perjantai 14. helmikuuta 2014

Langennut enkeli


Kuva täältä.

Becca Fizpatrickin "Langennut enkeli" avaa neliosaisen nuorten fantasiasarjan. Kirja kuuluu paranormaali romanssi-genreen ja keskiössä onkin jälleen kerran ihmistyttö ja yliluonnollinen poika, tässä tapauksessa langennut enkeli. Nora Grey on tunnollinen ja ihan tavallinen tyttö. Hän käy koulua ja shoppailee parhaan kaverinsa Veen kanssa. Tytöt ovat suunnitelleet elämänsä eteenpäin ja Norakin haaveilee pääsystä pois pienestä kotikaupungistaan jatko-opiskelemaan. Noran isä on kuollut vuosi sitten ja suru pakottaa terapeutin pakeille. Noran äiti tekee työtään usein miten poissa kotikaupungista ja työmatkat venyvät. Kotona odottaa kotiapulainen joka tekee ruuat ja vahtii että Nora on ajoissa kotona tekemässä läksyjä. Elämä on siis ihan tavallista mutta se muuttuu pian.

Eräänä päivänä biologian opettaja päättää että pakkaa sekoitetaan ja työparit vaihdetaan totutuista. Nora saa kammokseen parikseen uuden pojan, salaperäisen ja tummahiuksisen komean Patchin. Poika kiusoittelee ja flirttailee ja tuntuu arvaavan tytön ajatukset ennenkuin hän niitä edes ajattelee ja se saa Noran varpailleen. Kuka on tuo salaperäinen poika, miksi hänestä ei löydy mitään tietoja koulun kortistosta ja miksi hänen olemuksensa kiusaa Noraa niin paljon. Kun kotitehtäviä ei voikaan tehdä itsenäisesti vaan se vaatii parin haastattelua Nora joutuu kovan paikan eteen. Patch tuntuu ilmestyvän samoihin paikkoihin missä Nora hengaa ja se saa tytön epäluuloiseksi pojan vaikuttimia kohtaan.

Noran elämä ei ole muutenkaan helppoa mutta kun taivaasta sananmukaisesti pudonnut enkelipoika tulee hänen elämäänsä se muuttuu peruuttamattomasti. Noralle selviää että kirjojen enkelit eivät olekaan satua. On olemassa arkkienkeleitä, langenneita enkeleitä, suojelusenkeleitä sekä nefilejä, enkeleiden ja ihmisten jälkeläisiä. Patch osoittautuu langenneeksi enkeliksi joka haluaa jotain Noralta. Mutta ei Patchkaan ole täysin tunteeton vaikkei hän pystykään tuntemaan kosketusta. Enkelin suunnitelmat kariutuvat ja hän huomaa rakastuneensa tyttöön jonka elämä on hänen elämäänsä sidoksissa tavoilla joista Nora ei tiedä mitään.

Tarinahan lähtee siitä totutuille poluille, tunteet seilaavat, vaaroihin joudutaan, poikaan rakastutaan ja tyttö pelastetaan pulasta. Kirja noudattelee tuttua kaavaa samoin elementein kuin muutkin vastaavat nuorten kirjat eikä tylsyydeltä vältytä. Lähes kaiken pystyy arvaamaan eikä juonirakenteessa tai henkilöhahmoissa ole mitään ennakoimatonta joten lukukokemus jää köykäiseksi. Ilman erikoista loppuratkaisua tämä olisi ollut vielä tylsempi mutta ihan viihdyttävä lukuromaani tämä kuitenkin on. Arvosana: 7/10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti