Kuva täältä.
John Ajvide Lindqvistin "Ystävät hämärän jälkeen" oli Pasilan kirjaston fantasialukupiirin kirjana 9.4.2014. Kirja oli mahtava! Vaikeasta aiheesta on saatu kamalan jännä ja koskettava tarina. Kirjan alussa minulla oli koko ajan sellainen tunne että tiedän mitä tässä tapahtuu seuraavaksi ja pystyin näkemään Elin yksin kiipeilytelineillä. Asia vaivasi minua paljon, koska tiesin etten ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin joten google käyttöön ja kas, löytyihän se selitys sieltä! Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on myös elokuva jonka satuin näkemään Espoo Cinessä sen ilmestymisvuonna. Jenkit ovat tehneet leffasta oman versionsa (Let Me In, 2010) joka mukailee alkuperäistä aika uskollisesti mutta on selvästi raaempi.
Kirjan maailma on autenttinen Tukholmalainen lähiö 80-luvulla. Tämä näkyy monessakin kohtaa. Paikkojen kuvaus, poliisin toiminta, ydinsodan pelko ja arkisen elämän hitaus, naivius ja ihmisten väliset kontaktit. Henkilökuvaus on erittäin onnistunutta eikä esimerkiksi Håkanin pedofiliaa korosteta lukijan shokeeraamiseksi vaan se on osa tarinaa ja kuvattu erittäin hienovaraisesti. Hahmot ovat moniulotteisia eikä kukaan ole pelkästään "paha" tai "hyvä". Tämä herätti pohdintaa lukijoissa. Kuinka helppoa olisi vaan tuomita Håkanin tai Elin teot mutta syyt heidän toimintaansa panee lukijan ajattelemaan asioita syvemmälti ja pohtimaan omia asenteitaan.
Ihmiskuva on kauttaaltaan sympaattinen. Alkoholistiporukka kuvataan toisistaan välittäväksi, ystävää auttavaksi ryhmäksi jossa syrjäytyneen paras ystävä on toinen juoppo. Virginian ja Lacken romanttinen suhde on kovin kaunis hauraudessaan ja hienovaraisissa hyvissä teoissa. Gösta kissoineen kertoo riipaisevan tarinan sellaisesta henkilöstä joita emme näe mutta joista luemme post mortemisti kun palokunta ja ruumissiivoojat käyvät tekemässä viimeisen vierailun. Eräs lukupiiriläinen totesi että "he ovat hyvinkin ihmisiä", tavoittaen kirjoittajan kykyä kuvata kauniisti laitapuolen kulkijoita.
Kirjassa on kauttaaltaan surullinen pohjavire. Ihmisten kohtalot ovat raadollisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä täynnä. Jokainen on omalla tavallaan kokenut kovia, tunteet ovat vereslihalla ja lukijalle tulee tarve lohduttaa ja kertoa että kaikki tulee menemään hyvin. Vaikka niin ei käykään kaikille, saadaan loppuratkaisussa kuitenkin jonkinmoinen päätös pääparin kohdalle. Tämä jäi joillekin lukupiiriläisistä epäselväksi, mitä Oskarille oikeastaan kävi ja missä Eli on. Enempää en voi kertoa spoilaamatta kirjan loppua.
Lukupiiriläisten ajatuksia:
- Jotain hyvää, jotain huonoa.
- "Hampurilainen huonoin maustein." Hyvät ainekset juonen puolella, Håkan oli epäuskottava, kokonaisuutena tasainen.
- Vastenmielinen kirjan aihepiirin käsittely, ei pystynyt lukemaan kuin 50 sivua alusta.
- Tuli uniin. Epämiellyttävä. Ei jäänyt mukava mielikuva.
- Kerrontatyyli monipuolinen. Yksi paras kaikista lukemistani kirjoista. Realistinen 80-luvun Tukholman lähiön kuvaus. Rankka kirja, sympaattinen juopporemmi. Koulukiusaamisen teema.
- Raaka.
- Tulkintaa voi tehdä moneen suuntaan, rikkaus.
- Oskarin ajatuksia kuvattiin todella hyvin, monipuolisia tunteita.
- Poliisin roolit kiinnostivat.
- Eli löytää ystävän, Oskarin. Muut edelliset suhteet ovat olleet vain hyväksikäyttösuhteita.
- Vampyyrit eivät olekaan luonnostaan pahoja.
- Sukupuolirooleilla leikitellään. Håkan koki Elin pojaksi, Oskar tytöksi.
- Peppi Pitkätossu-vertaus. Eli oli sekä fyysisesti että psyykkisesti vahva ja teki asioita joita hänen oletettu sukupuolensa omaava pikkuinen tyttö ei tekisi.
- Allegorioita, symboliikkaa nykypäivän menosta: yksinäisyys, ulkopuolisuus, koulukiusaaminen.
- Modernia kauhua.
- Monia ulottuvuuksia: Yhteiskunnallisuus, tarina rakkaudesta ja ystävyydestä.
