Kaakut ja kynttilät

Vietin ylläripyllärijuhlia kera omenakaakun ja kakkukynttilöiden Tommin ja Nannan luona keskiviikkona sekä sitten varsinaisena synttäripäivänä Mandin perheessä mansikkakermakaakulla samoin kynttilöin, kierrätys kunniaan! Ei ole mulla ollut kynttilöitä kaakussa sitten kymppivuotissynttärin, joten aika monta (kymmentä) vuotta ehti hurahtaa ennen tätä. Juhlittiin sitten koko viikonloppu jotenka alkuviikko meni toipuessa. Minä uuvahdan niin totaalisesti kun on monta ihmistä ja on oltava valppaana ja aktiivisena ja keskusteltava ja hymyiltävä. No ei ole pakko mutta harmaanaamaa ei kukaan jaksa katsella. Varsinkaan hänen omissa synttärijuhlissaan. No, mä skarppasin ja selvisin ihan hyvin. Mutta saa taas riittää vähäksi aikaa, vaikka pariksi vuodeksi. Kun ei nyt ollut mikään täyskymppijuhla, siihen on vielä matkaa.

SIMS-huumaa

Leirltäpaluumasis alkaa olla ohi ja hyvät muistot siirtyvät pakanapäiväkirjaan ja uniini. Olen helpottanut kuivan karuun arkeeni paluuta pelaamalla ikisuosikkiani SIMSiä. Peli oli kaapissa parisen vuotta kun edellinen kone ei sisältänyt DVD-asemaa enkä viitsinyt ulkoista hankkia. Nyt on uusi (ja kallis) kone alla ja pelaaminen on ihanaa:) En tiedä johtuuko se tosiaan sosiaalisten kontaktien puutteesta vai miksi olen niin viehtynyt juuri tähän peliin. En kyllästy ollenkaan siihen attä saan päättää näiden Sims-ihmisten elämästä ja kuolemasta. Ehkä se onkin se jumallallinen oikeus tehdä mitä haluaa. Tai jotain.

Oikeastaan en jaksa edes analysoida sitä sen kummemmin kuin en Twilight-faniuttanikaan enää jaksa selitellä. Mä vaan rakastan sitä koko maailmaa ja se ei saa olla muiden murhe. Jos olisin sitä mieltä että ne on maailman parhaat kirjat ja Meyer maailmankaikkeuden paras kirjailija ymmärtäisin joidenkin ystävieni hellän pilkan mutta kun ei ole siitä kyse. En tiedä tarvitseeko fanittamista edes selitellä kellekään. On niitä monia outojakin harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita jotka vievät ihmisten rahat ja terveyden. Mulla on kuitenkin aikuisen järki päässä enkä osta fanikamaa kuin maltillisesti silloin tällöin tarkoin harkiten. No, nyt mä taas selittelen:) Joten enpä sitä jatka vaan sanon että hyvää yötä, menen nyt haaveilemaan että seuraava leiri tulisi pian!

Leirihurmos ja kotiinpaluu

Palasin Pakanaverkon Kevätleiriltä jo maanantaina mutta onnistuin kaatumaan strategisesti ihan viime metreillä ja sain vakavan aivotärähdyksen. Sitä podin sitten ensin Jorvin sairaalan ensiavussa ja sieltä sitten ystävän luona joka herätteli yöllä parin tunnin välein kyselemällä relevantteja kysymyksiä todentaakseen tajunnantasoni. No, en ole selvin päinkään normijärkevä joten olin yöllä näppäränä sanonut olleeni auto-onnettomuudessa ja arponut kuka onkaan presidenttimme tällä hetkellä. Ei sentään kysynyt mun nimeä, se on ollut hukassa ennenkin:))

Leiri oli aivan ihana ja täydellinen ainakin omalta osaltani vaikka tulikin valvottua oikein urakalla. Sain mä sieltä taas uusia tuttavuuksiakin joista osa varmasti syvenee ystävyydeksi saakka. Itkuakin pääsin vääntämään niin ilosta kuin surustakin. Onneksi oli ystävät lähellä lohduttamassa ja pitämässä hyvänä sekä myöskin jakamassa iloni kanssani. Tästä leiristä jäi monta niin mahtavaa kokemusta ja tärkeää ihmistä etten kykene niitä nyt tässä sen enempää analysoimaan eikä kaikkea toki tarvitsekaan. Kunhan aikaa kuluu ja leirihurmos laskee kerron lisää jos siltä tuntuu.