ja muiden menneisyyden kirjoittamispaikkojen pariin. Mikäli ne vielä ovat olemassa Blogistanian uumenissa.

Tervetuloa Salkan saarelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti