keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Angelika ja kuningas





"Angelika ja kuningas" jatkaa Sergeanne Golonin Angelika-romaanisarjaa. 1600-luvun Ranskaan ja Aurinkokuninkaan hoviin sijoittuva tarina jatkaa siitä mihin edellinen kirja jäi. Tämäkin osa sai minut hurmaantumaan eikä ollenkaan ärsyttänyt Angelikan huumaava kauneus ja kaikki muut hömpähtävät osuudet. Viihdettä parhaimmillaan!

Kirjan alussa Angelika on jo naimisissa toisen miehen kanssa sillä ensimmäinen puoliso, kreivi de Peyrac joutui kuninkaan silmätikuksi röyhkeällä käytöksellään ja ansaitsi lopulta onnettoman oikeudenkäynnin seurauksena roviolla polttamisen. Markiisi du Plessis-Bellieèr on tuttu Angelikan menneisyydestä ja kreivin leskirouva aikookin nyt päästä hoviin hinnalla millä hyvänsä. Kun se ei muuten onnistu niin on naitava joku "tärkeä". Markiisi on juuri tällainen, kuninkaan jahtimestari ja suosikkiupseeri. Philippe inhoaa naisia, on heille kylmäkiskoinen ja käyttää heitä vain hyväkseen mutta se ei estä Angelikaa haaveilemasta onnellisesta avioliitosta. Kun kaikki alkaa raiskauksella eikä rahakas ja kiristyksellä alkava avioliittosopimus saa miestä lämpenemään Angelikan tunteille nainen alkaa punoa omia juoniaan päästäkseen kuninkaan suosioon. Siinä hän onnistuukin ja lumoaa kauneudellaan ja viisaudellaan sekä Ludwig XIV:n että hänen huikentelevaisen hovinsa. Kilpailijattaria löytyy ja juonitteluihin käytetään yhtä paljon aikaa kun loputtomien tanssiaisten ja juhlien suunnitteluun. Kuninkaan rakastajattaret Louise de la Valliére ja Athènais de Montespan ovat Angelikan ystäviä mutta myös vihollisia. Hovielämä maistuu ihanalle ja madame du Plessis-Bellièr nauttii täysin rinnoin elämästään.

Jonkin aikaa elämä tuntuu helpommalta ja Angelikan edellisestä avioliitosta jääneet pojatkin pääsevät tärkeisiin tehtäviin kuninkaan hoviin ja pian Angelika alkaa odottaa lasta uudelle puolisolleen. Elämä hovissa on kuitenkin haastavaa ja jopa vaarallista ja Angelika joutuukin huomaamaan että kuninkaan suosio on oikukasta ja se voi olla jopa henkeä uhkaavaa. Kun Philippekin kuolee sodassa joutuu Angelika jälleen vaikean tilanteen eteen. Mutta mitä paljastuukaan kirjan lopussa, joku menneisyyden henkilö tulee uudelleen naisen elämään. Tämä osa oli vieläkin parempi kuin aloitusosa, tykkäsin! Arvosana: 9/10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti